Programme

A. Henrietta Grönlund*, Nuusa Niskala*, Johannes Cairns (Turun yliopisto/University of Turku) & Riikka Hohti* (*Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Introduction to activist research approaches in theology and religious studies

The organizers of the working group introduce activist research approaches and traditions in general and within the research fields of theology and religious studies.

B. Ashish John Archer (Bishop's College): The Buddha and His Dhamma as an Activist Text: Ambedkar’s Liberative Reinterpretation

The paper will examine B.R. Ambedkar’s treatise The Buddha and His Dhamma, in which he reconstructed Buddhism to advance Dalit liberation in India. The attempt will be made to see how Ambedkar reconceptualizes Buddhism, transforming it from a salvation-oriented religious tradition into a liberation-focused social philosophy. Through selective inclusion and exclusion of traditional Buddhist content, Ambedkar repositions Buddhism as a world-transforming rather than world-renouncing tradition. This reformulation provides his followers with religious legitimacy to contest caste-based domination, offering a counter-narrative to Hindu scriptures that have historically legitimized existing social hierarchies. The paper will thus attempt to map how this kind of religious activism demonstrates traditional religious discourse can be strategically reinterpreted to serve contemporary social justice movements and what effect do they have on the society at large.  

C. Pasqualina Eckerström (Helsingin yliopisto/University of Helsinki & Turun yliopisto/University of Turku): Blasphemy as High-Risk Cultural Activism in Contemporary Iran

This paper examines acts of blasphemy in Iranian music as high-risk cultural activism, analysing how musicians confront religious and political authority during recent uprisings. Blasphemy is not treated as provocation or sacrilege but as a deliberate practice through which musicians assert moral, cultural, and political autonomy in a society where dissent is routinely criminalised. These acts challenge both theological authority and the coercive power of the Islamic Republic, signalling to peers and audiences that performers are willing to face legal sanctions, social ostracism, or personal danger. Drawing on social movement theory, the paper theorises these performances as high-risk acts that function as markers of authenticity within subcultural networks, where dedication, trust, and solidarity are recognised and sustained. Authenticity is expressed ethically through principled defiance; culturally through alignment with subcultural norms; and politically through solidarity with wider struggles under repression. The analysis draws on interviews with musicians alongside human rights reports documenting repression. In this way, blasphemy functions not only as artistic expression but also as a measure of authenticity, where risk, conviction, and communal recognition converge, revealing the paradox that acts deemed transgressive, sacrilegious, or socially forbidden can simultaneously be the most authentically social and moral within subcultural spheres. 

A. Paavo Ahonen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Antisemitismi, antisionismi ja suomalainen juutalaislähetys 1900-luvun vaihteessa

Vuonna 1858 tsaari Aleksanteri II myönsi Venäjän armeijasta vapautuneille juutalaissotilaille oikeuden jäädä asumaan palveluspaikkakunnilleen. Näistä sotilaista ja heidän perheistään tuli ensimmäisiä suomenjuutalaisia. Vapaammat olosuhteet mahdollistivat vuotta myöhemmin, vuonna 1859, myös Suomen lähetysseuran perustamisen. Vaikka suomalaisten kirkonmiesten joukosta löytyi useita innokkaita juutalaisten käännyttäjiä ja kastajia, ei juutalaisiin kohdistettu lähetystyö kuulunut alun perin lähetysseuran toiminta-alueiden joukkoon. Lisäksi varsin pian kävi selväksi, ettei kristinuskoon kääntyminen kiinnostanut maahan asettuneita juutalaisia. 

1800-luvun lopulla juutalaiset joutuivat kohtaamaan voimakasta antisemitismiä eli juutalaisvastaisuutta ympäri Eurooppaa. Niinpä juutalaisten parissa levisi unelma omasta kotimaasta, joka alkoi hiljalleen konkretisoitumaan vuonna 1897 pidetyn ensimmäisen sionistisen maailmankongressin jälkeen. Suomen lähetysseura ryhtyi vuosisadan vaihteessa puolestaan käynnistelemään maan rajojen ulkopuolelle kohdistuvaa juutalaislähetystä. Tämä esitelmä käsittelee suomalaisten juutalaislähetysaktivistien ajatuksia juutalaisista ja sionismista 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Ajatuksia, joista osa edusti kielteisyytensä vuoksi varhaista antisionismia sekä uskonnollista antisemitismiä.  

