– Maantieteen länsimaista opetusta on perinteisesti leimannut ihmiskeskeinen näkökulma opetettaviin aiheisiin. Tälle ajattelulle ominaista on nähdä ihmiset ympäristöstään ja muista lajeista erillisenä kokonaisuutena. Olen kiinnostunut siitä, voisiko maantiedettä opettaa tavoilla, jotka eroaisivat tästä näkökulmasta. Uskon että maantieteellä ja sen opetuksella on keskeinen rooli siinä, miten ymmärrämme kytköksiämme maailmaan, selittää Smolander.
Hänen mukaansa näkökulman muutos edellyttää, että tarkastelemme mitattavien ja havaittavien asioiden lisäksi esimerkiksi niitä tapoja, joilla me ihmiset toimimme ja vuorovaikutamme muiden elollisten ja elottomien kanssa. Kaikkea merkityksellistä ei voi kuvata esimerkiksi tilastojen avulla, vaan vaaditaan laajempaa näkemystä siitä, mistä maailma koostuu ja miten me osallistumme siihen.
Työpajoissa haastetaan ajattelemaan uusista näkökulmista
– Yhtenä osana tutkimustani tulen kehittämään kokeellisia menetelmiä, joiden avulla on mahdollista herättää lapsia ja nuoria ajattelemaan uudella tavalla maailmasta ja toisaalta tuoda esille niitä suhteita, jotka sitovat meitä muihin, Smolander kertoo.
Syksylle onkin suunnitteilla työpajoja, joissa tutustutaan esimerkiksi, miten kasvit asustavat kaupungeissa. Työpajojen tarkoituksena on paitsi ohjata ajatuksia pois ihmiskeskeisestä ajattelusta, myös korostaa arkisten kokemusten ja suhteiden merkitystä.
Smolanderin mukaan työskentelyn tarkoituksena on saada uudenlainen ajatusprosessi käyntiin.
– Asetamme usein faktat ja tulkinnallisen tiedon vastakkain, vaikka niitä pitäisi enemmänkin ajatella toisiaan täydentävinä. Tuntemuksien kautta saadaan esille puolia, jotka eivät näy suoranaisesti tilastoista, kuvista tai edes teksteistä. Osallistumme maailmaan jaettujen tuntemuksiemme kautta.
Ymmärrys lisää merkitystä
Suhteellinen eli relationaalinen tapa ymmärtää ympäristöä linkittyy myös kestävyyskasvatukseen.
– Tutkimuksen mukaan monipuolinen ymmärrys maailmasta lisää sitä kohtaan koettua merkitystä. Kun henkilö ymmärtää oman osallisuutensa maailmaan, on hän myös valmiimpi kantamaan huolta muista suhteiden osana olevista ja sitä kautta koko maailmasta. Toisaalta laajempi ymmärrys meitä määrittävistä suhteista voisi auttaa myös ilmastoahdistusta kokevia lapsia ja nuoria, kun heille avautuu uusia tapoja käsitellä ja ymmärtää maailma, tiivistää Smolander.
Tällaisessa maantieteellisessä oppimisessa ja opetuksessa on tärkeää ajallisuuden ja tilallisuuden hahmottaminen: Oppimisprosessissa kaikilla tilassa olevilla on oma roolinsa ja osallisuutensa. Toisaalta kokemukset ja tietäminen eivät välttämättä etene ajallisesti lineaarisesti, vaan esimerkiksi tietyt aistimukset voivat palauttaa mieleen aikaisemmin koettuja asioita, jotka tulevat vasta sillä hetkellä merkityksellisiksi.
Hukattua yhteyttä hakemassa
Smolander kertoo kiinnostuksensa tutkimusaiheeseen kummunneen, kun hän tutustui teoriakirjallisuuteen ja löysi sitä kautta tavan ymmärtää omia kokemuksiaan.
– Koin lapsena vahvaa osallisuutta muihin lajeihin ja maailmaan ylipäätään. Koen kuitenkin erkaantuneeni tästä yhteenkuuluvuuden tunteesta ajan myötä. Teoriaan tutustuminen kuitenkin toi lapsuuden kokemukset jälleen mieleen, hän kertoo.
Smolander korostaa, että lapsien on lähtökohtaisesti helpompaa suhtautua ympäröivään maailmaan avoimesti ja purkaa perinteisiä rajoja esimerkiksi leikkimällä, sillä leikki ei ole sidottua olemassa oleviin malleihin. Lapsille on myös luontaista ihmetellä ja tutkia maailmaa sekä oppia tuntemuksistaan.