[äänite alkaa]
Elina Turunen [00:00:00]: Köyhyydessä voi olla puutetta rahasta, mut sit voi olla puutetta myös muista resursseista. Esimerkiksi jos toimeentulo vie paljon aikaa, aikuisilla voi olla pienemmät resurssit vaikkapa panostaa lasten kanssa tekemiseen ihan ajankäytön kannalta.
Aleksi Peura [00:00:29]: Julkinen keskustelu köyhyydestä keskittyy monesti numeroihin. Kuinka paljon pitkäaikaistyöttömiä on, kuinka paljon kustannuksia syntyy valtiolle, kuinka suuria tuet ovat ja niin edelleen. Luvut kuitenkin piilottavat ihmiset, heidän kohtalonsa ja kokemuksensa. Millaista on olla köyhä 2000-luvun Suomessa? Miltä köyhyys tuntuu? Miten se koetaan? Minä olen Aleksi Peura, ja kanssani keskustelemassa suomalaisesta köyhyydestä on tohtori Elina Turunen. Tervetuloa.
Elina Turunen [00:01:00]: Kiitos.
Aleksi Peura [00:01:02]: Elina, sä keskityt sun väitöskirjassa, jonka nimi on siis Pystyisin paljon enempään, nimenomaan köyhyyden ja muiden haastavien elämäntilanteiden kanssa painivien ihmisten kokemuksiin, nimenomaan siihen kokemuspuoleen. Miksi tämmönen lähestymistapa, näkökulma?
Elina Turunen [00:01:20]: Mä käsittelen arkipäivän selviytymistä useammanlaisissa erilaisissa haastavissa tilanteissa, joista osa liittyy toimeentuloon, mut sitte myös esimerkiks sairastamiseen tai liikkumiseen, esimerkiks palveluihin. Toki ehkä tällänen projektimuotoinen historia työn tekemisessä on vaikuttanu siihen kokonaisuuden syntymiseen sitte, että on eri teemoja siellä, mut et yhteenvedossa oli ajatuksena, et katotaan kokonaisuutena eri näkökulmista arjen pärjäämistä, nimenomaan kokemuksen kautta, subjektiivisia kokemuksia eri puolilta Suomea.
Aleksi Peura [00:02:05]: Sä mainitsitki tossa jo termin arkipäiväinen selviytyminen. Mitä se tarkoittaa tämmösessä Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnan kontekstissa?
Elina Turunen [00:02:16]: Mä tarkastelen omassa työssä ihmisten arkipäiväisiä toiveita, mitä he haluaa tehdä ja minkälaiset toimintamahdollisuudet heillä on toteuttaa niitä toiveitaan. Se tapahtuu tietysti siinä yhteiskunnallisessa kontekstissa, että mikä heidän asemansa on suhtees toisiin suomalaisiin ja siihen ympäristöön, mikä sitte vaikuttaa siihen kokemukseen.
Aleksi Peura [00:02:43]: Köyhyystutkimukses puhutaan kans absoluuttisesta ja suhteellisesta köyhyydestä. Mun oletus, ehkä huonoihin tietoihin perustuva oletus on se, että Suomessa köyhyys ois enemmän suhteellista köyhyyttä kuin välttämättä absoluuttista köyhyyttä. Toisaalta, mitä olen ymmärtänyt, absoluuttiseen köyhyyteen liittyy myös esimerkiks aliravitsemusta. Suomessa ruoka on aika kallista, ja jos on pienituloinen henkilö, saattaa syödä halpaa ruokaa, joka ei ole välttämättä ravintoarvoiltaan ihan ehkä samalla tasolla kuin kalliimpi ruoka, ja täten ehkä päätyä jonkinlaiseen aliravitsemustilaan tai lähemmäs semmosta absoluuttisen köyhyyden juttua. Onks Suomessa köyhyys siis, voiko sen sanoa tavallaan, et se on täysin suhteellista, vai onks siinä myös jotain absoluuttisen köyhyyden sävyjä mukana?
