Kesto: 29 minuuttia 28 sekuntia.
Haastattelija: Aleksi Peura (AP)
Haastateltava: Laura Kaikkonen (LK)
[Tunnusmusiikkia]
AP: Tieteen pitäisi olla avointa mutta usein se on kahleissa. Suljettuna maksumuurien taakse. Julkaistuna tyyriinä ja vaikeaselkoisina painotuotteina. Keskusteltuna vain tiedeyhteisön omissa piireissä, jos niissäkään. Tieteen vapauttamiseksi tarvitaan uudenlaista lähestymistapaa, suljetun sijaan avointa otetta. Avoimella otteella -podcastissa käsittelemme kaikkien, kaikkialla ja koska vain saatavilla olevia, Helsingin yliopiston piirissä tehtyjä tiedejulkaisuja. Tervetuloa kuuntelemaan Helsingin yliopiston kirjaston podcastia Avoimella otteella!
[Tunnusmusiikkia]
AP: Meriin liittyviä ympäristökysymyksiä tuntuu hallitsevan keskittyminen Tyynen valtameren muovijätepyörteisiin, korallien vaalentumiseen ja liikakalastukseen ongelmiin – ja kun tapahtuu onnettomuus öljynporauslautalla, media täyttyy raakaöljyn peittämien eläinten kuvista. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita tapoja, joilla ihminen vaikuttaa meriympäristöihin. Yksi vähemmän käsiteltyjä tapoja ottaa haltuun luonnon antimia merestä on merenpohjan kaivostoiminta. Mistä siinä on kysymys ja millaiset ympäristövaikutukset sillä on? Minä olen Aleksi Peura ja kanssani keskustelemassa merenpohjan kaivostoiminnasta on tohtori Laura Kaikkonen, tervetuloa.
LK: Kiitoksia.
AP: Laura, aloitetaan… Mä käytän tällaista termiä kuin ”merenpohjan kaivostoiminta”, mutta ensimmäinen mielleyhtymä tästä on tehtaat, jotka pyörii merenpohjassa, mutta oikeasti siitä ei ole kyse, vaan se on enemmänkin raapimista ja ruoppaamista. Eikö niin?
LK: Kyllä, nimenomaan. Tämä suomenkielinen terminologia on haastava tässä moneen mereen liittyvässä ihmistoiminnassa, koska kuten sanoit kyseessä ei ole kaivosten perustaminen kuin normaalissa maanpäällisessä mineraalien ottamisessa, vaan suorastaan imuroinnista tai vähän ruoppauksen kaltaisesta tavasta, jolla koetetaan saada mineraaleja merenpohjasta.
AP: Ja tosiaan tämä kaivostoiminta tai ruoppaustoiminta on osa suurempaa kansainvälistä ilmiötä kuin blue economy ja blue growth. Kertoisitko hieman miten nämä termit kääntyisivät suomeksi ja mistä niissä on kyse?
LK: Tämä blue growthin tai sinisen kasvun termi viittaa suurempaan liikehdintään siitä, että koetetaan enenevissä määrin hyödyntää kaikenlaisia erilaisia merestä saatavia luonnonvaroja, toisin kuin aiemmin on keskitytty maanpäällisiin resursseihin. Ihminenhän on jo tuhansia vuosia hyödyntänyt monia eri hyödykkeitä merestä, kuten kalakantoja tai muita luonnollisia resursseja, mutta viimevuosikymmenten aikana, kun meille on kehittynyt parempia teknologisia mahdollisuuksia, niin uudenlaiset resurssit ovat alkaneet kiinnostaa. Mineraalit ovat yksi näistä, joita on alettu katsoa. Sininen talous terminä yleensä lasketaan siihen, että sen tulisi olla kestävää eli kestävän kehityksen periaatteen mukaista – tästä syystä se, että luetaanko merenpohjan mineraalien ottaminen tähän viralliseen siniseen kasvuun on aika kyseenalaista. Voidaanko sitä pitää kestävänä toimintana? Siitä löytyy paljon mielipiteitä.
