Suomalainen tiedepohjainen Uute Scientific Oy on saanut päätökseen 1,2 miljoonan euron rahoituskierroksen

Lisärahoituskierroksen pääsijoittajana toimi jo aiemmin yhtiöön sijoittaneet Butterfly Ventures ja siihen osallistuivat Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) sekä jo aiemmin yhtiöön sijoittaneet osakkeenomistajat. Uuden pääoman avulla yhtiö tähtää entistä nopeampaan kasvuun ja kehitykseen.

– Uute Scientificillä on vahva teknologia ja tutkimustausta Helsingin ja Tampereen yliopistoista, sekä hyvä IP-pohja. Tiimi on todella hyvä. Lisäksi se, kuinka nopeasti Uute Scientific on kyennyt hankkimaan maksavia asiakkaita, on yllättänyt meidät positiivisesti useita kertoja. Uute Scientific on meidän portfolioyhtiöistämme selkeästi yksi niistä, joista odotamme todella isoa menestystarinaa. Lisäsijoitukset Uute Scientificiin ovat olleet jo jonkin aikaa meidän sijoitussuunnitelmissamme. Näiden syiden vuoksi lisäsijoitus oli helppo ratkaisu”, sanoo Juho Risku, Butterfly Ventures Oy:n Co-Founder ja Partner.

– Tällä hetkellä noin 500 miljoonaa ihmistä kärsii immuunivälitteisistä sairauksista, kuten allergioista, keliakiasta ja tyypin 1 diabeteksesta. Tämä johtuu kaupungistumisesta ja siitä, ettei enää altistuta luonnon monipuolisille mikrobeille. Uskomme, että on parempi ehkäistä näitä sairauksia kuin hoitaa oireita”, kertoo Uute Scientific Oy:n toimitusjohtaja Kari Sinivuori. Meillä on tällä hetkellä 10 asiakasta, jotka ovat tuoneet noin 30 kuluttajatuotetta Suomen ja Iso-Britannian markkinoille. Lisäksi olemme toimittaneet testieriä Saksaan ja Espanjaan. Meillä on erittäin vahva tieteellinen tuki patentoidulle raaka-aineellemme, ja tämä lisärahoituskierros takaa meille mahdollisuuden erilaisiin kehitysprojekteihin kansainvälisten kulutustavarajättien kanssa.  Samalla katseemme suuntaa vuoteen 2023, jolloin suunnitelmissamme on listautumisanti”, Sinivuori jatkaa.

Lisätietoja:

Kari Sinivuori, Uute Scientific Oy, toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja
kari.sinivuori@uutescientific.com, +358 50 386 0444

Juho Risku, Butterfly Ventures Oy, Co-Founder, Partner
juho@butterfly.vc, +358 40 557 4004      

 

Uute Scientific Oy valmistaa mikrobiuutetta, joka vastaa koostumukseltaan rikasta metsästä ja luonnosta löytyvää mikrobiyhteisöä. Raaka-aineemme on tutkittua ja turvallista käyttää. Kun sitä lisätään raaka-aineena erilaisiin kuluttajatuotteisiin, luontoaltistus voidaan tuoda osaksi jokapäiväistä arkea silloinkin, kun se ei kaupunkiympäristössä ole mahdollista. Luontoaltistus on välttämätöntä, jotta puolustusjärjestelmällä on mahdollisuus kouluttaa itseään ja ylläpitää toimintojaan. Uute Scientific Oy on perustettu Helsingin yliopistossa käytössä olevien kaupallistamisen pelisääntöjen ja prosessien mukaan. Yrityksen tavaramerkki on Reconnecting Nature™. www.uutescientific.com

Butterfly Ventures on yksi johtavista syvään teknologiaan ja laitteistoinnovaatioihin keskittyneistä siemenvaiheen pääomasijoitusyhtiöistä Pohjoismaissa. Butterfly Ventures on perustettu 2012 ja sillä on toimistot Helsingissä, Oulussa, Tukholmassa ja Tallinnassa. Butterfly Venturesin tiimillä on vankka kokemus siemen vaiheen sijoituksista yli 80 yhtiön ja yli 200 sijoituskierroksen kautta. www.butterfly.vc

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 2,1 miljardia euroa. Sijoitimme Uute Scientifiin Venture Bridge -erityissijoitusohjelmastamme. www.tesi.fi | @TesiFII