– Uute Scientificillä on vahva teknologia ja tutkimustausta Helsingin ja Tampereen yliopistoista, sekä hyvä IP-pohja. Tiimi on todella hyvä. Lisäksi se, kuinka nopeasti Uute Scientific on kyennyt hankkimaan maksavia asiakkaita, on yllättänyt meidät positiivisesti useita kertoja. Uute Scientific on meidän portfolioyhtiöistämme selkeästi yksi niistä, joista odotamme todella isoa menestystarinaa. Lisäsijoitukset Uute Scientificiin ovat olleet jo jonkin aikaa meidän sijoitussuunnitelmissamme. Näiden syiden vuoksi lisäsijoitus oli helppo ratkaisu”, sanoo Juho Risku, Butterfly Ventures Oy:n Co-Founder ja Partner.
– Tällä hetkellä noin 500 miljoonaa ihmistä kärsii immuunivälitteisistä sairauksista, kuten allergioista, keliakiasta ja tyypin 1 diabeteksesta. Tämä johtuu kaupungistumisesta ja siitä, ettei enää altistuta luonnon monipuolisille mikrobeille. Uskomme, että on parempi ehkäistä näitä sairauksia kuin hoitaa oireita”, kertoo Uute Scientific Oy:n toimitusjohtaja Kari Sinivuori. Meillä on tällä hetkellä 10 asiakasta, jotka ovat tuoneet noin 30 kuluttajatuotetta Suomen ja Iso-Britannian markkinoille. Lisäksi olemme toimittaneet testieriä Saksaan ja Espanjaan. Meillä on erittäin vahva tieteellinen tuki patentoidulle raaka-aineellemme, ja tämä lisärahoituskierros takaa meille mahdollisuuden erilaisiin kehitysprojekteihin kansainvälisten kulutustavarajättien kanssa. Samalla katseemme suuntaa vuoteen 2023, jolloin suunnitelmissamme on listautumisanti”, Sinivuori jatkaa.
Lisätietoja:
Kari Sinivuori, Uute Scientific Oy, toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja
Juho Risku, Butterfly Ventures Oy, Co-Founder, Partner