AP: Tosiaan väitöskirjassasi, jonka nimi on Risks Out of Depth?, mainitset, että kun muussa teollisuudessa ollaan siirtymässä koko ajan vihreämpään ja vihreämpään, kestävämpään ja kestävämpään tuotantoon, niin merialueilla ja merenpohjassa alkaa laajamittaisempi teollistuminen vasta nyt, viimevuosikymmeninä ja viimevuosina. Oikeastaan yksisanainen kysymys: miksi?
LK: No yksi tärkeä ajuri sille, minkä takia katsotaan mereen, on tämä mainitsemani kehitys siihen, että koska nyt voidaan, niin sitten koetetaan. Monet maanpäälliset resurssit alkaa olemaan joko hyvin suojeltuja tai vähän lopussa – mineraalit on yksi esimerkki siitä. Aika monet maanpäällisistä mineraalivaroista on jo kulutettu hyvin pitkälti loppuun, jonka takia nämä merenpohjan resurssit, joita nyt ollaan löydetty viime vuosina enemmän ja enemmän, alkaa kiinnostaa. Eli meillä on teknologia tehdä tätä. Myös erilaiset suojelutavoitteet ohjaa kuinka paljon maa-alaa pitää suojella – ja vaikka merta koskee samanlaiset suojelutavoitteet, jostain syystä tällainen kultaryntäyksen kaltainen kehitys tuntuu ajavan ihmistoimintaa ihan eri tavalla merelle. Yksi vielä tähän liittyvä asia on se, että merellä tapahtuvien ihmistoimintojen hallinnointi on tosi erilaista kuin maalla. Se johtuu siitä, että niin iso osa maapallon pinta-alasta on kansainvälisiä merialueita, joita yksikään erillinen maa ei hallitse. Tällainen yhteisomistus meidän maapallon meristä niistä vähän vapaata riistaa aika monelle eri sektorille.
AP: Se voi olla monille aika vieraskin aihe, että merissä on kyllä mineraaleja, mutta mitä kaikkia mineraaleja ja resursseja siellä on ja mitä niillä tehdään, kun ne ruopataan ja otetaan teollisuuden ja talouden käyttöön?
LK: Merenpohja on geologisesti yhtä monimuotoinen tai jopa monimuotoisempi kuin maat. Me usein kuvitellaan, että merenpohja on lättänä, koska siltä se näyttää satelliittikuvista, mutta merenpohjista löytyy todella paljon erilaisia geologisia muodostelmia. Erilaiset mineraalisaostumat tai -sakkaumat on aika yleisiä, etenkin aika syvässä meressä, monien kilometrien syvyydessä. Yksi tämmöisistä kaikkein teollisuutta kiinnostavimmista mineraalivaroista on tämmöiset niin kutsutut monimetallinoduulit. Ne on tällaisia about perunankokoisia möykkyjä, jotka ovat syntyneet miljoonien vuosien aikana saostumalla vedessä olevista mineraaleista. Ne sisältää monia etenkin nykyisen akkuteollisuuden hamuamia mineraaleja, kuten nikkeliä, litiumia ja kobolttia. Näiden kaikkien aineiden kysyntä kasvaa seuraavina vuosikymmeninä eksponentiaalisesti. Vihreän siirtymän ja sähköistymiseen liittyvät kysymykset on ne, jotka erityisesti ajavat kysyntää.
AP: Tämä on aika vahvasti sellainen vasta syntymässäoleva teollisuudenala eli vielä puhutaan kuitenkin aika pienimuotoisesta toiminnasta, ja siihen sun väitöskirjakin osaltaan liittyy. Siinä yritetään arvioida, että kuinka paljon jatkossa tällainen kaivostoiminta tai ekstraktointi merenpohjasta tulee vaikuttamaan. Missä sitä nykyään tapahtuu, minkälainen mittakaava merenpohjan kaivostoiminnassa nykyään on? Hirveän vaikea kysymys, pahoittelen!
