Pääsykokeet - toinen mahdollisuus vai yhden kortin varassa?
Esimerkiksi niille ylioppilaille, jotka eivät syystä tai toisesta ole ehtineet innostua opiskelusta vielä lukiossa, pääsykokeiden on koettu tarjoavan kaivatun "toisen mahdollisuuden" osoittaa motivaationsa ja kyvykkyytensä ja saavuttaa paikka haluamassaan korkeakoulussa. Harva on kuitenkaan perustellut miksi valinnan tulisi suosia hakijoita, joiden tiedonjano syttyy vasta lukion päätyttyä. Miksi tällaisen myöhäisherännäisen tulisi voida viedä paikka lukiossa määrätietoisesti työtä tehneen ja ylioppilastutkinnossa jatko-opintokelpoisuutensa osoittaneen hakijan nenän edestä yhden kokeen perusteella?
Pekkarinen ja Sarvimäki nostivat vuonna 2016 julkaistussa erinomaisessa ’policy’-paperissaan esiin aiemmin keskustelusta puuttuneen koulutusalakohtaisiin pääsykokeisiin liittyvän näkökulman: ne pakottavat hakijat laittamaan kaiken yhden kortin varaan. Heidän järkeenkäypä argumenttinsa oli, että on vaikea lukea samana keväänä täydellä teholla useamman eri alan pääsykokeeseen. Näin ollen, jos hakija ei saa tavoittelemaansa paikkaa, ovat muut vaihtoehdot vähissä ja edessä uuden pääsykokeen odotus. Onneksi kukaan ei ole kaivannut tuollaista ”tänne tai ei minnekään” -valintaa toisen asteen hakuun. Sen ongelmat keskittyvät eri kouluissa saatavien arvosanojen heikkoon vertailtavuuteen – ongelma, jota Opetushallitus yrittää paraikaa parantaa päättöarvosanojen kriteerien uudistamisen myötä. Kuka haluaisi ottaa riskiin tavoitella paikkaa Ressussa, jos se sulkisi pois toisen, melkein yhtä hyvän vaihtoehdon? Nimenomaan tätä yliopistojen valintakoerumba on kuitenkin ollut.
Menestys ylioppilaskokeissa ennustaa menestystä muissa opinnoissa
Laajaan ylioppilasaineistoon perustuva tutkimuksemme ”Ylioppilas valintojen pyörteessä” (Kupiainen, Marjanen & Ouakrim-Soivio, 2018) osoitti lisäksi, että ylioppilastutkinnon yksittäiset kokeet ennustavat varsin hyvin niin opiskelijoiden menestystä tutkinnon muissa kokeissa kuin heidän menestystään myöhemmissä opinnoissaan. Tässä ennustavuudessa oli tosin selviä oppiaineiden välisiä eroja, jotka Ylioppilastutkintolautakunta onkin ottanut jo keväästä 2014 lähtien huomioon eri kokeiden arvosanojen jakaumassa SYK:in eli standardisoitujen yhteispisteiden keskiarvon avulla. Saman ilmiön seurausta on myös uuden todistusvalinnan pohjana oleva kokeiden arvosanojen eriarvoistavalta näyttävä pisteytys.
”Valintojen pyörteen” jälkeinen uudempi tutkimuksemme on sen sijaan osoittanut, että ylioppilastutkinnon kaikki kokeet mittaavat jopa yllättävän hyvin opiskelijoiden menestystä kyseisessä oppiaineessa lukion ensimmäisestä kurssista viimeiseen, on sitten kyse lähes kaikkien kirjoittamasta A-englannista, alle puolen kirjoittamasta pitkästä matematiikasta tai noin kolmanneksen tutkintoonsa valitsemasta yhteiskuntaopista (Kupiainen & Ouakrim-Soivio, 2019). Laudaturin kirjoittajat ovat saaneet keskimäärin joka ainoasta kurssista paremman arvosanan kuin eximian saaneet, jotka taas ovat saanet paremman kuin magnan kirjoittajat, ja niin edelleen aina approbaturiin asti. Vain improbatur muodostaa tähän pienen poikkeuksen paljastaen, että epäonnistumiseen voi todellakin olla monia syitä. Tämä koskisi tosin myös valintakoetta ja vielä suuremmassa määrin, sillä sille ei löydy korvaavaa menestystä muista kokeista. Mutta vaikka yhteys on keskiarvon tasolla vahva, siihen sisältyy osin huomattavaakin lukiokohtaista vaihtelua. Näyttää siltä, että ilman kaikille yhteistä – joskin koevalintojen pirstomaa – ylioppilastutkintoa lukioarvosanojen käyttö asettaisi hakijat lukion päättyessä eriarvoiseen asemaan. Tämä muistuttaisi tilannetta perusopetuksen päättyessä – vain vielä korkeammilla panoksilla. Ilmeisesti aiempaa hakuvaihetta ei siis pidetä yhtä tärkeänä kuin yliopistoon ja ammattikorkeakouluihin siirtymistä.
Onko kaikkien pakko kirjoittaa pitkä matematiikka?
