Jakso 8: Ruotsinsuomalaisuuden stereotypiat

Avoimella otteella -podcastin 8. jakson tekstivastine.

Äänitiedoston kesto: 30 minuuttia.

Haastattelija: Aleksi Peura (Aleksi)
Haastateltava: Tuire Liimatainen (Tuire)

[Musiikkia] 

 

Aleksi: Tieteen pitäisi olla avointa, mutta usein se on kahleissa. Suljettuna maksumuurin taakse. Julkaistuna tyyriinä ja vaikeaselkoisena painotuotteena. Keskusteltuna vain tiedeyhteisön omissa piireissä, jos niissäkään. Tieteen vapauttamiseksi tarvitaan uudenlaista lähestymistapaa, suljetun sijaan avointa otetta. Avoimella otteella -podcastissa käsittelemme kaikkien, kaikkialla ja koska vain saatavilla olevia Helsingin yliopiston piirissä tehtyjä tiedejulkaisuja. Tervetuloa kuuntelemaan Helsingin yliopiston kirjaston podcastia Avoimella otteella. 1960- ja 70-lukujen taitteessa vuositasolla jopa 40 000 suomalaista muutti Ruotsiin. Monet Ruotsiin työn perässä muuttaneista eivät palanneet Suomeen kuin sukulaisia tapaamaan, minkä takia nykyään ensimmäisen, toisen, kolmannen ja neljännenkin polven ruotsinsuomalaisia on yhteensä satoja tuhansia. Ruotsinsuomalaiset on määritelty yhdeksi Ruotsin kansalliseksi vähemmistöksi, mutta ruotsinsuomalainen identiteetti on etenkin aiemmin ollut monille riippakivi. Millainen on ruotsinsuomalainen identiteetti sosiaalisen median aikakaudella? Minä olen Aleksi Peura ja kanssani keskustelemassa ruotsinsuomalaisten identiteetistä on tutkijatohtori Tuire Liimatainen, tervetuloa. 

 

Tuire: Kiitos. 

 

Aleksi: Alotetaan Tuire näistä kirjoista tässä tapauksessa, mistä me puhutaan. Yleensä tässä podcastissa jutellaan yhdestä tutkimusjulkaisusta, mut nyt pistetään tuplasti paremmaksi ja jutellaan kahdesta. Jutellaan sun väitöskirjasta Finnishnesses, eli suomalaisuudet, in Sweden ja Finnishness, Whiteness and Coloniality -artikkelikokoelmasta. Molemmissa näissä puhutaan tosiaan suomalaisuudesta ja sun kirjotuksissa erityisesti ruotsinsuomalaisuuden rajoista, määritelmistä, mielikuvista. Kertoisitko sä vähän, miten suomalainen ja ruotsinsuomalainen identiteetti eroaa toisistaan? 

 

Tuire: Joo. Täähän onkin yllättävän monimutkainen kysymys, koska totta kai määritelmä riippuu siitä, mitä suomalaisella tai ruotsinsuomalaisella tarkoitetaan. Nää on kummatkin sellasia termejä, joita voidaan määritellä tosi eri tavoin vaikka kansallisuuden, kielen, kulttuurin tai vaikka etnisyyden kautta. Esimerkiksi Ruotsissakin on paljon sellaisia suomalaisia ja suomalaistaustaisia, jotka ei välttämättä itseänsä kutsuis vaikka ruotsinsuomalaisiks, vaan kutsuu justiinsa itseään vaikka suomalaiseksi. Mut jos silleen yksinkertaistaen puhutaan suomalaisuudesta ja ruotsinsuomalaisuudesta jonain sellasina asioina, mitkä kiinnittyy Suomeen ja Ruotsiin, niin mun tutkimuksessa totta kai merkittävin ero on näiden erilainen asema. Suomessa se suomalaisuus kansallisena identiteettinä tai valtaväestön kieli ja kulttuuri identiteettinä, kun taas sitten Ruotsissa ruotsinsuomalaiset on totta kai sit taas vähemmistöryhmä. 

 

Aleksi: Onko sun mielestä ruotsinsuomalaisten tarkastelu luontevampaa Ruotsin vai Suomen historian ja politiikan näkökulmasta? Voiko niitä ajatella suomalaisina Ruotsissa vai ruotsalaisina, jotka sattuu puhuu suomea? 

