Olen Eugenia Pesci, neljännen vuoden väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelmassa. Väitöskirjani keskittyy työmarkkinapolitiikan toimeenpanoon Kazakstanissa ja Kirgisiassa.
Aloitin väitöskirjatyöni vuonna 2021 osana Marie Curie -rahoitteista MARKETS -hanketta.
Tällä hetkellä työskentelen osa-aikaisesti Koneen säätiön rahoittamassa LIFEMAKE-hankkeessa SocKomilla. Hanke keskittyy sosiaaliseen uusintamiseen ja työhön kriisiaikoina. Lisäksi olen työskennellyt tutkimusapurahatutkijana DimEast-tutkimusprojektissa Bolognan yliopistossa, jossa otan osaa uuteen Keski-Aasiaan suuntautuvaa ja sieltä lähtevää muuttoliikettä koskevaan tutkimukseen.
Instituutilla tunsin oloni tervetulleeksi heti ensimmäisestä päivästä lähtien, vaikka aloitinkin jatko-opintoni COVID-pandemian aikana ja etänä. Aluksi oli kummallista, etten tavannut ohjaajaani tai kollegoitani kasvokkain, mutta kun toimisto avattiin jälleen, sain mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia monien alojen, kuten historian, valtio-opin, sosiologian ja ympäristötieteiden tutkijoiden kanssa.
Aleksanteri-instituutti kannustaa vuoropuheluun, yhteistyöhön ja vertaisoppimiseen. Osallistuin REEES-tohtoriseminaareihin, joissa jatko-opiskelijat voivat kommentoida toistensa töitä. Tämä vertaisoppiminen on erittäin arvokasta, ja mielestäni instituutin ilmapiiri on avoin tällaiselle ajatustenvaihdolle.
Tohtoriopintojeni alku oli pandemian vuoksi ihan erilainen kuin olin odottanut. Myös tutkimukseni muuttui merkittävästi. Alun perin olin suunnitellut vertailevani työmarkkinapolitiikkaa Venäjällä ja Kazakstanissa, mutta Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan minun täytyi päivittää tutkimussuunnitelmaani.
Se oli iso haaste ja vaati paljon lisätyötä, vaikka tutkimuskohteeni, sosiaali- ja työmarkkinapolitiikka, pysyi sinänsä samana.
Taustani on aluetutkimuksessa ja olen suorittanut maisterintutkinnon itäisen Euroopan tutkimuksesta Bolognan yliopistossa. Opintojeni aikana kiinnostuin alueen sosiaalisista ja taloudellisista kysymyksistä. Kirjoitin maisterintutkielmani Venäjän monokaupungeista. Kiinnitin erityistä huomiota kaupunkia ylläpitävien yritysten rooliin, yhteiskuntavastuuseen ja niiden historialliseen kehitykseen. Olen aina ollut kiinnostunut työstä, työelämästä ja sosiaalisista kysymyksistä.
Maisteriopintojeni aikana suoritin kurssin Keski-Aasiasta ja matkustin sinne, minkä myötä heräsi kiinnostukseni alueeseen. Valmistumisen jälkeen työskentelin Etyjin Bishkekin-toimistossa Kirgisiassa hankkeessa, jonka tavoitteena oli ehkäistä ihmiskauppaa ja käsitellä muuttoliikkeeseen liittyviä kysymyksiä. Näiden kokemusten yhdistäminen johti luontevasti väitöskirjani aiheeseen.
Tutkin sekä lainsäädäntöä että arjen käytäntöjä sosiaaliturvan ja työttömyyden alueella. Keskityn erityisesti julkisten työvoimapalvelujen rooliin, jotka tarjoavat ihmisille resursseja ja tukea työn löytämiseksi. Tarkastelen tutkimuksessani, miten virkamiehet tekevät päätöksiä päivittäisessä työssään, miten he tulkitsevat lakeja ja toimeenpanevat työllisyyttä edistäviä ohjelmia, erityisesti aktiiviseen työvoimapolitiikkaan.
Kyse on myös siitä, mitä he ajattelevat työttömyydestä ja niistä ongelmista, joita ihmiset kohtaavat: millaisia arvioita he tekevät siitä, kuka ansaitsee valtion tuen. Politiikkaa eivät toteuta abstraktit, ideaalit virkamiehet, vaan todelliset ihmiset, joilla on omat taustansa, moraaliset asenteensa ja uskomuksensa.
On hyvin mielenkiintoista nähdä, miten koko maahan suunniteltu toimenpide (kuten aktiivinen työvoimapolitiikka, jonka pitäisi toimia koko Kazakstanissa) ei välttämättä sovellu maaseutualueille tai tietyille seuduille, joissa on vain vähän muodollisia työpaikkoja. Nämä byrokraatit, joita tutkimuskirjallisuudessa kutsutaan ”katutason byrokraateiksi”, joutuvat toteuttamaan poliittista linjausta ja saavuttamaan tietyt tavoitteet, mutta todellisuus on hyvin erilainen. He kehittävät strategioita, joilla voivat sekä noudattaa sääntöjä että samalla koettaa saada kaiken toimimaan käytännössä.
Tutkimukseni on pääasiassa laadullista. Aloitin asiantuntijahaastatteluilla ymmärtääkseni, millaisia työllisyysohjelmia on olemassa ja millaisia politiikkoja on käytössä, samalla analysoiden virallisia asiakirjoja ja lainsäädäntöä. Sen jälkeen haastattelin ministeriöiden päätöksentekijöitä, vaikkakin tutkimukseni ydin koostuu haastatteluista julkisissa työvoimapalveluissa työskentelevien virkamiesten kanssa. Haastattelin erityisesti niin sanottuja ”katutason byrokraatteja", vaikka itse pidän heitä pikemminkin etulinjan työntekijöinä. Nämä ovat ne virkamiehet, jotka kansalaiset tapaavat työvoimatoimistoissa.
Pääsin myös havainnoimaan arkipäiväistä vuorovaikutusta keskuksissa, joissa työvoimapalveluita tarjotaan: seurasin, miten kansalaiset asioivat etulinjan työntekijöiden kanssa. Haluaisin tulevaisuudessa tehdä tätä enemmän, sillä juuri näissä hetkissä näkyy, miten valtion politiikat todellisuudessa vaikuttavat ihmisten elämään.
Haastattelujen aikana keskustelukumppaneitani kiinnosti usein myös oma taustani. He kysyivät esimerkiksi, miten työllisyyspalvelut toimivat Suomessa tai Italiassa. Joskus haastattelut muuttuivat pitkiksi keskusteluiksi, laajenivat alkuperäisisten haastattelukysymysten puitteista ja tarjosivat ainutlaatuisia näkökulmia siihen, miten politiikka toteutuu arjessa.
Sosiaali- ja työmarkkinapolitiikan tutkiminen analysoimalla niitä, jotka työskentelevät linjausten parissa päivittäin, tekee politiikasta hyvin inhimillistä. Kun lukee valtion uusista toimista köyhyyden lievittämiseksi, pienituloisille perheille suunnatuista yrittäjyysohjelmista, vammaisille suunnatuista työllisyyttä edistävistä ohjelmista tai palkallisista julkisista töistä, kaikki saattaa kuulostaa hyvin abstraktilta. Mutta kun kuulee niiden ihmisten tarinoita, jotka työskentelevät näiden ohjelmien parissa päivittäin, politiikasta tulee todellista, se muuttuu inhimilliseksi. Se antaa kasvot abstraktille ”hyvinvointivaltiolle”.
Tämä näkökulma auttaa minua ymmärtämään, miksi sosiaalinen tuki on tärkeää ja miksi sosiaalinen oikeudenmukaisuus merkitsee paljon. Se saa minut myös pohtimaan, miten ihmisiä luokitellaan: ketkä sisällytetään ja ketkä suljetaan pois tietystä sosiaaliohjelmasta tai työllisyyttä tukevasta toimenpiteestä? Tutkijana tämä herättää myös moraalisia kysymyksiä: mitä nämä politiikat todellisuudessa vaikuttavat? Millaista ihannekansalaisuutta valtion politiikka muovaa?
Olen kotoisin pienestä italialaisesta kaupungista ja olen aina ollut kiinnostunut muista maista ja kulttuureista. Kandi- ja maisteriopintojeni aikana opiskelin Venäjällä parin lukukauden ajan, mikä vahvisti kielitaitoani ja kiinnostustani Euraasian aluetta kohtaan laajemminkin.
MARKETS-tohtoriohjelma oli ainutlaatuinen mahdollisuus, sillä se tarjosi rahoitusta kenttätutkimukselle, koulutuksille sekä konferensseihin ja työpajoihin osallistumiselle. Rahoitus ei ole tohtoriopiskelijoille aina itsestäänselvyys. Kolmen vuoden mittaisen MARKETS-apurahajakson aikana minulla oli mahdollisuus toimia vierailevana tutkijana Etyjin akatemiassa Bishkekissä sekä viettää kuukausi Kazakstanissa julkista mielipidettä tutkivassa instituutissa Astanassa. Konferensseihin osallistuminen auttoi minua myös verkostoitumaan muiden tutkijoiden kanssa erityisesti omalta tutkimusalueeltani Keski-Aasiasta. Kenttätutkimus Keski-Aasiassa oli korvaamatonta – se auttoi minua pääsemään lähemmäs tutkimaani todellisuutta.
Olin myös tutkimusvierailuilla ulkomailla Glasgow’ssa ja Bremenissä. Siellä työskentelin väitöskirjani parissa, tutustuin eri laitoksiin ja tapasin uusia tutkijoita. Matkat auttoivat minua rakentamaan omaa tutkijakollegoiden verkostoani.
Jatko-opintoihin sisältyy niin ylä- kuin alamäkiäkin, joten on tärkeää olla henkisesti varautunut niihin. Luovuus tutkimusaiheissa ja sinnikkyys ovat ihan avainasemassa. Kannattaa tuoda esiin uusia ideoita, vaikka ne liittyisivät vähemmän tutkittuihin aiheisiin. Jos tutkimusintressisi kohtaavat Aleksanteri-instituutin tutkimusalueiden kanssa, ota yhteyttä tutkijoihin ja kartoita rahoitusmahdollisuuksia.
Rahoitus on kuitenkin suurin haaste; kaikki tohtoriopiskelijat eivät ole täysin rahoitettuja, rahoituksen hakeminen voi olla stressaavaa ja kestää kuukausia, ellei vuosia. Aleksanteri-instituutti on tukena, ja professorit ovat valmiita auttamaan. Hae ohjausta ohjaajilta, jotka tukevat ja kannustavat työtäsi.