B. Teuvo Laitila (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Antisionismi Neuvostoliiton Israel-politiikassa

Neuvostoliitto oli noin vuodesta 1946 tukenut juutalaisen valtion perustamista Palestiinaan. Politiikan tarkoituksena oli heikentää Ison-Britannian vaikutusvaltaa Lähi-idässä ja vahvistaa Neuvostoliiton vaikutusvaltaa alueella. Pian Stalin katsoi hyötyvänsä enemmän arabien tukemisesta ja kääntyi Israelia vastaan. Virallisesti Stalin ilmoitti taistelevansa imperialismia (Yhdysvaltoja ja sen tukemia ”sionisteja” vastaan); avoin juutalaisvastaisuus olisi muistuttanut liiaksi Hitlerin politiikkaa. Tämä ulkopoliittinen painopisteen muutos vaikutti myös sisäpolitiikkaan: Stalin alkoi epäillä Neuvostoliiton juutalaisten olevan lojaalimpia juutalaiselle tasavallalle kuin ”sosialismin isänmaalle”.  Israelin kannatus alettiin tulkita imperialismin ja ”porvarillisen nationalismin” tukemiseksi ja näin yhdeksi neuvostovastaisuuden muodoksi. Kun Israel kuuden päivän sodassa 1967 voitti arabit ja valtasi alueita, sitä alettiin syyttää ekspansiivisesta nationalismista (sionismista), jota alettiin kutsua antisionismiksi. Sionismi selitettiin l rasismiksi ja Neuvostoliiton väitettiin taistelevan ”juutalaista rasismia” ja ekspansionismia vastaan. Tämä käsitys ja käsite levisi sittemmin laajalti Neuvostoliiton ulkopuolellekin.  

C. Mikko Ketola (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Jesuiitat ja juutalaiset

Jesuiittajärjestön suhde juutalaisiin on ollut historian kuluessa hyvin jännitteinen. Järjestö syntyi Espanjassa 1540-luvulla. Maasta oli karkotettu kaikki juutalaiset puoli vuosisataa aiemmin, mutta monet juutalaiset olivat sitä ennen kääntyneet kristityiksi, ja jesuiittojen riveissä oli alkuaikoina monia entisiä juutalaisia. Heidän jäsenyytensä kuitenkin kiellettiin pian ja kielto lakkasi vasta 1946. 1800-luvulla monet jesuiitat olivat kovasanaisia antisemiittejä, kun taas toisen maailmansodan jälkeen heidät tunnettiin kristittyjen ja juutalaisten hyvien suhteiden edistäjinä. 

A. Elina Vuola (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Eletty uskonto vai eletty usko? Käsitteen käytöstä Suomessa

Englanninkielisestä termistä lived religion käytetään vaihtelevasti suomennosta eletty uskonto ja eletty usko. Ovatko ne sama vai eri asia? Kyse on tieteenalakohtaisista eroista, mutta myös erilaisista tavoista käsitteellistää alun perin englanninkielistä keskustelua. Kyse on myös suomesta tieteen kielenä: käytämmekö samasta ilmiöstä eri termiä suomen kielellä? Jos kyllä, mikä tämä ero on ja miten se käsitteellistetään esimerkiksi teologiassa ja historiantutkimuksessa? Erilainen käyttö on tärkeää tehdä läpinäkyväksi ja eksplisiittiseksi.  

Tarkastelen avauspuheenvuorossani joitakin erilaisia termien käyttötapoja Suomessa, siten pohjustaen session muita puheenvuoroja ja keskustelua. Pohdin termien tieteenalakohtaisen moninaisuuden mahdollisia vahvuuksia ja heikkouksia. Tähän liittyvät myös epistemologiset kysymykset koskien uskonnon käsitteellistämistä eri tieteenaloilla ja oppiaineissa, mikä puolestaan heijastuu myös eletty usko(nto) -termin vaihtelevaan käyttöön. 

B. Sari Katajala-Peltomaa (Turun yliopisto/University of Turku): Religio, fides ja devotio

Puheenvuoro käsittelee niitä mahdollisuuksia ja haasteita mitä modernien teorioiden ja käsitteiden yhdistäminen keskiajan tutkimukseen tuo mukanaan. ”Uskonto” käsitteenä syntyi vasta keskiajan jälkeen ja on siis aikakauden tutkimuksessa jossain mielessä anakronistinen; ”religio” tarkoitti sääntökunnassa elämistä, säännön mukaista elämää. ”Fides” ja ”devotio” sen sijaan ovat termejä, jotka toistuvat niin maallikoiden kuin sääntökuntalaisten uskonnollisuutta kuvattaessa. Lisähaasteensa tutkimukselle tuo se, että kirjoitettu suomen kieli on syntynyt pääosin katolisen kauden jälkeen. Vakiintunutta sanastoa ei siis ole vaan tutkimus edellyttää myös terminologian luomista. Keskiajan uskonnollisuuden tutkimus keskittyy isolta osin rituaaleihin, ruumiillisuuteen, aisteihin ja tunteisiin – ja niiden kommunikaatioon, siis uskonnon normien ja traditioiden ”auki elämiseen”. Tälle tutkimusotteelle on keskiajan tutkimukseen vakiintunut eletty usko -käsite. 