 

Tuire: Joo. Musta tuntuu, et perinteisesti ruotsinsuomalaisia on ehkä katottu aika voimakkaastikin sellasesta suomalaisesta näkökulmasta ja totta kai se on ollut Suomessa niin merkittävä se muuttoliike, että se on totta kai tarvinnut sitä tutkimusta tuekseen. Mutta ruotsalainen näkökulma on erityisesti noussut viimeisen 20 vuoden aikana esiin ja siellä on selvästi taustalla se, että ruotsinsuomalaiset tunnustettiin tosiaan kansallisena vähemmistönä vuonna 2000. Samaan aikaan Ruotsissa tunnustettiin myös juutalaiset, romanit, saamelaiset ja tornionjokilaaksolaiset, jotka on tämmönen suomalaisperäinen vähemmistöryhmä Suomen ja Ruotsin rajalla. Tätä myötä siis ruotsinsuomalaiset on saanut tällaisen uudenlaisen määrittelyn, et he ei ookkaan maahanmuuttajaryhmä, vaan he on historiallisesti läsnä ollut, perinteinen vähemmistöryhmä. Nyt sitten tavallaan se suomalainen fokus ja suomalainen muuttoliike onkin yhtäkkiä yksi osa paljon laajempaa suomalaisuuden tarinaa Ruotsissa. 

 

Aleksi: Kiinnostavaa, kun mainitsit on Tornionjokilaakson meänkieltä puhuvat kansallisen vähemmistön, koska esimerkiksi Wikipedia määrittelee ruotsinsuomalaiset niin, että se pitää sisällään myös nämä meidän kieltä puhuvat, mutta myös sitten nää 60-70-lukujen taitteessa, yleensä teollisuuskaupunkeihin muuttaneet ruotsinsuomalaiset. Kuinka samanlaisia nämä kaksi identiteettiä sun näkemyksen mukaan on? Kuinka hyvin ne molemmat sopii se ruotsinsuomalaisuuden alle? 

 

Tuire: Hmm. No tämä sun mainitsema Wikipedian määritelmä on tosi mielenkiintonen ja mä sitä paljon pohdin väitöskirjaa tehdessä. Musta se kertoo aika hyvin siitä, että on perinteisesti ollut paljon semmosta epäselvyyttä, että kuka on ruotsinsuomalainen tai mitä suomalaisuus Ruotsissa tarkoittaa. Esimerkiksi meidän kielenpuhujiahan ei ajateltu ennen sitä vähemmistötunnustusta poliittisesti, et he puhuis jotain omaa kieltä, vaan se nähtiin suomen kielen variaationa. Mutta musta on tärkeää ruotsalaisesta ja poliittisesta näkökulmasta pitää erillään ruotsinsuomalaiset ja torniojokilaaksolaiset, koska he on määritelty omiksi vähemmistöikseen ja myös meidän kieli on määritelty omana vähemmistökielenä, vaikka totta kai suomalaisesta näkökulmasta sehän on usein helposti ymmärrettää, että sitä pidetään tämmösenä suomen variaationa. Mun mielestä on samaan aikaan tärkeää muistaa myös se, että torniojokilaaksolaisten rinnalla pohjoisessahan on tosi paljon myös suomalaistaustaisia ja ruotsinsuomalaisia. He jää usein varjoon. Puhutaan tosi paljon niistä teollisuuskaupunkien suomalaisista. Näillä ryhmillä totta kai on paljon samaa, mut myös erilaistakin. Ihan yhtä lailla se suomalainen tausta, yhteys Suomeen ja perhesiteet on tosi merkittäviä, mutta erityisesti siellä pohjoisessa, ainakin mun tutkimuksessa, korostu aika voimakkaasti myös semmonen uusvähemmistönäkökulma. Siellä ruotsinsuomalaiset jakaa sen kokemuksensa saamelaisten ja tornionjokilaaksolaisten kanssa, mutta kyllä musta tuntuu, et käytännössä usein se rajanveto on aika hankalaa. Mutta poliittisesti nää on selkeet kaksi eri kategoriaa. 

 

Aleksi: Ruotsinsuomalaisuuteen liittyy kanssa aika vahvasti semmonen luokka-asetelma ja luokka-aspekti. Ruotsinsuomalaiset on hyvin stereotypisesti katsottuna köyhälistöä, työväestöä, alkoholisoituneita, väkivaltaisia, syrjäytyneitä. Minkä takia sit monet ehkä on vuosikymmenten aikana hävennyt sitä omaa suomenkielisyyttään tai ruotsinsuomalaisuuttaan ja ruotsinsuomalaista identiteettiä. Kuinka paljon tämä edelleen 2010-2020-luvuilla leimaa ruotsinsuomalaisia? 

