Äänitteen kesto: 00:30:18
[äänite alkaa]
Schulz [00:00:09]: Ensisijainen vaikutus on kuitenkin aina se, että menetetään sitä elinympäristöä, kun muutetaan paljon homogeenisempaan suuntaan. Ja sit toissijainen vaikutus on, että mitä muutoksia niille jäljelle jäävien laikkujen tai elinympäristöjen lajeille sillä on, että ympärillä on todella homogeenista aluetta.
Peura [00:00:32]: Luontokato on häkellyttävän monimutkainen ilmiö, johon liittyy monia tulokulmia. Yksi näistä tulokulmista on elinympäristöjen sirpaloituminen eli eri eläinten tai kasvien selviämiseen sopivan pinta-alan hajaantuminen keidasmaisiin laikkuihin. Jotkin eliölajit tarvitsevat hyvin tietynlaiset olosuhteet selvitäkseen, ja jos vaatimusten mukaiset alueet muuttuvat tai sirpaloituvat, noiden lajien selviämisolosuhteet heikkenevät. Minä olen Aleksi Peura ja kanssani keskustelemassa metapopulaatioista ja sirpaloituneista elinympäristöistä on tohtori Torsti Schulz. Tervetuloa.
Schulz [00:01:12]: Kiitos.
Peura [00:01:14]: Torsti, aloitetaan tosta sun väitöskirjan avainkäsitteestä. Sun väitöskirja on siis artikkelimuotoinen väitöskirja nimeltä Butterfly View of Environmental Variability and Population Dynamics Across Fragmented Landscapes, jonka avainkäsitteitä on metapopulaatio, joka vilahti myös tossa mun alkujuonnossa. Voisitko kertoa, mitä tuo metapopulaatio -termi tarkottaa noin niinku ekologisesta näkökulmasta?
Schulz [00:01:40]:Yks tapa kuvailla metapopulaatioita, mihin usein törmää myös ekologisessa kirjallisuudessa on kokoelma itsenäisiä, mutta vuorovaikutuksissa olevia populaatioita. Millä viitataan siihen, että suurin osa yksilöiden kanssakäymisestä tapahtuu näiden yksittäisten populaatioiden sisällä. Kanssakäyminen usein liittyy etenkin lisääntymiseen näin suvullisesti lisääntyville lajeilla, mutta myös siihen, että riippumatta siitä, miten lisääntyy, tapahtuuko se lisääntyminen siellä paikassa, jossa on syntyny vai tapahtuuko se ennen dispersaalia, että siirtyminen uuteen paikkaan ennen lisääntymistä, niin metapopulaatiossa on olennaista, että tapahtuu myös liikkumista näiden itsenäisten populaatioiden välillä. Sitten riippuen kuinka, mihin metapopulaatioteorian kulmaan menee, niin yksi merkittävä piirre on myös se, että kaikkien näiden populaatioiden ei tarvi missään nimessä olla pysyviä, vaan se kokonaisuus on tärkeämpi kuin ne yksittäiset paikallispopulaatiot.
Peura [00:02:44]: [Jälleen?? 00:02:49] ehkä tää metapopulaatio terminä saattaa olla ehkä vähän vieras monille kuulijoille ja ei ekologiaan niin hyvin perehtyneille, niin mä yritän miettiä tommoisia esimerkkejä erilaisista metapopulaatioista, mitkä saattais olla yleisesti tuttuja. Mut siis tää, metapopulaatioista vielä sen verran sanon, että täähän on hyvin luonnollinen prosessi. Et eläinlajeista jotku yhdeltä alueelta siirtyy toiselle alueelle ja perustaa sinne oman yhteisönsä, eli metapopulaation. Voisi melkein sanoa, että lähes kaikki lajiutuminen eli lajin muuttuminen toiseksi tapahtuu jonkinlaisella metapopulaation prosessin kautta. Mut niistä esimerkkeistä, niin se mikä mulla ainakin ensimmäisenä tuli mieleen oli Darwinin sirkut, eli Chilen alueelta tai Etelä-Amerikasta Galapagossaarelle joskus aikoja sitten siirtyneet sirkkulajit, lintulajit. jotka on sitten muodostunu omaksi metapopulaatiokseen ja sittemmin eriytyny lajeiks, koska aikaa on kulunut niin paljon. Onks tää hyvä esimerkki metapopulaatioista, vai tuleeks sulla mieleen jotain parempia esimerkkejä siitä tavallaan luonnollisesta prosessista?
