Ukrainalaisten auttamista Suomessa: kansalaisyhteiskunta pakolaiskriisin etulinjassa

Maastamuuttoon pakotettujen ukrainalaisten saapuminen on haastanut eurooppalaiset hallitukset Euroopan laajuisesti sekä paikallisesti. Tämä kriisi osoittaa kuinka kansalaisyhteiskunta toimii välittäjänä hallitusten säädösten ja maahanmuuttajien kehollisen tiedon välillä.

ALEKSANTERI INSIGHT 5/2023 Nykyaikaisen kansallisvaltion sanotaan olevan liian pieni globaalien ongelmien korjaamiseen ja liian iso suhteessa paikallisiin ongelmiin.

Ruohonjuuritason vapaaehtoiset ja kansalaisjärjestöjen edustajat ovat ensimmäisten joukossa auttamassa ukrainalaisia Suomeen saapumisessa, pakolaisstatuksen hankkimisen muodollisuuksissa sekä asettumisessa uuteen maahan. Toimijoiden joukkoon lukeutuu suomalaisten, ukrainalaisten ja venäjänkielisten epävirallisia hankkeita, kuten myös useita ammattilaisten pyörittämiä järjestöjä, kuten Ukrainalaisten yhdistys Suomessa, SPR sekä HanePeaceUkraine -yhdistys.

Helposti tavoitettavat järjestövapaaehtoiset ja kansalaisjärjestöjen hoitotyön tekijät ovat nopeasti muodostuneet keskeisiksi välittäjiksi ukrainalaisten ja heille uuden ympäristönsä välille. He navigoivat pakolaisiksi joutuneiden tarpeiden ja paikallisten sosiaali ja terveyspalveluiden järjestelmien maastossa.

Ensinnäkin tulokkaita auttavat aktivistit ja hoitotyöntekijät keräävät tärkeää ensikäden tietoa heidän perustarpeistaan. Lisäksi he kääntävät usein piilossa olevaa maahanmuuttoon pakotetun yksilön kokemusta (kehollista tietoa) sanallistetuksi tiedoksi laajemmalle yhteisölle ja päättäjille.

Toiseksi, kansalaisaktivistit välittävät ja tulkitsevat Suomen maahanmuuttojärjestelmän sääntöjä sekä koulutus-, työ-, sosiaali- ja terveydenhuoltosektoreiden toimintatapoja. Vie aikansa, ennen kuin Suomen ja Ukrainan väliset hätäavun ja terveyspalveluiden erot hahmottuvat. Tietoa välittävät ei-valtiolliset toimijat joutuvat  navigoimaan olemassa olevien toimintamallien (kirjattu tieto) sekä juuri maahan tulleiden ukrainalaisten kehollisen tiedon välillä. Tehtävään liittyy usein niin tulokkaiden kuin paikallisten sosiaali- ja terveysalojen työntekijöiden odotusten suhteuttamista realiteetteihin.

Kansalaisjärjestöjen ja vapaaehtoisten työ ei lopu maahanmuuttajien asetuttua aloilleen. Migri ja muut valtion virastot ovat ulkoistaneet palveluitaan näiden tehtäväksi. Vastaanottokeskukset ovat tästä huomattava esimerkki – 52 yksikköä 107:sta (49%) ovat SPR:n järjestämiä, yksityisyritysten, kuntien ja Migrin ohella.

Vastaanottokeskukset tarjoavat majoitusta, tulkkausta, sosiaalipalveluja sekä terveydenhuoltoon, töihin ja koulutukseen ohjausta. Kuitenkin etsiessään uutta asuntoa, huonekaluja, kodinkoneita tai vaatteita tai vaikka asioidessaan vuokrayhtiöiden kanssa, ukrainalaiset kääntyvät vapaaehtoisten ja kansalaisjärjestöjen puoleen. Kynnys ottaa yhteyttä tuttuun epäviralliseen toimijaan ongelman ratkaisemiseksi on usein pienempi kuin kynnys ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijään tai muuhun viranomaiseen.

Maastamuuttoon pakotettujen ihmisten tapauskohtaisesti ratkottavat ongelmat jäävät päättäjiltä näkymättömiin, mikäli niitä ei tuoda avoimesti esiin. Tiedon fenomenologia tunnistaa ilmiön osana ongelmaa, jossa maahanmuuttajien kehollistunut tieto, omakohtainen tieto heidän tarpeistaan, ei välity asiankuuluviksi poliittisiksi ratkaisuiksi.

Yksi keskeisistä haasteista on se, että byrokraattinen tieto ja kehollistunut tieto eivät vastaa toisiaan, mikä näkyy esimerkiksi eriävissä näkemyksissä sosiaali- ja terveyspalveluiden vaikuttavuudesta. Kansalaisyhteiskunnan ja muiden tiedon tuottajien ja käyttäjien verkostojen hahmottaminen auttaa ymmärtämään, kuinka kehollistunut tieto siirtyy eteenpäin, ja miksi se epäonnistuu vaikuttamaan poliittiseen toimintaan ja säädöksiin.