sisaltosivu_mika_tiedekulma.jpg
 

Tiedekulma on tieteen ja kaupunkilaisten kohtaamispaikka Helsingin ydinkeskustassa. Tiedekulmaan jokainen on tervetullut kuuntelemaan, katselemaan ja kokemaan yliopistossa tehtävää tutkimusta. Tiedeteemojen ja yksittäisten tapahtumien ympärille rakentuvassa ohjelmistosta tarkastellaan niin yliopistossa tehtävää monipuolista huippututkimusta kuin ajankohtaisia ja päivänpolttavia aiheita. Tuomme tieteen katutasolle mahdollisimman kansantajuisesti ja monitieteisesti järjestämällä muun muassa tietoiskuja, paneelikeskusteluja, workshoppeja ja näyttelyitä.

Tiedekulman tarina

Helsingin yliopisto toi vuonna 2012 huippututkimuksen kaikkien kaupunkilaisten ulottuville avaamalla Tiedekulman Aleksanterinkadulle Helsingin designpääkaupunkivuoden ajaksi. Tiedekulman ensimmäinen vuosi oli huikea menestys, kun tilassa järjestettiin vuoden aikana yli 700 eri tiedeteemoihin liittyvää esitystä ja yli 400 työpajaa. Isoin lasi-ikkunoin varustettu tila tuntui valaisevan koko Aleksanterinkadun ja Fabianinkadun kulman, ja kävijöitä riitti päivittäin 300–500. Tiedekulma siirtyi jatkamaan toimintaansa kesäkuusta 2013 alkaen Porthanian katutasossa.

Huhtikuussa 2015 Tiedekulma siirtyi takaisin Aleksanterinkadulle yliopiston 375-juhlavuoden tapahtumien näyttämöksi. Myös Tiedekulma Porthania jatkoi vuonna 2015 eri tapahtumien alustana sekä yliopiston tiedepohjaisen ideakilpailun, Helsinki Challengen, tukikohtana. Vuoden 2016 alusta lähtien Tiedekulma Porthanian toiminta muuttui: tila toimii Tiedekulma 2017 -projektin (kts. alla) suunnittelijoiden työ- ja kehitysympäristönä. TIedekulman tapahtumatoiminta jatkuu Tiedekulma Aleksilla.

Tiedekulman toimintaa laajennetaan edelleen, ja Suomen 100-vuotisjuhlavuonna 2017 yliopiston hallintorakennuksen tiloissa Yliopistonkatu 4:ssä avataankin entistä monipuolisempi Tiedekulma. Teknisesti vanhentuneeseen hallintorakennukseen tehdään täydellinen peruskorjaus. Yliopiston hallintorakennuksen peruskorjaamisesta järjestetyn arkkitehtuurikilpailun voitti JKMM Arkkitehdit. Rakennuksen alimpiin kerroksiin avataan uusi Tiedekulma, johon on suunniteltu muun muassa tieteen tapahtumakeskusta, kahvila-ravintolaa sekä kumppanuus- ja työtiloja. Uuteen Tiedekulmaan yhdistetään parhaat tiedeviestinnän ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen käytännöt:  tutkimustulosten lisäksi esiin nostetaan myös tutkimuksen tekeminen. Uusi Tiedekulma tulee tarjoamaan yhteiskunnan toimijoille uusia, vielä ehkä tunnistamattomiakin tapoja tehdä yhteistyötä yliopiston kanssa. Tiedekulman tulevat palvelut suunnitellaan yhteistyössä yliopistolaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Helmikuussa 2015 käynnistynyt palvelumuotoiluhanke tehtiin yhteistyössä designtoimisto Kuudennen Kerroksen kanssa. Seuraa uuden tilan valmistumista Tiedekulma 2017 -hankkeen blogista.

Cafe + Shop

Tiedekulma Shopista voit ostaa yliopiston huppareita ja t-paitoja sekä muita Helsingin yliopiston tuotteita. Tiedekulma Aleksin tarjoiluista vastaa Tiedekulma Cafe & Bar. Siellä voi poiketa kahvilla tai lasillisella sekä arkisin että lauantaisin. Helsingin yliopiston opiskelijat ja henkilöstö saavat 10% alennuksen huppareista, t-paidoista ja kirjoista sekä 25% alennuksen kahveista Tiedekulma Aleksilla.