Elina Turunen [00:03:38]: Joo. Suomessa pääosin puhutaan suhteellisest köyhyydestä, eli että on jonkinlaista huono-osaisuutta muuhun väestöön nähden, et ei pystytä saavuttamaan yleisesti hyväksyttyä elintasoa. Mutta sitte toki tiedetään, et meillä on vaikkapa ruokajonoja. Toki voi myös olla puutetta ajoittain ruoasta tai jostakin muusta semmosesta. Perustarpeiden tyydyttäminen ei täyty. Sit jos mennään globaaliin kontekstiin, toki se absoluuttinen köyhyys meilläkin näyttäytyy hieman erilaisena.
Aleksi Peura [00:04:19]: Tätä jaksoa valmistellessa mä lueskelin Anna-Maria Isolan ja Esa Suomisen kirjaa Suomalainen köyhyys. Siinä oli mun mielestä oikein hyvin ilmaistu lause, että köyhyyttä on yhtä monenlaista kuin köyhiä ja pienituloisia ihmisiä. Mä nyt en oleta, että sä osaat tai pystytkään sujahtamaan suoraan näiden kahen kirjoittajan päiden sisään, mutta mitä tällä sun mielestä tarkotettas ja ooks sä samaa mieltä tämän väitteen kanssa?
Elina Turunen [00:04:48]: Mä aattelen silleen, että köyhyydessä voi olla puutetta rahasta, mut sit voi olla puutetta myös muista resursseista. Esimerkiksi jos toimeentulo vie paljon aikaa, aikuisilla voi olla pienemmät resurssit vaikkapa panostaa lasten kanssa tekemiseen ihan ajankäytön kannalta, tai jollakin muulla tavalla kotielämään. Ehkä monenlaista köyhyyttä, sillä voidaan viitata myös siihen, et se voi johtuu hyvin monenlaisista seikoista. Voi olla olosuhteista johtuvaa, vaikka taantuma sattuu kohdalle ja yritys menee nurin tai jotain tämmöstä, tai sitte tulee joku henkilökohtanen tilanne, et vaikka sairastuu ja tulot putoaa äkkiä. Se voi johtuu hyvin monista erilaisista asioista. Meillä ei oo yhtenäistä köyhien massaa. Thompson ja Wildavsky ovat kirjoittaneet kiinnostavaa artikkelia, jossa he käsittelee sitä, miten ihmiset eroaa siinä, tai köyhät ihmiset, että miten he voi hallita tarpeita ja resursseja, ja ihmiset myös haluaa painottaa eri tavalla niitä. Toiset mieluummin hilaa tarpeita alaspäin ja toiset ylöspäin ja näin. Tavat toimii siin tilanteessa voi olla hyvin monenlaisia.
Aleksi Peura [00:06:15]: On kiinnostavaa, mitä sanoit tuossa, miten mä ainakin kuulin sen on se, että yhteiskunnallises keskustelus paljo puhutaan köyhistä yhtenä samankaltaisena massana, mut et jokasella on kuitenki hyvin yksilöllinen tarina tai kertomus siitä, mitä köyhyys heille tarkottaa tai miten he on päätyny köyhyyteen. Haluuks sä avata sitä ajatusta enemmän?
Elina Turunen [00:06:42]: Se, että köyhyys johtuu eri tilanteissa eri syistä, tarkottaa myös, et siihen ei ehkä ole yhtä kaikille sopivaa ratkaisua. Jos me sanotaan vaikka, et köyhät töihin tai jotain muuta tällasta, tulee näkyville se, mistä köyhyys alun perin johtuu. Jos vaikka on sairastunu ja on sairauspäiväraha jo loppunu, muttei kuitenkaan saa vaikkapa työkyvyttömyyseläkettä, niin ei sieltä sitten töihin pääse.
Aleksi Peura [00:07:20]: Täs on kans mun mielestä jonkinlainen jännite ehkä olemassa siitä, että yhteiskunnan tasolla pitää löytää jotain tämmösiä laajemmin köyhyyteen tarttuvia toimia, mutta sitten köyhät on hyvin yksilökohtasia. Miten paljon sun mielest köyhillä on vastuuta, englannin kieles on tämmöinen termi, et pull themselves up by their bootstraps, eli pitää itse aktiivisesti etsiä tietä ulos köyhyydestä, ja kuinka paljon sun mielestä yhteiskunnalla on vastuuta yrittää tukea huonommassa asemassa olevia ihmisiä pois köyhyydestä tai muusta huono-osaisuudesta?
Elina Turunen [00:08:04]: Varmaan useimmat köyhyyttä kokeneet ihmiset haluaisivat muuttaa tilannettaan jollakin tavalla. Enemmän on kyse usein ehkä siitä, et mistä syystä sitä pystyy tai ei pysty muuttamaan itse. Harva ehkä vapaaehtoisesti elää jatkuvassa niukkuudessa, mikä nyt ehkä sit taas jossakin poliittises puheenparressa usein esitetään, että se on vaan itsestä kiinni. Paljohan isot asiat, niin ku talouden suhdanteet tai työvoimapolitiikka, vaikuttaa siihen, minkälaiset mahdollisuudet sieltä on siirtyä johonki toiseen tilanteeseen, yksilölle. Toisaalta sit se, et saako sairauteen mahdollisuuksia toipuu siitä tai vaikka uupumuksesta palautua tai muusta sellasesta yksilöllisestä tilanteesta.
Aleksi Peura [00:09:15]: Sari ja Lena Näreen kirjan nimi on Työttömyys sattuu. Jos me nyt käytetään tätä kirjan nimeä jonkinlaisena johtoajatuksena ja oletetaan, että tämä lausahdus vois ehkä laajentaa koskemaan köyhyyttä laajemminkin, niin minkälaista kipua köyhyys olisi?
Elina Turunen [00:09:33]: Varmaan henkilökohtasel tasolla se vois olla sellasta kipua siitä, ettei pysty esimerkiks huolehtimaan läheisistään sellasella tavalla kun haluaisi. Ehkä laajemmin suhteessa yhteiskuntaan jonkinlaist kuulumisen tai osallisuuden puutetta ehkä. Kokee olevansa jotenkin, ei saavuta jotain yleisesti hyväksyttyä tasoa olla yhteiskunnassa.
Aleksi Peura [00:10:14]: Mulla on hyvä lainaus tosta kirjasta. Siinä mainitaan, että selviytyminen näyttääkin edellyttävän sairauden hoidosta ja muista tarpeista tinkimistä. Tää kuulostaa aika rankalta. Jos sulla on joku krooninen sairaus, sun pitää tinkiä lääkityksestä ja hoidosta, mitä sä tarvitset sen sairauden kanssa elämiseen, koska sä olet vaikeassa elämäntilanteessa, sä olet köyhä tai jostain muista syistä. Haluaisiks sä kertoa vähän tästä haasteesta, mikä monilla köyhillä tai muuten vaikeessa elämäntilanteessa olevilla on?
Elina Turunen [00:10:50]: Se on useissa suomalaisiski tutkimuksis todettu, et taloudellisis vaikeuksis usein joudutaan tinkimään sairauden hoidosta. Esimerkiksi jätetään lääkeitä ostamatta tai pienennetään vaikka annostusta. Mikä siihen johtaa, tiedetään, et köyhyys ja sairaus usein saattaa vahvistaa toisiaan. Esimerkiksi jos taloudellisesta tilanteesta kokee stressiä, se saattaa pidempiaikasena sairastuttaa. Sairastuminen tietysti voi johtaa tulojen pienenemiseen, jos joutuu jäämään työstä pois, varsinkin jos tilanne pitkittyy. Saattaa jäädä vielä vähän niin ku väliinputoojaksi etuuksilta, et jos sairauspäiväraha ei riitä siihen, että ois taas työkunnossa. Monin eri tavoin ne voi vaikuttaa toinen toisiinsa. Saattaa kumuloitua siitä se tilanne.
Aleksi Peura [00:11:54]: Onks tämmönen kumuloituvuus hyvinki tyypillistä, et henkilö joutuu, sanotaan vaikka, et hänellä on kroonista kipua ja hän joutuu tinkimään kipulääkkeistä, jollon hän ei pysty liikkumaan yhtä paljon, ja tulee sen kautta jotakin uusia vaivoja. Ne kumuloituu ehkä. Onks tämmönen tyypillistä?
Elina Turunen [00:12:18]: Periaatteessa mahdollista, joo, että kumuloituu. Ehkä on vaikee osoittaa etenki sellasta, et jos vaikka tinkii ruoan laadusta, et mihin se on käytännössä ehkä vaikuttanut.
Aleksi Peura [00:12:34]: Sun tutkimuksessa termi haavoittuvuus on keskeisessä roolissa. Voisiks sä vähän avata sen merkityksiä sun tutkimuksen kontekstissa? Millaset asiat lisää haavoittuvuutta?
Elina Turunen [00:12:49]: Mä ajattelen, et haavoittuvuus on alttiutta vaikutuksille. Ne voi olla myönteisiäkin, ei välttämät kielteisiä aina. Köyhyydessä haavoittuvuus liittyy osittain meidän riippuvuuteen toisista. Toisaalt ollaan alttiimpia myös ehkä kontrollille, jos meihin kohdistetaan erilaisia ehtoja vaikkapa etuuksien suhteen tai muulla tavoin. Haavoittuvuutta voi lisätä tietysti vähäiset resurssit, raha, mutta muutkin resurssit, joilla vois paikata puutetta arkisessa tilanteessa, mutta myös jos rakenteet ei voi ottaa koppia siitä tilanteesta tai jää kahden vaikka etuuden välimaastoon, et ei oo oikeutettu kumpaankaan. Muunkinlainen riippuvuus toisista ihmisistä, vaikka hoivan tai liikkumisen avun, jos tarvii siinä apua, suhteen, mitä ei pysty sillä tavalla itsenäisesti tekemään. Vois liittyä myös vaikkapa kielitaitoonki tai jos tarvii aina vaikkapa tulkkia tai muuta apua asioiden hoitamisessa. Vois liittyy myös, kielestä tuli mieleen, digitaitoihin nykyään.
Aleksi Peura [00:14:21]: Vaikeuteen käyttää digitaalisia laitteita. Niitten jatkuva kehittyminen pudottaa kelkasta. Se vois olla yks iso haavottuvuus esimerkiks?
Elina Turunen [00:14:31]: Kyllä, ja etenki ikääntyneillä ihmisillä ei välttämättä oo koskaan ollutkaan sellasia taitoja, joita peruspalveluiden saaminen tällä hetkellä edellyttäis heiltä.
Aleksi Peura [00:14:44]: Mietin kans yhtä semmosta, mikä mulle ainakin kuulostais hyvin ehkä nykypäivän tyypilliseltä haavottuvuudelta, vois olla ehkä prekarisaatio. Työ on periaatteessa hyvätulosta, mut se on niin epävarmaa. Ei ole kuukausipalkkaa, joudutaan freelancerina juoksemaan jokaisen työtehtävän perässä. Yleensä tehdään aika paljon töitä myös ja omasta levosta tingitään. Oisko tää joku semmonen, onks tää tyypillinen haavottuvuuden muoto, onks tää jotenkin erityisen moderni tai meidän milleniaalien ja sitä nuorempien sukupolvien haavottuvuus, et sitä vanhemmilla sukupolvilla ei välttämättä oo niin prekaareja elämäntilanteita?
Elina Turunen [00:15:31]: Yleensä viitataan prekarisaatiolla tuotannon ja työn muutokseen, mikä johtu lähtien Fordismin kriisistä, et tuotantoa tehostettu ja työn ehtoja muutettu sen myötä joustavimmiks, jollonka epävarmuus työsuhteista lisääntyy. Mut tämmönen ehkä laajempi teesi katsoo, et voidaan nähdä se laajemmin elämän epävarmistumisena myös sitä myöten, kun jotkut meidän perinteisemmät instituutiot ikään ku hapertuu. Vaikka koulutus tai ydinperhe, joitakin esimerkkejä ottaakseni. Toisaalta myös esimerkiksi maataloudessa voidaan ajatella, et on ehkä ollu sellasii prekaareja töitä jollain tavalla, vaikkei sitä termiä olis siel käytetty. Kuitenki palkkatyön yhteiskunta on suhteellisen lyhytaikanen, jos katotaan vähän pitemmällä aikajänteellä. Prekaarisuus ja haavoittuvuus on samankaltasiii käsitteit siinä, et sen takii sitä itseki hyödynsin omassa työssä. Myös prekaarisaatio mun mielestä on jonkinlaista alttiutta vaikutuksille ja semmosta elämän huokoisuutta, että siinä ottaa kolhuja ja joutuu joustamaan. Ja sit toki hyvinvointivaltion laajuus ja kannattelevuus myös täs epävarman työn suhteen näkyy, et pystyykö se vastaamaan työn muutokseen.
Aleksi Peura [00:17:23]: Sun väitöskirjassa mainitaan kans, että aiemmissa tutkimuksissa tai aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että kokemus tuen saamisesta on yhtä tärkeää kuin varsinainen tuen saaminen. Kertosiks sä täst havainnost vähä lisää ja siitä, et millä tavalla tätä vois ehkä hyödyntää huono-osaisuuden helpottamiseks?
Elina Turunen [00:17:45]: Tää oli ihan yksittäisen tutkimusartikkelin löydös, johon viittasin omassa työssäni. Siin mieles en osaa yleisyydest sanoo, mutta tää on kiinnostava huomio sil taval, et ehkä kokemus tuesta vois liittyy siihen, et on kokemus siitä, et tulee hyväksytyksi ja voi saada tukea. Jos on kokemus siitä, että on mahdollisuuksia saada tukea, niin sitä ehkä sillon hakeekin. Jos on kohdeltu vaikka jossaki palvelussa hyvin, kun ensimmäisen kerran ottaa sinne yhteyttä ja näin, ni sit ehkä tulee myös hakeneeksi tarmokkaammin apua omaan tilanteeseen.
Aleksi Peura [00:18:38]: Jos byrokratia ei näyttäydy semmosena kafkalaisena painajaisena, siihen helpommin ottaa yhteyttä ja luottaa siihen, et sieltä saa jonkinlaisen päätöksen tai jotain apua ehkä.
Elina Turunen [00:18:50]: Joo, että kuinka monelle henkilölle täytyy vaikka soittaa, ennen ku ongelma ratkeaa. Tai jos kokee, et on syystä tai toisesta asenteellista suhtautumista ensimmäisel yhteydenotolla, niin sit voi kyllä tyssätä se prosessi siihen.
Aleksi Peura [00:19:08]: Ihan ymmärrettävää kyllä. Mua kiinnostaa kans tämmönen luokkanäkökulma tässä. On hyvin pitkää historiallista jännettä se, että on hyvin vahva luokkayhteiskunta ollu ainakin aiemmin. Vaikka kuinka hyvinvointiyhteiskunnassa eletään, jonkinlainen luokka-asetelma kuitenkin on säilyny. Köyhyyden periytyminen ja heittomerkkeissä luokkaretken mahdollisuuksien hidastuminen. Hidastuuko luokkaretken mahdollisuus sun mielest nykypäivänä, eli että köyhistä oloista ponnistettais keskitulosiin, hyvätulosiin tai sitte toisinpäin myös totta kai? Onko tämmönen mahdollisuus nykypäivänä 2020-luvulla parempi vai heikompi ku vaikka 20 vuotta sitten? Osaatko sanoa yhtään, kuinka periytyvää köyhyys 2020-luvun Suomessa on?
Elina Turunen [00:20:05]: Mä en ehkä osaa vastata siihen, et onks se suurempaa tai vähäisempää kuin parikyt vuotta sitte, mutta se tiedetään, et meil edelleen huono-osaisuudella on taipumus periytyä, työttömyydellä, toimeentulotuen asiakkuudella esimerkiksi. Kotitausta on yhteydessä nykytilanteeseen ihmisillä monesti. On tietysti suomalaisessa yhteiskunnassa paljon mahdollisuuksia kouluttautua edelleen korkeammalle kuin vaikka vanhemmat, mutta sit me tiedetään, et koulutus periytyy edelleen. Alueellinen segregaatio on ilmeisesti kasvanut ainaki kaupungeissa, jotka sitte tekee sen, et mahdollisuudet ei ole samanlaiset kuitenkaan kaikille.
Aleksi Peura [00:21:12]: Sun väitöskirja on siis artikkelimuotoinen väitöskirja. Siinä kahdessa artikkelissa sä analysoit köyhyyden kokemusta kirjoituskilpailuissa koottujen tekstien kautta. Mä nyt oletan, et näis teksteis on aika paljo omakohtasia kokemuksia näiltä kirjoittajilta, ja nää omakohtaset kokemukset varmaan tekeeki näit kirjottajia jossain määrin tunnistettaviksi yksityiskohdissaan ja muussa. Yleensä tutkimusjulkaisuissa ei oo välttämättä kauheen kosher, niin ku sanotaan, et niissä ois tunnisteellisia tietoja, henkilötietoja kirjoittajistakaan. Miten sä tutkijana tasapainoilit sen kanssa, et nää on henkilöille hyvin henkilökohtasia ja monesti varmasti myös tunnistettaviksi tekeviä tarinoita ja kertomuksia, ja kuitenki pitäisit sen sen verran anonyyminä, et kukaan sun tutkimuksen lukija ei välttämättä tunnistais näitä henkilöitä?
Elina Turunen [00:22:09]: Joo. Tää on mielenkiintonen ja vähän hankala myös toteutettava asia. Meil oli täs aineiston keruus, tää oli tosiaan kirjotuskilpailu, jollonka tähän liittyi myös tekijyyden näkökulma. Ihmiset myös halus tuottaa omia kirjallisia töitään, joista osa kirjottajista myöski halusi tallettaa ne omalla nimellään ja osa nimimerkillä. Meillä on molempia siellä, kun ne on arkistoitu. On pyritty karkeistamaan niitä kirjoituksia sillä tavalla, että kirjottajia ei vois tunnistaa, mutta siellä on kuitenkin se mahdollisuus, et sen voi sieltä tunnistaa, vaikkapa jos joku sukulainen tai tuttava sattuis lukemaan jonkun kirjoittajan tekstin. Monet kirjotukset on elämäkertamaisia ja hyvin rikkaita sisällöllisesti, et kerrotaan monista aspekteista arjessa. Ei voi täysin poistaa tunnistamattomuutta tai tunnisteellisuutta. Me on pyydetty kirjotusvaiheessa, et osallistujat miettis itse, ku he kirjottaa, et mitä he haluaa sinne tästä näkökulmasta tuoda mukaan.
Aleksi Peura [00:23:41]: Mua kiinnostaa kans ehkä vähän lähdekriittinen lähestyminen tähän, tai kysymys, mikä mulle heräsi tästä oli se, että onks näis kertomuksis vähä semmonen heittomerkeissä stilisoitu kuva köyhyydestä, et kirjoituskilpailuun osallistuttiin teksteillä, jotka maalas ehkä vähä kaunisteltua kuvaa realiteeteista tai maalas kuvaa tämmösestä heittomerkeissä hyvästä köyhästä, joka tosiaan pull themselves up by their bootstraps, niin ku englanninkielinen fraasi sanoo. Kuinka paljon tämmösen dilemman kanssa sä jouduit painamaan, kun sä teit tutkimusta?
