Gulagin viisas -teoksen oli alun perin tarkoitus olla tietokirja jatkona aiemmalle tutkimukselleni valtioterrorin uhrien kohtaloista. Lopulta elokuussa 2025 ilmestyi kuitenkin lähdeaineistoon perustuva elämäkerrallinen dokumenttiromaani. Sen keskiössä on vastavallankumouksellisena tukahdutettu pappi ja tieteen marttyyri, monilahjakas Pavel Florenski (1882–1937).
Suomalaiselle tutkijalle Pavel Florenskin kirjoituksiin perehtyminen on ollut antoisa, mutta pitkä ja työläs projekti. Kirjan työstäminen Venäjän hyökättyä Ukrainaan 2022 on muuttanut työskentelyolosuhteita ja estänyt vierailut ja yhteydenpidon kollegoihin. Vielä suurempi haaste on ollut käsitellä Florenskin kirjoitusten ikuisia viheliäisiä aiheita, kuten antisemitismin vaiettu perintö Venäjällä. Muistiperinnön sivuuttaminen estää tunnistamasta nykykonfliktien alla piileviä syviä virtoja. Gulagin viisas pyrkii yhdistämään tutkijan eetoksen fiktion suomaan vapauteen.
Tutkija ja tietokirjailija sitoutuu kirjoittamaan vain totta, paikkansa pitäviä faktoja. Jokainen väite ja asiatieto on tarkistettava ja lähde on merkittävä viitteisiin ja lähdeluetteloon.
Tästä huolimatta jäljelle saattaa jäädä ratkaisemattomia ongelmia. Erityisesti näin on, jos tutkimus käsittelee sensuurinalaisia, monella tavoin vääristyneitä ja värittyneitä aihepiirejä. Kirjoittaja voi joutua tyytymään ”anekdootteihin”. Usein lähdettä ei voi paljastaa tiedon arkaluontoisuuden vuoksi.
Tietokirja ei myöskään täysin ongelmitta taivu hyödyntämään eri kerronnan keinoja: implisiittisyys, runollisuus, allegoria, sisäinen puhe, dialogi, kuvailevuus. Lukija kuitenkin saa helpommin otteen kirjan maailmasta, jos paljaiden tosiasioiden ympärillä on tunteita herättäviä tarttumapintoja. Paljas fakta on kuin mehutiivistettä, jota fiktiivisyyden tulee laimentaa sopivassa suhteessa, jotta lukukokemus kantaa viimeiselle sivulle asti. ”Kuvaile, miltä Solovetskissa näyttää”, kuului luottolukijan ohje kirjoittajalle.
Juonen ja kerronnan lisäksi teosta on taustoitettava riittävästi: missä ajassa ja millaisessa yhteiskunnassa liikutaan? Mitä voi olettaa lukijan tietävän, mitä taas ei?
Taustoitus sisältää konkretiaa: Millainen on nälkävuosien ruokahuolto perheessä, jossa on pieniä ja kasvavia lapsia yhteensä viisi? Mitä tapahtuu Lubjankan kuulusteluhuoneessa? Näihin kysymyksiin vastaamisessa auttavat dokumentit. Pohdittavaksi taas jää se, mitkä kulttuurienväliset erot ja historiasidonnaiset seikat pitäisi lukijalle avata.
Kaunokirjallisuus sallii – eikä vain salli vaan peräti edellyttää – tapahtumien kuvaamisen viitteellisesti puhki selittämisen sijaan. Oliko askel faktasta fiktioon kirjailijalle helppo? Ei tietenkään. Pavel Florenskin runsas käsikirjoitusaineisto kuitenkin madalsi kynnystä oleellisesti. Samoin aiempi kokemukseni kaunokirjallisuuden suomentajana mahdollisti loikan.
Gulagin viisasta ei koskaan olisi syntynyt, ellei se olisi vahvasti liittynyt myös tutkijan päivätyöhön eli muisti- ja gulag-tutkimuksen kenttään ja aiempiin julkaisuihin. Dokumentaarinen perusta käy ilmi teoksen loppuosassa, jossa on myös esitelty kirjan tärkeimmät henkilöt.
Ihmistieteellinen (humanistinen) tutkimus pureutuu perimmäisiin kysymyksiin ja perustuu akateemiseen vapauteen ja integriteettiin. Perimmäiset kysymykset ovat aina samoja, mutta elettävä tilanne ympärillä ratkaisee, mikä nousee puheenaiheeksi ja mistä lähteestä kulloinkin etsitään vastauksia.
Venäjää koskeva aluetutkimus on rajanaapurimaa Suomessa jatkuvien poliittisten intohimojen kohde. Tutkija on vääjäämättä tilanteessa, jossa yksin tutkimuksen aihepiiri saattaa herättää torjuntaa.
Toisaalta tutkimus voi saada vauhtia ajankohtaisuudestaan. Oma vainojen uhrien rehabilitointia koskeva tutkimukseni alkoi ihmetyksestä, miten nopeasti yksi romahdus voi saada aikaan ketjureaktion. Kun Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmä ja sen myötä asevoimien rahoitus 1990-luvun alkupuolella romahtivat, samalla monen sotilasteknologiaan erikoistuneen kapean erikoisalan tutkijan elämäntyöltä putosi pohja. Sotateollisuutta palvelleet suljetut tutkimuslaitokset tiiviine yhteisöineen kuihtuivat. Palkatta jääneet matemaatikot, fyysikot, radioteknikot ynnä muut alkoivat etsiä uutta suuntaa elämälleen.
