Syksyllä 2027 käynnistyvässä uudessa yhteiskunnallisen turvallisuuden maisteriohjelmassa globaaleja, alueellisia ja paikallisia turvallisuuskysymyksiä lähestytään ennakkoluulottomasti ja moninäkökulmaisesti. Tulevaisuuden asiantuntijat ja tieteentekijät saavat kattavat analyyttiset työkalut, joilla ymmärtää turvallisuutta laaja-alaisesti ja vaikuttaa kestävien yhteiskuntien kehitykseen.
Ohjelman perusta on vankasti yhteiskuntatieteellinen, ja opetukseen kytkeytyy monitieteisen turvallisuudentutkimuksen näkökulmia. Kolme temaattista opintosuuntaa tukevat opiskelijoita syventymään yhteiskunnallisen turvallisuuden moninaisiin ulottuvuuksiin, kuten innovaatioiden vaikutuksiin, rauhanvälitykseen ja geopolitiikkaan tai osallisuuteen ja eriarvoisuuteen. Yhteiskunnallisen turvallisuuden hubin puitteissa työskentelevät tutkijat tukevat opiskelijoita maisteriseminaareissa omien kysymyksenasettelujen rakentamisessa.
Opintosuunnat:
Opintosuuntia täydentävää monitieteistä opetusta esimerkiksi oikeudenmukaisuuden, kestävyyden ja resilienssin teemoista tarjotaan yhteistyössä Helsingin yliopiston muiden tiedekuntien sekä kumppaniyliopistojen kanssa.
Opiskelijoiden ammatillista kasvua ja uranäkymiä tuetaan tarjoamalla verkostoitumis- ja harjoittelumahdollisuuksia eri sektoreilla yhteiskunnallisen turvallisuuden parissa toimivien organisaatioiden kanssa.