Ilmastokoulutusta tutkiva ryhmä osallistui Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokoukseen

Helsingin yliopiston ilmakehätieteiden keskuksen (INAR) ilmastokoulutusta tutkivan ryhmän ClimComp-hanke kartoitti nuorten mielipiteitä ilmastokompetensseista Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokouksessa.

Helsingin messukeskuksessa 23. lokakuuta 2021 järjestetyssä tapahtumassa olivat paikalla Janina Taurinen ja Joula Siponen tutkimusryhmästä. Taurinen ja Siponen kuvaavat kirjoituksessa tapahtuman antia.

Jaoimme päälavan edessä osallistujille tietoa tarjoamistamme Climate University -kursseista sekä pyysimme osallistujia vastaamaan kyselyyn. Kyselyssä tiedusteltiin nuorten mielipidettä siitä, millaisia ilmastokompetensseja tarvitsemme yhteiskunnassamme hillitäksemme ja sopeutuaksemme ilmastonmuutokseen. Ilmastokompetensseilla tarkoitetaan laajasti tulevaisuuden tietoja, taitoja, arvoja ja asenteita.

 

Lisäksi järjestimme yhden työpajoista, yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen asiantuntijoiden kanssa. Aiheenamme oli Ilmastodata vaikuttamisen perusteena. Risto Makkonen Ilmatieteen laitokselta esitteli ensin ilmaston ennustamiseen liittyvän prosessin, jonka jälkeen osallistujat pääsivät itse katsomaan ilmastoennusteiden pohjalta tehtyä maailmankarttaa (IPCC Interactive Atlas). Kartalla on mahdollista tutkia itseä kiinnostavan alueen ilmastoennustetta. Yhdessä pohdimme mitä muutokset käytännössä tarkoittavat ja mistä ne voisivat johtua. Lopuksi osallistujat kirjoittivat näkemiensä muutosten pohjalta herättelevän twiitin, jonka kohderyhmän he saivat itse määritellä. Osallistujat kirjoittivat esimerkiksi seuraavanlaisia twiittejä:

“Ilmastonmuutoksen haasteet näkyvät jo nyt ihmisten elämän ja elinkeinojen vaikeutena. Esimerkiksi Andien sulaneet vuoristojäätiköt aiheuttavat vesipulaa alueen maanviljelijöille jo nyt! Tulevaisuudesta ei vielä edes tiedetä kun vaikutukset ovat monimutkaisia ja arvaamattomia!”

”Haluatko, että lapsesi tulevat näkemään vielä lunta? Mitä enemmän vähennämme päästöjä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä saamme kokea lumen vielä täällä Etelä-Suomessakin.

#arktinenalue #grönlantisulaa”

Koko tapahtuma oli järjestetty äärimmäisen hyvin ja osallistujille jäi inspiroitunut sekä motivoitunut olo. Toivon mukaan tapahtuma päästään järjestämään uudemman kerran taas ensi vuonna!

 

 

Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokous

Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokouksen järjestivät nuoret ilmastoaktiivit ja tilaisuus oli suunnattu kaikille 15–29-vuotiaille ilmastoaiheista kiinnostuneille nuorille. Tapahtumaan kuului paneelikeskusteluja, ilmastoasiantuntijoiden luentoja ja työpajoja.

ClimComp-hanke

ClimComp on Suomen Akatemian rahoittama hanke vuosina 2021-2024. Hankkeessa tutkitaan. ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tarvittavia kompetensseja ja miten niitä opetetaan koulutusjärjestelmässä. Blogista saat lisätietoja ja voit lukea lisää uutisia.