Voi kuulostaa lännestä katsottuna oudolta, mutta juuri nämä työttömäksi jääneet, entiset suljettujen laitosten tutkijat innostuivat Gulagin viisaan päähenkilön Pavel Florenskin elämäntyön tutkimuksesta ja maineen puhdistamisesta. Monilla heistä oli kytkös Moskovan matemaattisen koulukunnan perintöön, josta maailmalla tunnetuimpia on joukko-opin kehittäjä Nikolai Luzin, Florenskin oppilas aikoinaan hänkin. Vuosikymmeniä myöhemmin tuon koulukunnan perilliset pitivät yhä itseään Florenskin salaisina oppilaina ja halusivat puhdistaa hänen maineensa.
Florenskin kirjallinen jäämistö oli Neuvostoliitossa kielletty jo 1920-luvulta alkaen, ja siitä liikkui villejä huhuja. Hänen teologista väitöskirjaansa, läpimurtoteostaan Pylväs ja totuuden perusta (1914) syytettiin muun muassa pornografiasta.
Florenskin symbolistista uskontofilosofiaa ja taidekäsitystä, kulttuuriperintöä ja luonnontieteitä koskevat artikkelinsa tosiaankin yhdistivät uskontoa ja luonnontiedettä. Lisäksi ne rikkoivat muitakin sovinnaisia raja-aitoja. Niistä kohistiin, vaikka niitä oli saatavilla vain tiskin alta, samizdat-julkaisuina.
Tätä taustaa vasten ei juuri yllätä, että Florenskin kirjoituksilla oli suuri merkitys 1990-luvun alusta alkaen käynnistyneeseen ilmapiirin avartumiseen, uskonnonharjoituksen ja ilmapiiriin vapautumiseen.
Pian vapaus päättyi. Kouluopetukseen integroitiin ortodoksisen uskon perusteet ja Venäjän historiallisen tien opiskelu. Keskiössä oli nationalistisen ortodoksian ja yksinvallan liiton propagointi. Marxilaisen determinismin opettajat kouluttautuivat uuteen oppiaineeseen.
Presidentti Putinin politiikassa aina vuodesta 2012 lähtien on kansallismielisesti värittynyt uskontopuhe saanut yhä sotilaallisempia muotoja. Myös Pavel Florenskin, repressoidun papin ja tiedemiehen kirjoituksia on valjastettu nimenomaan itsensä uhraavan isänmaallisuusretoriikan vankkurien eteen. Tätä ilmentää kirjani Lubjanka-luku.
Kommunismin ideologia vaihtui Venäjällä jo sukupolvi sitten vallanpitäjien tilaamaan poliittiseen ja aseistettuun ortodoksiaan. Ismien etumerkit vaihtelevat yhä. Pavel Florenskin elämäkerran ja ajattelun keskeisiä vaiheita luotaava romaani Gulagin viisas osoittaa kuitenkin, ettei vallan mekaniikka ja tapa kohdella yksilöitä oleellisesti ole muuttunut.
Tapahtuma 20.8.2025 Akateemisessa Kirjakaupassa: “Kohtaamispaikalla Emmi Itäranta, Risto Isomäki ja Elina Kahla” . Elina Kahlaa haastattelee klo 17.00 Matti Apunen.
Tapahtuma 27.8.2025 Suomalaisessa kirjakaupassa. Elina Kahlaa haastattelee 16.30 Markku Kangaspuro.
Elina Kahla on pitkän linjan venäläisen kulttuurihistorian ja kirjallisuuden asiantuntija Helsingin yliopistosta. Hän on toiminut aluetutkimukseen keskittyvässä Aleksanteri-instituutissa eri tehtävissä sen perustamisesta lähtien, sekä vuosina 2012–2016 Suomen Pietarin instituutin johtajana.
Kahla on suomentanut venäläistä kaunokirjallisuutta (mm. Nina Berberova, Marina Tsvetajeva, Ljudmila Ulitskaja, Jevgeni Vodolazkin) ja julkaissut tieteellisen tuotantonsa ohessa yleistä tietokirjallisuutta kulttuurihistorian alalta (luku muinaisvenäläisestä kirjallisuudesta Venäläisen kirjallisuuden historiaan, toim. Kirsti Ekonen ja Sanna Turoma, 2015; Tuli ja valo – kertomuksia pyhistä naisista, 2011; Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari, 2020).
Gulagin viisas on hänen ensimmäinen fiktiivinen elämäkerrallinen teoksensa. Sitä edelsivät kaksi Pavel Florenskia käsittelevää tiedeartikkelia (“Kansallispyhittäjä Sergei Radonesilaisen pääkallon kätkeminen esimerkkinä uskonnon ja politiikan kietoutumisesta yhteen”, — Havaintoja uskontojen kentällä. Juhlakirja Teuvo Laitilan täyttäessä 70 vuotta. Toim. Heta Hurskainen ja Maria Takala-Roszczenko, 2024; “Oliko Pavel Florenski antisemitisti? Apokalypsifilosofin mietteitä juutalaiskysymyksestä ja veriuhrista” — Historiallinen Aikakauskirja 2024).