Tänä syksynä tiedekasvatuskeskuksessa on vieraillut useita kansainvälisiä tutkijoita mm. Australiasta, Singaporesta, Etelä-Koreasta ja Kiinasta, mutta myös kaksi kansainvälistä opiskelijavierasta: Maya Kaul Yhdysvalloista ja Li ”Wendy” Wenjing Kiinasta. Istutimme Mayan ja Wendyn alas haastattelua varten ja kyselimme muutamia kysymyksiä.
Haastattelun aluksi kysyimme: Miksi Suomi?
Maya on Suomessa täys-stipendillä, joka on Yhdysvaltojen valtion rahoittama stipendi kansainväliseen opiskelijavaihtoon. Mayan vierailu Suomeen on hänen ensikosketuksensa kansainväliseen opetustoimintaan ja hän on erityisen kiinnostunut Suomen koulujärjestelmästä ja sen kehityksestä. Wendy on tullut Suomeen koulunsa vaihto-ohjelman kautta, Wendyn oma tutkimus kohdistuu STEM-aiheiseen opettajien täydennyskoulutukseen.
Suomessa Mayalla ja Wendyllä on kummallakin omat tutkimuksensa. Wendy kehittelee kiinalaisille opettajille MOOC-kurssia, joka käsittelee STEM:iä ja luonnontieteitä opetuksessa.
Vierailullaan Wendy on ehtinyt tutustua Helsinkiin, yliopiston ja laitosten historiaan sekä tiedekasvatuskeskuksen henkilökuntaan ja heidän tutkimuksiinsa. Maya työstää artikkelia yhdessä Professori Maija Akselan kanssa viime vuonna järjestetystä Sustainable Energy in Education -MOOC-kurssista.
Molemmat vierailijamme ovat olleet tyytyväisiä päätökseensä tulla Suomeen ja kehuvat tiedekasvatuskeskuksemme henkilökuntaa, ilmapiiriä ja toimintaa. Wendyn olemme joutuneet jo hyvästelemään, mutta Mayan seurasta saamme nauttia vielä kevääseen asti.
Haastattelijat: Julia Halonen ja Pipsa Blomgren