 

Tuire: Joo. No mä sanoisin tähän hyvin monitulkintaisesti, et leimaa ja ei leimaa. Toki ne stereotypiat elää ja on olemassa. Kyllä niitä aina vähän välillä näkee vaikka mediassa, mut mä sanoisin, et ne ei ehkä oo enää niin voimakkaasti osa esimerkiksi yksittäisten ihmisten arkipäiväsiä kokemuksia. Eihän Ruotsissa kukaan huutele finnjääveliä suomalaisille, mut totta kai siihen luokka-asetelmaan ja stereotypioihin kietoutuva kokemus vaikuttaa yhä tosi monien ihmisten vaikka lapsuudenkokemuksissa. Voi näkyy just tämmösissä yhteiskunnan tai mediarepresentaatioissa. Monella suomalaisella on totta kai se työväenluokkainen tausta eli siitäkin tulee varmasti paljon erityyppisiä stereotypioita ja semmosia merkityksiä. Mutta se, mikä oli kiinnostavaa mun tutkimuksessa oli, että nämä stereotypiat on nyt jotenkin viime aikoina tullut myös osaksi sitä semmosta kollektiivista tasoa ja ryhmän rakennusta varsinkin ruotsinsuomalaisten aktivistien parissa. Niistä näkee jotenkin selkeästi, et näistä vanhoista stereotypioista on tullut tavallaan jälkipolville, suomalaissiirtolaisten jälkipolville keino ja työkalu työstää niitä omia kokemuksia tai vaikka vanhempien tai isovanhempien tai vaikka suomalaisten ryhmän kokemuksia. Stereotypiat on silleen mielenkiintosia, et niihin kietoutuu paljon kokemuksia, paljon tunteita, usein just negatiivisia tunteita, mut ne on sit samanaikaisesti hyvin voimakas väline myös haastaa mennyttä stigmaa ja häpeää ja osoittaa samalla, että nehän on itse asiassa aika naurettavia ja yksinkertaistavia. Yks tämmönen keino, mitä aktivismissa näkee on, että nämä stereotypiat otetaan tavallaan omaksi ja sit niitä käsitelläänkin hieman ironisesti ja ja niistä tehään yhteisen naurun kohde. Se on sit taas keino luoda sitä yhteisöä ja haastaa menneisyyden kipukohtia. 

 

[Musiikkia] 

 

Aleksi: Mainitsitkin jo vähän noista someaktivisteista ja nykyisistä ruotsinsuomalaisista ja tämmösestä aktivismin työstä. Yks, mistä sun väitöskirjassa etenkin paljon puhut, on Tukholman sisseistä ja heidän someaktivismistaan. Kertoisitko sä ensinnäkin, ketä nää Tukholman sissit on? Mitä he ajaa sillä someaktivismillaan? 

 

Tuire: Joo. Tukholman sissit on tämmönen anonyymi katuaktivistiryhmä. Heidän pääasiallinen aktivismin muoto on suomenkieliset tarrat, myös muut tarrat ja sit protestitaide. Esimerkiksi näitä tarroja he liimaa katukuvaan pääasiassa Tukholmassa. Kuvia näistä tarroista jaetaan heidän Instagram-tilillään. He kyllä tuottaa myös paljon muutakin sisältöä Instagramissa eli jakaa vaikka ajankohtaisia uutisia tai keskusteluja ja myös muuta tämmöstä digitaalista aktivistitaidetta. Tämä ryhmä on anonyymi, mutta niin hyvin kuin itse tiedän, niin he edustaa tällasta niin sanottua uutta ruotsinsuomalaista kulttuurieliittiä eli he on Ruotsissa syntyneitä, usein aika korkeesti koulutettuja tai muuten aktiivisia kulttuurikentällä ja he on tosi tietosia myös siitä ruotsalaisesta vähemmistöpolitiikasta. Se mitä he totta kai ajaa tällä aktivismillaan on, että sitä vähemmistölakia noudatettas ja että suomen kielen oikeuksia noudatetaan. Esimerkiks tämä katuaktivismihan suoraan kommentoi sitä, että suomen kieli on tosi näkymätön Ruotsissa katukuvassa, kun taas vähemmistöpolitiikan yksi tavoite on tuoda vähemmistökieliä taas sinne julkiseen tilaan. 