Schulz [00:04:02]: Nää Darwinin sirkut on ehkä enemmän semmoinen klassinen esimerkki tämmöisestä lajiutumisesta evoluutiobiologisessa näkökulmassa. Puhutaan vaikka tämmöisestä adaptiivisista radiaatioista. Mutta kun mä palasin Darwinin sirkku -aiheeseen, niin huomasin, että siellä on näiden kohdalla on itse asiassa myös vähän metapopulaatioelementtejä. Eli jokainen laji ei esiinny omalla saarellaan, ja näiden saarien välillä on geenivirtaa, eli yksilöt, ne linnut lentää myös saarten välillä. Ehkä semmoinen todella selkeä esimerkki metapopulaatioista, jossa myös on tää katoavuuden elementti, että yksittäiset populaatiot ei oo pysyviä, niin löytyy semmoisesta kontekstista, missä sanaa metapopulaatio ei ollenkaan oikeastaan käytetä. Eli jos me siirrytään epidemiologiaan ja tauteihin, niin se sama logiikka löytyy suuresta osasta tartuntatauteja, että niillä on elinympäristöjä, sanotaan vaikka ihmisiä, ja liikettä niiden välillä ja ne populaatiot, taudit kuolee pois, mutta löytää aina uusia isäntiä. Ja sitten jos mennään semmoisiin tauteihin, joissa ei synny pysyvää vastustuskykyä, niin ollaan jo aika lähellä semmoistakin metapopulaatioa, mitä mä oon tutkinu, että se populaatio kuolee pois ja palaa aina uudestaan tietyissä sopivissa olosuhteissa.
Peura [00:05:26]: Erittäin hyvä ja kiinnostava esimerkki. Ei puhuta nyt enempää noista tartuntataudeista kuitenkaan, puhutaan enemmän niinku luonnollisessa... Tai no, mikä nyt on luonnollinen ympäristö, no tauditkin on luonnollisessa ympäristössä heille, mutta luontokadosta. Luontokato on yks tärkeä termi, ja megatrendi nykyisessä yhteiskunnassa ja maailmassa. Siihen liittyy tietenkin, kuten tuossa alkujuonnossaki sanoin, monia tulokulmia, ja yks on tosiaan elinympäristöjen sirpaloituminen, jota tapahtuu nykyään etenkin ihmisten toiminnan seurauksena, et esimerkiksi avohakkuut pilkkoo metsiä, kaavoitusmuutokset pilkkoo metsiä tai muita elinympäristöjä, asutusta leviää ja niin edelleen. Syntyyks näille ihmisten toiminnan perusteella sirpaloituneille alueille hyvin, tai niinku eri lajien metapopulaatioita vai kertoisit sä vähän siitä prosessista, mitä tapahtuu?
Schulz [00:06:21]: Se riippuu sitte tietenkin todella paljon, mitä elinympäristöä tarkastellaan, mitä lajiryhmiä, mutta jos ennen jollekin lajille hyvänlaatuinen ympäristö pienenee ja jakautuu irrallisiks laikuiks, niin voidaan ajatella, että jos se prosessi jatkuu tarpeeks pitkälle, niin voi käydä niin, että esimerkiks lisääntyminen näiden erinäisten irrallisten alueiden välillä lakkaa, tai siis yksilöt ei enää siirry niiden välillä. Toki sit siinä ääritapauksessa ei myöskään puhuttais metapopulaatioista, koska se yksilöiden liikkuminen populaation välillä jää pois. Ja sit voi olla, että joko sen elinympäristön laadun muutoksen takia tai vaan pinta-alan pienenemisen sen takia, niin edellytykset sille, että se populaatio lisääntyy jatkuvasti tai siis uudistuu, niin katoaa ja sitten puhutaan paikallisesta sukupuutosta. Mutta olis jotenki vaikea antaa tämmöistä niinku kattavaa yhtä vastausta, mitä kaikkea voi käydä, kun elinympäristön määrä vähenee ja kun se jäljille jäävä on yhä pirstaloituneempaa. Jotkut lajit vois varmaan myös jatkaa elämäänsä enemmän metapopulaatiomaisesti, ja sitten jos mietitään tommoista enemmän teoreettista ekologiaa, niin sitä häviämisen dynamiikkaa, et miten ne lajit katoaa, niin sitä vois varmaan jonkin aikaa... Siihen vois soveltaa metapopulaatioekologian malleja, vaikka me ei ehkä puhuttais metapopulaatioista semmoisen mitä... sanotaanko sen klassisiks metapopulaatioiksi, joissa yksi kriteeri on myös se, että ne selviävät, ne jatkavat olemassaoloaan. Niin vaikka ne mallit toimis mallintamaan katoamista, niin se ei olisi enää klassinen metapopulaatio tämmöisen teoreettikon näkökulmasta.