LK: Ensimmäinen asia, joka merenpohjan kaivostoiminnasta on hyvä huomioida, on se, että tapahtuuko ottotoiminta tai kaivostoiminta matalalla merialueella jonkun maan kansallisilla vesialueilla vai tapahtuuko se syvässä meressä kansainvälisellä alueella. Nämä ovat sekä logistisesti että hallinnollisesti aika erilaista. Jokainen maahan saa tehdä periaatteessa omilla merialueillaan mitä haluaa: jos Suomi haluaa ottaa hiekkaa omilla merialueilla, me tehdään siitä meidän omat selvitykset ja samoin katsotaan ympäristövaikutuksia meidän oman lainsäädännön ja toki EU:n lainsäädännön kautta. Tätä matalilla merialueilla tapahtuvaa kaivostoimintaa ei vielä tapahdu kaupallisesti tällaisten malmimineraalien osalta – hiekkaa ja soraa on toki otettu merestä vuosikymmeniä. Hiekka on itseasiassa yksi nykypäivänä aika lopussa oleva luonnonvara, vaikka aavikoita toki on maapallo täynnä. Eli matalilla merillä kaivostoimintaa ei vielä tapahdu. Huomattavasti enemmän huomiota ja kiistanalaista keskustelua osakseen saanut teollisuudenala on syvänmeren kaivostoiminta, jota etenkin Tyynelle valtamerelle on kaavailtu. Tässä olisi kyse siitä, että YK:n alainen kansainvälinen merenpohjajärjestö antaa luvan jollekin maalle tai yritykselle siitä, että saavatko he ottaa sieltä. Tätä varten kaikkien toimijoiden tarvitsee hakea lupaa siihen, että he testaa millaisia vaikutuksia tällä on, sen jälkeen nämä testaukset pitää hyväksyä, ja aivan lopuksi voidaan katsoa voidaanko tätä alkaa tehdä isolla mittakaavalla. Tällä hetkellä mittakaava on sellainen, että 31 tämmöistä testikaivelulupaa on annettu eri maille ja ne edustavat suunnilleen… mitäköhän se oli… suunnilleen kolmea miljoonaa neliökilometriä maapallon merialasta eli se on noin kymmenen kertaa Suomen pinta-ala. Toki jotkut sanovat, että se olisi maapallon pinta-alalta tosi pieni osa. Puhutaan kuitenkin aika mittavasta alueesta, jolla potentiaalisesti käytäisiin kaivelemassa.
AP: Se kaivelu – sikäli olen ymmärtänyt oikein – tarkoittaa sitä, että imurimaiset kerääjät kulkee siellä pohjalla ja raapii sisäänsä merenpohjan kaikkinensa ylös, jossa otetaan haluttu mineraali tai haluttu materiaali ja dumpataan loput mereen.
LK: Jes.
AP: Oonko ymmärtänyt oikein?
LK: Se on juurikin näin. Siihen liittyy kaksi asiaa: se, että pohjasta ensin poistetaan tämä kova mineraaliaineis, mutta myös on todella vaikeaa poistaa pelkästään se mineraalisaostuma. Sieltä tulee aina mukana jonkin verran sitä muuta sedimenttiä, ja se loppu pitää pullauttaa takaisin. Tämän ylimääräisen tavaran takaisinpullauttaminen mereen kovasti aiheuttaa huolta ympäristövaikutuksista.
AP: Ihan ymmärrettävästikin. Kuulostaa ainakin mun korvaan sellaiselta, että tuossa on aika ilmiselvästikin tosi isoja ympäristövaikutuksia vähintään sille mitä merenpohjassa elää ja mikä se ekosysteemi on. Mutta kuinka paljon sitä on tutkittu? Pystytäänkö vielä sanomaan, että sillä tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia ekosysteemeihin, biodiversiteetteihin ja muuhun meren ekologiaan?