 

Aleksi: Kiinnostavaa ja mihin tämä Tukholman sissit -nimi liittyy? Onko siinä joku tämmönen ironinen metakommentaari myös? 

 

Tuire: Sepä juuri. Täähän viittaa Slussenin sisseihin eli tää on nyt tämmönen enemmän tai vähemmän urbaani legenda tällaisista suomalaisista alkoholisteista ja rikollisista, jotka on lymynnyt tuolla Slussenin siltojen alla joskus silloin vuosikymmeniä sitten. Tässä Tukholman sissien nimessä näkyy tosi hyvin se, että ne stereotypiat otetaan itselleen. Sen sijaan, että Slussenin sissi ois vähän semmonen halventava nimitys suomalaisesta, niin he tavallaan ottaakin sen itselleen ja tämä sissi-termi tavallaan saa ihan uusia merkityksiä. Tässä nyt viitataan sissi-aktivismiin ja tän tyyppisiin, et se onkin semmonen vastarinta, mihin noustaan. 

 

Aleksi: Yksi teema kans, mikä ehkä helposti unohtuu kun puhutaan Ruotsin vähemmistöpoliittisesta historiasta, niin Ruotsissa oli hyvin vahva rotuopillinen historia 1800-1900-lukujen taitteessa. Ruotsihan oli ihan maailman johtavia eugeniikan eli tieteellisen rotuopin maita. Tavallaan ruotsinsuomalaiset on tässä mielessä tosi kiinnostava ilmiö, koska ne on oletusarvoisesti, stereotypisesti ainakin valkosia eli rodullistettu ei-vähemmistöksi. Eli he periaatteessa näyttää keskiverto ruotsalaisilta. Mut silti he on kuitenkin kieli- ja kulttuurivähemmistöä eli näitä finnjääveleitä. Onko tää rotuopillisuus tullut jotenkin mukaan tähän ruotsinsuomalaisten historialliseen määrittelyyn ja siihen, miten heitä on hahmotettu Ruotsissa? Vanhemmassa historiassa on metsäsuomalaiset, jotka on tuotu Suomen metsistä Ruotsin metsiin asumaan. Onko siinä joku rotuopillinen historia mukana? 

 

Tuire: Joo. Tää on tosi mielenkiintoinen kysymys, ja tää oli ehkä vähän semmonen teema, mikä mutkin vähän yllätti tutkimusta tehdessä. Alunperinhän kun ruotsinsuomalaiset on neuvotellut siitä vähemmistöasiasta, vaatinut tunnustusta vähemmistönä, niin silloin kieli on ollut se keskeinen tekijä ja on haluttu varmistaa niitä kielioikeuksia sen vähemmistöaseman myötä. Mutta nyt ihan viimeisen 10 vuoden aikana tämä rotunäkökulma on selkeästi tullu enemmän esille. Tämä pätee nyt laajemminkin ruotsalaisiin kansallisiin vähemmistöihin eli esimerkiksi tornionlaaksolaisten ja saamelaisten kohdalla tää rotuhistorian nostaminen esiin ja niitten historiallisten kokemusten nostaminen esille on tosi tärkeä osa kulttuurista muistityötä, millä haastetaan ruotsalaista kollektiivista muistia. Tässä nyt se vähemmistöasema tavallaan on aika isokin tekijä, että myös ruotsinsuomalaiset nostaa sen esille, koska kuten mainitsit, niin suomalaisillakin on hyvin monimutkainen tavallaan rotuun liittyvä historia etenkin suhteessa ruotsalaisiin. Ihan parin viime vuoden aikana ruotsinsuomalaiset aktivistit on korostanut tätä, et Ruotsi on tosiaan ollu tämmönen rotututkimuksen surmaaja ja miten ruotsalaiset ja muut skandinaavit ja suomalaiset on selkeästi kuulunu eri rotuihin ja miten tämä on ollut tavallaan semmonen hierarkioiden luomisen ja kontrollin väline myös. Tämä on siinä mielessä ihan ymmärrettävää, koska ruotsinsuomalaiset aktivistithan nyt puhuu nimenomaan siitä vähemmistöasemasta käsin ruotsalaisessa kontekstissa. Mut totta kai suomalaisesta näkökulmasta on myös aika kiinnostava, koska Suomen ja Ruotsinkin yhteiseen historiaan liittyy tämän tyyppisiä keskusteluita ja mun mielestä on tosi tärkeää muistaa, että tässä itse asiassa puhutaan aivan eri asioista, vaikka ne kuitenkin kietoutuu hyvin tiiviisti yhteen. 

 

Aleksi: Ja aika paljon nykyisessä ruotsinsuomalaisuutta käsittelevässä tutkimuksessa, esimerkiksi sun väitöskirjassa ja sitten tässä Finnishness, Whiteness and Coloniality artikkelikokoelmassa, haastetaan sitä vallitsevaa mielikuvaa ruotsinsuomalaisista etenkin esimerkiksi vaikka oletettuna valkoihoisena vähemmistönä. Voisitko sä vähän syventää tätä ajatusta, että miten sitä on haastettu? 

 

Tuire: Joo. Tää on nyt vähän tämmönen toinen kolikon kääntöpuoli taas siihen, että se rotunäkökulma tuli just sosiaalisessa mediassa esille, mut sit samaan aikaan kun kattoo niitä yksilöiden kokemuksia, et kuka sosiaalisessa mediassa keskustelee ruotsinsuomalaisuudesta tai suomen kielestä, niin siellä on tosi paljon suomalaisten lapsia ja lastenlapsia, jotka voidaan määritellä rodullistetuiksi tai ei-valkoisiksi. Heillä tuntuu olevan tosi paljon samantyyppisii kokemuksii siitä, että heitä ei nähdä suomalaisina eikä myöskään ruotsalaisena just sen ulkonäön ja ihonvärin takia, vaikka he puhuis suomea ja heillä on suomalaista taustaa ja suomalainen kulttuuri on tärkeä. Tämä on tosi kiinnostava, että samaan aikaan kun aktivismissa korostetaan sitä rotuhistoriaa ja historiallisii kategorisointeja, niin sekä suomalaisuus ja ruotsalaisuus onkin yhtäkkiä osa semmosta yhteistä hegemonista valkosuutta näiden kokemusten kautta. 

 

Aleksi: Tavallaan ehkä jälleen vähän stereotypisesti ajateltuna eri vähemmistöt on kuitenkin luultavasti suhteellisen samankaltaisia sosioekonomisessa asemassa Ruotsissakin ja vois kuvitella, et ruotsinsuomalaisten ja muiden etnisten, kielellisten vähemmistöjen sekoittuminen on puolestaan aika luontevaakin. Vois hyvinkin kuvitella, et sanotaan vaikka kurdipakolaisten ja 60-70-luvun taitteessa maahanmuuttaneiden ruotsinsuomalaisten jälkeläisten, niillä on paljon enemmän tekemistä toistensa kanssa kuin todella yläluokkaisten ruotsalaisten kanssa. 

 

Tuire: Joo. Musta se on ihan hyvä havainto ja mä en hirveesti oo löytäny tutkimusta laajemmin. Tosi kiinnostava aihe. Ruotsinsuomalaiset tai suomalaiset Ruotsissa on kuitenkin tosi laaja ryhmä. Siellähän on kaikenlaisista taustoista lähteneitä suomalaisia myös, mutta ehdottomasti mä oon sitä mieltä, että on paljon yhteistä ihmisillä, jotka tulee maahanmuuttajina johonkin maahan ja totta kai tässä on asuttu samoilla asuinalueilla ja jaetaan se sama kokemus maahanmuuttajuudesta. Totta kai se johtaa siihen, et muodostuu myös ihmissuhteita, perheitä ja niin edelleen. Mut on myös jonkin verran tilastoja siitä, että myös suomalaisilla ja ruotsalaisilla on paljon yhteisiä perheitä. On myös paljon ruotsinsuomalaisia, jotka onkin sekä suomalaisia että ruotsalaisia vaikka vanhempien kautta, niin siinäkin on mielenkiintoinen kysymys, että kuinka paljon on sit suomalaisia ja ruotsalaisia ja niin edelleen. 

