Viime keväänä eläkkeelle jäänyt Markku Löytönen on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran tutkijana ja tietokirjailijana. Tutkijan ura alkoi jo 1970-luvun lopulla ja vuosina 1999–2020 Löytönen toimi professorina Helsingin yliopiston maantieteen laitoksella. Löytösen keskeisiä tutkimusaiheita ovat olleet terveysmaantiede, paikkatietojärjestelmät sekä tutkimusmatkailu ja sen historia.
Kirjoittajana Löytönen on ollut erittäin tuottelias, julkaisuja on kertynyt yhteensä noin 370 ja tuotanto ulottuu tieteellisistä artikkeleista ja kongressijulkaisuista oppikirjoihin ja populaarijulkaisuihin. Tutkimuksen, opetuksen ja kirjallisen tuotannon lisäksi Löytösen meriitteihin kuuluvat lukuisat luottamustehtävät.
Kaiken tämän lisäksi Löytönen on ollut aktiivisesti mukana myös Helsingin yliopiston kirjaston kehittämisessä. 2000-luvulla hän oli mukana työryhmässä, jonka tuloksena syntyi organisaatiomalli vuonna 2010 perustetulle Helsingin yliopiston kirjastolle.
Pyysimme Löytöstä kertomaan urastaan ja näkemyksiään kirjaston palveluista. Samalla keskustelussa nousi esiin kiinnostavia näkökulmia toimintaympäristön muutoksista, jotka liittyvät niin tutkimukseen kuin kirjaston toimintaan. Löytönen on ollut aktiivinen myös avoimen tieteen asioissa, ja siihen puoleen hänen työhistoriassaan voi tutustua Think Open -blogin jutussa.
Digitalisaatio suurin murros uralla
Löytönen luonnehtii itseään professorina, joka on käyttänyt tarkkaan hyväksi viranhoitoon liittyvän liikkumatilan. Tähän liittyy myös se, että hänellä ei ole ollut omaa tutkimusryhmää ja sen edellyttämää rahoitusta.
”En ole professorina halunnut tutkimusryhmää itselleni. Olen toiminut sillä periaatteella, että muilla on rahat ja minut on pyydetty mukaan.”
Vuosikymmenten saatossa tutkimustyö on käynyt läpi suuren muutoksen. Löytösen mukaan muutostahti on kuitenkin vähitellen tasaantumassa, jos asiaa tarkastelee hänen sukupolvensa perspektiivistä.
”Jos ajattelen koko työuraani yliopistolla vuodesta 1979 alkaen, niin muutos on ollut aivan valtava. Olen viimeinen ikäluokka omalla laitoksellani, joka on saanut reikäkorttikoulutuksen. Vaikka joidenkin mielestä edelleen on myllerrystä, niin ehkä tilanne on nyt rauhoittumaan päin työympäristön muutosten ja sähköistymisen osalta, jos tilannetta vertaa niihin muutoksiin, joiden läpi oma sukupolveni on kulkenut.”
”Julkaisutoiminnan kehittäminen ja siirtyminen digitaaliseen maailmaan on ollut iso ponnistus. Ja se, että että emme ole tässä tinkineet vertaisarvioinnin laatuperiaatteista. Tämä kaikki liittyy suoraan myös open accessin maailmaan (ks. Think Open -blogin juttu).”
Myös yliopistoissa tehtävä tutkimustyö on muuttunut siten, että mittaaminen ja tuloksenteko korostuu ja vapaus vähenee. Tämä muutos on Löytösen mukaan huolestuttavaa.
”Olen aina popularisoinut tiedettä ja käyttänyt professuuriin liittyvät vapausasteet maksimaalisesti hyväksi. Nykypäivänä huolestuttavaa on se, että professoreiden työnkuva kaventuu. Ja toisaalta, sitä saa mitä mittaa: jos mitataan tohtorin- ja maisterintutkintoja tai julkaisuja Jufo-luokituksen mukaan, niitä myös saadaan. Olen sitä mieltä, että professorien iso työpanos pitäisi ulottua myös yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen (YVV) asioiden puolelle.”
Löytönen on toiminut urallaan – ja toimii yhä – lukuisissa erilaisissa luottamustehtävissä, jotka hän jakaa kolmeen ryhmään.