Elina Turunen [00:24:16]: Kirjoituskilpailuil on vähän pidempi historia. Sielt sitte tost ensimmäisestä keruusta vuonna 2006 on arvioitu, et kilpailuluonne tuotti vähän tällasta myös, et niitä ehkä saatettiin siistii niit kirjoituksii myös. Välissä oli yks keruu ennen tätä, jossa itse olin keräämäs aineistoo. On arvioitu, et sitä vähän rikottiin näissä jälkimmäisissä keruissa enemmän. Toisaalt myöhemmin kerääjä oli tullu tutuksi, aineistonkerääjä näille tutkittaville, ja ihan täs uusimmassa oli ehkä myös normeja rikkovii kuvauksii jonkin verran, mitkä voi liittyy vaik päihteiden käyttöön tai lain rajamailla olevaan toimintaan tai tämmöseen. On siel toki se mahdollisuus, varmasti jo riippuu hirveesti siitä henkilöstä, että minkälaisen on. Ehkä voi olla, et on myös haluttu joskus antaa sellanen kuva, et köyhyys ei joudu itsestä, vaan ulkosist olosuhteista.
Aleksi Peura [00:25:31]: Ku sä sanoit, että normien rikkomista teksteissä, ni mitä tarkotat? Sitä, et siellä kuvataan, et on käytetty huumeita, tai mitä tarkotat normien rikkomisella?
Elina Turunen [00:25:42]: Jos elämässä on ollu vaik päihteitä tai jotaki muuta yleisesti ei niin sopivaks katsottuu, tai sitte myös et ei ihan lain puitteissa ole aina eletty ja toimittu.
Aleksi Peura [00:26:01]: Mä tykkään, et lopetetaan nää jaksot yleensä eteenpäin katsovaan tai ratkaisukeskeiseen tai tulevaisuuteen vilkuilevaan kysymykseen. Me nyt ei varmaan tässä yhdessä podcast-jaksossa tulla ratkasemaan köyhyyttä yhteiskunnallisena ongelmana tai kitkemään sitä, mutta sun mielestä, minkälaisella toimella yhteiskunta vois helpottaa köyhyyden nimenomaan kokemuksen kanssa?
Elina Turunen [00:26:30]: Tutkimuksen perusteel arkipäivän selviytymistä tuki se, että ihmisten elämä oli ennakoitavampaa. Ihan tämmönen ennakoitava toimeentulo on aika keskeinen, mikä vahvistaa muun arjen hallitsemista myös. Sitte voitais miettiä ihan, et mitkä ylipäänsä yhteiskunnalliset prosessit tai instituutiot tuottaa epävarmuuden kokemuksia, et miten ihmisten omaa toimintaa vois helpottaa. Ei tarvi aina vaikkapa seuraavan kuun toimeentuloo pähkäillä, et pitääkö maksaa aiempia takas vai onko tulossa jotain rahaa. Sit toisaalta se, et miten hyvinvointivaltios voidaan tehdä mahdolliseks vaikeessa elämäntilanteessa olevien kokemus siitä, et he on tunnustettuja ihmisiä, he kuuluu siihen samaan yhteiskuntaan edelleen ja et he pystyy itse määrittään omaa elämäänsä ja tekemään asioita. Et ei oo vain riippuvaisia jostakin muusta, vaan on jonkinlainen autonomia elämässä.
Aleksi Peura [00:27:41]: Erittäin hyvä vastaus. Kiitoksia, Elina Turunen.
Elina Turunen [00:27:44]: Kiitos.
Aleksi Peura [00:27:48]: Kiitos Helsingin yliopiston kirjaston Avoimella otteella -podcastin kuuntelemisesta. Löydät lisää jaksoja osoitteesta helsinki.fi/fi/avoimellaotteella. Voit myös lähettää palautetta ja kysymyksiä sähköpostiosoitteeseen
[äänite päättyy]