 

[Musiikkia] 

 

Aleksi: Mulla on lainaus sun väitöskirjasta: “ruotsinsuomalaisten tunnustaminen kansallisena vähemmistönä on vahvistanut etnisiä rajoja korostamalla kielellistä ja kulttuurista omaperäisyyttä”. Onko tää sit näkyny ruotsinsuomalaisten ja muiden ruotsalaisten vähemmistöjen välisissä asenteissa? Onko siinä tullu jonkinlaista mustasukkaisuutta omasta vähemmistöidentiteetistä tai jotain muuta? 

 

Tuire: Tämä oli ehkä poliittisissa keskusteluissa 90-luvulla vähän semmoinen huolenaihe, että jos suomalaiset tai ruotsinsuomalaiset tunnustetaan kansallisena vähemmistönä, niin miten sitä tavallaan perustellaan, et minkä takia sit muut maahanmuuttajat ei saa tällasta vastaavaa asemaa. Ja siinä totta kai on sitten korostunut voimakkaasti taas se suomalaisten historia Ruotsissa, mikä tavallaan erottaa heitä. Mut en oo huomannut, et ois niinkään sellasta mustasukkaisuutta tai ainakaan sellaista julkista keskustelua siitä. Musta tuntuu, et se on aika itsestään selvää, että ruotsinsuomalaisilla on se historiallinen tausta ja he on sitä myötä saanut sen tunnustuksen. Mutta totta kai se on muuttanu niitä hierarkioita ja tämän tunnustuksen myötä suomalaiset ei tosiaan poliittisesti tavallaan oo enää maahanmuuttajii, vaan he on osa kansallista vähemmistöryhmää. 

 

Aleksi: Erittäin kiinnostava. Tossa Finnishness, Whiteness and Coloniality -kirjassa on kans tää mun vapaasti suomentama lainaus: “samalla tavalla kuin muutkin Pohjoismaat, Suomi ei ole koskaan ollut kulttuurisesti tai rodullisesti homogeeninen maa tai valtio eikä se myöskään ole ollut ulkopuolinen kolonialistiselle järjestelmälle”. Tää saattaa joillekin kuulostaa aika kovalta väitteeltä, etenkin jos miettii, että kolonialismi tarkoittaa imperialismia, mikä ei tietenkään ihan näin yksinkertaista ole. Mitä tällä väittämällä haetaan takaa? 

 

Tuire: Joo. Tässä me haluttiin korostaa sitä, miten… No ensinnäkin, miten kansalliset identiteetit on rakentunut sen ajatuksen ympärille, että ois jokin tämmönen yhteinen alkuperä. Mutta tämä on totta kai sit tarkottanu, et on jouduttu sulkee myös muita ryhmiä pois siitä kansallisesta tarinasta ja tavallaan rajaamaan heitä ulos. Tutkimuksessahan on korostettu tosi paljonkin viime aikoina, et Suomen alueella on aina ollut muita kieliä ja kulttuureja, mut siinä kansallisvaltion muodostumisessa ja kansallisten identiteettien muodostuessa nämä ryhmät on muuttunu aika näkymättömäksi tai marginalisoituja, luotu tällasta homogeenisyyden myyttiä. Mut sitten tämä toinen osa tästä virkkeestä viittaa siihen, että useinhan tosiaan ajatellaan, että Suomella ei oo tällasta kolonialistista historiaa, koska ei oo sellasta suoranaista siirtomaahistoriaa, toisin kuin vaikka Ranskalla ja Iso-Britannialla - 

 

Aleksi: Tai Ruotsilla. 

 

Tuire: Niin, myös Ruotsilla, ja ehkä sit jos mennään vielä syvemmälle, niin Suomi osana Ruotsia historiallisesti, mutta se on jo toinen keskustelu. Mutta se, mitä me haluttiin tällä virkkeellä korostaa on se, että se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö sillä laajemmalla kolonialistisella maailmanjärjestyksellä ois ollu vaikutuksia ja seurauksia siihen, miten me ajatellaan tai miten me jäsennetään maailmaa tai miten me vaikka luokitellaan tai suhtaudutaan muihin ihmisiin. Tätä itse asiassa me korostetaan tossa kirjan otsikossakin. Siinä on toi sana Coloniality eli koloniaalisuus. Se viittaa just tähän tällaseen, että kun puhutaan kolonialismista, niin se ei oo semmonen mustavalkoinen asia, vaan siitä kumpuavat tämmöiset historiat ja vallan dynamiikat on itse asiassa tosi monimutkasia.  

 

Aleksi: Niin ja nyt me äänitetään tätä tässä loppusyksystä 2022, uutisissa ja julkisuudessa on paljon keskustelua Suomen saamelaisten asemasta, niin sehän kytkeytyy hyvin paljon just tähän kolonialistiseen asetelmaan myös. Toinen kiinnostava lainaus, kolme lainausta putkeen, mutta ei se mitään, tuosta samasta artikkelikokoelmasta menee näin: “Suomalaiseen kansalliseen historiankirjoitukseen sisältyy tiettyjä postkolonialistisia elementtejä, sillä Suomi nähdään kahden kansaa sortaneen suurvallan, Ruotsin ja Venäjän, ikeestä vapautuneena”. “Myös ruotsia puhuvan kansanosan sosiaalinen, poliittinen ja kulttuurinen eliittistatus heijastelee tätä.” Mun mielestä tää oli erittäin kiinnostava havainto siitä, että koko Suomen kansallinen historiankirjoitus on oikeestaan jossain määrin postkolonialistinen kertomus. 

 

Tuire: Tähän lainaus itse asiassa tulee tuolta Mikko Lehtoselta ja Olli Löytyltä, heidän kirjastaan Kolonialismin jäljet. Tää on yks ensimmäisii sellasii kirjoja, joka on tarkastellut Suomea just tämmösestä jälkikoloniaalisesta näkökulmasta, mut mun mielestä tää on erittäin hyvä havainto ja siks on tässäkin sitä korostettu. Eli tämä viittaa siihen, että Suomessa tosiaan on hyvin ristiriitaisia tapoja tulkita suomalaista historiaa suhteessa kolonialismiin tai sitä kautta, että Suomi olis ollu tämmönen samanaikaisesti sorrettu kansa, mutta myös sortaja. Tämä totta kai sit näkyy vaikka mediakeskusteluissa. Tää herättää aina ristiriitaa ja sitä, että mistä näkökulmasta näitä asioita pitäisi tulkita. Tässä taas mun mielestä unohtuu, et jos ajatellaan tälleen mustavalkoisesti tällasen ajattelun kautta, niin tässä on laajempi globaali konteksti ja Suomi ja suomalaisuus on myös osa sitä kolonialistista maailmanjärjestystä ja asiat ei tosiaan oo mustavalkosia. Mun mielestä se, että näitten erilaisten tulkintojen läsnäolo tiedostetaan, on erittäin hyvä ja mun mielestä se on yks keino ehkä tukea keskustelua, mitä käydään just näihin aihepiireihin liittyen ja ehkä myös miettiä sitä, että onko keskustelun tavallaan tärkein kohde se menneisyys vai pitäiskö meiän myös enemmän miettiä nykyhetkeä ja tulevaisuutta vaikka tämmösestä globaalimmasta näkökulmasta. Ja kuuluuko tämmönen sorrettu kansa -ajattelu vaikka moderniin suomalaiseen itseymmärrykseen ja miten se vaikuttaa just vaikka saamelaisten tai maahanmuuttajien keinoihin saada omia kokemuksia ja tulkintoja kuulluksi ja ymmärretyksi. 

 

Aleksi: Haluan kans kysyä tosta kirjojen julkaisusta. Tosiaan tää Finnishness, Whiteness and Coloniality artikkelikokoelma ja sun väitöskirja on molemmat saatavilla avoimesti, ilmaseks kenen tahansa saatavilla netissä. Finnishness, Whiteness and Coloniality on Hupin eli Helsinki University Pressin kautta ilmestynyt ja sun väitöskirja on Heldassa. Väitöskirjan avoin julkaiseminen on jo nykyään aika standardia. Millainen oli sit tää artikkelikokoelman tie julkaisuks? Miks te koitte tutkimusryhmässä, että oli tärkeä saada ilmaseks, avoimesti saataville kaikille halukkaille? 

 

Tuire: No meillähän itse asiassa tän kirjan juuret juontaa tonne vuoteen 2019. Meillä oli silloin semmonen konferenssi Helsingin yliopistossa kuin Great White North? ja siinä käsiteltiin pohjoismaisuutta ja valkosuutta. Me koettiin, että tää aihe herätti tosi paljon kiinnostusta ja sen pohjalta päädyttiin tekee tämmönen julkaisu konferenssin pohjalta. Siinä sit haluttiin keskittyä just suomalaisuuteen ennen kaikkea. No Helsinki University Press oli meille tosi luonnollinen julkaisukanava, koska meidän konferenssi oli Helsingin yliopiston rahoittama ja toteutettu Helsingin yliopistossa. Totta kai se oli tosi tärkeää, että tämä on Open Access -julkaisu, koska tää on just sen tyyppinen aihe, joka on yhteiskunnallisesti merkittävä ja tosi ajankohtanen. Niin totta kai me ei haluta, että se tieto vaan rajataan sinne maksumuurien taakse. 