LK: Tähän liittyy monia kysymyksiä siitä, missä määrin sitä on tutkittu. Se, mitä on tutkittu ja mitä on suhteellisen helppo tutkia, on että, kun sieltä merenpohjasta poistetaan ensinnäkin mineraalisaostumat, jotka tarjoavat elinympäristön aika monille erilaisille pohjaeläimille, ne saostumat eivät sinne ainakaan meidän elinaikanamme tule takaisin. Eli tämä on pysyvä muutos merenpohjalla. Sitten se, että pystyvätkö ne eliöt palaamaan samaan elinympäristöön, vaikka siellä ei ole enää samanlaisia olosuhteita kuin ennen, sitäkin on Tyynellä valtamerellä tutkittu suhteessa aika paljonkin, ja on todettu, että monien vuosikymmenien aikana ei sinne pysty eliöt palautumaan. Matalilla merialueilla tätä on tutkittu tosi paljon vähemmän – jonkin verran kalastuksen vaikutukset ja hiekanoton vaikutukset antavat meille osviittaa siitä, että minkälaisia vaikutuksia merenpohja kärsii tällaisesta toiminnasta, kun se suorastaan haravoidaan paljaaksi. Se, mitä ei ole tutkittu, on millaisia vaikutuksia esimerkiksi kaloihin tai liikkuviin eliöihin tämmöisellä olisi tai sitten mitkä olisivat vaikutukset sellaista oikeasti kaupallisesta ottotoiminnasta. Eli voidaanko sitä, että testataan vaikutuksia jollakin pikkuläntillä yleistää koskemaan laajemman toiminnan vaikutusta?
[Tunnusmusiikkia]
AP: Todella kiinnostavia kysymyksiä ja varmasti todella vähän konkreettisia vastauksia, valitettavasti ehkä vielä tässä vaiheessa. Sun väitöskirjan ytimessä on tosiaan Itämeren mineraalit: kuinka paljon niitä on ja kuinka niitä voitaisiin käyttää? Rautamangaaninoduulit, rautamangaanikiteet ovat juuri sellaisia kuin kuvailit eli perunankokoisia, ja niitä on kuitenkin ilmeisen paljon Itämeren pohjassa. Että ne ruopataan pois sieltä, ympäristövaikutus on helposti vuosikymmeniä tai vuosisatoja, sikäli olen ymmärtänyt oikein – puhumattakaan tietenkään siitä välittömästä biodiversiteettikadosta. Itämerihän on aika matala meri ja se on myös aika muutosherkkä meri. Kuinka paljon sun näkemyksen mukaan tämmöiset ruoppauskaivostoiminta voi vaikuttaa siihen aika herkkään tasapainoon, mikä Itämerellä on?
LK: No joo, osuit kyllä naulankantaan siinä, että Itämeri on muutosherkkä ja tämä on sellainen asia, joka pitää aina ottaa huomioon, kun koetetaan puhua jostain yksittäisestä vaikutuksesta ja katsoa sitä niin kuin eristyksissä ja sitten se pitää laittaa kontekstiin. Voi olla, että voitaisiin arvioida, että Itämerellä kaivostoiminta voi aiheuttaa tiettyjä vaikutuksia, mutta siihen pitää aina laskea se, että meillä on systeemi, joka kärsii myös rehevöitymisestä, vedenalaisesta melusta, monista eri haitallisista aineista ja vastaavista. Tätä Itämerelläkään tapahtuvaa kaivostoimintaa ei ole empiirisesti eli kentällä tutkittu. Meillä on toki siitä asiantuntija-arvioita, joita itse hyödynsin tässä omassa työssäni. Mä koetin miettiä, että okei, jos halutaan lähteä siitä lähtökohdasta, että me ei haluttaisi testata sitä, mitä tapahtuisi, vaan olisiko meillä kuitenkin menetelmiä arvioida luotettavasti kannattaako tällaista edes lähteä kokeilemaan ilman, että meidän pitää testata ja kattoa mitä tapahtuu. Rehellisesti tämä on yleensä se tapa, jolla me hoidetaan kaikenlaista luonnonvarojen käyttöä: katotaan vähän mitä tapahtuu ja tsiigataan jälkikäteen, että kannattiko. Nyt kun ollaan viisastuneempia, kun meillä on tieteellistä tietoa käytettävänä, niin olisi parempi voida hyödyntää sitä. Vaikka Itämeren ekosysteemi on tunnettu tosi hyvin, silti meillä on ihan mielettömiä tietoaukkoja siitä, millaisia pitkäaikaisvaikutuksia tällä kaivostoiminnalla voisi olla.
AP: Voisin kuvitella myös, että koska Itämeri on aika kerroksellinen meri, niin se, että ruopataan pohjasta ylös kaikki mitä siellä pohjan pintakerroksessa on ja heitetään takaisin mereen, niin sillä on aika paljon vaikutuksia eri kerrostumiin ja siihen vesipatsaaseen, joka Itämeressä on. Onko tästä mitään?
LK: Joo, siis, kun puhuin näistä takaisinpöllähtävistä tavaroista, kun sieltä ruopataan sedimenttiä ja se viedään takaisin, niin monien kilometrien syvyisillä merialueilla toive on, että okei, jos on ottotoimintaa, joka tapahtuu vaikka kolmen kilometrin syvyydessä, niin kun se sedimenttimössö lasketaan takaisin pohjalle, niin se voisi jäädä jonnekin sinne keskivaiheille, eikä se sitten vaikuttaisi pintakerroksen eliöihin elikkä siihen kerrokseen, jossa on kaikkein eniten lajeja ja eliöitä, eikä myöskään pohjaan. Mutta tämä toimisi siinä skenaariossa, että meillä olisi monta, monta kilometriä vettä ja Itämerellähän meillä ei ole sitä, vaan tämmöinen ottotoiminta tapahtuisi noin sadan tai kahdeksankymmenen metrin syvyydessä, mikä toki kuulostaa paljolta, jos käy uimassa jossain. Sata metriä kuulostaa paljolta, mutta se on silti tosi vähän. Luultavasti Itämeren kerroksellisuus ei pystyisi niin sanotusti suojelemaan sitä, että se tavara, joka sieltä pölläytetään, ei leviäisi koko siihen vesipatsaaseen tai lähialueille. Tämä on myös yksi tosi iso tietoaukko siitä, että meillä ei ole kauhean luotettavaa tietoa siitä, että jos jossain paikassa vaikka neliökilometrin alueelta kaivetaan, niin kuinka monen kilometrin päähän ajautuu se sedimentti ja muut haitalliset aineet, joita pohjasta saattaa pöllähtää.
AP: Lienee myös aika mahdollinen arvaus, että pohjasedimentteihin on kertynyt raskasmetalleja ja kaikkia muita enemmän tai vähemmän myrkyllisiä aineita. Jos sitä lähdetään ruoppaamaan ja heitetään ylimääräiset takaisin mereen, niin, kuten sanoit, sillä on varmaan aika iso vaikutus tosi isollekin alueelle. Se saattaa haitata koko meren eliöstöä. Oonko ihan väärillä jäljillä, vai?
