Helsingin yliopiston jäsenet voivat toistaiseksi tehdä varauksia lainassa oleviin kirjoihin normaalisti kirjautumalla Helkassa omiin tietoihinsa. Yliopistolaiset voivat poikkeustilanteen aikana tilata myös hyllyssä olevia, lainattavia kirjoja. Kirjojen tilaaminen hyllystä on maksutonta, eikä kirjasto peri maksua myöskään varauksista toistaiseksi.
Tilauspalvelu on tällä hetkellä kovin ruuhkautunut, joten ihan heti eivät tilatut kirjat ole noudettavissa. Odota siis rauhassa saapumisilmoitusta, äläkä turhaan soita tai lähetä sähköpostia kirjastoon. On myös hyvä huomioida, että tilauspalvelu on käytössä toistaiseksi ja se voidaan joutua keskeyttämään. Seuraamme viranomaisten ohjeistusta ja määräyksiä. Tilauslomake ja lisätiedot löytyvät kirjaston verkkosivulta.
Sekä tilatut että varatut kirjat noudetaan omatoimisesti Kaisa-talon sisääntuloaulan itsepalvelunoutoalueelta. Kirjasto haluaa painottaa, että turhaa liikkumista tulee tässäkin asiassa välttää. Kaikissa tapauksissa tulee ensisijaisesti turvata kirjaston asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus. Toivomme, että pysyt kotona ja tulet noutamaan aineistoa vain, jos se on aivan välttämätöntä. Kirjastolla on verkossa paljon palveluja itsenäisesti opiskelevien ja etätyöläisten tueksi, avuksi ja käytettäväksi.
Lisätietoja: Helsingin yliopiston kirjaston palvelut koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa