PVE-E-käytännöt vaihtelevat suuresti maittain (PVE-E = väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisy opetustoimessa). Useissa maissa, kuten Suomessa, PVE-E:n tavoitteena on vahvistaa demokraattisia arvoja sekä nuorten resilienssiä manipulaatiota, disinformaatiota ja radikalisoitumista vastaan, esimerkiksi opettamalla heille kriittistä ajattelua ja medialukutaitoja. Tämäntyyppinen resilienssiin keskittyvä lähestymistapa tulee lähelle demokratiaa, rauhaa, globaalia kansalaisuutta ja ihmisoikeuksia koskevien kasvatustraditioiden periaatteita, joiden tavoitteena on rakentaa rauhallisempia, inklusiivisempia ja turvallisempia yhteiskuntia. Kaikkien näiden lähestymistapojen taustalla on tarve reagoida vihamielisiin asenteisiin ja kasvaviin jännitteisiin identiteettien ja maailmankatsomusten välillä yhteiskunnissamme sekä vahvistaa lasten ja nuorten sellaisia ajattelu- ja toimintamalleja, jotka mahdollistavat ekososiaalisesti kestävän tulevaisuuden rakentamisen. Sinällään PVE-E:ssä ei siis ole mitään radikaalisti uutta, vaan se on lähinnä kiireellisyydellä kuorrutettu politiikkatoimi kasvatuksen kentällä.
Väitämme kuitenkin, että lasten ja nuorten kriittiseen ajatteluun tai medialukutaitoon keskittyminen ei riitä, koska sillä voidaan tahattomasti sivuuttaa ne juurisyyt, jotka tekevät ekstremistisistä näkemyksistä ja liikkeistä alunperin houkuttelevia.
Jotta voimme keskustella tästä enemmän, meidän on ensin tarkasteltava radikalisoitumisprosessia vähän lähemmin.
Radikalisoituminen ja PVE-E
Kellään ei ole selkeää vastausta siihen, miksi jotkut ihmiset radikalisoituvat, mutta radikalisoituneiden henkilöiden taustoista on mahdollista etsiä yhteneväisyyksiä (Cassam, 2020). Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että radikalisoitumisen taustalla olevat syyt liittyvät tyypillisesti koettuhin tai havaittuihin epäkohtiin ja vastoinkäymisiin, jotka heikentävät psykologisten perustarpeiden tyydyttymistä. Yleisinhimillisiä perustarpeita ovat erityisesti turvallisuuden, autonomian, identiteetin ja yhteenkuuluvuuden, sekä osallisuuden ja merkityksellisyyden kokeminen (esim. Helne, 2021; Womick ym, 2019; Kruglanski ym, 2019).
Tyytymättömät perustarpeet johtavat tyypillisesti vahvoihin, epämukaviin tunteisiin, kuten itsesääliin, häpeään, turhautumiseen ja pelkoon, sekä kyynisyyttä ja vihamielisyyttä huokuviin ajattelumalleihin. Ja kuten tiedämme, tunteet ohjaavat käyttäytymistä ja toimintaa. Perustarpeiden tyydyttyminen on ihmisen hyvinvoinnin perusta, ja meidät on ohjelmoitu pyrkimään tyydyttämään ne tavalla tai toisella. Se, mitä kukin tekee tarpeensa tyydyttääkseen, riippuu paljon resilienssistämme, kyvystämme pärjätä vastoinkäymisissä.
Mutta jos tarkastelemme tutkimusta muista nuoruuden negatiivisista kehityskuluista, kuten päihteiden käytöstä, väkivallasta, syrjään jäämisestä tai masennuksesta, huomaamme, että samat tyydyttämättömät perustarpeet löytyvät myös näiden kehityskulkujen taustalta. Ne ovat vain eri oireita samasta sairaudesta.
Lyhyesti:
• Radikalisoitumista koskeva tutkimus osoittaa, että jos perustarpeemme eivät tyydyty, koemme negatiivisia tunteita, kuten häpeää, pelkoa ja vihaa, jotka taas voivat johtaa vihamielisiin asenteisiin ja pahimmillaan jopa radikalisoitumiseen. Myös muunlaiset negatiiviset kehityskulut ovat tyypillisiä.
• Hyvinvointitutkimus puolestaan osoittaa, että perustarpeiden tyydyttyminen yhdistyy resilienssiin, elämäntyytyväisyyteen ja elämän kokemiseen merkityksellisenä. Nämä taas liittyvät positiivisesti myönteisiin ryhmien välisiin asenteisiin ja prososiaaliseen käyttäytymiseen, kuten aktivismiin ja solidaarisuuteen.
Näiden tutkimustulosten valossa väitämme, että PVE-E:ssä liiallinen keskittyminen nuorten resilienssin kehittämiseen kriittisen ajattelun ja medialukutaitojen avulla on jonkin verran ongelmallista, sillä nämä taidot eivät suoranaisesti ratkaise radikalisoitumisen juurisyitä. Uusien PVE-E-strategioiden kehittäminen ei siis välttämättä ole tehokkain tapa edetä kohti rauhaa, solidaarisuutta ja sosiaalisesti oikeudenmukaisempia yhteiskuntia. Sen sijaan meidän pitäisi tutkia, miten nuorten perustarpeet tulevat huomioiduiksi koulukasvatuksessa, ja pohdittava, kuinka voisimme ohjata nuoria käsittelemään rakentavin tavoin omassa elämässään koettuja tai ympäristössä havaittuja epäkohtia, epäoikeudenmukaisuuksia ja vastoinkäymisiä.
On hyvä huomata, että vääristyneellä tavalla myös radikalisoituminen on osoitus nuoren toimijuudesta, hänen halustaan edistää ja elää tärkeimpien arvojensa ja näkemystensä mukaan. Toki tämä tulee luonnollisesti tehdä väkivallattomasti ja sosiaalisesti ja eettisesti oikeudenmukaisella tavalla, mikä edellyttää huolellista pohdintaa yhdessä nuorten kanssa. Yhteiskunnallamme ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että radikalisoituminen ja ääriliikkeisiin liittyminen koetaan ainoaksi vaihtoehdoksi korjata havaitut tai itse koetut epäoikeudenmukaisuudet.
Koulutuksen rooli yhteiskunnallisessa muutoksessa
Kaikista yhteiskunnan sektoreista juuri opetustoimella on parhaat mahdollisuudet edistää yhteiskunnallista muutosta. Ja mikä parasta, kaikki muutosta edistävät tekijät ja tavoitteet löytyvät jo nyt suomalaisista opetussuunnitelmien perusteista. Globaalia solidaarisuutta vahvistaaksemme ja yhteiskunnallista polarisoitumista, konflikteja ja radikalisoitumista ennaltaehkäistäksemme meidän on kuitenkin priorisoitava tiettyjä koulutuksen painopisteitä nyt 20-luvulla enemmän kuin koskaan aiemmin.
Saadaksemme lisää ymmärrystä siitä, kuinka suomalaista kasvatusta tulisi kehittää ja mihin suuntaan uusia PVE-E-linjauksia viedä, tarkastelimme 4-vuotisen tutkimusprojektimme aikana mm. seuraavia teemoja suomalaisiin nuoriin liittyen: resilienssi, elämäntyytyväisyys, empatia, arvot, ryhmien väliset asenteet, ennakkoluulot, toiseuttaminen, dogmaattisuus ja avarakatseisuus.
Tässä tärkeimmät havaintomme pähkinänkuoressa (linkit artikkeleihin päivitetään julkaisujen ilmestyessä)
• Suomalaisten nuorten asenteet ovat enimmäkseen inklusiivisia, eivätkä he halua yhden väestöryhmän hallitsevan muita. Noin puolet heistä arvostaa yhteiskunnan nykytilaa ja halua elämänsä pysyvän sellaisena kuin se on nyt (2020). Reilut 40% toivoo Suomeen nykyistä enemmän inklusiivisuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Kymmenesosa nuorista haluaisi nähdä Suomessa vain "etnisesti suomalaisia" ihmisiä. Lähes 90% nuorista on sitä mieltä, että ihmisten välinen tasa-arvo on ensisijaisen tärkeää. Ajattelultaan suurin osa heistä on avarakatseisia ja hyväksyviä erilaisten näkemysten ja mielipiteiden suhteen.
• Suomalaiset nuoret tuntevat etäisyyttä ihmisiin, jotka ovat heidän mielestään rasistisia, syrjiviä tai älyllisesti laiskoja ja asenteellisia.
• Suurimalla osalla suomalaisnuorista on vahvat resilienssiin ja hyvinvointiin kytkeytyvät resurssit.
• Suomalaiset nuoret näkevät koulujen olevan isossa roolissa nuorten hyvinvointiin, asenteisiin ja maailmankatsomuksiin liittyen. Nuorilla oli paljon ideoita siitä, kuinka kouluja ja oppilaitoksia voitaisiin kehittää entistä merkityksellisimmiksi paikoiksi, kuinka heidän taitojaan rauhalliseen ja rakentavaan yhteiseloon voisi rakentaa sekä kuinka koulu voisi valmentaa heitä paremmin tulevaisuutta varten.
• Lasten ja nuorten kestävän hyvinvoinnin tukemisen kannalta on keskeistä huolehtia siitä, että lasten ja nuorten perustarpeet, erityisesti turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja osallisuuden tunteet, tyydyttyvät koulukontekstissa.