Eurooppalaisesta eläinlääkärin erikoistumistutkinnosta uutta asiantuntemusta eläinsuojelutyöhön

ELL Kati White on suorittanut eläinten hyvinvointitieteen, etiikan ja eläinsuojelun eurooppalaisen eläinlääkärien erikoistumistutkinnon.

Mikä sai sinut hakeutumaan suorittamaan eurooppalaista erikoiseläinlääkäritutkintoa eläinten hyvinvoinnissa, etiikassa ja lainsäädännössä? 
– Olen pitkään työskennellyt eläinsuojelun parissa, ja halusin syventää osaamistani erityisesti eläinten hyvinvointitieteen, mutta myös etiikan ja EU-lainsäädännön alueilla, kertoo ELL Kati White. Tutkinto tarjosi mahdollisuuden yhdistää tieteellinen näkökulma ja käytännön eläinsuojelutyö sekä toi käyttööni asiantuntijaverkostoja. Tutkinnon monipuolisuus, haastavuus ja samalla käytännönläheisyys kiinnostivat.

Millaista oli suorittaa näin vaativa kansainvälinen tutkinto työn ohella?
– Tutkinto vastaa noin kolmen vuoden kokoaikaista opiskelua, joten työ ja opinnot kulkivat tiiviisti rinnakkain. Työni tarjosi hyvät puitteet, sillä olennaisessa osassa tutkintoa on eläinsuojelutapausten analysointi ja keskustelu niistä ohjaajien ja kollegoiden kanssa eri maista. Haastavinta oli tehdä tutkimustyötä oman työn ohella. Vaativuus opetti pitkäjänteisyyttä ja kriittistä ajattelua. 

Mitä uusia näkökulmia tai taitoja opit, jotka ovat hyödyllisiä eläinsuojelujärjestön työssäsi? 
– Opin tarkastelemaan eläinsuojelukysymyksiä entistä systemaattisemmin. Tutkimustiedon, eettisen pohdinnan ja lainsäädännön soveltaminen yhtäaikaisesti auttaa sekä tapauskohtaisessa neuvonnassa että laajemmassa vaikuttamistyössä. Opin myös ymmärtämään aiempaa syvemmin erilaisia eettisiä lähestymistapoja ja kulttuuriset erot tulivat selvästi esiin kansainvälisyyden kautta.

Eurooppalainen tutkinto painottaa kansainvälistä yhteistyötä – miten se näkyi opinnoissasi?
– Opinnot toivat yhteen kollegoita eri puolilta Eurooppaa, joilla on erilaiset eläinsuojelujärjestelmät ja kulttuuriset lähtökohdat. Näistä keskusteluista sai paljon uusia ajatuksia. Sain myös luotua verkostoja, joista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. 

Millaisissa tilanteissa tutkinnon tuomaa asiantuntemusta tarvitaan nyt järjestön työssä? 
– Esimerkiksi silloin, kun arvioimme eläinten hyvinvointiin liittyvää lainsäädäntöä, osallistumme lausuntotyöhön tai autamme kansalaisia tulkitsemaan lakeja. Tutkinto antaa vahvan tieteellisen ja eettisen perustan tälle työlle ja ylipäänsä vahvistaa omaa argumentointia. 

Mitä haluaisit sanoa kollegoille, jotka pohtivat vastaavaa tutkintoa?
 – Se on vaativa, mutta erittäin palkitseva tie. Tutkinto avaa ovia kansainväliseen yhteistyöhön ja vahvistaa omaa ammatillista identiteettiä – erityisesti, jos työskentelee eläinten hyvinvoinnin ja suojelun ytimessä.

Euroopassa on 27 eläinlääkärin erikoistumisalan kollegiota, joiden koulutusohjelmat kattavat 38 erikoistumisalaa. Näitä koordinoi European Board of Veterinary Specialisation (EBVS). Vaativan koulutuksen läpäisseet eläinlääkärit saavat diplomate-pätevyyden ja voivat käyttää nimikettä European Veterinary Specialist. Erikoistumisen jälkeen eläinlääkärit ovat velvollisia ylläpitämään pätevyyttään ja raportoimaan siitä määräajoin kollegiolle. ECAWBM (European college for animal welfare and behavioural medicine) sisältää kaksi rinnakkaista erikoistumisohjelmaa; eläinten hyvinvointitiede, laki ja etiikka (animal welfare, ethics and law) sekä kliininen käyttäytymistiede  (behavioural medicine).

Yhteystiedot:

Lisätietoja koulutuksesta: