Olin viikon Helsingin yliopistolla TET-harjoittelussa. Se oli erittäin mielenkiintoinen ja avartava kokemus. Opin paljon plasmafysiikasta ja tutkijan työstä. Vaikka TET-harjoitteluni rajoittui avaruusfysiikkaan, pääsin tutustumaan työhön laajasti ja muodostin positiivisen kuvan tutkijan työstä.
Vastuuhenkilönäni toiminut Matti Ala-Lahti on plasmafysiikan jatko-opiskelija. Hän suunnitteli minulle monipuolisen TET-jakson, jonka aikana pääsin tutustumaan monen eri tutkijan työhön. Maanantaina tutustuin plasmafysiikan tutkijoihin ja Matti esitteli minulle omia tutkimuksiaan ja kertoi myös opiskeluistaan. Tiistaina vierailimme Aalto-yliopiston satelliittilaboratoriossa, jossa rakennetaan satelliitteja kuten FORESAIL:n plasmajarrulla varustetut nanosatelliitit.
Kuva 1. Tohtorikoulutettava Matti Ala-Lahti esitteli Roosalle omia tutkimuksiaan koronan massapurkauksien välivyöhykkeistä.
Keskiviikkona Markus Battarbee esitteli minulle työtään simulaatioiden parissa ja kertoi myös aiemmista työkokemuksistaan. Hän esitteli minulle Vlasiator-simulaattorin, jolla pystyy ennustamaan avaruussäätä tarkimmin koko maailmassa. Torstaina soitimme teleconin Brysseliin Erika Palmeriolle, joka tutkii väitöskirjassaan koronan massapurkauksia ja hakee ESA:lle tutkimaan muiden planeettojen, kuten Marsin, magnetosfääreja.
Opin, että tutkijan työ on monipuolista, koska erityisesti avaruuteen liittyvillä aloilla tutkimusaiheiden kirjo on varsin monipuolinen. Jos löytää mielenkiintoisen aiheen, jota haluaisi tutkia tarkemmin, löytyy varmasti mahdollisuus syventyä siihen ja vaihtelua kaivatessa voi välillä tutkia jotain muuta. Myös tutkijoiden työajat vaihtelevat ja ovat itse asiassa varsin joustavat. Ei siis ole tarkkaa, milloin saapuu työpaikalle, vaan tärkeintä on, että annetut työtehtävät tulee tehtyä. Tämä vaatii itsekuria ja vastuuntuntoa sekä kykyä suunnitella omaa työskentelyään ja käyttää aikaa järkevästi.
Kuva 2. Aalto yliopiston satelliittilabrassa. Roosa pääsi lähettämään viestin Aalto1-satelliittiin Samuli Nymanin opastuksella.
Tutkijan työ vaatii myös yhteistyökykyä, koska tutkimuksia tehdään paljon tutkimusryhmissä. Esimerkiksi hackathon tarkoittaa, että tutkimusryhmä työskentelee erittäin intensiivisesti yhdessä jonkin tutkimuksen parissa sovitun ajan, vaikka pari päivää. Tiedeartikkelit kirjoitetaan yhdessä jakaen tutkimus osiin monen tutkijan kesken niin, että tiettyyn asiaan erikoistunut voi tehdä tiettyä osaa tutkimuksesta. Pitää olla myös yhteydessä eri henkilöihin esimerkiksi satelliittidatan saamiseksi, varsinkin jos tutkimus vaatii enemmän kuin yhden satelliitin tietoja.
Esimerkki merkittävästä yhteistyöstä on FORESAIL-huippuyksikkö, Finnish Centre of Excellence in Research of Sustainable Space, jonka tarkoituksena on kehittää pieniä satelliitteja, jotka kestävät hyvin säteilyä ja jotka on mahdollista palauttaa Maan pinnalle työnsä tehtyään, jotta ne eivät jää kiertämään Maata avaruusromuna. Valitettavasti avaruusromua on Maan ympärillä valtava määrä. Siksi FORESAIL:n tutkimus on tärkeää tulevaisuuden kannalta edistäen kestävää kehitystä avaruudessa.
Tutkijan työ on myös kansainvälistä. Tutkimuksia tehdään yhteistyössä muiden maiden tutkijoiden kanssa, ja tätä helpottaa kontaktit, joita on muodostanut esimerkiksi konferensseissa. Konferenssit ovat maailmalla järjestettäviä kansainvälisiä tapahtumia, joissa pääsee tutustumaan tutkijoihin muualta maailmasta ja oppimaan uutta muiden tutkimuksista.
Helsingin yliopistolla plasmafysiikan tutkimus on teoriapainotteista, koska kokeita on vaikea tehdä, kun tutkimuskohteena on Aurinko, plasma ja niiden vaikutukset Maahan. Tutkijat käyttävät satelliittidataa ja esimerkiksi simulaatioita tutkimuksiensa perustoina. Avaruusfyysikon on osattava tulkita satelliittidataa ja tehdä siitä päätelmiä ja laskelmia. Varsinkin simulaatioita hyödyntäessä on osattava erottaa tutkimuksen kannalta merkitykselliset tiedot merkityksettömistä.
Tutkijan olisi hyvä myös osata esittää tutkimuksiaan muillekin kuin tutkijoille. Tietysti on tärkeää osata käyttää oikeaa tieteellistä termistöä ja todistaa omia tutkimuksiaan tieteellisesti, esimerkiksi tiedeartikkeleiden muodossa, mutta esittääkseen tutkimuksensa helposti ymmärrettävinä pitää ensin itse ymmärtää asiat todella hyvin. Helsingin yliopiston tutkijat ja opiskelijat pitävät netissä tiedekellaria, The Science Basement, jonka tarkoitus on esittää tutkimukset niin, että kaikki voivat ymmärtää ne. Tämä ei ole ainoastaan heidän oppimisensa kannalta tärkeää, vaan näin muut pääsevät tutustumaan tutkimuksiin sen kummemmin alaa tuntematta.
Tutkijan työhön kuuluvaan opetusosioon en päässyt juurikaan tutustumaan, mutta Erika Palmerio kertoi opettamisen olevan raskasta ja vaativan paljon suunnittelua pyrkiessään auttamaan opiskelijoita ymmärtämään asiat hyvin. Luentojen pitäminen vaatii kykyä selittää asia ymmärrettävästi muille.
Kuva 3. Tohtorikoulutettava Erika Palmerio kertoi Roosalle millaista NASA:lla oli työskennellä.
Tutkijaksi opiskeleminen vie aikaa. Yliopistossa voi opiskella itseään kiinnostavia aiheita, vaikka ei vielä olisikaan varma haluaisiko olla tutkija tai millä alalla haluaisi työskennellä. Maisterin tutkinnon suoritettuaan voi innostua jostain tietystä alasta, kuten plasmafysiikasta, ja jatkaa sen parissa jatko-opiskelijana, jos saa paikan ja työsopimuksen yliopiston kanssa. Tohtorin tutkinto koostuu noin neljästä tieteellisestä artikkelista ja niistä kootusta väitöskirjasta. Jatko-opinnot suoritettuaan monet lähtevät ulkomaille tutkijoiksi kartuttamaan tietojaan ja tuntemustaan muista tutkimustavoista sekä tutustuakseen tutkijoihin muista maista.
TET-viikkoni oli kaikin puolin onnistunut, sillä pääsin tutustumaan tutkijoiden työhön yliopistolla, tapasin paljon mukavia ihmisiä ja opin hahmottamaan ja ymmärtämään avaruutta hieman paremmin. Ja koska en itse asu Helsingissä, opin myös kulkemaan Helsingissä yksin julkisilla kulkuneuvoilla, lähinnä metrolla ja busseilla.