Peura [00:08:11]: Mainitsit kans tos elinympäristöjen heikkenemisestä. Sitähän esimerkiks voi olla just tää kaavoittaminen, mitä aiemmin mainitsin, sit tai ketojen metsiytyminen, mikä on tutkimuksen yhteydessä erittäinki tärkee. Millä tavalla tämmöinen elinympäristöjen heikkeneminen vaikuttaa metapopulaatioiden leviämis- ja selviämismahdollisuuksiin?
Schulz [00:08:30]: Ensimmäinen suora vaikutus on tietenkin jokaisen paikallispopulaation elinvoimaisuuteen. Jos vaikka keto metsittyy, ja itse kun oon tutkinu perhoslajia, niin vaikka sen perhosen toukkien ravintokasvit vähenee, tai se olosuhde, joissa ne kasvaa muuttuu jotenkin mikroilmastoltaan epäedullisemmiks, niin sitte se populaatiokoot pienenee tai saattaa vaik kadota, ja samaan aikaan se tarkoittaa sitä, että se elinympäristö, joka on heikentyny, ei jossain vaiheessa enää oo saavutettavissa muualta tuleville saman lajin edustajille, eikä sieltä voi myöskään lähteä tämmöisiä niin kun, mikä olis hyvä termi... uudisasukkaita muille mahdollisesti väliaikaisesti vaikka tyhjille kedoille tai muille, niin se menetys on tämmöisen niinku aiemmin elinvoimaisen metapopulaation kohdalla aina kaksinkertainen, jos joko elinympäristö heikkenee tai katoaa kokonaan.
Peura [00:09:28]: Eli jos mietitään vaikka, et mainitsin aiemmin semmoisia kehdasmaisia laikkuja, et ne tavallaan aavikot niitten keitaitten välillä niinkupitenee liian pitkiks, että keitaalta toiselle ei pysty enää siirtymään näin vertauskuvallisesti.
Schulz [00:09:40]: Kyllä. Että se, puhutaan usein kytkeytyvyydestä tai kytkeytyneisyydestä. Joka, jos katsotaan yhen lajin näkökulmasta, niin se on kuvaus siitä, miten hyvin siellä maisemassa löytyy elinympäristöä, ja konkreettisesti vaikka kuinka tältä yhdeltä kedolta tai keitaalta pystyy onnistuneesti siirtymään toiselle kedolle tai keitaalle. Ja se on sitten samaan aikaan sekä sen maiseman ominaisuus, paljonko siellä on niitä keitaita, ja onko siellä esteitä välissä, mutta myös lajin käyttäytyminen, lento, tai mikä tahansa leviämis, liikkumiskyky vaikuttaa siihen.
Peura [00:10:18]: Luontokatoon liittyy kans monokulttuuristuminen, eli tai luonnon monokulttuuristuminen. Eli usein ihmisten toimien seurauksena syntyvät semmoiset tosi yksipuoliset maastot ja elinympäristöt. Eli Suomessa tyyppiesimerkki on tämmöinen avohakkuiden tilalle istutettu puupelto. Tuolla lähempänä päiväntasaajaa sitten on paljon öljypalmuviljelyitä ja muita, mitkä on kans hyvin tyypillisiä esimerkkejä monokulttuureista. Millaisia vaikutuksia tämmöinen elinympäristöjen yksipuolistuminen sitten tuo eläimille sun tutkimuksen kontekstissa etenki?
Schulz [00:10:52]: Tavallaan tommoinen niin kun tosi homogeeninen ympäristö tai monokulttuurinen, jos vaan näkee sen itse monokulttuurin, niin se on melkein vastakohta metopopulaatiolle. Että kaikkialla on sitä samaa, hyvin tasalaatuista elinympäristöä, mutta se voi olla todella monen lajin näkökulmasta huono elinympäristö, joten sitten pitää siirtää katse niihin, sinne monokulttuurin tai viljelysalueiden, vaikka puuplantaasin sisälle jäävien erilaisten vähän siitä poikkeavien elinympäristöjen kohtaloon. Ensisijainen vaikutus on kuitenkin aina se, että menetetään sitä elinympäristöä, kun muutetaan paljon homogeenisempaan suuntaan. Ja sit toissijainen vaikutus on, että mitä muutoksia niille jäljelle jäävien laikkujen tai elinympäristöjen lajeille sillä on, että ympärillä on todella homogeenista aluetta. Se voi vaikuttaa niiden, varsinkin leviämiseen paikasta toiseen, mahollisesti petojen tai tautien tai muun esiintyvyyteen, mutta ensisijaisesti se tärkein on aina se, että on menetetty sitä elinympäristöä.
Peura [00:12:11]: Mennään tuohon tiukemmin vielä sun tutkimusaiheeseen, jotka on siis Ahvenanmaan täpläverkkoperhosten metapopulaatiot. Miks just Ahvenanmaan täpläverkkoperhoset?
Schulz [00:12:22]: Siinä on sen verran sattumaa, että mä joskus, kun aikanaan olin valmistamassa maisteriks ja etsin töitä, niin sain paikan teknisenä avustajana silloisessa Metapopulaatio[biologyn?? 00:12:32] tutkimusryhmässä ja päädyin työskentelemään näiden pitkäaikaseuranta-aineistojen ylläpidon kanssa. Ja siinä sivusta seuratessani muiden tutkimusta niin innostuin itsekin taas kerran tutkimuksesta. Niin se oli aika luontainen paikka aloittaa jatko-opinnot, ja kyseessä on myös aika ainutlaatuinen aineisto laajuudessaan ja kattavuudessaan, sekä hyvässä että pahassa.
Peura [00:12:57]: Miks näit Ahvenanmaan täpläverkkoperhosiä nimenomaan niinku on, niitä on tutkittu aika paljonkin, just näin metapopulaatioitten näkökulmasta, miks just nimenomaan niitä on tutkittu paljon? Miksi ei jotain muuta perhoslajia Suomessa tai Ahvenanmaan?
Schulz [00:13:10]: Siinäkin on varmasti osittain sattumaa aikanaan, kun edesmennyt professori Ilkka Hanski perusti tän tutkimukseen Ahvenanmaalla, josta sitten muodostuikin tämmöinen vuosikymmeniä kestävä pitkäaikaisseuranta kaiken muun vähän lyhytkestoisemman tutkimuksen lisäks. Metapopulaatioekologiasta muodostui hänen tutkimuksensa ydin tän Ahvenanmaan pitkäaikaistutkimuksen myötä, mutta hän oli kiinnostunu aiheesta jo aiemmin. Ja siinä 80- ja 90-luvun vaihteessa tapahtu paljon uutta teoreettisella puolella metapopulaatiobiologiassa. Ja Kaliforniassa oli tämmöinen [xxxxx 00:13:45] checkerspot-perhonslaji, jolla oli tehty pienessä mittakaavassa metapopulaatiobiologisia tutkimuksia. Sikäläiset tutkijat oli myös välillä yhteydessä Hanskiin. Tai he törmäsivät muun muassa myös konferensseissa Suomessa ja Ilkka Hanski lähti pohtimaan, että mistä sais vastaavan tutkimuskohteen Suomesta. Ja se perhosidea ehkä tuli sit sitä kautta, että tätä metapopulaatiotutkimusta oli tehty silloin juuri perhosilla. Ja yks niistä lajeista, joilla erinäisten teoreettisten pohdintojen perusteella, et mitä edellytyksiä sille olisi, että laji esiintyisi metapopulaationa, niin yks näistä kandidaateista oli sitten tää täpläverkkoperhonen, jossa heti ensimmäisten kesien kenttätöissä [ilmestyi?? 00:14:27], että tää valinta on ollu todella onnistunut.
Peura [00:14:30]: Sehän on vissiin aika tyyppiesimerkki, sanotaan niinku metapopulaatioteorian yhteydessä?
Schulz [00:14:35]: On myös semmoisia, ei ehkä täysin vakavissaan esitettyjä kritiikkejä, joissa kysytään, että esiintyykö muita klassisia metapopulaatioita kuin Ahvenanmaalla.
Peura [00:14:45]: Liian hyvä esimerkki siis. Aivan. Joo, ilmastonmuutos liittyy kans tähän luontokatoteemaan, mistä on paljon keskusteltu, mutta nytte tässäkin jaksossa, mutta ilmastonmuutoksen tiimoilta siis Suomen alueen lämpötilat nousee ja sademäärät muuttuu ennustamattomammiksi, mitkä vaikuttaa moniin eläinlajeihin, mut vaikuttaako nää lämpötilojen nousut ja sademäärien ennustamattomuudet niin kuinka paljon täpläverkkoperhospopulaatioihin? Onks se lajina kuinka sopeutuvainen, vai onks se luontokato relevantimpi uhka ku ilmastonmuutos just kyseiselle lajille?
Schulz [00:15:20]: Täpäverkoperhonen on tosi elinvoimainen. Siinä mielessä sen kyky lisääntyä on todella suuri. Mutta samalla sillä on elinvaiheita, joissa ne toukat vaatii aika paljon ravintoa. Ja ne on riippuvaisia tästä yhdestä tai muutamasta kasvista, jotka elää esimerkiksi Ahvenanmaalla pääosin kuivilla kedoilla. Ja tää kasvi on sopeutunu kuiviin ympäristöihin, mutta pitkät kuivuusjaksot, joita me ollaan nytkin nähty viime vuosina muutama, niin johtaa siihen, et se kasvi lakastuu, ja yleensä ne kasvipopulaatiot toipuu joko samana vuonna tai seuraavana, mutta ne kuivuudet voi olla niin pitkiä, että käytännössä ne perhostoukat ei löydä ollenkaan ravintoa, ja sitten kannat romahtaa todella dramaattisesti.
Peura [00:16:04]: Mainitsitkin jo tästä vähän aiemmin noihin metapopulaatioihin liittyen, tuommoisista paikallisista sukupuutoista ja yleensä etenkin kun luontokadosta puhutaan, niin sukupuutothan on pahin mahollinen lopputulos. Mutta metapopulaatioita kuolee sit taas vastaavasti koko ajan vähän sukupuuttoon niinku alueellisesti, et yks pieni metapopulaatio kuolee pois, mut jossain ilmestyy uus. Et se on niinku ihan luontainen prosessi. Tähän liittyy kans ehkä jossain määrin termit sukupuuttovelka ja sukupuuttokynnys. Mielellään kuulen sulta näihin termeihin liittyen lisää, mut et millaisena sä näet just nimenomaan täpläverkkoperhosten sukupuuttovelan tai sukupuuttokynnyksen, että onks ne kuinka lähellä sitä näitten kaikkien ilmastonmuutos- ja luontokatouhkien..?
Schulz [00:16:44]: Tässä voi ehkä mennä myös tähän tämmöiseen niinku [mittakaava?? 00:16:46] kysymykseen, että juurikin metapopulaatioita klassisessa mielessä määrittää nää paikalliset sukupuutot ja uudelleenasettumiset. Mut sit jos me mennään, tarkastellaan vähän laajemmin koko lajia tää täpläverkkoperhosta, niin sitä esiintyy Marokosta Pohjois-Kiinaan asti. On jotenkin epätodennäköistä, että koko laji olisi mitenkään lähitulevaisuudessa vaarantunu, vaikka sen populaatiot Keski-Euroopassa, Englannissa ja Pohjoismaissa on pienentyny aika dramaattisestikin kai. Mutta jos sit palataan tähän Ahvenanmaahan, niin siinä vois taustalla sanoa, että perhosta esiinty vielä Lounaissaaristosta melkein manner-Suomeen asti vielä 1900-luvulla, ja se on sieltä taantunu. Ja yksi syy taantumiselle varmaan on juuri tämmöisten ketojen ja kuivempien laidunten väheneminen saariston autioitumisen ja maatalouden rakenteenmuutoksen takia. Ja ne samat prosessit on käynnissä myös Ahvenanmaalla, vaan paljon hitaammin. Jos tätä sitten sitois näihin sukupuuttovelkaan ja sukupuuttokynnykseen, niin vois ajatella, että on alueita, joissa kun tarpeeksi moni laidun kasvaa umpeen tai keto katoaa, metsittyy, niin sitten tää perhonenkin katoo siltä alueelta. Tää täpläverkkoperhonen Ahvenanmaalla on hyvinkin tämmöinen tilapäinen vieras. Että en muista, onks koko aineistossa yhtäkään ketoa, jolta olis joka vuonna löydetty tän perhasen toukkia. Ja sen selviäminen johtuu siitä, että aina kun yhdessä paikassa perhonen kuolee, niin sitten sieltä lentää seuraavana kesänä perhosia ja munii, ja sitten ne menestyksekkäästi kasvaa, välillä kasvaa aikuisiksi. Ja näin se olemassaolo jatkuu, ja kun nää kedot sitten vähenee, lähestytään ainakin tämmöistä niinku teoreettista kynnystä, että jossain vaiheessa keskimäärin matka on enää kohti sukupuuttoa. Mut käytännössä sitten on muitakin ilmiöitä, kuten vaikka mahdollisesti ilmastonmuutoksen tuomat todella pitkät kuivuusjaksot. Jos kaikkialla on tarpeeks huonot olot, niin sitten se ongelma ei oo enää toi tommoinen satunnainen vaihtelu ja elinympäristön väheneminen, vaan myös sellaiset dramaattiset ääri-ilmiöt voi johtaa sitten nopeeseenki sukupuuttoon, jolloin esimerkiks ei tarvis puhua sukupuuttovelasta. Että sukupuuttovelka on ajatus siitä, että olosuhteet pitkäaikaiselle selviämiselle on jo kadonnu, mutta sit on semmoinen joku viive siinä ennen kun tää sukupuutto toteutuu. Riippuen sitten aikalailla lajiryhmistä, että mistä se johtuu. Että jotkut lajit vaan voi olla niin pitkäikäisiä, että vaikka yhtään jälkeläisiä ei enää syntyiskään, niin ne lajit on olemassa vielä kymmeniäkin vuosia, tai satoja vuosia vaikka joissain tapauksissa. Mutta tämmöisille hyönteisille, joilla on niinku semmoinen vuoden mittainen elinkierto, niin sit sukupuuttovelka tois meidät varmaan lähemmäs vaikka tämmöisiä sukupuuttokynnyskysymyksiä, että keskimäärin ei enää asuteta yhtä monta laikkua kun niitä katoaa, ja hiljalleen se laji on sitten sukupuutossa ja velka on maksettu.
Peura [00:19:49]: Erittäin hyvä vastaus, kiitos. Aiemmin puhuttiin tost monokulttuuristumisesta ja sirpaloitumisen haitoista laajemminkin, mutta täpläverkkoperhosille, kuinka alttiita ne on tämmöiselle sirpaloitumiselle ja muulle elinympäristöjen muutoksille? Onks se kuinka muutosvastustuskykyinen laji ja voiks tätä muutosvastustuskykytaitoa tai sen puutetta sit verrata johonki toiseen lajiin?
Schulz [00:20:29]: Ainakin Ahvenanmaalla semmoinen heikkous tällä lajilla vois olla, näkyä tässä niinku sopeutumisessa muuttuviin sääoloihin. Naaraat munii mieluiten aika semmoisiin kuiviinkin kohtiin, näitä vielä kuivia ketoja, missä keskimääräisenä vuonna nää isäntäkasvit on sitten ideaaleja näiden toukkien kasvulle. Mutta sit semmoisina dramaattisina, kuivina vuosina ne onkin huonoimpia mahollisia, jolloin sitten melkeinpä ainoat selvinneet perhosten jälkeläiset löytyy niistä paikoista, missä joku naaras on oudosti päättäny, että tää joku varjoinen pensas onkin hyvä paikka munia munansa. Esimerkki sopeutumiskyvystä, kun puhutaan perhosilla, niin on monia lajeja, joissa se perhosten ravintokasvi, että vaikka ne on erikoistunu vain tiettyihin kasveihin, niin laji sitten vaihtaa ravintokasvia. Ja voi yhtäkkiä ollakin, että on paljon enemmän taas elinympäristöä, vaan sitä kautta, että on jotenki sopeutunut uusiin ravintokasveihin. Mutta että tällaista voi tapahtua, niin pitää olla jonkinlaista sisäsyntyistä vaihtelua siinä preferenssissä tai kyvyssä hyödyntää sitä ravintoa. Ainakaan täpläverkkoperhosella ei nyt oo mitään merkkejä siitä, että isäntäkasvin, ruokakasvin lajinvaihdosta olis tapahtumassa.
Peura [00:21:42]: Yks teema kans, mikä liittyy näihin täpläverkkoperhosten kokemiin uhkiin, mä tiedän, et se ei oo sun tutkimuksen ytimessä, mutta en malta olla kysymättä siitä silti, on tää Cotesia melitaearum loispistiäinen. Kertoisiksä vähän näistä loispistiäisistä, ja että millä tavalla nää on uhka täpläverkkoperhosille, vai onko ne ollenkaan uhka?
