Nykyinen Lähi-itä on maailman vanhimpien ja suurimpien historiallisten imperiumien syntyaluetta. Se on myös alue, johon länsimaisen imperialismin ideologiat ja kuohunta ovat vaikuttaneet suuresti 1800-luvulta lähtien. Länsimaiden näkökulma näkyy jopa alueen nimessä: Länsi-Aasian sijaan puhumme nykyään Lähi-idästä. Nimeä alettiin käyttää vasta 1900-luvun alun geopoliittisessa keskustelussa. Arabiaksi aluetta on historiallisesti kutsuttu al-Mashriqiksi eli “idäksi” vastakohtana Afrikan puoleiselle osalle arabimaailmaa eli al-Maghribille “lännelle”.
Monet tärkeistä keksinnöistä on tehty Lähi-idässä. Siellä kehittyivät maatalous ja paikallaan pysyvä elämäntapa sekä kaupungit ja varhaisimmat suuret imperiumit. Lähi-idästä tunnetaan varhaisimmat kirjoitusjärjestelmät, rahajärjestelmät ja kolikot sekä tähtitiede. Näistä tiedämme nykyään arkeologisten jäänteiden ja historiallisten asiakirjojen avulla. Ihmisten liikkuessa alueelta toiselle myös ideat, tieto ja tiede leviävät. Lähi-idässä temppelit ja kuninkaalliset palatsit olivat tieteellisen toiminnan keskuksia tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua. Oppineiden laajoissa verkostoissa tekstit ja tieto liikkuivat kulttuuristen ja jopa poliittisten rajojen yli. Jotkut muinaisen Lähi-idän hallitsijoista keräsivät aktiivisesti tietoa: valloittaessaan uuden paikan he määräsivät kaupunkien kirjastoista ja arkistoista löytyvät tieteelliset kirjoitukset vietäväksi kuninkaalliseen palatsiin.
Matematiikan ja tähtitieteen tutkimuksella oli tuhansia vuosia pitkät perinteet Babyloniassa. Babylonialaisten keksinnöt ja tutkimus ovat säilyneet persialaisten, egyptiläisten ja kreikkalaisten tutkimuksissa tähän päivään saakka. Babyloniasta on peräisin tunnin jakaminen 60 minuuttiin sekä ympyrän jakaminen 360 asteeseen. Babylonialainen kalenteri perustui Kuun liikkeisiin, ja taivaankappaleiden tarkkailu oli tärkeää niin jumalten tarkoitusten ymmärtämiseksi kuin maatalouden tärkeiden toimien ajoittamiseksi. Babyloniasta onkin löydetty lukuisia savitauluja, joissa on tarkkoja havaintoja tähtitaivaan tapahtumista pitkältä ajalta. Myös maailman vanhimmat strategiset lautapelit on löydetty nykyisen Lähi-idän alueelta. Pelkkää viihdettä pelit eivät alun perin olleet, vaan niitä käytettiin myös ennustamiseen ja tuonpuoleisen tutkimiseen.
Ensimmäisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua Lähi-idässä vaikutti kolme suurta valtakuntaa, imperiumia: assyrialainen, babylonilainen ja persialainen. Imperiumit hallitsivat laajoja alueita Välimereltä Persianlahdelle ja laajimmillaan jopa Intiaan ja Tonavalle saakka. Monet niiden merkittävimmistä kaupungeista sijaitsivat Eufrat- ja Tigris-jokien ympäristössä. Pääkaupunkien palatseissa valtakuntia hallitsi tiivis eliitti, jonka valta katsottiin jumalten säätämäksi. Kaupunkien ulkopuolella, arojen ja aavikoiden paimentolaisten keskuudessa, paikallishallinnoilla oli kuitenkin suuri vaikutus.
Uusassyrialainen valtakunta 911– 609 eaa.