C. Marjukka Laiho (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Eletty teologia moninaisena ja kehittyvänä tutkimusalana

Eletyn uskonnon vanavedessä ja sen rinnalla kehittynyt eletyn teologian tutkimus on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana saanut monenlaisia muotoja. Eletyn teologian tutkimusta onkin pidetty kehittyvänä tieteellisenä diskurssina ja tutkimusalana, jonka määritelmissä ja menetelmissä on paljon tilaa keskustelulle. Viime vuosina eletyn teologian jäsentämiseksi on julkaistu useita kokoavia artikkeleita, jotka pyrkivät käsitteellistämään ja teoretisoimaan eletyn teologian tutkimusalaa sekä kuvaamaan sen (koettua) olemusta tutkimusotteena. Tarkastelen tässä puheenvuorossa eletyn teologian tutkimusta erityisesti muutamien kokoavien artikkelien sekä niiden kautta avautuvan eletyn teologian ’kirjallisen kaanonin’ eli viitatuimman kirjallisuuden kautta. Tarkastelussa avaan näkökulmia siihen, miten eletyn ja teologian käsitteitä sekä näiden suhdetta on jäsennetty viimeaikaisessa tutkimuskirjallisuudessa. Tarkasteluni osoittaa, että eletty teologia tutkimusotteena ja tutkimuskohteena ei ole vain yksi vaan monia. Tieteenalakohtaisen refleksiivisyyden (disciplinary reflexivity) kautta on mahdollista huomata, että eletty asemoituu osaksi teologista tiedontuotantoa vähintään kolmella tavalla. Tässä esitelmässä kuvaan ja syvennän ymmärrystä näistä lähestymistavoista, joita kutsun instituutiolähtöiseksi, yksilökeskeiseksi ja kriittiseksi eletyn teologian tutkimukseksi. 

D. Meri-Anna Paloniemi (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Eletty usko omana tutkimusalueenaan

Eletyn uskonnon tutkimus on löytänyt vahvan jalansijan myös suomenkielisestä uskonnontutkimuksesta. Eletty uskonto –termin rinnalle on noussut toinen käsite, eletty usko, jota on viime vuosina alettu käyttää rinnakkaisena ja jopa synonyymina eletyn uskonnon ilmiölle. Puheenvuorossani osoitan, kuinka eletty usko on erillinen termi, jolla on oma tutkimusteoreettinen pohjansa ja historiansa. Eletty usko –käsite tuo eletyn uskonnon tutkimukseen teologista tiedostavuutta, ja keskustelua sen käytöstä on syytä jatkaa. Väitöstutkimuksessani Taivasta varten luotu (Hintsala 2017) muotoilin pohjaa eletyn uskon käsitteelle, jatkaen ja tehden eroa eletyn uskonnon tutkimuskeskusteluihin. Henkilökohtaista uskoa, teologista neuvottelua ja ruumiillisuutta koskevassa tutkimuksessa syntyi uusi käsite, joka voi tuoda tutkimusalalle uutta ajateltavaa. Eletty usko -käsitettä tulisi käyttää tietoisena sen juurista ja sisällöistä. Esitän, että eletty usko tulisi huomioida tutkimuksissa omana tutkimusalueenaan. Se avaa uusia näköaloja ajattelun ja mielen prosesseihin, joilla ihmiset valikoivat uskomuksia omien uskonnollisten käytänteidensä pohjaksi tai joiden perusteella he muovaavat teologiaa ja oppia elämäänsä sopivaksi.

E. Päivi Räisänen-Schröder (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Eletty uskonto -termin käyttö kirkkohistoriassa, ’eletty reformaatio’

Vaikka eletyn uskon/uskonnon käsittelemiä teemoja – esimerkiksi maallikoiden uskonnollisuutta, arkea, käytäntöjä, kehollisuutta ja sukupuolihistoriaa – on tutkittu myös kirkkohistoriassa, itse termi ei ole erityisen yleinen kirkkohistoriantutkimuksessa. Arvelen syyksi, että sitä ei ole pidetty tarpeellisena käsitteellistämään maallikoiden uskonharjoituksen monia muotoja. Toki kirkkohistorian perinteinen painotus on pitkään myös ollut kirkollisissa (mies)toimijoissa, opeissa, rakenteissa ja yhteiskuntasuhteissa, ja uskonnon kokemuksellisen puolen tutkimista on pidetty vaikeana mm. historiallisiin lähteisiin liittyvien haasteiden vuoksi tai siksi, ettei sitä ole pidetty yhtä tärkeänä kuin em. ’isoja’ aiheita. Kirkkohistoriaankin kuitenkin mahtuu monenlaisia suuntauksia ja näkisin, että kirkkohistoria tieteenalana voi tuoda menneiden aikojen eletyn uskon/non tutkimukseen monipuolista ymmärrystä teologiasta ja kirkosta historiallisesti muuttuvina. Lanseerasimme ’eletty reformaatio’-termin Sini Mikkolan kanssa 2023 toimittamassamme samannimisessä artikkelikokoelmassa (SKHS). Muotoilun tarkoitus oli yhtäältä linkittää artikkelin kokoelmat eletyn uskonnon tutkimuskenttään ja toisaalta korostaa, että 1500-luvun reformaatiot olivat muutakin kuin opillisia ja yhteiskunnallisia muutoksia, sillä ne myös vaikuttivat ja muokkautuivat tavallisten ihmisten arkeen ja kokemusmaailmaan eri tavoin. 