 

Aleksi: Oon tosiaan täällä Helsingin yliopiston kirjaston datatiimissä töissä, niin kiinnostaa datan keruu tuohon sun väitöskirjaan. Oot tosiaan somedataa käyttäny, mutta miten se käytännössä tapahtu? Miten sä sait Instagramista, oliko Twitteristä myös, sitä dataa? Kuinka helppoa se oli? Ja sit toisaalta myös, et mitä sille datalle tapahtuu nyt tai tapahtui tutkimuksen jälkeen? 

 

Tuire: Joo. Mä oon siis tässä mun väitöskirjassa käyttänyt vaan avoimesti saatavilla olevaa julkista dataa. Mä oon ihan manuaalisesti kerännyt sitä muistiinpanoina. Havaintoja postauksista, kuvauksia. Mut sitten toi mun Twitter-aineisto oli hieman hankala, koska se aineisto on vuodelta 2013 ja se alkaa olla jo aika vanhaa. Sitä oli kauheen hankala ettiä vaikka niitten aihetunnisteiden perusteella, niin siinä mä päädyin itse asiassa käyttää tämmöstä kolmannen osapuolen palvelua, mistä mä pystyin tilata semmosen datasetin tietyllä aihetunnisteella. Tällä hetkellä se data on mulla vielä itselläni. Oon aatellu, että ehkä jotain jatkotutkimusta varten haluisin sitä käyttää, mutta totta kai se on avoimesti saatavaa aineistoa.  

 

Aleksi: 2013 on kyllä internet-vuosissa ihan kivikautta jo. Mä tykkään, että viimeinen loppukysymys on jotenkin vähän nyrjähtänyt tai jotenkin eteenpäin katsova tai ratkaisukeskeinen. Nyt kysyn ihan suoraan tulevaisuudesta, millaisena sä näet ruotsinsuomalaisten tulevaisuuden? 

 

Tuire: Tätä on multa aika useinkin kysytty. Kyl mä luulen, et aina se tulevaisuus kiinnostaa ja se, et mihin me mennään tästä.  

 

Aleksi: Mä kuvittelin olevani niin jotenkin oivaltava, että nyt kysyn ihan suoraan tulevaisuudesta. 

 

Tuire: No joo, tää on vaikea vaikea kysymys, mutta kyl mun mielestä kun kattoo suomalaisuuden historiaa ja ruotsinsuomalaisuuden historiaa, niin on ihan selkeet tämmöset etniset rajat ja merkitykset ollut jatkuvassa muutoksessa. En mä nää sitä ihmeellisenä, että ne ei tästä jatkossakin muuttuisi ja ottaisi uudenlaisia muotoja. Mutta ruotsinsuomalaisten kohdalla se poliittinen asema on ollu tosi merkittävä. Se on johtanu just ihan uudenlaisiin tapoihin merkityksellistää ruotsinsuomalaisuutta tai puhuu ruotsinsuomalaisuudesta, niin kyllä mä uskon, et se poliittinen konteksti on kuitenkin niin vahva, että se varmasti vaikuttaa ruotsinsuomalaisiin tosi paljon jatkossa. Mut sit samaan aikaan siellä tarttee niitä aktiivisia ihmisiä, semmosii tulisieluja, jotka myös ajaa ruotsinsuomalaisten asemaa. 

 

Aleksi: Näihin sanoihin on oikein hyvä lopettaa. Kiitos Tuire Liimatainen. 

 

Tuire: Kiitos. 

 

[Musiikkia] 

 

Aleksi: Kiitos Helsingin yliopiston kirjaston Avoimella otteella -podcastin kuuntelemisesta. Löydät lisää jaksoja osoitteesta helsinki.fi/fi/avoimellaotteella. Voit myös lähettää palautetta ja kysymyksiä sähköpostiosoitteeseen avoimellaotteella@helsinki.fi