Viime vuosikymmeninä on tuntunut siltä, että totuuden määrittämisestä on tullut yhä vaikeampaa. Maailma, jossa tietoa tulvii lukemattomista lähteistä – niin luotettavaa, harhaanjohtavaa kuin suoranaista valhettakin – näyttää vääristävän käsitystämme totuudesta ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin
Kysymykseen totuudesta kietoutuu läheisesti myös kysymys vastuusta. Kenen vastuulla on varmistaa, että näkemämme tai kuulemamme on totta? Propaganda ei ole uusi ilmiö, mutta tuskin koskaan aiemmin se on ollut yhtä läpitunkeva voima kuin nyt.
Totuudenjälkeinen (”post-truth”) oli Oxford Dictionaryn vuoden sana vuonna 2016, ja sen on katsottu kuvaavan aikaamme poikkeuksellisen osuvasti. Miksi se oli vuoden sana nimenomaan vuonna 2016? Ainakin Brexit ja Donald Trumpin ensimmäinen presidenttikausi voidaan nähdä todennäköisinä syinä – olihan Brexit Oxford Dictionaryn mukaan totuudenjälkeisen politiikan aikakauden ensimmäinen merkittävä äänestys. Nyt, yli vuosikymmenen totuudenjälkeistä aikaa elettyämme, maailmamme on muuttunut perinpohjaisesti.
Polarisaatio ja yhteiskunnallinen kahtiajako tuntuvat hallitsevan yhteiskunnallista keskustelua. Jakolinjat ihmisten, uskomusten ja totuuskäsitysten välillä kasvavat nopeasti. Miten syväväärennösten aikakaudella voimme edes erottaa totuuden valheesta ja aidon manipulaatiosta? Mihin voimme luottaa pyrkiessämme tekemään tietoon perustuvia päätöksiä ja osallistuessamme yhteiskunnalliseen keskusteluun? Yhteiskuntatieteilijöinä meidän on kohdattava nämä kehityskulut silmästä silmään.
Vaikka promootioteemaamme voidaan tarkastella totuudenjälkeisen yhteiskunnan muuttuvan totuuskäsityksen kautta, meidän täytyy myös tarkastella omaa näkökulmaamme siihen tieteentekijöinä ja yhteisönä. Harhaanjohtava ja valheellinen tieto ovat haasteita nykyiselle keskustelulle, ja yliopistoilla ja yhteiskuntatieteellisellä tutkimuksella on tärkeä rooli niiden torjumisessa. Emme halua vain maalata dystooppista kuvaa tulevaisuudesta, jossa totuudella ei ole enää sijaa ja jossa olemme voimattomia sen vääristelyn edessä. Pikemmin haluamme korostaa, että akateemisessa yhteisössämme ja maailmasta tuottamassamme tiedossa piilee voimaa.
Helsingin yliopiston strategia vuosille 2021–2030 perustuu neljään perusarvoon, joista ensimmäinen on totuus. Yhteiskuntatieteilijöinä ymmärrämme laajasti yhteiskuntaa ja kaipaamme syvempää käsitystä "totuuden" merkityksestä. Yliopiston strategian mukaan totuus saa meidät etsimään uutta tietoa, pohtimaan asioita kriittisesti ja tuottamaan korkealaatuista tutkimusta ja opetusta. Tämän strategian perusarvon omaksuminen edellyttää totuuden eri ulottuvuuksien pohtimista. Pidämmekö totuutta tieteenä, vai onko tiede totuus? Onko meillä edes oltava konkreettinen käsitys siitä, mitä totuus on tai tiedämmekö miten siihen päästään? Tämän teeman avulla haluamme kannustaa tiedeyhteisöämme pohtimaan käsitystään totuudesta ja suhdettaan tähän määrittelyä kaihtavaan käsitteeseen. Saavatko aseeton totuus ja ehdoton rakkaus lopulta viimeisen sanan?