Venäjän sota Ukrainassa on paitsi mullistanut geopolitiikkaa myös kärjistänyt väkivaltakriisiä hyökkääjien kodeissa. Väkivalta on patriotismin ja niin sanottujen perinteisten arvojen varjossa siirtynyt rintamalta perheiden yksityiselämään. Suurimman hinnan tästä maksavat naiset. Kun sodan julmuus tunkeutuu koteihin, oikeussuoja heikkenee ja ruumiillinen itsemääräämisoikeus muuttuu valtion valvonnan kohteeksi. Käsillä ei ole vain sotilaallinen tai poliittinen konflikti, vaan syväluotaava yhteiskunnallinen kriisi, jossa militarisaatio ylläpitää sukupuolittunutta väkivaltaa.
Sota hämärtää rajan julkisen ja yksityisen väkivallan välillä. Afganistanista ja Tšetšeniasta tutuksi tullut ”väkivallan bumerangi” on uusiutunut Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyksen myötä. Sotilaat palaavat kotiin traumatisoituneina, ja militarisoidun maskuliinisuuden myötävaikutuksesta voimakäytöstä on tullut heille normaalia. Venäjän murhatilastot ovat olleet nousussa vuodesta 2022 lähtien – ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen. Erityisesti raja-alueilla alkoholismi ja epätoivo ovat johtaneet yhä useampiin perheen sisäisiin henkirikoksiin.
Vastuuvelvollisuuden takaamisen sijaan tuore sodan aikainen lainsäädäntö on heikentänyt sen toteutumista. Vuonna 2024 hyväksytyt muutokset takaavat tosiasiallisen koskemattomuuden ”erikoisoperaation” osallistujille. Rikosoikeudenkäynnit voidaan keskeyttää mobilisoinnin perusteella ja lopettaa, mikäli sotilaalle myönnetään kunniamerkki tai heidät kotiutetaan. Säännökset koskevat lähes kaikkia väkivaltarikoksia, lukuun ottamatta alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että henkirikoksista, raiskauksista tai perheväkivallasta tuomitut miehet voivat välttää rangaistuksen, jos he ovat palvelleet rintamalla.
Sukupuolentutkijat kuvaavat tilannetta militarisoidun patriarkaatin ylivallaksi: kyseessä on poliittinen järjestys, jossa miesten väkivaltaisuus nähdään isänmaallisena hyveenä ja naisten arvo alisteisena sille. Venäläiset tuomioistuimet tulkitsevat yhä useammin rintamapalveluksen lieventävänä tekijänä perheväkivaltatapauksissa: vakavista pahoinpitelyistä annetaan lieviä tuomioita ja väkivallan tekijöitä ylistetään ”palveluksestaan isänmaalle”. Viesti on selvä: valtion puolesta taistelleet eivät ole täydessä vastuussa väkivaltaisesta käytöksestään kotona.
Samalla kun sukupuolittunut väkivalta lisääntyy, valtion huomio on kiinnittynyt väestörakenteen heikkenemiseen. Julistamalla vuoden 2024 ”perheen vuodeksi” viranomaiset kehottivat naisia synnyttämään aikaisemmin ja asettamaan uransa toissijaiseksi. Lisääntymisoikeuksia on kavennettu alueellisilla aborttirajoituksilla, klinikoiden toimilupien peruuttamisella ja hätäehkäisyvalmisteiden saatavuuden rajoittamisella. Neljätoista aluetta sakottavat ”lapsettomuuspropagandan” levittämisestä, ja presidentti Putinin kuvernööreille asettamat hedelmällisyystavoitteet muuttavat lisääntymisen valtion suorituskyvyn mittariksi. Agenda vahvistaa militarisoitua patriarkaattia esittämällä naiset väestönkasvun välineinä ja alistamalla heidän itsemääräämisoikeutensa kansallisille prioriteeteille. Tällainen politiikka on erityisen haitallista naisille, jotka jo kokevat väkivaltaa – usein rintamalta palanneen sotilaan toimesta – koska heitä suojaavat rakenteet on purettu.
Sodan sukupuolittuneet seuraukset ulottuvat myös Venäjän ulkopuolelle. Ukrainassa pakkomuutto ja traumat ovat lisänneet kotiväkivaltaa. Poliisin ja auttavan puhelimen ilmoitukset ovat vuodesta 2022 lähtien lisääntyneet yli 40 prosenttiyksiköllä. Toisin kuin Venäjä, Ukraina on kuitenkin ratifioinut Istanbulin yleissopimuksen, joka vahvistaa uhrien suojelumekanismeja. Eroavaisuus korostaa sitä, miten tärkeä rooli hallinnolla on sota-ajan väkivallan hallitsemisessa: kun instituutiot puolustavat naisten oikeuksia, vahinkoja voidaan lieventää; kun ne romahtavat, väkivalta muuttuu järjestelmälliseksi.
Kirjoitus julkaistaan osana "Till Death Do Us Part: Four Epochs of Violence in Every Family in Russia (FEVER)” -projektin tutkimusta.