Seminaaripäivä alkoi Varadekaani Mirkka Lappalainen Tiedekulmatilaisuuden avauksella. Aamun seuraavana puhujana kielitieteen professori Terhi Ainiala esitteli Vaasankadun lisänimien, kuten Vaasiksen ja Puukkomiesten Bulevardin taustoja. Saimme kuulla kutsumanimien merkityksestä ei pelkkinä levottoman menneisyyden kuvaajina, vaan myös identiteetin rakentajina. Kansatieteen professori Pia Olsson puolestaan pureutui Helsingin katuja käsitteleviin lauluihin eri aikakausilta, kuvaillen, kuinka sekä Turo Karton rouhean nostalgiset, että Juha Lehden kaunistelemattoman karkeat itäistä kanta-Helsinkiä kuvaavat sanoitukset toimivat kulttuurillisen muistin ylläpitäjinä.
Tämän jälkeen panelistit Eero Holstila, Laura Kolbe, Anu Lahtinen ja Timo Heikkinen keskustelivat humanististen tieteiden annista kaupunkitutkimukselle. Aiheina korostuivat paikallishistorian kertomisen tärkeys sekä identiteetin luomiseen että tulevaisuuden haasteiden kohtaamiseen. Panelistit kutsuivat pohtimaan, millaista tarinaa väkiluvultaan pienenevät paikkakunnat voivat kertoa itsestään, sekä miten niissä voidaan rakentaa hyvää tulevaisuutta – miten löytää ne voimavarat tai ‘driverit’, jotka tekevät alueesta erityisen?
Ohjelma jatkui Porthaniassa tutkijoiden esitelmillä kahdessa rinnakkaissessiossa, aiheina Moninaisuus & Työ sekä Tunteet & Kieli. Puheenvuoroja kuultiin kaupunkihistorian lisäksi muun muassa kielitieteiden, kaupunkiarkeologian, kaupunkiteologian, taidehistorian ja kasvatuksen aloilta. Saimme kuulla kieltolain kauaskantoisista seurauksista Suomen ravintolaelinkeinoon, Turun eri paikallisyhdistysten ja -toimintojen merkityksestä Mauno Koiviston uraan, sekä uuden kirkon herättämistä ristiriitaisista tunteista ja merkityksistä Tikkurilan asukkaille.
Päivä huipentui Laura Kolben jäähyväisluentoon. Pitkän uransa päättävä professori, kirjailija, poliitikko ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen luennoi täydelle salille Euroopan hengestä aina kaupungin identiteettiin ja yliopiston arvoihin saakka.
Kolbe pohti muun muassa Euroopan tutkimisen merkitystä – millaisten kehysten kautta Euroopan kulttuurin, sodan ja väkivallan, toisaalta sovinnon, resilienssin ja integraation historiaa on mielekästä lähestyä? Miten Eurooppaa on rakennettu ja uudistettu eri kriisien aikana, ja kenen toimesta? Professorin mukaan Euroopan ideaa on aina uudistettu sekä ylhäältä alaspäin, että ruohonjuuritasolta käsin. Kolbe kuvaa, kuinka “meillä jokaisella on korvien välissä oma Eurooppamme”, joka voi edustaa kaikkea hyvän ja pahan välillä, ja kuinka kenties juuri tässä piilee alueen kyky uudistua. Professorille Euroopan historia merkitsee ennen kaikkea eurooppalaisten kansojen, alueiden ja paikkojen historiaa, jota hän hahmottaa yliopistojen, kaupunkien ja kuntien luoman kehikon kautta – juuri kyseisten tahojen pitkän menneisyyden ja perinnön vuoksi.
Luentoon sisältyi reflektioita menneistä rooleista ja luottamustehtävistä - muun muassa International Planning History Societyn presidenttinä, Helsingin kaupunkipolitiikan tutkijana ja tekijänä, sekä lopulta yliopistoa ja ylioppilaskuntaa tutkivana akateemikkona. International Planning History Societysta Kolbe kuvaa oppineensa transnationaalisten vaikutteiden merkityksestä Helsingin suunnittelussa, sekä siitä, kuinka maantieteellinen periferia ei merkitse henkistä periferiaa, viitaten esimerkkinä Helsingin seudun suunnittelusta kaupunkipuutarhan ihanteen pitkiin juuriin.
Luento pureutui myös yliopiston materiaalisiin ja immateriaalisiin arvoihin. Kolbe esimerkiksi pohti omaa valintaansa keskittyä laajalle yleisölle osoitettuihin kirjoihin 'huippujournaalejen' sijaan, ja otti kantaa kysymykseen siitä, saako professorilla olla mielipide. Nimittäin kyllä saa. Kolbe muistuttaa, että mikäli professorit eivät avaa suutaan, niin on kyllä ihmisiä, jotka haluavat niin tehdä. Professorin sanoin “Jos yliopistoväki ei uskalla käyttää tietopääomaansa mielipiteellisyyteen – not good babies”.
Onhan tutkija yksilö, jonka työn Kolbe toivoo loppupeleissä olevan intohimon ajamaa. Kolbe päättää luennon huomauttamalla, että “vaikka rakastamme arkistoaineistoja ja dokumentteja” voi myös itseään katsoa tutkimuskohteena. Pohtiessaan päätymistään historian professoriksi, Kolbe uskoo intohimonsa lähteneen halusta selvittää ja ymmärtää sekä viipurilaisia että varsinaissuomalaisia sukujuuriaan. Kuten kirjallisessa tuotannossaan, ei Kolbe jäähyväisluennollakaan jätä huomiotta luokan ja perhetaustan roolia maailmankuvan ja akateemisen identiteetin rakentumisessa.
Professorin jäähyväisluento sekä aamun Tiedekulmatilaisuus löytyvät kokonaisuudessaan
Humanistit kaupunkitutkijoina -seminaarin osioita oli seuraamassa yhteensä lähes 700 henkilöä! Pelkkä osallistujamäärä kertoo humanistisen kaupunkitutkimuksen ajankohtaisuudesta ja relevanssista. Lisäksi keskustelunavaukset ja yleisökysymykset osoittivat, kuinka kaupunkitutkimuksen äärellä voidaan yhdistää lukuisten alojen ääniä ja näkökulmia, sekä muodostaa yhdessä kokonaan uusia tutkimuskysymyksiä. Tapahtuman myötä käynnistyi uusia keskusteluita, jotka jatkuvat vaikka seminaari päättyi. Urbaria haluaa jatkossakin tarjota alustaa moniääniselle ja monitieteiselle keskustelulle.
Haluamme lopuksi nöyrästi kiittää professori Kolbea tapahtuman mahdollistamisesta ja huomattavasta työstä kaupunkihistorian ja monitieteisen kaupunkitutkimuksen parissa. Lauran työpanos kaupunkitutkimusinstituutti Urbarian syntyyn ja kehittämiseen on ollut korvaamattoman arvokasta.
Päivän aikana esiintyneisiin puhujiin ja heidän tutkimukseensa voit tutustua