Promootiot ovat säilyneet osana yliopistoperinnettä läpi vuosisatojen muuttuen ja mukautuen. On harvinaista, että edelleen harjoitetaan suureksi osaksi samanlaisia juhlamenoja kuin niiden alkuvaiheissa. Promootio on siis esimerkki todella hyvin säilyneestä aineettomasta kulttuuriperinnöstä. Maisteripromootioperinne lisättiin Suomen Elävän perinnön kansalliseen luetteloon vuonna 2017.
Promootiot ovat syntyneet keskiajalla: Bolognassa ja Pariisissa on pidetty promootioita jo 1200-luvulla. Helsingin yliopiston, eli entisen Turun akatemian (1640-1827) ja Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston (1827-1918), promootioperinne syntyi varhain, kun ensimmäinen filosofisen tiedekunnan promootio järjestettiin vuonna 1643, vain kolme vuotta Turun akatemian perustamisen jälkeen. Perinne on siitä lähtien jatkunut lähes katkeamattomana ja levinnyt myös muihin tiedekuntiin ja yliopistoihin. Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootio on edelleen promootioista suurin.
Turun Akatemian filosofisen tiedekunnan promootiot pysyivät lähes muuttumattomina, vain maistereille tarkoitettuina yksipäiväisinä tapahtumina 1800-luvun alkupuolelle asti. Promootio alkoi kokoontumisella promoottorin kotona, josta promovendit siirtyivät kulkueessa Akatemiatalolle, jossa promoottori vihki heidät. Monet nykyiset promootion piirteet, kuten kulkueet ja priimusmaisterille esitettävä kysymys, ovat nähtävillä jo näissä vanhimmissa promootioissa. Myös promootioon liittyvä symboliikka on säilynyt ennallaan vuosisatoja: jo 1700-luvulla laakeriseppele symboloi maisterien saavutuksia. Samoin promootioakti alkaa edelleen promoottorin puheella ja päättyy ultimuksen puheeseen. Promootio koostui kolmesta juhlatilaisuudesta: promootioaktista, juhlajumalanpalveluksesta ja promootiopäivällisistä. Yliopisto toimi vaatimattomissa puitteissa, ja promovoiduiksi tulivat vain miehet.
1800-luvulla yliopistolla oli keskeinen asema yhteiskunnassa, ja promootiot sekä muut yliopistolliset juhlat olivat lähes ainoita Suuriruhtinaskunnan omia yleisiä juhlatilaisuuksia. Nämä juhlat tarjosivat Suomen poliittiselle eliitille ja sivistyneistölle myös mahdollisuuden tavata aikana, jolloin tiedotusvälineet olivat kehittymättömiä ja välimatkat pitkiä kulkea. Promootioilla oli siten myös vahva sosiaalinen ja kansallinen merkitys. Promootiotraditio sai 1800-luvun aikana useita piirteitä, jotka ovat edelleen mukana, kuten esimerkiksi riemumaistereiden promovointi sekä tohtoreiden promovointi samassa tilaisuudessa maisterien kanssa. 1850-luvulla myös Maamme-laulu vakiinnutti paikkansa osana promootion ohjelmaa. Juhlallisuuksien kesto piteni 1870-luvulla kolmi- tai nelipäiväisiksi. Promootioon otettiin mukaan lisää tilaisuuksia, ja mm. tanssiaiset vakiintuivat osaksi promootiota 1880-luvulla, kun niille oli tarjolla täydellinen tila vastikään valmistuneella Ylioppilastalolla (nyk. Vanha ylioppilastalo). Samalla promootioiden koko kasvoi ja niistä kehittyi merkittäviä seurapiiritapahtumia: tilaisuuksien historia tunnetaan hyvin, koska lehdistö kirjoitti niistä ahkerasti.
Hiljalleen tapa vihkiä maistereita promootioissa hävisi muualta maailmasta, ja promootio alkoi saada piirteitä, jotka esiintyvät vain Suomessa. Yksi täysin suomalainen erikoisuus on yleisen seppeleensitojan (alun perin yleisen seppeleensitojattaren) valinta. Toisaalta 1800-luvun lopulla promootiota uhkasivat jännitteet Venäjään, sillä promootioissa esiintyi suomalaiskansallista henkeä. Promootion järjestäminen vaatikin keisarin suostumuksen.
Suomen itsenäistymisen jälkeen promootioperinne jatkui katkeamattomana. Itsenäisen Suomen ensimmäinen promootio järjestettiin 1919. Toisen maailmansodan jälkeen maisteripromootioiden järjestämisessä oli peräti 14 vuoden tauko; edellinen yhtä pitkä tauko perinteessä oli ollut 1700-luvulla suuren Pohjan sodan vuoksi. Pitkän tauon jälkeen promootion järjestäminen oli hankalaa, sillä promootioperinteen monia yksityiskohtia oli vaikea muistaa. Tämän myötä perinteeksi alkoi vakiintua muistokirjan tekeminen jokaisesta promootiosta. 1970-luvulla promootioita pidettiin vanhanaikaisina ja elitistisinä, ja ne jäivätkin aiempaa pienimuotoisemmiksi. 1980-luvulle tultaessa yhteiskunnan ilmapiiri kuitenkin muuttui, ja promootioista tuli jälleen suosittuja.
Promootiolla on eurooppalaiset juuret, mutta siitä on tullut nimenomaan suomalaisen kulttuurin ilmentymä. Läpi vuosisatojen on koettu, että valmistuneiden maisterien ja tohtorien saavutusten näyttävä juhlistaminen kuuluu akateemiseen elämään. Promootioperinne onkin nähty arvokkaana osana suomalaista yliopistoelämää ja se on säilynyt elinvoimaisena läpi vaikeidenkin aikojen. Samalla perinne on myös kehittynyt, kun jokainen promootio ja toimikunta pyrkii tuomaan jotain uutta vuosisataiseen perinteeseen.
Ensimmäinen promovoitu suomalainen lääketieteen tohtori oli Suomen lääketieteen isä, Johan Haartman. Hänet promovoitiin Uppsalan yliopiston promootiossa vuonna 1755.
Suomen ensimmäinen lääketieteellinen promootio järjestettiin Turun Akatemiassa vuonna 1781 Haartmanin toimiessa promoottorina. Turun palon jälkeen yliopiston siirryttyä Helsinkiin ensimmäinen lääketieteellinen promootio järjestettiin vuonna 1832. Tuolloin promovoitiin mm. Elias Lönnrot, jonka väitöskirja käsitteli suomalaisten maagista lääketaitoa.
Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa väitelleiden lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorien hatun väri on vihreä. Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta väitelleiden filosofian tohtorien sekä psykologian tohtoreiden hatun väri on puolestaan musta. Sekä vihreää että mustaa hattua koristaa embleemi (kokardi), jossa on lääketieteellisen tiedekunnan tunnus, joka on Asklepioksen sauva laakeriseppeleen sisällä. Ennen vuotta 1966 väitelleiden hatun väri on ollut musta.
1743 promovointi poissaolevana kuninkaan käskystä
1. 21.6.1781
2, 14.6.1802
3. 10.11.1817
4. 20.6.1832
5. 18.7.1840
6. 21.6.1847
1860 promulgaatio-promootio
1882 riemutohtorien promootio
7. 30.5.1907
8. 31.5.1919
9. 16.9.1966
10. 29.5.1981
11. 8.6.1990
1992 tiedekunnan juhlaistunto
12. 12.5.2000
13. 4.6.2010
14. 10.6.2016
15. 10.6.2022
1.10.1743
Johannes Ekelund, promovoitiin poissaolevana kuninkaan käskystä. Ekelund oli siirtynyt pikkuvihan päättymisen jälkeen Venäjän sotajoukkojen mukana Pietariin maahospitaalin lääkäriksi, missä hän kuoli palaamatta koskaan Turkuun vastaanottamaan tohtorinarvoaan. Kuninkaan armosta tohtoriksi promovointi oli ylempien professionaalitiedekuntien piirissä statuuteissa säädettynä ainoa muoto saada tohtorinarvo kotimaassa ennen 1800-lukua. Käskykirjeellä promovointi rinnastuu nykyisiin kunniatohtorinarvoihin, sillä tohtorinarvoja ei saanut jakaa niitä tavoitteleville, vaan kiitoksena merkittävään asemaan nousseille henkilöille.
21.6.1781
Anders Johan Hagström, Tukholman kaupunginkirurgi, promovoitiin in absentia kanslerin armosta.
18.7.1840
Johan Gadolin, kemian professori, yttriumin ja gadoliniumin löytäjä.
Lisäksi riemutohtoriksi promovoitiin Uppsalassa aikoinaan promovoitu Christian Aejmelaeus.
31.5.1860
Promulgaatio-promootio, jossa ei järjestetty seremoniaa, vaan promoottori julkaisi kanslerin hyväksynnällä promootiokirjan, jolla julisti nimetyt henkilöt lääketieteen ja kirurgian tohtoreiksi. 31 tohtoria.
31.5.1882
Riemutohtorien promovointi v. 1832 promovoiduille ja kolmelle elossa olleille tohtoreille. Dekaani F. J. von Becker julkaisi promootiomatrikkelin promulgaatiopromootiota varten.
Ensimmäiset omat riemutohtorit yliopiston historiassa:
Wilhelm Granlund, s. 1795. Vaasa.
Fredrik Gabriel J. Sanmark, s. 1798. Turku.
Elias Lönnrot, s. 1802. Sammatti.
1.5.1917
Riemutohtorien promovointi v. 1860 promovoiduille ja vielä elossa olleille tohtoreille. Promoottorina prof. Robert Tigerstedt.
Lääketieteen ja kirurgian riemutohtorit:
Anders Thiodolf Saelan
Alexander Krogerus
Johan Nathanael Toppelius
Lorenzo Runeberg
31.5.1919
Frans Viktor Heikel, yliopiston voimistelunopettaja ja suomalaisen liikuntakasvatuksen pioneeri.
Edvard Immanuel Hjelt, orgaanisen kemian professori.
Matti Anselmi Äyräpää, suomalaisen hammaslääketieteen kehittäjä.
16.9.1966
Sergei Victorovitsh Anitshkov, farmakologian professori ja lääketieteen akatemian jäsen, Leningrad, Neuvostoliitto.
Franz Földvári, ihotautien professori, Budapest, Unkari.
Harald Gormsen, oikeuslääketieteen professori, Kööpenhamina, Tanska.
Sir Alexander Haddow, kokeellisen patologian professori, Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta.
Johan Erik Jorpes, lääketieteellisen kemian professori, Karoliininen Insituutti, Tukholma, Ruotsi.
Eino Klemens Kaskimies, Helsingin Yliopiston kvestori.
Theodor Hermann Koller, synnytys- ja naistentautiopin professori, Basel, Sveitsi.
Gabriel Langfeldt, psykiatrian professori, Oslo, Norja.
Ernst Ragnar Lydén, kemian apulainen, Helsingin yliopisto.
Aimo Niilo Puolanne, aiem. Spolander, lääketieteellisen tiedekunnan notaari, Helsingin yliopisto.
Bror Anders Rexed, anatomian professori, Uppsala, Ruotsi.
Karl Albert Max Schuchardt, hammas-, suu ja leukalääketieteen professori, Hampuri, Saksa.
Sulo Ilmari Toivonen, kokeellisen eläintieteen professori, Helsingin Yliopisto.
Paul Alfred Weiss, kehitysbiologian professori emeritus, Rockefeller Instituutti, Yhdysvallat.
Carl Sölve Halvard Welin, radiologian professori, Lund, Ruotsi.
Helge Bertil Wulff, kirurgian professori, Lund, Ruotsi.
29.5.1981
Carl Gunnar Wilhelm Biörck, Tukholma, Ruotsi.
John Francis Fowler, Middlesex, Yhdistynyt kuningaskunta.
Sven Axel Högström, laamanni.
Leo Artur Kaprio, Kööpenhamina, Tanska.
Martti Juhani Karvonen, lääkintäkenraalimajuri, professori.
Hilary Koprowski, Pennsylvania, Yhdysvallat.
Zbigniew J. Lipowski, Hanover, New Hampshire, Yhdysvallat.
Victor Almon McKusick, Johns Hopkins Hospital, Yhdysvallat.
Haakon Valde Natvig, Oslo, Norja.
Jens Jörgen Pindborg, Kööpenhamina, Tanska.
Atso Ilmari Soivio, SPR:n plastiikkasairaalan ylilääkäri.
Mitrofan J. Studenikin, vastasyntyneiden ja sosiaalisen lastenhoidon tason kohottamisen tutkija, Moskova, Neuvostoliitto.
Rudolf Zenker, kirurgian professori, München, Saksa.
8.6.1990
David Baltimore, Boston, Yhdysvallat.
Per-Ingvar Brånemark, Göteborg, Ruotsi.
Britton Chance, Philadelphia, Yhdysvallat.
Ihsan Dogramaci, Ankara, Turkki.
Torsten Gordh, Tukholma, Ruotsi.
Scott M. Grundy, Dallas, Yhdysvallat.
Heinrich Häfner, Mannheim, Saksa.
Esko Koivusalo, suomen kieli, Helsingin yliopisto.
Timo Nieminen, röntgen-laitteen keksijä.
Örjan Ouhcterlony, Göteborg, Ruotsi. Tehnyt avustustyötä Suomessa vv. 1939-1945.
Ruth Sanger, veriryhmätutkimuksen pioneeri, Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta.
Nils-Erik Saris
Edward J. Walaszek, Kansas City, Yhdysvallat.
18.9.1992
Hammaslääketieteen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi pidetty tiedekunnan juhlaistunto, jossa promovoitiin kunniatohtoreita.
Jouko Tuomaala, ELH, Hammaslääketieteen museon kokoelmien kerääjä.
Robert Frank, Hammaskirurgian tiedekunnan dekaani, Strasbourgin yliopisto, Ranska.
Harald Löe, Yhdysvaltain kansallisen hammaslääketieteellisen instituutin johtaja, Connecticutin yliopisto, Farmington, Connecticut, Yhdysvallat.
Birgit Thilander, ortodontiikan professori, Göteborgin yliopisto, Ruotsi.
12.5.2000
Claes Andersson, psykiatrian erikoislääkäri, kirjailija, jazzmuusikko, ministeri.
C. Wayne Bardin, biolääketieteellisen tutkimuskeskuksen johtaja, Rockefeller-yliopisto, New York, New York, Yhdysvallat.
Elizabeth Barrett-Connor, epidemiologian professori, Kalifornian yliopisto, San Diego, Kalifornia, Yhdysvallat.
J. Michael Bishop, immunologian professori, Kalifornian yliopisto, San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat. Lääketieteen nobelisti 1989.
Vittorio Defendi, patologian professori, New Yorkin yliopisto, New York, Yhdysvallat.
Mahmoud Fathalla, obstetriikan ja gynekologian professori, Assiutin yliopisto, Egypti.
Scott F. Gilbert, kehitysbiologian professori, Swarthmore College, Pennsylvania, Yhdysvallat.
Lorne Golub, hammaslääketieteen professori, Stony Brookin yliopisto, New York, Yhdysvallat.
Ivor Kramer, oraalipatologian professori, Yhdistyneen kuningaskunnan hammaskirurgian instituutti, Yhdistynyt kuningaskunta.
Pierre Lefebvre, sisäelinlääketieteen professori, Liègen yliopisto, Belgia.
Olli Lounasmaa, teknillisen fysiikan professoti, Teknillinen Korkeakoulu, Helsinki. Kylmälaboratorion perustaja.
Cèsar Milstein, biokemisti, Cambridgen yliopisto, Yhdistynyt kuningaskunta. Lääketieteen nobelisti 1984.
Erna Möller, immunologian professori, Karoliininen Instituutti, Tukholma, Ruotsi.
Svante Pääbo, genetiikan osaston johtaja, Max Planck-instituutti, Leipzig, Saksa. Lääketieteen nobelisti 2022.
Pertti Törmälä, Tampereen teknillisen yliopiston biomateriaalitekniikan professori, Suomen Akatemian tutkijaprofessori.
John Guy Widdicombe, fysiologian professori, Lontoon yliopisto, Yhdistynyt kuningaskunta.
Harald Zur Hausen, lääketieteen professori, Heidelbergin yliopisto, Saksa. Lääketieteen nobelisti 2008.
4.6.2010
Elisabetta Dejana, yleisen patologian professori, molekulaarisen onkologian instituutti, Milano, Italia.
Raija Etelävuori, lääketieteellisen tiedekunnan hallintopäällikkö emerita, Helsingin yliopisto.
Carl-Henrik Heldin, molekyyli-solubiologian professori, Uppsala, Ruotsi.
King K. Holmes, lääketieteen professori, Washingtonin yliopisto, Seattle, Washington, Yhdysvallat.
Marilyn A. Huestis, kemian ja lääkemetabolian professori, Marylandin yliopisto, Maryland, Yhdysvallat.
Sir Alec Jeffreys, genetiikan professori, Leicesterin yliopisto, Yhdistynyt kuningaskunta.
Sir Michael Marmot, epidemiologian ja kansanterveystieteen professori, University College London, Yhdistynyt kuningaskunta.
Douglas A. Melton, luonnontieteiden professori, Harvard, Yhdysvallat.
Erika von Mutius, lastentautien professori, Ludwig Maximilian yliopisto, München, Saksa.
Risto Näätänen, kognitiivisen neurotieteen professori, Tarton yliopisto, Viro.
Lars Peterson, ortopedian professori, Göteborgin yliopisto, Ruotsi.
Arvo Relander, sairaalaneuvos.
Sir Michael Rutter, kehityspsykopatologian professori, King's College London, Yhdistynyt kuningaskunta.
Alan L. Schwartz, lastentautiopin professori, Washingtonin lääketieteellinen yliopisto, St. Louis, Yhdysvallat.
Crispian Scully, suulääketieteen professori, Lontoon yliopisto, Yhdistynyt kuningaskunta.
Thorkild I. A. Sörensen, sisätautiopin professori, Kööpenhaminan yliopisto, Tanska.
Robert A. Weinberg, syöpätutkimuksen professori, MIT, Yhdysvallat.
Hans Wigzell, immunologian professori emeritus, Karoliininen Instituutti, Tukholma, Ruotsi.
10.6.2016
Philippe de Moerloose, sisäelinlääketieteen professori, Geneven yliopisto, Sveitsi.
Michel Eichelbaum, kliinisen farmakologian professori emeritus, Tübingenin yliopisto, Saksa.
Deborah Greenspan, orofacial sciences, suu- ja nenäsairausten professori, UCSF, Yhdysvallat.
Sten-Olof Hansén, kansainvälisen liiketalouden professori emeritus, Turun kauppakorkeakoulu.
Ari Helenius, biokemian professori, Zürichin teknillinen korkeakoulu, Sveitsi.
Aki Lindén, HUS:n toimitusjohtaja.
Päivi Sillanaukee, Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö
Karl Tryggvason, Diabetestutkimuksen professori, Singaporen kansallinen yliopisto, Singapore.
Andras Nagy, kehitysbiologian professori, Toronton yliopisto, Kanada
10.6.2022
Rinaldo Bellomo, intensiivisen hoidon professori, Melbournen yliopisto, Australia.
Dorret Boomsma, biologisen psykologian professori, Amsterdamin yliopisto, Alankomaat.
Ricardo Della Coletta, suupatologian ja genetiikan professori, Campinasin yliopisto, Brasilia.
Gordon H. Guyatt, terveystutkimuksen professori, McMaster yliopisto, Kanada.
Sir John Hardy, neurologisten sairauksien molekyylibiologian professori, University College London, Yhdistynyt kuningaskunta.
Risto Ilmoniemi, Teknillisen fysiikan Aalto-professori, Aalto-yliopisto.
Trudie Roberts, Lääketieteellisen koulutuksen professori emeritus, Leedsin yliopisto, Yhdistynyt kuningaskunta.
Ulla-Marja Urho, MMM. HUS:n hallituksen puheenjohtaja emerita 2009-2021.
Dieter Wolke, psykologian professori, Warwickin yliopisto, Yhdistynyt kuningaskunta.
Ramnik J. Xavier, lääketieteen Kurt Isselbacher professori, Harvardin lääketieteellinen yliopisto, Yhdysvallat.
/
Rinaldo Bellomo, Professor of Intensive Care, The University of Melbourne, and Professor of Medicine, Monash University; Director of Intensive Care Research, Austin Hospital, Melbourne, and Director of Data Analytics Research and Evaluation (DARE) Centre; Senior Research Advisor, Royal Melbourne Hospital, The University of Melbourne, Monash University and Austin Hospital, Melbourne, Australia
Dorret Boomsma, Department of Biological Psychology, Vrije Universiteit Amsterdam, the Netherlands and Professor Royal Netherlands Academy of Arts and Sciences (KNAW)
Ricardo Della Coletta, Professor in Oral Pathology and Genetics, Department of Oral Diagnosis, FOP-UNICAMP at the School of Dentistry, Piracicaba Dental School, University of Campinas, Brazil
Gordon H. Guyatt, Distinguished University Professor, Department of Health Research Methods, Evidence, and Impact and the Department of Medicine, McMaster University, Canada
Sir John Hardy, Professor of Molecular Biology of Neurological Disease at the Reta Lila Weston Institute of Neurological Studies, The University College London (UCL), UK
Risto Ilmoniemi, Aalto-professori (teknillinen fysiikka) ja laitoksen johtaja, neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos, Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu, Espoo, Suomi
Trudie Roberts, Emeritus Professor of Medical Education, Leeds Institute of Medical Education, University of Leeds, UK
Ulla-Marja Urho, Maatalous-metsätieteiden maisteri, HUS:n hallituksen puheenjohtaja 2009-2021, Helsinki, Suomi
Dieter Wolke, Professor of Developmental Psychology and Individual Differences, Department of Psychology, and at the Division of Health Sciences, Warwick Medical School, University of Warwick, Coventry, UK
Ramnik J. Xavier, Kurt Isselbacher Professor of Medicine at Harvard Medical School; Core member, Broad Institute and Director of the Center for Computational and Integrative Biology and Core faculty in the Department of Molecular Biology at Massachusetts General Hospital, Boston, MA, USA