”Ensimmäisenä tulevat tieteen kotimaiset ja kansainväliset luottamustehtävät, joita ovat tieteen kansainvälisten järjestöjen tehtävät sekä päätoimittajan ja toimitusneuvoston jäsenen tehtävät. Lisäksi on asiantuntijalausuntojen antamista moniin maihin. Toinen kokonaisuus on tieteen popularisointi. Olen ollut esimerkiksi Heurekan hallituksen varapuheenjohtaja sekä Luomuksen ja Yliopistomuseon hallituksen puheenjohtaja. Parhaillaan olen Suomen tietokirjailijoiden puheenjohtaja. Nämä kaikki liittyvät samaan eli tieteen popularisointiin. Kolmantena kokonaisuutena on maanpuolustukseen liittyvät reservin tehtävät ja erilaiset luottamustehtävät. Opetan edelleen Maanpuolustuskorkeakoulussa ja olen Sotatieteiden tutkimussäätiön hallituksessa."
Tiede, opetus ja kirjasto elävät symbioosissa
Löytöselle kirjasto on olennainen osa yliopistoa ja tiedettä. Nykyisessä digitaalisessa maailmassa kirjaston rooli esimerkiksi aineistojen hankinnassa voi kuitenkin olla epäselvä tutkijoille.
"Ei ole tiedettä ilman kirjastoa. Jos joku luulee, että tutkimusta ja opetusta voi tehdä ilman kirjastoa, hän ei ole tältä planeetalta. Kokonaan toinen asia on se, että monelle kollegalleni on syntynyt helppouden harhakuva. Ennen vanhaan, paperi- ja printtimaailmassa, kaikki näkivät, mitä kirjasto teki, ja ymmärsivät sen työmäärän: kirjasto palveli meitä, kierrätti sisällysluetteloista kopioita ja kaikkea mahdollista. Nyt, kun back office -työ on siirtynyt digitaaliseen muotoon, kaikki vain tulla tupsahtaa tähän näytölle nappia painaessa, ja siitä syntyy helppouden harhakuva. Kirjaston pitäisi pystyä viestittämään tutkijoille, että back office -työn tekeminen ei ole helppoa eikä halpaa. Se on samanlaista työtä, vaikka palvelu syntyy eri tavalla. Meidän molempien – tutkijoiden ja kirjaston – tavat työskennellä ovat myllerryksessä, mutta elämme symbioosissa: ei ole tiedettä eikä opetusta ilman kirjastoa."
Digitalisoituminen ja toimintatapojen muutokset ovat vaikuttaneet myös kirjastotilaan. Esimerkiksi 1990-luvulla suunniteltu Kumpulan kampuskirjasto osoittautui heti valmistuttuaan toimimattomaksi, kun lopputulos ei ollut tarkoituksenmukainen enää 2000-luvulla, jolloin kirjasto valmistui.
"Alkuperäinen Kumpulan tiedekirjasto olisi ollut loistava kirjasto, jos se olisi rakennettu 1990-luvulla. Rakentaminen jäi kuitenkin 1990-luvun alun laman jalkoihin, ja vuosia Kumpula pyyhittiin pois budjeteista. Kun kirjasto rakennettiin ja otettiin käyttöön 2002, aika nopeasti huomattiin, että kirjaston luonne oli muuttunut: se oli yhä enemmän olohuone ja työskentelytila, enemmän joustava paikka, jossa tehdään työtä yksin, yhdessä, hiljaa, metelöiden, nojatuolissa, pomppulinnassa, missä vaan. Kirjasto alkoi lähestyä terminä oppimiskeskusta.”
Kumpulan kampuskirjaston tilamuutokset vaativat monivaiheista suunnittelua, ja lopulta remontti toteutui vasta 2014. Löytönen oli aktiivisesti mukana, kun tilamuutoksia ideoitiin.
“Vedin Kumpulan kirjaston toimikunnalle seminaarin, jossa oli futuristisia esityksiä. Jaoin porukan kolmeen osaan, ja sanoin, että nyt suunnittelette uuden kirjaston – ja sääntöjä on vain yksi: kantavia rakenteita ei saa purkaa. Ne olivat todella hauskoja suunnitelmia, ja minusta se kaikkein hulluin lähti lopulta toteutukseen vuonna 2014”, Kumpulan kampuskirjaston neuvottelukuntaan vielä työuransa loppuvuosina kuulunut Löytönen sanoo.
Helsingin yliopiston kirjastoa suunnittelemassa
Löytönen pääsi näkemään ja tekemään kirjaston kehittämistä useissa eri luottamustehtävissä. Mitkä tehtävät ovat jääneet erityisesti mieleen?
"Kaisa Sinikaran vetämä yliopiston laajuinen kirjastotoimikunta vuosina 2004-2009, jossa olin ensin rivijäsenenä ja sitten vararehtorina vedin sitä, oli hyvä siinä mielessä, että sen tarkasteluhorisontti nousi omasta tiedekunnasta ja kampuksesta yliopiston horisonttiin. Aika nopeasti minut napattiin sieltä Kansalliskirjaston johtokuntaan ja erilaisiin luottamustehtäviin, jolloin horisontti oli koko valtakunnan laajuinen."
Sinikaran toimikunnan työ liittyi nykyisen Helsingin yliopiston kirjaston perustamiseen kymmenen vuotta sitten, kun kirjasto aloitti erillislaitoksena yliopistossa.
"Sitä me suunnittelimme ja mietimme, mitkä ovat toimintaperiaatteet. Ne olivat välillä aika vaikeitakin keskusteluja. Perinteisesti Kumpula on ollut edelläkävijä digitaalisessa maailmassa, ja olemme olleet tehokkaita monella tavalla. Tämä ei ole arvostelua – itsellänikin on sivulaudatur historiasta – vaan sitä, että on erilaisia kulttuureja: humanistien maailma on erilainen. Heidän oli vielä vaikeampi hyväksyä sitä, että ne hyvältä tuoksuvat kivat pienet laitoskirjastot hylätään, ja siirrytään yhteen kirjastojärjestelmään ja keskustaan tulee Kaisa-kirjasto. Sen eteen tehtiin hirveästi töitä."
Myös kirjastolaisten keskuudessa oli epäilyksiä siitä, mitä tulee tapahtumaan.
"Ja ihan aiheellisestikin, eiväthän nämä helppoja juttuja ole. Jos joku luulee, että on helppoa laittaa suurimman kampuksemme lukemattomat tiedekunta- ja laitoskirjastot yhteen isoon taloon, ei tiedä reaalimaailmasta mitään. Nämä ovat tunneasioita, ja sekin pitää uskaltaa sanoa ääneen."
Tutkijapalvelut luonteva kehityssuunta
Kirjasto tarjoaa Helsingin yliopiston tutkijoille monipuolisten aineistojen lisäksi avoimeen julkaisemiseen, tutkimusdatan hallintaan, tutkimuksen näkyvyyden parantamiseen ja julkaisumetriikkaan liittyviä palveluita. Löytönen sanoo, että hänen kannaltaan palvelut tulivat myöhään, vuonna 2015, eikä hän ehtinyt niitä kunnolla hyödyntää.
"Olen kyllä nähnyt, miten tavattoman tyytyväisiä esimerkiksi omalla laitoksellani kirjaston tutkimuksen palveluihin on oltu. Ensin vähän ihmeteltiin ja nikoteltiin, mikä lisko kirjastoon on ilmestynyt. Mutta sitten, kun työnjako tuli selväksi ja huomattiin, että saamme myös tieteenalakohtaisesti erinomaista asiantuntemusta kirjaston kautta, porukka on ollut vain tyytyväinen."
"Sanoisin, että tässä oli kyse enemmän palvelumalliin siirtymisestä kuin rakenteellisesta muutoksesta. Palveluorientoitunut malli on luonteva kehitys eteenpäin."
Mihin suuntaan palvelut ovat tutkijan kannalta kehittyneet, ja miten niitä jatkossa kannattaisi kehittää?
“Me selvitimme aikanaan, kymmenen vuotta sitten, kyselyllä, mitä meidän tutkijat, muu henkilökunta ja opiskelijat tietoympäristöltämme haluaa. Kirjasto on meille yksi suurimpia tietoympäristön tuottajia ja kaikkia yliopistolaisia koskee kysymykset tutkimuksesta ja opetuksesta ja sen tietoympäristöstä. Vastauksen kysymykseen voi tiivistää lauseeseen: Ajasta ja paikasta riippumatta tarkoituksenmukainen näkymä tietoympäristöön. Tarkoituksenmukaisuus on minusta se ydinsana. Helposti se tieto, joka juuri nyt tarvitaan. Tämä on se mitä porukka haluaa, tähän suuntaan meidän tietoympäristöämme on kehittynyt, kiitos kirjaston, ja tähän suuntaan mielestäni kannattaa mennä.”
Entä professori emeritus itse, työura on ollut työntäyteinen – saatko aikasi kulumaan tästä eteenpäin?
“Kyllä tämä aika ihan mukavasti ja näppärästi kuluu, eilen illalla kirjoitin viimeksi yhden referee-lausunnon. Ja minut valittiin Pohjoismaiden ja Baltian maiden edustajaksi Euroopan kirjailijaliiton hallitukseen viime vuonna. Lisäksi opetan Maanpuolustuskorkeakoululla ja vedän heidän tutkimuksen arviointia, että nämä on kivoja hommia. Eläkkeelle siirtyminen on oikeastaan ihan mukava vaihe.”