LK: Ei, se on nimenomaan näin, ja siis toki ne alueet, joille näitä rautamangaanisaostumia erityisesti muodostuu, ovat usein sellaisissa paikoissa, joissa ainakin geologit ajattelee, että ei olisi niin paljon tällaista kerrostumista, että sinne olisi tullut haitalliset aineet ja vastaavat. Mutta tämäkin on yksi niistä aspekteista, jotka pitää ottaa huomioon, kun koetetaan miettiä, että okei, mitä jos kaikki menisi pahimmalla tavalla, mitä silloin tapahtuisi? Tämä on sellainen aspekti, joka on kiinnostanut mua itseäni ympäristövaikutusten arvioinnissa: ei aina koeteta arvioida aina sitä, mikä on keskivaihtoehto, vaan että jos kaikki olosuhteet on pahimmat mahdolliset, niin mitä tälle ekosysteemille silloin tapahtuisi? Jos kaikki menisi kuin Strömsössä, niin mikä sitten? On mahdollista, että siellä ei olisi hirveesti myrkkyjä, mutta on myös mahdollista, että siellä olisi, ja se epävarmuus siitä, että voidaanko me olla varmoja, niin se pitää ottaa huomioon, kun me tehdään päätöksiä siitä kuinka riskialtista ympäristölle tällainen toiminta on.
AP: Ainakin kokemattoman ja ei-ammattitaitoisen henkilön silmin merenpohja näyttää ainakin ensivilkaisulla aika homogeeniseltä, aika samanlaiselta. Jos miettii vaikka mökkijärven pohjaa, niin se on sellaista mutavelliä sillä jossain. Mutta oikeastihan se on aika hienopiirteinen olosuhteiden ja eliöiden yhteisöjen mosaiikki. Kuinka tarkkaan tällainen eliöyhteisöjen alueellinen rakenne ja mosaiikki tunnetaan? Onko meillä käytössä tarpeeksi lähtötietoa siitä, että me pystytään arvioimaan ekologisia olosuhteita tämän kaivostoiminnan riskejä arvioitaessa?
LK: No biologin vastaus tähän on toki, että emme tiedä tarpeeksi hyvin. Olet toki aivan oikeassa siinä, että merenpohja ei ole homogeeninen ja etenkin Itämeressä, kun meidän meri on jääkauden mylläämä ja monien prosessien muovaama, niin meillä on todella runsas niin sanottu geodiversiteetti eli geologinen monimuotoisuus Itämeressä. Vaikka meillä ei olisi ehkä ihan niin paljon lajeja kuin valtamerissä, niin meillä on mielettömästi erilaisia elinympäristöjä. Ja se, että kuinka pienellä alueella saattaa olla minkäkin verran tällaisia mikroelinympäristöjä, niin sitä on toki viimeisen vuosikymmenen aikana Suomessa paljon kartoitettu, mutta sen ennustaminen tällaisella skaalalla ei ole ihan suoraviivaista. Tässä ehkä enemmänkin tulee kysymykseen se, että onko juuri se alue, jonka haluat sössiä, niin onko juuri se tärkeä lähde vaikka joillekin eliöille, jotka sieltä sitten muuttaa toisille alueille, tai esimerkiksi kalakantojen kutupaikka tai vastaava tärkeä ruokinta-alue jollekin eliölle. Sanoisin että ei: meillä ei millään ole näin tarkkaa tietoa kaikista prosesseista.
[Tunnusmusiikkia]
AP: Tosiaan sun väitöskirja Risks Out of Depth? koostuu neljän artikkelin tiivistelmistä. Näissä artikkeleissa on toki vähän erilaiset lähestymiskulmat eli ne käsittelee vähän erilaisia aineistoja, mutta kaikki pyörii tämän merenpohjan kaivostoiminnan ja Itämeri on ainakin yhdessä artikkelissa tosi isosti esillä. Onko näillä neljällä artikkelilla joku selkeä yhteinen sanoma, joku punainen lanka?