1743 Herman Dietrich Spöring, promovointi poissaolevana kuninkaan käskystä.
1781 Johan Haartman, lääketieteen professori.
1802 Gabriel Erik Haartman, anatomian, kirurgian ja eläinlääketieteen professori.
1817 Gabriel von Bonsdorff, anatomian ja fysiologian professori.
1832 Johan Agapetus Törngren, kirurgian ja synnytysopin professori.
1840 Nils Abraham af Ursin, anatomian ja fysiologian professori.
1847 Immanuel Ilmoni, teoreettisen ja käytännöllisen lääketieteen professori.
1860 Lars Henrik Törnroth, kirurgian ja lapsenpäästöopin professori emeritus, promulgaatio-promootio.
1882 Frans Josef von Becker, farmakologian ja farmasian professori, riemutohtorien promovointi.
1907 Ernst Alexander Homén, patologisen anatomian professori.
1917 Robert Tigerstedt, fysiologian professori, riemutohtorien promovointi.
1919 Hjalmar Grönroos, anatomian professori.
1966 Martti Eero Kaila, mielitautiopin professori.
1981 Niilo Oskar Birger Hallman, lastentautiopin professori.
1990 Johan Järnefelt, lääketieteellisen kemian professori.
1992 Lauri Otto Saxén, kokeellisen patologian ylim. henk.koht. professori, tiedekunnan juhlaistunto.
2000 Markku Seppälä, naistentauti- ja synnytysopin professori.
2010 Leif C. Andersson, patologisen anatomian professori.
2016 Ari Harjula, sydänkirurgian professori.
2022 Annamari Ranki, iho- ja sukupuolitautiopin professori.
1966 prof. Nils Oker-Blom
1981 prof. Keijo Mattila
1990 prof. Mårten Wikström
2000 prof. Annamari Ranki
2010 prof. Elina Ikonen
2016 prof. Taina Autti
2022 prof. Kaija-Leena Kolho
1966 dos. Eero Ikkala
1981 dos. Kari Raivio
1990 dos. Tom Krusius
2000 dos. Ari Ristimäki
2010 dos. Mervi Halttunen-Nieminen
2016 dos. Tiina Heliö
2022 dos. Saku Sinkkonen
1781 Gabriel Erik Haartman
1802 Jakob Edgren
1817 Nils Abraham Ursin
1832 Immanuel Ilmoni
1840 Evert Julius Bonsdorff
1847 Johan Wilhelm Engel
1907 Richard Faltin
1919 E. E. Enroth
1966 Reijo K. Vihko
1981 Kari K. Alitalo
1990 Juha K. Kere
2000 Erkki Kallio
2010 Pauliina Tuomikoski
2016 Riina Kandolin
2022 Markus Hyvärinen
1781 Emanuel Elfvenberg
1802 Jakob Lindebäck
1817 Carl Daniel von Haartman
1832 Carl Grönlund
1840 Erik Alexander Ingman
1847 Georg Wallgren
1907 Albert de la Chapelle
1919 Kaarlo Yrjö Agathon Meurman
1966 Kimmo Kalervo Mustakallio
1981 Jukka L. Rajantie
1990 Anne-Maria Suikkari
2000 Susanna Ranta
2010 Johan Marjamaa
2016 Miia Lehtinen
2022 Nelli Heikkilä
1781 Johan Haartman, promoottori.
1802 Johan Fredrik Wallenius, lääketieteen adjunkti ja botaniikan demonstraattori.
1817 Jakob Sundius, kliinisen lääketieteen adjunkti.
1832 prof. Johan Magnus af Tengström, luonnonhistorian dos.