Schulz [00:22:07]: Joo, eli tää loispistiäinen, joka siis munii munansa näihin täpläverkkoperhosen toukkiin, joissa ne sitten kuoriutuu, ja sen loispistiäisen toukat sitten elää siellä täpläverkkoperhosen toukassa, käyttää sitä täpläverkkoperhosen toukkaa ravinnokseen, ja toukka tämän seurauksena kuolee, jolloin tässä on tietenkin se suora uhka näihin on lisääntyvää kuolleisuutta. Näissä loispistiäisissä on se mielenkiintonen puoli, että niillä on Ahvenanmaalla kaks tai kolme sukupolvea. Yhdet munat munitaan syksyllä täpläverkkoperhosen toukkiin ennenku nää toukat menee talvehtimaan, eli kyseinen perhonen talvehtii toukkamuodossa. Ja sitten ne kuoriutuu näistä toukista keväällä, kun toukat on heränny talviuneltaan, jos näin voi sanoa. Ja sitten ne tekee vielä yhden sukupolven sinä aikana, kun nää täpläverkkoperhosen toukat on vielä toukkavaiheessa. Ne yrittää saada munittua, syötyä sen toukan ja vielä kuoriuduttua ulos ennen kun täpläverkkoperhosen toukka ehtii koteloitua. Tässä vaiheessa syntyny sukupolvi odottaa, että ne aikuiset on lisääntyny, muninu ja munista on kuoriutunu pieniä, uusia täpläverkkoperhosen poikasen toukkia. Ja tässä välissä on välillä vielä yks sukupolvi tätä loispistiäistä, johon liittyy sitte myös mielenkiintoisia kysymyksiä siitä toukka-asteiden määrän vaihtelussa eri olosuhteissa tällä täpäläverkkoperhosella, jolla se mahollisesti yrittää suojautua tätä yhtä ylimääräistä loispistiäis-sukupolvea vastaan, että se ei ehtis munia niihin ennen kun ne menee talvilevolle. Mutta Ahvenanmaan mittakaavalla ne ei oo mikään suuri uhka tälle täpläverkkoperhoskannalle. Että paikallisesti voi yksittäiset populaatiot hävitä joko pelkästään tän loispistiäisen takia tai sen avustamina, mutta ne ei oo kauhean liikkumiskykyisiä. Ja vois sanoa ennemminki, että ne on kyl riippuvaisia siitä, miten täpläverkkoperhosella menee. Silloin ku täpläverkkoperhoskannat romahtaa, niin tällä Cotesialla menee vielä paljon huonommin.
Peura [00:24:08]: Mä en ole kans tota, tähän podcastiin liittyy tämmöinen avoimesta tieteestä keskustelu osana tätä jaksoa. Ja kyllähän aiemmin mainitsit, niin tää aineisto, johon sunkin väitöskirjatutkimus pohjautuu, niin on tosiaan tää todella poikkeuksellinen pitkittäistutkimus näistä Ahvenanmaan täpläverkkoperhosmetapopulaatioista, joka on joskus 90-luvun alkupuolella alettu tekeen, ja sitä on nyt vuosittain pidetty yllä, ja ainakin omaan korvaani tää kuulostaa erittäin arvokkaalta aineistolta myös tuleville sukupolville, tai tutkijasukupolville. Kuinka paljon sitten tutkimusryhmissä ja tutkijoiden kesken keskustellaan tästä niinku aineiston arvokkuudesta, ja mietitäänkö semmoisia keinoja säilöä tätä tietoa tai tätä dataa itseensä, itseään? Ei välttämättä tutkimustuloksia vaan sitä dataa itseään vuosikymmenien, jopa vuosisatojen mittapuulla.
Schulz [00:25:00]: Sanoisin, että toistaiseks isompi, jos ei nyt huolenaiheessa, mutta se, mihin on enemmän keskitytty, on että on pidetty tää ite pitkäaikaistutkimus käynnissä, löydetty varoja ylläpitää tätä jokavuosittaista kartotusta, mutta samalla on myös jonkinlainen ajatus siitä, että tää on vähän niinku tämmöistä jaettua tiedeperintöä, joka pitäis taltioida ja saattaa muiden saataville myös tulevaisuudessa pitkäksi aikaa. Niin mä en oo nyt enää ihan viime vuosina ollu osa näitä keskusteluja. Että se oli, liittyi ennemmin tähän mun työhön teknisten avustajana. Mutta semmoinen tavoitetila ainakin on, että nää aineistot pitäis säilyttää ja pitää, saattaa ja pitää saatavilla. Ainakin sen keskeisimpien ja pitkäai... Tätä niin kun jatkuvaa tutkimusta parhaiten kuvaavimmilta osilta.
Peura [00:25:52]: Voisi hyvin kuvitella, että sadan vuoden, kahdensadan vuoden päästä, jos ja luultavasti kun ilmastonmuutos ja luontokato on menny pitemmälle, niin tämän tyyppinen aineisto olis erittäin arvokasta ja havainnollista sitte myös tuleville tutkijoillekin. Mutta hienoa, jos siitä keskustellaan tutkijoiden keskuudessa, siitä säilyttämistä. Viimeinen kysymys. Mä tykkään, että tää viimeinen kysymys on aina vähän jollain tavalla ratkaisukeskeinen tai eteenpäin katsova. Tää on aika vaikea kysymys. Pyydän anteeksi, että tämä on aika tuommoinen. Me ratkotaan nyt ilmastonmuutos ja luontokato tälleen muutamassa minuutissa. Mut kuitenkin, jos sinulla on jotain näkökulmaa siihen, että miten me voitais edistää täpläverkkoperhosten tai täpläverkkoperhosmetapopulaatioiden selviämistä, ja onks jotain yleistettävissä olevia keinoja sun mielestä, mitkä pätis täpläverkkoperhoseen sekä sit johonkin muihin metapopulaatioihin?
