Tutkimuksen kohteena on kaupunkiseututasoiset valtion ja kuntien väliset alueellisen suunnittelun sopimusten tavat ja niiden vaikutukset yleisiin käsityksiin yhteiskunnallisen päätöksenteon perusteista. Vaikka sopimuskäytäntöjä voidaan pitää perusteltuina kaupunkiseutujen kilpailukyvyn edistämisen näkökulmasta, niihin rakentuu samalla jännitteitä demokratianäkökulmasta. Sopimuskäytäntöjen myötä lainsäädännöllä ohjatun ja toiminnan julkisuutta korostavan maankäytön suunnittelun järjestelmän rinnalle on rakentunut toinen järjestelmä, jonka suhde edelliseen on epäselvä. Tutkimuksessa kysytään millaisin perustein sopimuskäytännöt oikeutetaan ja millaista käsitystä yhteiskunnallisen päätöksenteon oikeuttamisesta nämä perustelut heijastavat. Tutkimus toteutetaan vertailututkimuksena Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Yhteiskunnallisen päätöksenteon oikeuttamista tarkastellaan keskeisten toimijoiden määrittelemisen, sopimusten tietopohjan, sekä suunnittelun poliittisen ulottuvuuden näkökulmista.