LK: Kun aloin työstää tätä väitöskirjaa ja tätä merenpohjan kaivostoiminnan tematiikkaa, niin ihan ensimmäinen asia, joka tästä itselle tuli mieleen oli, että kuinka paljon tai vähän tästä tiedetään. Punainen lanka siinä on mulla ollut, että miten selvittää, jos jostain tiedetään lähtökohtaisesti tosi vähän, niin mikä on minimimäärä tietoa, joka meidän pitäisi tietää tässä tapauksessa jostakin uudesta, kehittyvästä ihmistoiminnan sektorista. Eli tiedonkäyttö ja epävarmuuksien hyväksyminen on ollut ykkösjuttu: mitä kaikkea meidän pitäisi tietää näistä ympäristövaikutuksista?
AP: Oli myös kiinnostavaa, että neljäs artikkeli on kyselytutkimus siitä, miten ihmiset ymmärtää ja miten läheisiksi ihmiset kokevat erilaisia enemmän tai vähemmän vieraita elinympäristöjä. Ja mulla on tässä lainaus, jonka yritän ex tempore kääntää sen suomeksi: yllättäen ihmisten itsearvioitu tieto jostain elinympäristöstä korreloi yllättävän vähän sen kanssa kuinka paljon he välittävät siitä ympäristöstä. Ihan vaikka puhtaasti spekuloiden, niin mistä tämmöinen voisi johtua?
LK: No vaikka mä tässä artikkelissa ja väitöskirjassa sanonkin, että yllättäen ihmisten tietotaso ei vaikuttanut siihen kuinka paljon heitä kiinnostaa tai kuinka paljon he välittävät jostakin ympäristöstä, niin tämä ei sinänsä psykologiassa ole yllättävä asia. On jo vuosikymmeniä tiedetty, että meidän tunteet vaikuttavat kaikkein vahvimmin meidän riskikäsityksiin ja tästä syystä esimerkiksi tupakka-askeissa on niitä kuvia. Koska jos pelkästään tiedottaminen auttaisi, kaikki maailman ihmiset käyttäisivät turvavyötä, kukaan ei polttaisi tupakkaa, kukaan ei tekisi mitään asioita, jotka ovat meille haitallisia. Mutta koska tunteet ohjaavat niin vahvasti meidän mieltymyksiä, niin tästä syystä myös tässä tutkimuksessa meitä kiinnosti tutkia sitä, että jos mä kerron sulle, että syvämeri on tosi tärkeä, siellä on tällaisia prosesseja, jotka tukee ilmastoa ja vastaavaa, niin se ei saa sua välttämättä välittämään siitä. Mutta jos siihen lisätään tällainen emotionaalinen aspekti, joka voi koskettaa sua, niin sä voit ehkä löytää siitä jotain.
AP: Eli kaikkien pitäisi katsoa enemmän David Attenborough’n dokkareita?
LK: No se voi olla. Attenborough’llahan on ihan loistava tatsi siihen, että koetetaan saada siitä jotenkin samaistuttavaa ja koskettavaa.
AP: Yhmh, kyllä. Mä olen tosiaan kirjastossa täällä avoimen tieteen palveluissa mukana, niin mua kiinnostaa kuulla tutkijan näkökulmasta, että miten tämä sun artikkelien rinnakkaistallennus on toiminut. Rinnakkaistallennus on tosiaan se, että tallennetaan julkaisua edeltävä versio siitä samasta artikkelista, joka sitten julkaistaan jossakin tieteellisessä aikakauslehdessä tai aikakauskirjassa. Miten se prosessi näyttäytyi sulle tutkijana? Kirjastossa toki pyritään siihen, että se olisi mahdollisimman helppoa ja kivutonta, mutta saa sanoa suoraan, että oliko se näin. Oliko se kivutonta?
LK: Kyllä se oli ja mä arvostan tosi paljon sitä, että Helsingin yliopistolla on niin vahva avoimen tieteen tuki, koska se on yksi niistä asioista, joka on aivan avainasemassa tutkimuksessa, mutta tutkijana siihen ei aina saa niitä niin sanottuja avaimia, että kuinka tärkeää sun tutkimus oikeasti on avoimesti saatavilla. Minusta se oli. Ohjeistus oli erinomainen ja nappia vaan painoin. Olin kyllä todella mielissäni siitä, miten homma toimi.
