Kamarimusiikki soi lounaskonsertissa Viikin Pop-up Kirjastossa ke 9.9.

HKO:n viulisti Erkki Palola on sukeltanut Helsingin yliopiston kirjaston nuottiarkistoihin ja tuo kuultavaksi soivia aarteita jopa 1700-luvulta. Konsertissa keskiviikkona 9.9. klo 12-12.30 kuullaan mm. ensimmäisiä Suomessa muistiinkirjoitettuja sävellyksiä.

Viikin Pop-up Kirjaston lounaskonsertissa esiintyvät viulistit Erkki Palola ja Petri Päivärinne.  Viikin Pop-up Kirjasto sijaitsee Infokeskus Koronan 4. kerroksessa, sisäänkäynti osoitteessa Viikinkaari 11 B. 

Pop-up Kirjasto toimii Helsingin yliopiston kirjaston ja Helsingin kaupunginkirjaston yhteisenä tilana Infokeskuksessa käynnissä olevien muutostöiden aikana 2020-2021. Pop-up Kirjasto palvelee sekä Viikin kampuskirjaston että Viikin kirjaston asiakkaita.

Lisätietoja Pop-up Kirjastosta Viikin kampuskirjasto uudistuu-sivulla →

Orkesteri tulee kirjastoosi

Kamarimusiikki soi syksyllä Helsingin kaupunginkirjastoissa, kun Helsingin kaupunginorkesterin ja Helsingin kaupunginkirjaston yhteistyössä järjestämä ”Orkesteri tulee kirjastoosi” -kirjastokiertue käynnistyy 1. syyskuuta. Kiertueen aikana 1.9.–22.10.2020 kuullaan konsertit 35 helsinkiläisessä kaupunginkirjastossa. Lounaskonsertit ovat noin puolen tunnin mittaisia kamarimusiikkitervehdyksiä. Konsertteihin on vapaa pääsy.

Katso lounaskonserttien aikataulut ja paikat helmet.fi-sivustolta →