ALEKSANTERI INSIGHT 2/2024 Venäjän Ukrainassa käymä sota on luonut kaksi uutta eufemismia: “sotilaallinen erikoisoperaatio” (koska Kremlin mukaan käynnissä ei ole sota) ja ”suodatus”. Tästä ilmauksesta pitäisi tulla yhtä pahamaineinen kuin Bosnian sodasta 1992–1995 syntynyt eufemismi “etninen puhdistus”.
Suodatus ja puhdistus viittaavat äärinationalististen projektien mysofobiaan, eli saastumisen pelkoon. Ksenofobia ilmenee usein tavalla, joka muistuttaa Mary Douglasin kuuluisan teoksen nimeä Puhtaus ja vaara Tämän ajatustavan mukaan “kansan” puhtautta on suojeltava vieraita vaikutteita.
Venäjän selitys suodatusprosessille on löytää “rosvot ja fasistit”, merkiten käytännössä mielivaltaisia pidätyksiä ja lukemattomien ukrainalaisten siviilien vapaudenriistoa. Tätä varten on Ukrainalta valloitetuille alueille perustettu erityisiä vankileirejä. Yalen yliopiston humanitaarisen tutkimuksen laboratorion elokuussa 2022 julkaiseman raportin mukaan Donetskin alueella sijaitsee “suurella varmuudella” 21 suodatusleiriä. Näissä vangit jaotellaan ja ”epäiltyjä” pidetään vangittuina, lähetetään vankiloihin ja jopa teloitetaan. Vankien hakkaamiset ja raiskaamiset ovat leireillä tavallisia käytäntöjä.
Pidätetyiltä miehiltä etsitään tatuointeja, jotka voisivat kertoa heidän poliittisista mielipiteistään tai sotilaana toimimiseen viittaavia mustelmia. Puhelimet tutkitaan ja henkilökohtaiset tiedot otetaan talteen. Pidätettyjä pommitetaan pelottaviksi tarkoitetuilla kysymyksillä. Ihmisiä voidaan pidättää jopa 30 päiväksi, mutta leirien kammottavista olosuhteista huolimatta Venäjä määrittelee ne hallinnollisiksi, ei rangaistuslaitoksiksi.
Harkovan ihmisoikeuksien puolustusryhmän selvityksen mukaan Venäjän suodatusleirit voidaan jakaa virallisin ja epävirallisiin. Edes jossain määrin ihmisoloille soveltuvat viralliset leirit ovat vankiloita, kouluja ja hallintorakennuksia. Epäviralliset leirit ovat puolestaan kellareita, autotalleja tai vajoja eli paikkoja, joita ei ole tarkoitettu ihmisasumuksiksi. Niistä puuttuu jopa sellaiset perusasiat kuin valaistus, vesi, lämmitys tai käymälät.
Suodatusleireillä on edeltäjänsä niin Neuvostoliiton kuin Venäjänkin historiassa. Neuvostoliittolaiset versiot perustettiin toisen maailmansodan lopussa miljoonille neuvostokansalaisille, jotka olivat sodan aikana jääneet maan ulkopuolelle joko sotavankeina, väitettyinä vihollisen avustajina tai emigrantteina. Palautuksen jälkeen heidät sijoitettiin gulag-järjestelmästä erillisiin NKVD:n “erityisleireihin”. Nämä leirit lakkautettiin vuonna 1946, mutta myöhemmin suodatusta käytettiin jälleen Tšetšenian sodissa 1994–96 ja 1999–2009.
Eräs suodatuksen erityisen julmista piirteistä on, että sen läpäiseminen ei välttämättä tarkoita vapautumista. Näille ihmisille myönnetään kuitti merkkinä prosessinsuorittamisesta, mutta se merkitsee heidät (myös) potentiaalisesti karkotettaviksi. Venäjä on toteuttanut valtavan pakkosiirtoprojektin valloittamillaan alueilla Ukrainassa. Arviot pakkosiirrettyjen määrästä vaihtelevat, mutta joidenkin ukrainalaislähteiden mukaan 2,8–4 miljoonaa ihmistä on pakotettu tai huijattu jättämään kotinsa ja sijoitettu Venäjälle. Pahamaineisimpia ovat lukemattomien ukrainalaisten lasten karkotukset, jotka ovat selkeitä sotarikoksia.
Tällaista on siis suodatus. Sen läpäisemisessä epäonnistuminen merkitsee vangitsemista, mahdollisesti kidutusta tai katoamista. Sen suorittaminen voi tarkoittaa suuren etnisen puhdistuksen projektin uhriksi joutumista.