Uusassyrialaisen valtakunnan ydinalue sijaitsi Assurin, Niniven ja nykyisin Nimrudina tunnetun Kalhun kaupunkien ympäristössä. Kuninkaat toimivat Assur-jumalan edustajina maan päällä ja pyrkivät tämän kunniaksi laajentamaan valtakuntaa. Suurimmillaan valtakunta ulottui Egyptistä Persianlahteen ja sen alueella eli monia eri kansoja, kuten aramealaisia, urartulaisia, elamilaisia ja syyrialais-luuvialaisia. Assyrian uskontoa ei kuitenkaan levitetty väkipakolla, vaan valloitetut kansat muodostivat monikielisen ja –kulttuurisen valtakunnan.
Uusbabylonilainen valtakunta 626–539 eaa.
Babylonian kuninkaat valloittivat Assyrian sydänmaat yhdessä meedialaisten kanssa. Ajoittaisista poliittisesti epävakaista oloista huolimatta Babylonian valtakunta kukoisti taloudellisesti väestön määrän kasvaessa. Sotasaaliit käytettiin suuriin rakennushankkeisiin, esimerkiksi maanviljelyä ja kauppaa edistävien kastelukanavien rakentamiseen. Viljelysmaita annettiin siirtolaisille, jotka puolestaan maksoivat veroja ja osallistuivat sotapalvelukseen.
Persian akhaimenilainen valtakunta 550–330 eaa.
Anshan, pieni kuningaskunta nykyisen Iranin alueelta, valloitti kuningas Kyyros II:n johdolla Babylonian valtakunnan ja nykyisen Anatolian, Iranin, Uzbekistanin ja Afganistanin alueet. Kyyros II:n seuraajat jatkoivat valloitusretkiä aina Tonavalle saakka. Persialaisten valtakunta oli suurin siihenastisista Lähi-idän imperiumeista, ja vaati toimiakseen laajat tie- ja lähettiverkostot. Kaupunkeihin ja palatseihin rakennetut puutarhat paitsi miellyttivät silmää, myös kertoivat rakentajiensa vaikutusvallasta ja elinvoimasta. Paratiisi-sanan alkuperä on johdettu näistä puutarhoista.
Babylonian matematiikka ei perustunut kymmenen sormen laskentaan vaan laskutaidon perustana olivat sormien nivelet, joita laskettiin peukalolla. Neljässä sormessa on kaikissa kolme niveltä, joista tulee yhteensä 12. Jos toisen käden viidellä sormella pitää kirjaa jokaisesta 12 luvun sarjasta, tulee summaksi yhteensä 60. Sen vuoksi tätä lukujärjestelmää kutsutaankin seksagesimaaliseksi eli kantaluvun 60 järjestelmäksi desimaalisen sijaan. Mesopotamiassa kaikki laskento (ajan, pituuksien, pinta-alojen, tilavuuksien) perustui 60:llä jaollisille yksiköille. Tästä on nykymaailmassa yhä jäänteenä aikajärjestelmämme, jonka tunnit on jaettu kahteen 12 tunnin kokonaisuuteen, jotka puolestaan koostuvat 60 sekunnista muodostetuista 60 minuutista. 60-kantalukua käytetään myös kulmien ja koordinaattien laskennossa. Vaikka luku 0 ei vielä ollutkaan mesopotamialaisilla käytössä, oli heidän matematiikkansa silti edistynyttä. Sekä viljelyvaiheiden oikea ajoittaminen astronomian avulla että temppeleiden ja palatsien rakentamiseen tarvitut arkkitehtoniset laskelmat vaativat monimutkaisten matemaattisten teoreemien taitamista. Testaa itse, miten laskeminen onnistuu peukaloa ja sormien niveliä käyttämällä!
