Musiikin äänet: Musiikki kansalaistoiminnan välineenä suomalaisessa ympäristöliikkeessä 2000-luvulla -tutkimushanke tarkastelee ympäristöliikkeen musiikkia ja ääntä. Tutkimus on kiinnostunut siitä, millaisia rooleja, tehtäviä ja merkityksiä musiikki ja ääni saavat tämän päivän ympäristöliikkeessä. Tutkimuksen aineistoa kerätään havainnoimalla liikkeen julkista toimintaa mielenosoituksissa, aktioissa ja tiedotuskanavissa. Lisäksi aineistoa kerätään kyselylomakkeella ja haastatteluilla. Tutkimus keskittyy Suomeen, mutta siinä huomioidaan myös suomalaisen ympäristöliikkeen yhteyden Viroon.
Voit osallistua tutkimukseen, jos olet 15-vuotta täyttänyt ja joko soittanut tai laulanut ilmasto- tai ympäristöliikkeen tapahtumissa, mielenosoituksissa tai aktioissa. Sinun ei tarvitse olla musiikin ammattilainen vaan riittää, että olet ollut mukana musisoimassa.
Tutkimukseen voi osallistua joko vastaamalla kyselylomakkeeseen tai osallistumalla haastatteluun. Jos haluat ottaa osaa tutkimukseen:
Tutkija voi kutsua sinut haastatteluun, vaikka et olisi vastannut kyselylomakkeeseen. Tällöin hän on sinuun suoraan yhteydessä.
Kaikkia ilmoittautuneita ei voida välttämättä haastatella, mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin haastatteluja voidaan toteuttaa.
Kyselylomaketta levitetään tutkimuksen verkkosivujen lisäksi myös muissa tiedotuskanavissa.
Tutkimukseen osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen eli siihen, että tutkimukseen osallistuja on joko päättänyt vastata kyselyyn tai on osallistunut haastatteluun. Jokainen tutkimukseen osallistunut tietää olevansa mukana tutkimuksessa eikä yksittäisiä aktivisteja havainnoida esimerkiksi mielenosoituksissa tai liikkeen sosiaalisessa mediassa.
Poikkeuksen tähän muodostavat aktivistien omalla nimellään tekemät julkiset esiintymiset, joista voidaan mainita tutkimuksessa. Esimerkkejä julkisista esiintymisistä ovat muun muassa muusikoiden keikat liikkeen tapahtumissa tai osallistuminen paneelikeskusteluun kutsuttuna puhujana.
Tutkimukseen osallistumisesta voi kieltäytyä, vaikka tutkija ottaisi sinuun yhteyttä ja kutsuisi mukaan. Osallistumisen voi myös keskeyttää milloin vain ilman erityistä syytä ilmoittamalla keskeyttämisestä vastuulliselle tutkijalle. Keskeyttämisestä ei seuraa sinulle kielteisiä seurauksia.
Jos päätät keskeyttää osallistumisesi, sinusta ennen keskeyttämistä kerättyjä tietoja voidaan kuitenkin käyttää osana tutkimusaineistoa tutkimuksen onnistumisen varmistamiseksi. Saat lisätietoja tietojesi käytöstä osallistumisen keskeyttämisen jälkeen vastuulliselta tutkijalta.
Tutkimus toteutetaan tietoturvallisesti ja siihen osallistuminen on turvallista. Osallistujien turvallisuus varmistetaan tutkimuksessa käsittelemällä henkilötietoja tietoturvallisesti sekä varmistamalla, että yksittäisiä osallistujia ei voi tunnistaa tutkimuksen julkaisuista.
Kerätty haastatteluaineisto käsitellään anonymisoimalla ja pseudonymisoimalla eli poistamalla ja muokkaamalla tietoja, joista osallistujat voisi tunnistaa.
Pseudonymisointi tarkoittaa sellaisten vahvojen tunnistetietojen kuten nimi, ikä ja synnyinpaikkakunta poistamista tai muokkaamista niin, että haastateltavan tunnistaminen ei onnistu ilman lisätietoja. Pseudonymisointia voidaan tehdä esimerkiksi korvaamalla tieto toisella (esim. käyttämällä peitenimeä kuten ”Anna”) tai koodilla (esim. ”N15”). Tietoja voidaan myös ”karkeistaa” mikä tarkoittaa asioiden ilmaisemasta yleisemmällä tasolla (esim. ”toimii säveltäjänä” muutetaan muotoon ”on musiikin ammattilainen”).
Anonymisointi tarkoittaa kaikkien tunnistetietojen häivyttämistä, ryhmittelemistä tai järjestämistä niin, että vastaajaa ei voi tunnistaa anonymisoinnin jälkeen tiedoista lainkaan.
Aineiston käsittelyn jälkeen kaikki alkuperäinen tunnisteellinen tieto, kuten haastattelunauhoitukset, tuhotaan.
Käsittelemätöntä aineistoa käsitellään luottamuksellisesti eikä sitä luovuteta tutkimusryhmän ulkopuolisille.
Tutkimuksen kyselylomake sijaitsee Helsingin yliopiston tarjoamalla tietoturvallisella palvelimella (RedCap). Haastatteluaineistoa käsitellään tietoturvallisesti niin ikään Helsingin yliopiston tarjoamassa tietoturvallisessa ympäristöä (Umpio).
Joskus musiikin ja muiden taiteiden alojen ammattilaiset harjoittavat aktivismia osana taiteellista työtään. Ammattilaiselle ei ole aina eduksi, jos kaikki hänen työhönsä liittyvä anonymisoidaan tunnistamattomaksi. Siksi ammattilaisten kanssa voidaan keskustella yhdessä siitä, miten heitä koskevaa aineistoa käsitellään. Tällöin esimerkiksi päätökset tietojen avaamisen laajuudesta tehdään yhdessä tutkimukseen osallistujan kanssa. Voit kysyä tutkijalta lisätietoa ammattilaisena tutkimukseen osallistumisesta.
Kyselylomakkeen kysymykset käsittelevät soittamiseen ja laulamiseen liittyviä taustatietoja, osallistumista ilmasto- ja ympäristöliikkeiden toimintaan, aktiivisuutta aktivismissa yleensä, soittamista ja laulamista ilmasto- ja ympäristöliikkeiden tapahtumissa, mielenosoituksissa ja aktioissa, musiikin ja äänen tehtäviä liikkeessä sekä tutkittavien mielikuvia ja käsityksiä liikkeen musiikkikulttuurista.
Haastattelut syventävät kyselylomakkeen kysymyksiä. Haastateltavalla on mahdollisuus vaikuttaa haastattelun kulkuun tuomalla esiin itselleen tärkeitä kysymyksiä ilmasto- ja ympäristöliikkeen musiikkikulttuurin liittyen.
Haastattelut tehdään kasvotusten joko Helsingin yliopiston tiloissa tai muussa sopivassa ja rauhallisessa tilassa. Yksilöhaastatteluina tai ryhmäkeskusteluina toteutettavat haastattelut kestävät noin 20–90 minuuttia. Ryhmähaastattelut voivat kestää tätä kauemmin.
Haastattelut äänitetään. Äänitiedostot siirretään haastattelun jälkeen tietoturvalliselle palvelimelle (Umpio), jossa ne litteroidaan luettavaksi tekstiksi. Tämän jälkeen äänitiedostot hävitetään. Tekstit käsitellään eli ne anonymisoidaan ja pseudonymisoidaan sellaiseksi, että yksittäisiä vastaajia ei voida tunnistaa tekstistä. Vastuullisen tutkijan lisäksi aineistoja käsittelee tutkimushankkeessa työskentelevä tutkimusassistentti.
Käsiteltyjä aineistoja voidaan luovuttaa tutkimuksen yhteistyökumppaneille tutkimustarkoituksiin. Käsitellyt aineistot tallennetaan tutkimuksen päätteeksi Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon tai muuhun tarkoituksenmukaiseen arkistoon, jossa ne ovat käytettävissä myös muita tulevia tutkimuksia varten.
Tälle tutkimukselle on tehty eettinen ennakkoarviointi. Voit kysyä lisää tutkimuksen eettisistä periaatteista vastuulliselta tutkijalta.
Tutkimuksen tuloksia julkaistaan tutkimusartikkeleissa, yleistajuisissa teksteissä, tutkimuksen verkkosivuilla, podcasteissa ja muissa tutkimuksen julkaisuissa. Tämän lisäksi tutkimuksessa tehdään tieteellisiä esitelmiä ja tutkimusta voidaan hyödyntää opetuksessa. Kaikissa julkaisuissa ja tiedotuksessa noudatetaan kuitenkin yllä kuvattuja anonymisoinnin periaatteita eikä tutkittavia voida tunnistaa julkaisuista, ellei siitä ole heidän kanssaan erikseen sovittu.
Tutkimus toteutetaan Suomen Akatemian rahoituksella (tutkimuksen rahoitustunnus on 362852). Tutkimukseen osallistumisesta ei makseta erillistä korvausta osallistujille.