Abit siirtyvät etäopetukseen 31.8.2020 - 27.9.2020

Abiturienttien opetus ajalla 31.8.2020 – 27.9.2020 tapahtuu etäopetuksena.
Etäopetuspäätös tehdään aina kuukaudeksi kerrallaan, ja tarvittaessa tehdään vastaava jatkopäätös etäopetuksesta ajanjaksolle 28.9.2020 –>.

Hyvät abiturientit,

Toivon, että syyslukukausi on lähtenyt mukavasti käyntiin, on ollut ilo nähdä teitä koulussa, uusissa abihuppareissanne! Syksyn koronatilanne mietityttää meitä kaikkia. Suunnittelemme toimintamme aina siten, että opiskelijan paras toteutuu mahdollisimman hyvin. Olin pitkään toiveikas sen suhteen, että voisimme pitää kiinni lähiopetuksesta, sillä ymmärrän sen merkityksen. Viimeaikaisten ohjeiden ja suositusten perusteella olen valitettavasti joutunut tekemään sen linjauksen, että abiturientit siirtyvät etäopetukseen. Päätöksen voi tehdä kuukaudeksi kerrallaan ja tällä hetkellä se koskee ajanjaksoa 31.8.2020 – 27.9.2020. Tarvittaessa päätöstä voidaan jatkaa. Muistattehan, että tarpeen mukaan teillä on mahdollisuus saada tukiopetusta. Otattehan yhteyttä opettajaanne, jos tuntuu siltä, että lisäopetus olisi tarpeen.

Ylioppilaskirjoitusten järjestelyissä noudatamme Ylioppilastutkintolautakunnan ohjeita, joista kooste alla. Tarkemmat ohjeet (linkki poistettu 5/23). Saatte koulukohtaiset ohjeet hieman lähempänä yo- kirjoituksia vararehtori Jaana Silvennoiselta. Lautakunta on lisännyt syksyn tutkinnon koepäiviä, mikä osaltaan vähentää salissa olevien kokelaiden määrää. Turvavälejä ja hygieniaohjeita noudatetaan tarkasti, yo-kirjoitusten osalta esimerkiksi koetilaisuuteen saapumisen ja sieltä poistumisen yhteydessä. Selvittelemme keittolan kanssa, miten ruokailu järjestetään etäopetuksen aikana.

Kaikkea hyvää teille, tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia,

Marja Honkaheimo, lukion rehtori

 

Lukion varautuminen syksyn 2020 ylioppilastutkintoon

Miten vältetään lähikontaktia kokeeseen saavuttaessa ja kokeen aikana?

Lautakunta täsmentää tietoja varautumisesta tilanteen edetessä. Tarvittavat toimenpiteet riippuvat koronavirustilanteesta. THL ja OKM ovat antaneet ohjeet opetuksen järjestäjille koronavirusepidemian aikana. Kokeeseen saapuminen ja poistuminen on suositeltavaa järjestää siten, että kokelaat eivät ole lähellä toisiaan tai suurina joukkoina. Välineiden ja eväiden tarkistaminen on suositeltavaa järjestää siten, että valvojat eivät koske kokelaan tarkistettaviin asioihin. Henkilöllisyyden tarkistamiseen ja muihin tilanteisiin, joissa valvoja neuvoo kokelasta, on hyvä pohtia toimintatapoja, jossa vältetään pitkäaikaista lähellä olemista. Myös muita paikallisia toimintatapoja on hyvä arvioida tartuntariskin kannalta.

Jos koronatilanne huolestuttaa kokelaita

Lukio ohjaa kokelaita seuraamaan terveysviranomaisten ohjeita. Kokelaille on hyvä antaa tietoa paikallisista terveyspalveluista sekä lukion opiskeluhuollon mahdollisuuksista, jos tilanne ahdistaa voimakkaasti. THL:n ohjeet käsien pesemisestä ja oikeasta yskimistavasta ehkäisevät paitsi koronaviruksen myös muiden tautien leviämistä.

Jos kokelas sairastuu, omasta ja muiden terveydestä huolehtiminen on ensisijaista. Kokeiden suorittaminen siirtyy myöhempään ajankohtaan, mutta suomalaisessa koulutuksessa ei ole umpiperiä. Vaikka tutkinnon valmiiksi saaminen tai jatko-opintoihin siirtyminen ehkä viivästyy, kokelas voi tänä aikana täsmentää suunnitelmiaan ja suorittaa myös ylioppilastutkinnon kokeita.

Norssin tärkeitä puhelinnumeroita:

* kuraattori Nicolas Recorbet 040-6620329

* psykologi Anni Jaalas 040-6692074. (Huomaathan, että syksyn kirjoittajille järjestetään hyvinvointia vahvistavia ryhmätapaamisia 2.9. klo 14.45 ja 9.9 klo 14.45. Otathan yhteyttä suoraan Anniin.)

* terveydenhoitaja Satu Hovi 050-3105573

Jos kokelas sairastuu ennen koetta tai kesken kokeen

Jos kokelas

  1. sairastuu tai saa oireita ennen koetta
  2. saapuu kaksi viikkoa ennen koetta maasta, johon kohdistuu matkustusrajoituksia koronavirustilanteen vuoksi, kokelaan pitää olla välittömästi yhteydessä rehtoriin.

Omasta ja muiden terveydestä huolehtimisen pitää olla etusijalla. Lukiolla on rajalliset mahdollisuudet järjestää erilaisia mukautuksia, kun otetaan huomioon muiden kokelaiden ja valvojien turvallisuus. Rehtori selventää kokelaalle tilanteen ja ohjaa kokelaan hakemaan ilmoittautumisen mitätöintiä tai harkitsemaan muita mahdollisia vaihtoehtoja, jos kokeen tekeminen ei ole mahdollista. Terveysviranomaisilla ja muilla lääkäreillä on tarvittaessa päätösvalta eristyksestä ja karanteenista.

Jos kokelas sairastuu kesken kokeen, hänen kokeensa voidaan keskeyttää. Kokelas voidaan siirtää myös erilliseen tilaan tilanteen selvittämisen ajaksi. Jos kokelaan kokeen tekeminen jatkuu, hänelle hyvitetään keskeytysaika.

Jos kokelas on karanteenissa

Kokelaan pitää ilmoittaa karanteenista lukiolle mahdollisimman nopeasti. Karanteenitilanteissa toimitaan terveysviranomaisten ohjeiden mukaan. Valvojia ei tule altistaa ylimääräisille riskeille. Ensisijaisesti kokelas jää pois kokeesta.

Kokeen suorittaminen erillisessä tilassa ei lähtökohtaisesti ole mahdollista, jos kokelaalle on tehty karanteenipäätös.