Opiskelijavalintaan liittyvä uusi ja kaikkia lukiolaisia askarruttava kysymys on todistusvalinnan mukanaan tuomat pisteytysohjeet. Arvosanoista saatavat pisteet eivät tietenkään ole sinänsä uutta, mutta asia on saanut uuden sävyn ja merkityksen todistusvalinnan roolin kasvaessa. Nostimme ”Ylioppilas valintojen pyörteessä” -kirjassamme korostetun epäoikeudenmukaisena esiin sen, että aiemmassa, valintakokeen ja ylioppilastutkinnon samanaikaisesti huomioivassa opiskelijavalinnassa hakijat saattoivat saada saman määrän pisteitä hyvinkin erilaajuisista oppiaineista – jopa kolmen kurssin terveystiedosta ja kolmentoista kurssin pitkästä matematiikasta.
Nyt tämä ongelma on korjattu, mutta kieltämättä tuntuu siltä, että samalla on menty, jos ei nyt aivan ojasta allikkoon, niin melkein kuitenkin. Sen sijaan, että äidinkielestä, matematiikasta ja englannista olisi rakennettu jokaisen korkea-asteelle jatkavan opiskelijan perustaitopaketti, useimmilla ei-matemaattisilla aloilla vain äidinkieli ja opintojen kohde, jos sille löytyy vastine ylioppilastutkinnosta, on erotettu omaksi kaikilla hakijoilla huomioitavaksi kokonaisuudekseen. Näin tuo suurimman kurssimäärän ja parasta kokonaisosaamista mukanaan kantava pitkä matematiikka (Kupiainen ym., 2018, Kuvio 3.1 s. 63) tulee jälleen kerran rinnastetuksi kaikkien muiden oppiaineiden kanssa – nyt tosin muita oppiaineita suuremmalla pistesaaliilla.
Koska niiden kokeiden määrä, joista pisteitä voi saada on mallissa rajoitettu, se suosii suurten kurssimäärien oppiaineita. Näin se asettaa toisiaan vasten erilaisia asioita tavoittelevien ja erilaisia valintoja tehneiden opiskelijoiden lisäksi oppiaineet sen mukaan, kuinka paljon niille on opetussuunnitelmassa suotu kursseja. Tutkimus on osoittanut matematiikan opiskelulla olevan myönteisiä vaikutuksia opiskelijoiden analyyttisen ajattelun kehitykselle (Smith, 2004), eikä pitkän matematiikan kolmentoista kurssin roolia myös jatko-opinnoissa tarvittavan määrätietoisen opiskelun pohjana voi väheksyä. Henkilökohtaisesti olisinkin suonut matematiikan – pitkän tai lyhyen – tulleen nostetuksi uudessa lukiolaissa pakolliseksi kokeeksi äidinkielen rinnalle ja sen myötä eri opintoalojen korvamerkittyjen kokeiden joukkoon. Nythän pitkän matematiikan sijaan lyhyen matematiikan ja ylimääräisen reaaliaineen tai kielen valinneen opiskelijan voi katsoa tulevan epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, koska hän ei ehkä voi hyödyntää molempia opiskelijavalinnassa.
Hakijat A, B ja C historian kentällä
Edellistä pohtiessani laskin huvikseni, kuinka paljon pisteitä kolme kuvitteellista pelkkien laudaturien ylioppilasta olisi saanut pyrkiessään lukemaan historiaa Helsingin yliopistoon. Kaikki saavat korvamerkityistä äidinkielestä ja historiasta samat 67 pistettä. Alun perin Aalto-yliopistoon aikonut hakija A saa pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian laudatureistaan 85 pistettä. Kieliin painostanut hakija B saa kahdesta A-kielestään ja B-ruotsistaan 81,7 pistettä. Jo alun perin historioitsijan urasta haaveillut hakija C oli ajatellut lyhyen matematiikan, yhteiskuntaopin ja uskonnon valmentava tähän parhaiten, mutta huomaa ylimääräisenä kirjoittamansa psykologian tuovan enemmän pisteitä kuin yhteiskuntaoppi. Siitä huolimatta hän yltää vain 75,2 pisteeseen. Yhteiskuntaopin laudaturin olisi tuonut 20 lisäpistettä, mutta sillä ei kuudentena kokeena ole käyttöä, vaikka se lyhyen matematiikan vuoksi olikin hyvin mahtunut opiskelijan lukujärjestykseen.
Sirkku Kupiainen
Erityisasiantuntija
Koulutuksen arviointikeskus HEA
Helsingin yliopisto
Lähteet:
Kupiainen, S., Marjanen, J. & Ouakrim-Soivio, N. (2018). Ylioppilas valintojen pyörteessä. Lukio-opinnot, ylioppilastutkinto ja korkeakoulujen opiskelijavalinta. Helsinki: Suomen ainedidaktisen tutkimusseuran julkaisuja. Ainedidaktisia tutkimuksia 14.
Kupiainen, S., & Ouakrim-Soivio, N. (2019). Do centralised upper secondary school exit examinations offer added value? Paper presented at the NOFA7 Conference in Stockholm on 15.5.2019. Keskeneräinen käsikirjoitus.
Pekkarinen, T., & Sarvimäki, M. (2016). Parempi tapa valita korkeakouluopiskelijat. VATT Policy Brief 1-2016. taloustieteellisiä näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja talouspolitiikan päätöksiin.
Smith, A. (2004). Smith, A. (2004). Making mathematics count: The report of Professor Adrian Smith’s inquiry into post-14 mathematics education. London, UK: The Stationery Office.