Visiona Ilmastokestävä Uusimaa (VILKKU) -hankkeessa kootut toimialojen ilmastoriskitarkastelut ovat nyt saatavilla

Ilmastoriskitarkastelut ja myöhemmin hankkeessa julkaistavat riskienhallintasuunnitelmat ovat osa Uudenmaan liiton ja Helsingin yliopiston yhteishanketta (), jonka pohjalta laaditaan myös alueellinen sopeutumissuunnitelma. 

Ilmastoriskitarkastelujen tavoitteena on tunnistaa neljän Uudenmaan talouden ja elinkeinoelämän kannalta keskeisen toimialan, rakentamisen, kuljetusala, energian ja teknisen tukkukaupan tyypillisiä ilmastoriskejä sekä arvioida niiden vaikutuksia yritysten arvoketjun näkökulmasta. Tarkastelujen pohjana ovat VILKKU-hankkeessa toteutettu kirjallisuuskatsaus, haastatteluaineistot ja yhteistoimintaan perustuvat työpajat, jotka toteutettiin hankkeen pilottiyritysten kanssa 2024–2025.

Ilmastonmuutoksesta aiheutuvien sään ääri-ilmiöiden taloudelliset vaikutukset ovat kasvaneet nopeasti viime vuosina (). Ilmastonmuutoksesta aiheutuvat tulvat, myrskyt, pitkittyneet hellejaksot, kuivuus ja metsä- ja maastopalot voivat aiheuttaa häiriöitä ja katkoksia esimerkiksi yritysten monikansallisissa toimitusketjuissa ja vaikeuttaa useiden raaka-aineiden ja materiaalien saantia, mikä voi johtaa viivästymisiin yritysten jokapäiväisessä toiminnassa mutta heijastua myös laajemmalti yhteiskunnan huoltovarmuuteen. 

Lisäksi osana EU:n kestävyyssääntelyä yrityksiltä edellytetään entistä tarkempaa toiminnan ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutusten raportointia ja riskienhallintaa, joka on myös muodostumassa tärkeäksi kriteeriksi osana laajempaa kansainvälistä kestävyysrahoitusta.

Ilmastoriskitarkastelujen perusteella toimialojen merkittävimmät ilmastoriskit kohdistuvat yritysten pitkiin toimitusketjuihin (erit. rakennusala ja tekninen tukkukauppa), mutta ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sään ääri-ilmiöt heikentävät yritysten toimintavarmuutta myös kotimaassa (erit. energia, kuljetus ja rakentaminen). Kestävyyssiirtymän vaikutukset näkyvät erityisesti lisääntyvänä epävarmuutena (politiikkariskit) yritysten toimintaympäristössä, jonka ennakoitavuudella on keskeinen merkitys yritysten toiminnan jatkuvuuden kannalta.

 

Klikkaa otsikkoa päästäksesi kyseiseen riskitarkasteludokumenttiin: