Tiedekasvatus on tiedeosaamisen vahvistamista, ja se yhdistää kaikkia tieteitä. Helsingin yliopistossa tiedekasvatusta on tehty systemaattisesti, yhteisöllisesti ja tutkimuspohjaisesti vuodesta 2003 lähtien. Tärkeimpänä tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria – tulevaisuuden tekijöitä – tieteiden pariin.
Se on myös uuden tiedekasvatusta käsittelevän blogin
Kirjoittajina ovat tiedekasvatuksen toimijat, tutkijat ja ystävät sekä yhteistyötahojen edustajat. Ensimmäinen kirjoittaja on oikeutetusti Tiedekasvatuskeskuksen johtaja, professori Maija Aksela, joka on ollut rakentamassa tiedekasvatustoimintaa alusta alkaen. Ensimmäisen kirjoituksen aiheena on
Blogi aloitetaan yhden tiedekasvatuksen merkkipäivän kunniaksi: Kalevalan päivänä – suomalaisen kulttuurin päivänä – 28.2.2019 tulee kuluneeksi 15 vuotta ensimmäisen tiedekasvatuskeskuksen (silloin nimenä oli LUMA-keskus; nykyisin laajennetussa muodossa Tiedekasvatuskeskus) avaamisesta Helsingin yliopistoon.
Kalevalan päivänä 28.2. järjestetään myös uudenlainen tutkimus- ja verkostoitumistapahtuma