Schulz [00:26:47]: Täpläverkkoperhonen Ahvenanmaalla, se uhkaa, johon tavallaan ihminen vois vaikuttaa, on toki näin elinympäristöjen jatkuvuus ja selviäminen. Varsinkin tämmöisten enemmän entisten, mahdollisesti myös monilta muilta näkökulmilta, kuin vain täpläverkkoperhosen näkökulmasta arvokkaiden laidunten pysyminen edes jokseenkin avoimena. Se ei poista ilmastonmuutoksen tuomaa uhkaa, varsinkin näiden pitkien kuivien kausien suhteen. Ja sit on vielä iso kysymysmerkki siitä, mitä tapahtuu, kun talvet lämpenee, muuttuu märäks, niin jos se jatkuu pitkään, niin siinä voi olla uus iso riski täpläverkkoperhoselle. Mutta näihin on vaikea suoraan puuttua. Yks on näiden vanhojen elinympäristöjen jotka on jäljellä, suojelu ja ennallistaminen, tämmöisiä aika tylsiä tavallaan vastauksia. Sitten lopulta, kun niihin on päätyny enemmän semmoisen teorian ja mallien kautta, niin ei ne ehkä olis aina vaatinu sitä niin syvää tieteellistä pohdintaa. Mutta jos semmoinen tarve syntyis, niin vois kuvitella, että myös uusia elinympäristöjä vois täpläverkkoperhosenkin kaltasille lajeille luoda. Että ravintokasvit, jolla ne toukat elää, ei oo mitään kauheen erikoistuneita. Että niitä elää todella kuivissa ympäristöissä siks, että ne on aika heikkoja kilpailijoita muiden kasvien, heinien kanssa. Mutta ne tulee aika nopeasti myös tämmöisille niin kun uusille ympäristöille. Että ne kasvaa teiden varsilla, tämmöisellä jättömaalla ja muulla. Jos palaa Englannin täpläverkkoperhoseen, niin niitä elää nykyään enää Wightin saarella, jossa on tämmöistä niin kun vähän, eroosioalttiiden kallioiden rinteillä, joista syntyy ja katoaa vähän niin kun koko ajan sitä elinympäristöä. Elinympäristöjen katoamisen vaikutuksilta ei voi välttyä, jos haluaa säilyttää ne lajit, joita elää niissä elinympäristöissä. Sit voin vähän lyhyesti palata tähän pirstaloitumiseen, jonka kohdalla tilanne on sitte vähän monimutkaisempi. Että metapopulaatioekologiassa me usein käsitetään pirstaloituminen, että se tapa, jolla elinympäristöjä katoaa, johtaa siihen, että ne on myös hajanaisempia. Tosin joskus on myös aika luontaisestikin hajanaisia elinympäristöjä. Olis vaikka ne tautien isännät tai jokut yksittäiset tammet voi olla monille hyönteisille tavallaan tämmöisiä hyvin yksittäisiä elinympäristöjä. Mutta sitten maisemaekologiassa, jossa myös vastaväittäjäni oli professori Lenore Fahrig, niin siellä on sitten kiinnitetty huomio siihen, että se maiseman pirstaloitumisen vaikutus on paljon monimutkaisempi sitten, kun huomioidaan se merkitys, mikä on sillä, että elinympäristö on kadonnut, että se elinympäristön väheneminen on aina huonoksi, jos näin voi yksinkertaistaa. Mutta sitten se rakenne, niin sillä on aika vaihtelevia vaikutuksia. Siinä pitäis sit pystyä myös huomioimaan vaikutukset sen elinympäristön laatuun. Ja on ehkä ero, että tarkastellaanks me yhtä lajia tai yhtä lajiyhteisöö vai lajimäärää ilman, eri lajiryhmien välillä, niin se tilanne ei oo niin itsestäänselvä.
Peura [00:29:47]: Kiitos Torsti Schulz.
Peura [00:29:53]: Kiitos Helsingin yliopiston kirjaston Avoimella otteella -podcastin kuuntelemisesta. Löydät lisää jaksoja osoitteesta helsinki.fi kautta fi kautta avoimella otteella. Voit myös lähettää palautetta ja kysymyksiä sähköpostiosoitteeseen avoimella otteella at helsinki.fi.
[äänite päättyy]