Aleksanteri-instituutti muuttaa Metsätaloon

Aleksanteri-instituutti muuttaa marras-joulukuun vaihteessa nykyisistä tiloistaan kadun toiselle puolelle, Metsätaloon. Jo useamman vuoden ajan valmisteltu muutto on osa Helsingin yliopiston tilaratkaisuja, joissa tiedekunta luopuu Unioninkatu 33:n kiinteistöstä.

Aleksanteri-instituutti ehti toimia nykyisissä tiloissaan 15 vuotta. Vuonna 1848 valmistunut Suomen ensimmäinen poliklinikka palveli myös tutkimuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tyyssijana mainiosti: Unioninkatu 33:sta käsin on pyöritetty mm. Suomen Akatemian Venäjän-tutkimuksen huippuyksikköä, valtakunnallista maisteri- ja tohtorikouluverkostoa, kansainvälistä maisteriohjelmaa sekä vierailevien tutkijoiden ohjelmaa, jonka myötä suomalaiseen Venäjän- ja itäisen Euroopan tutkimukseen on saatu uusia tuulia kaikkialta maailmasta. Instituutin tiloissa on vuosittain lisäksi järjestetty noin 60 avointa yleisötapahtumaa ja kymmeniä kutsuvierastilaisuuksia lukiolaisvierailuista ministeritapaamisiin.

Aleksanteri-instituutin toiminta jatkuu Unioninkatun vastakkaisella puolella. Vastaremontoidut tilat sijaitsevat klassismia ja funktionaalisuutta yhdistävässä professori Jussi Paatelan suunnittelemassa Metsätalossa (Unioninkatu 40). Pitkän koronakauden jälkeen toivomme voivamme käynnistää avoimet seminaari- ja luentosarjat jälleen keväällä myös paikan päällä.

Muuton myötä Aleksanteri-instituutin postilokero vaihtuu Metsätalon postilokeroksi PL 24. Puhelinnumerot säilyvät ennallaan.

 

Metsätalo, Unioninkatu 40