Ihmisiä on läpi aikojen askarruttanut kysymys siitä, missä, miksi ja milloin kirjoitustaito kehitettiin. Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Nuolenpääkirjoitus on muinaisegyptiläisten hieroglyfien ohella maailman vanhin tunnettu kirjoitusjärjestelmä, jota kyetään lukemaan. Varhaisimmat mesopotamialaiset kuvakirjoitusta sisältävät savitaulut ovat peräisin myöhäiseltä Uruk-kaudelta, noin vuodelta 3300 eaa. Ensimmäiset tekstit ovat kirjanpidollisia ja käsittelevät temppelihenkilökunnalle jaettuja resursseja. Varhaisia merkkijärjestelmiä tunnetaan kuitenkin jo paleoliittiselta kaudelta eli varhaiselta kivikaudelta. Myöhemmin, neoliittisella eli nuoremmalla kivikaudella, esiintyy monimutkaisempia merkkijärjestelmiä, joilla oli yhteys puhuttuun kieleen. Koska näitä kieliä ei tunneta eikä osata lukea, niitä kutsutaan proto- eli esikirjoitukseksi. Näitä ovat esimerkiksi Tonavan laakson Vinča-Turdaș-kulttuurin ja Kiinan Jiahu-kulttuurin kirjoitusjärjestelmät ajalta noin 6600 eaa. Ne antavat viitteitä siitä, ettei kirjoitustaidon keksiminen ollut yksittäinen älynvälähdys ihmiskunnan historiassa, vaan se oli tulosta pitkästä ja mutkikkaasta prosessista.
Nuolenpääkirjoitus sai kiilamaisen ulkoasunsa 2600-luvulla eaa., kun sumerilaiset kirjurit keksivät merkkien piirtämisen tai raapimisen sijaan painella niitä savitaululle ruo’olla (lat. cuneus). Tämän ruokokynän kärki oli leikattu viistosti kolmiomaiseen muotoon ja sillä painettiin neljästä peruspainalluksesta muodostettuja monimutkaisempia merkkejä. Tämä mahdollisti pienempikokoisten merkkien kirjoittamisen siististi ja nopeasti. Uuden kirjoitustavan omaksuminen jätti pysyvän jälkensä merkkien ulkoasuun ja vei ne ajan mittaan yhä kauemmas niiden alkuperäisestä asioita esittävästä muodosta.
Nuolenpääkirjoituksessa merkit voivat toimia eri tehtävissä: Noin 60–100 merkkiä voidaan käyttää tavumerkkeinä eli syllabogrammeina varsinaisten sanojen ja nimien muodostamiseen, esimerkiksi merkeistä A ja ŠUR4 muodostuu nimi Assur. Suurinta osaa merkeistä voidaan käyttää sanamerkkeinä eli logogrammeina. Tällöin yksittäinen merkki tai merkkien yhdistelmä ilmaisee käsitteitä, kuten kirjoittamista, näkemistä, temppeliä, vettä tai viisautta. Useat logogrammit ovat monitulkintaisia ja voivat viitata useisiin eri käsitteisiin, jolloin haluttu merkitys on pääteltävä kontekstista.
Nuolenpääkirjoitusta pidettiin käsityötaitona, joka opetettiin kisälliperiaatteella usein suvun sisällä. Tämä johti ajan myötä suurta arvovaltaa nauttineiden kirjurisukujen syntymiseen. Nuolenpääkirjoitusta on käytetty eri kielien, kuten sumerin, akkadin ja muinaispersian kirjoittamiseen. Savitaulujen lisäksi tekstiä on kirjoitettu muun muassa saviprismoille, savinauloille ja palatsien seiniä koristaneisiin reliefeihin.
Akkadilaiskuningas Sargonin tytär Enheduanna on ensimmäinen nimeltä tunnettu kirjailija ja kirjuri. Enheduanna oli Urin kuunjumalan Nannan papitar, jonka oli tarkoitus tässä korkea-arvoisessa uskonnollisessa ja poliittisessa virassa yhdistää akkadialaista ja sumerialaista perinnettä toisiinsa. Samaa Enheduanna tavoitteli myös kirjallisessa tuotannossaan, josta leijonanosa oli omistettu Inannalle, akkadilaisten jumalattaren Ishtarin sumerilaiselle virkasisarelle. Ylipapittarena Enheduanna toimi Nannan vaimon jumalatar Ningalin ruumiillistumana.