AP: Eli ollaan siinä ainakin onnistuttu, mukava kuulla. Lisäksi voisin myös kysyä tuosta datapuolesta. Toinen artikkeli pohjautuu siis VELMUsta kerättyyn dataan tai VELMUn dataan. Kertoisitko hieman minkälaista tämä VELMUn data on ja pystyykö kuka vaan halukas mennä selailemaan sitä?
LK: Joo eli VELMU – toivottavasti sanon akronyymin nyt oikein – on Suomen vedenalaisen meriluonnon kartoitusohjelma, joka on Ympäristöministeriön rahoittama. Se on ollut yli kymmenen vuotta käynnissä ja tähän kartoitustoimintaan on osallistunut useampia insituutteja ja satoja, kenties tuhansia, kartoittajia, jotka ovat eri menetelmin käyneet katsomassa Suomen merialueita, että mitä siellä on. Käynyt sukeltamassa, snorklaamassa, käynyt rannoilla kuvaamassa, että me saataisiin selville, että minkälaisia eliöitä meillä täällä on. Kaikki VELMU-data on vapaasti saatavilla VELMU-karttapalvelussa – heillä on erinomainen nettisivu, jossa on interaktiivinen kartta. Sieltä voi siis katsoa ihan vaikka omasta mökkirannasta, että olisiko siellä käynyt joku kartoittamassa ja katsoa, että jos vaikka joku tietty laji kiinnostaa, suodattamaan, että mistä tätä lajia on löytynyt.
AP: Todella kiinnostavaa, pitääkin heti mennä tsekkailemaan, että mitä kaikkea löytyy. Otetaan viimeinen kysymys. Mä tykkään, että tämä viimeinen kysymys on tällainen iso ja vaikea – pahoittelen jo etukäteen, että se on aika vaikea kysymys. Jos sikäli mikäli joku tai jotkut kuulija kokee, että tällaiselle laajenevalle merenpohjan kaivostoiminnalle ja muulle meren antimien ekstraktoinnille pitäisi tehdä jotain, niin mitä – jos mitään – Matti Meikäläinen voi sun mielestä tehdä asialle?
LK: Iso mutta omalla tavallaan minusta helppo kysymys. Jos tästä poistetaan se, että vain Matti Meikäläinen vaikuttaa ja jätetään vihreä siirtymä ja ylipäänsä kaikki kestävyyshaasteiden implementointi kaikille päättäjille tai valtioille, että mitä sinä voit tehdä. Tämä pätee mun mielestä aika moneen luonnonvarojen käyttöön liittyvään asiaan: kuluta vähemmän tavaraa. Se on yksinkertaisin asia. Vaikka me usein voidaan ajatella, että ostamalla tietynlaista tai tietyllä tavalla tehtyä, niin me tehdään ekoteko, on hyvä muistaa, että isoin ekoteko on, että korjaat vaan sen vanhan tai et vaan hanki sitä uutta. Etenkin kaikenlaisen elektroniikan käytössä kierrätys ja sen mietintä kuinka usein tarvitsee jonkin uuden asian on ihan avainasemassa, kun mietitään riittääkö meillä mineraaleja ja muita resursseja meidän tulevaisuuteen.
AP: Tähän on oikein hyvä lopettaa, kiitos Laura Kaikkonen.
LK: Kiitos.
[Tunnusmusiikkia]
AP: Kiitos Helsingin yliopiston kirjaston Avoimella otteella -podcastin kuuntelemisesta. Löydät lisää jaksoja osoitteesta helsinki.fi/fi/avoimellaotteella. Voit myös lähettää palautetta tai kysymyksiä sähköpostiosoitteeseen avoimellaotteella@helsinki.fi.
[Tunnusmusiikkia]