1840 Sten Edvard Sjöman, lääketieteen adjunkti.
1847 Immanuel Ilmoni, promoottori.
1907 Hjalmar von Bonsdorff, vapaaherra, kirurgian ylim. professori.
1919 prof. W. Grönholm
1966 prof. Johan Järnefelt
1981 prof. Antti Vaheri
1990 prof. Ilkka Kaitila
2000 prof. Pekka Häyry
2010 dos. Tomi Mikkola
2016 dos. Jukka Lehtonen
2022 akatemiaprofessori Kari Alitalo & apulaisprofessori Riikka Kivelä
1966 Helsingin piispa Aarre Lauha
1981 arkkipiispa Mikko Juva
1990 dos. Juhani Forsberg
2000 Helsingin tuomiorovasti Mikko Heikka
2010 Helsingin piispa Eero Huovinen
2016 Espoon piispa Tapio Luoma
2022 Helsingin piispa Teemu Laajasalo
1966 Lauri Viljanen - Kärsiväkasvoinen.
1981 Einojuhani Rautavaara - Parantaja.
Promootio kestää neljä päivää touko-kesäkuun vaihteessa. Sen pukeutumissäännöt ovat hyvin tarkat, ja suurimpaan osaan tilaisuuksista pukeudutaan frakkiin ja iltapukuun.
Keskiviikkona järjestettävä kunniatohtorisymposium kokoaa juhlaväen ja muut kiinnostuneet kuulemaan alansa huippujen luentoja. Riippuen kunniatohtorien määrästä, symposium voi kestää puoli päivää tai koko päivän. Symposiumin yhteydessä voidaan järjestää myös näyttely.
Torstain ohjelma alkaa harjoituksilla yliopiston juhlasalissa iltapäivällä. Harjoitukset ovat pakolliset kaikille promovoitaville (tohtoripromovendit, riemutohtorit, kunniatohtorit), mutta ei seuralaisille. Harjoituksiin kannattaa saapua iltaa varten valmiiksi pukeutuneena.
Harjoitusten jälkeen siirrytään rehtorin vastaanotolle, jonne seuralaiset ovat myös tervetulleita. Illalla järjestetään dekaanin illallinen / miekanhiojaisillallinen. Illan kuluessa kuullaan useita puheita. Huolella valmistellut monikieliset puheet voivat käsitellä esim. puhujan edustamaa tieteenalaa tai jotain yhteiskunnallista kysymystä ja ovat oleellinen osa promootioperinnettä.
Perjantaina on vuorossa promootion päätilaisuus eli promootioakti, joka järjestetään yliopiston juhlasalissa. Akti on kuin harjoiteltu näytelmä, jossa tarkkaa koreografiaa noudattaen vihitään promovendit tohtoreiksi ja luovutetaan heille tutkintonsa symbolit. Ensin promovendit, heidän seuralaisensa ja yliopiston edustajat saapuvat saliin tarkasti järjestettyinä kulkueina. Promoottorin puheen jälkeen priimustohtorille esitetään omaan oppialaan liittyvä kysymys, johon hänen on vastattava. Kun vastaus on hyväksytty, voidaan promovointi aloittaa. Promovendit nousevat tarkan koreografian mukaisesti kukin vuorollaan parnassolle vastaanottamaan akateemiset arvonmerkkinsä - promoottori antaa tohtoreille miekan ja tohtorinhatun. Promovoinnin ajan soitetaan yleensä kotimaista klassista musiikkia, minkä lisäksi musiikki on aktissa muutenkin tärkeässä roolissa: perinteinen ohjelmisto sisältää ainakin Sibeliuksen Promootiomarssin ja Andante Festivon. Usein promootioon myös tilataan uusia sävellyksiä (perinteisimmin promootiokantaatti), jotka kantaesitetään promootioaktissa.
Promootioakti päättyy ultimustohtorin puheeseen isänmaalle, jonka jälkeen siirrytään kulkueena yliopiston juhlasalista Tuomiokirkkoon promootiojumalanpalvelukseen tai vaihtoehtoisesti tunnustuksettomaan tilaisuuteen. Kulkueet ovat perinteinen osa akateemisia juhlia, ja yleensä kulkuetta kokoontuu seuraamaan Senaatintorille myös jonkin verran yleisöä.
Perjantai-iltana vietetään vielä promootiopäivällisiä. Promootiopäivällisillä kuullaan jälleen myös puheita, joista tärkeimpänä puhe yliopistolle, johon yliopiston rehtori vastaa.
Tohtoripromootioissa akateemiset juhlatanssit tanssitaan promootiopäivällisten lopuksi. Iltajuhlassa on mahdollisuus tanssia perinteisiä vanhojentansseja. Yhteistansseihin osallistuville suositellaan osallistumista promootiota varten järjestettävälle tanssikurssille.
Promootiojuhlallisuudet päättää retkilounas, joka järjestetään promoottorin kunniaksi. Retken järjestelyistä vastaavat promovendit. Se voi olla purjehdus tai vierailu esimerkiksi Observatorioon.
Promootioperinne elää edelleen vahvana. Viime vuosina vapaaehtoisten määrä promootiotoimikunnissa on ollut runsas, ja 2000-luvun seremoniat ovat rikkoneet osallistujamäärien ennätyksiä. Nykytilanteen perusteella promootioperinteen tulevaisuus näyttää valoisalta ja turvatulta, vaikka on mahdollista, että jossain vaiheessa, samoin kuin 1970-luvulla, yhteiskunta alkaa pitää seremonioita vanhanaikaisina, eliittimäisinä ja nykymenoon sopimattomina.
Akateemisen maailman viimeaikaisia kehityssuuntia voidaan pitää promootioperinteen suurimpana uhkana, kun leikkaukset yliopistoilta ja opiskelijoilta sekä opintoaikojen rajoittamisen vaikutukset tulevat näkyviin. Yliopistoille promootiot ovat tärkeä osa akateemista elämää ja siksi niitä tuetaan taloudellisesti ja tilojen kautta. Yliopistojen talouden kiristyessä myös promootioiden rahoitus muuttuu, josta seuraava osallistumismaksujen nousu voi vähentää osallistujien määrää. Myös yleinen hintojen nousu näkyy promootioiden taloudessa, samoin kuin ilahduttavat kumppanuudet säätiöiden ja yksityislahjoittajien kanssa, jotka haluavat tukea perinnettä.
Toisaalta opiskeluaikojen lyhentäminen ja opiskelijoiden nopeamman valmistumisen painostus tuovat haasteita aktiivisen opiskelijaelämän ja perinteiden jatkuvuuden kannalta. Monet promootioiden erityispiirteet kumpuavatkin suomalaisista opiskelijaperinteistä, joihin promootion osallistujat ja vapaaehtoiset tutustuvat opintojensa aikana, esimerkiksi osakuntien ja muiden opiskelijajärjestöjen vuosijuhlissa. Kun opiskelijoiden mahdollisuudet osallistua opiskelijatoimintaan heikkenevät, tulevaisuuden promootiojärjestäjillä ei välttämättä ole enää tarvittavaa vahvaa tietämystä akateemisista perinteistä.
Promootioperinne on kuitenkin onnistunut pysymään elossa Suomessa lähes 400 vuotta läpi monen sodan, nälänhädän ja poliittisen myllerryksen. Siksi sitä voidaan pitää kykenevänä säilyttämään elinvoimansa ja jatkamaan toimintaansa haastavissakin olosuhteissa. Perinteen jatkuvuutta ja elinvoimaa turvaa myös se, että jokainen promootio sopeutuu aikaansa. Sen vuoksi on tärkeää, että promootioita saavat järjestää nousevat sukupolvet itse, koska vain niillä on tuntuma siihen, mitkä yhteiskunnalliset symbolit ja ilmiöt vaativat huomiota ja täten osaltaan muokkaavat perinnettä. Esimerkkejä tästä ovat 2000-luvulla mukaan tulleet piirteet kuten ensimmäiset miespuoleiset yleiset seppeleensitojat sekä tunnustuksettomat tilaisuudet ekumeenisten promootiojumalanpalvelusten rinnalla kaikissa tiedekunnissa. Historian kaikki trendit ovat usein ensin näkyneet akateemisen eliitin toiminnassa, ja sieltä levinneet koko kansan tietoisuuteen. Itse yliopisto myös seuraa muiden alojen ilmiöitä, ja mukautuu moderniin elämään, säilyttäen oman vahvan identiteettinsä ja juuret.
Ensimmäisestä promootiosta 1643 tähän päivään saakka on promootioihin kuulunut tiedettä ja ylentymistä akateemiseen yhteisöön, mutta myös runoutta ja riemua. Monitaiteellisessa tapahtumassa näkyy vahvasti ylisukupolvinen yhteisöllisyys, verkostoituminen, vapaaehtoistyö ja ajan tärkeimpien yhteiskunnallisten kysymysten esiin nostaminen. Yhteisölle promootio on toistuva, kollektiivinen tapahtuma, mutta jokaiselle osallistujalle ainutlaatuinen kokemus. Historiansa tunteva yliopisto ei elä menneisyydessä – menneisyys elää meissä.