F. Terhi Utriainen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Vernakulaari, kansanomainen uskonto

Uskontotieteellisessä tutkimuksessa käytetään sekä käsitettä ’eletty uskonto’ että ’vernakulaari uskonto’ (jälkimmäinen saatetaan suomentaa ilmaisuilla kansanomainen tai omaehtoinen uskonto). Itsekin käytän käsitteitä vaihdellen tilanteesta ja yksittäisestä tutkimuksesta riippuen. Esitän, että eletty uskonto on jonkin verran enemmän käytetty käsite ja näkökulma uskontososiologisessa, kun taas ’vernakulaari uskonto’ on useammin käytössä antropologisessa ja folkloristisessa tutkimuskeskustelussa.  Pohdin alustuksessani, onko uskonnontutkijalle ylipäänsä väliä sillä, kumman käsitteen hän valitsee ja millaisia implikaatioita valinnalla saattaisi olla tutkimuksen käytännössä. 

A. Sander Tulk (University of Tartu): From Calamity to Restoration: The Cognitive Rhetoric of Despair and Hope in the Book of Joel

In recent decades, there has been a growing interest in studying biblical texts utilising cognitive sciences. From a cognitive studies perspective, the biblical text is that which engages the mind. This merging of cognitive studies and reading biblical texts is brought together in cognitive narratology, which seeks to understand how a text engages the mind of the reader and what emotions it evokes. With regard to the bible, the question is how the original recipients (cognitively) engaged with the text. In the context of exegesis, this aspect is largely unexplored. This paper seeks to weave together the cognitive aspect of embodiment, which, in Monika Fludernik’s cognitive narratological model, is that which evokes the reader’s lived experience when engaging with a narrative text. This idea can be used in the analysis of the book of Joel, which rhetorically seeks to evoke both the emotion of despair and hope. A cognitive literary analysis demonstrates how the interplay of poetry and prose creates a rich interplay of emotions which guide the reader through different emotional facets expounded in the unifying theme of the book– the day of YHWH. 

B. Katja Kujanpää (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Emotions and Social Identity in 1 Peter and 1 Clement

This presentation applies the social identity approach to examine the role of emotions in 1 Peter and 1 Clement, arguing that both authors seek to elicit specific emotions to shape their audiences’ behaviour. 

Social identity comprises the cognitive, evaluative, and affective dimensions of group membership. A group’s status strongly influences the emotions its members experience. Emotions, in turn, affect members’ willingness to embrace a given social identity and commit to the group. In 1 Peter, for instance, the association of Christians with criminality is a potential source of shame. I will show how the author attempts to change the standards of social comparison in the audience’s mind and to evoke pride in bearing the name ”Christian”. 

The social identity framework has also been applied to explain the role of positive emotions in collective action. I will apply this perspective to 1 Clement. Its author seeks to define who “we” ”truly” are. The positive emotions he cultivates but also the intentional shaming of the addressees are both tailored to influence the actions of the addressees. 

I will demonstrate that attending to emotions clarifies the core message of both texts. Emotions are central to how the authors articulate what Christ-following entails in terms of concrete action. 

C. Marika Pulkkinen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Eros, Thanatos, and Shame: A Comparison of Erotic Desire in Plato and Paul

In Plato’s Symposium, erotic love (eros) is depicted as an intermediate “daimon” for mortals which enables them to communicate with gods (cf. Plato, Symposium, 202e–203a). However, in Laws (783a1–2) and Republic (573b6–d5), Plato provides us with examples in which sexual appetite (epithymia) struggles against reason. Hence, desire in different aspects is portrayed as an emotion which both encourages for and prevents from moral judgment or sober reasoning. 

In contrast to this view, Paul describes desire (epithymia) more negatively by using metaphorical language of death (thanatos and its cognates): to extirpate the transgressing emotion such as desire, one has to “crucify the flesh with its passions and desires” (Gal 5:24; cf. also Rom 7:1–12, esp. v. 6). 

In this paper, I apply psychoanalytical concepts of Eros and Thanatos drives to analyze the metaphorical use of desire in Plato’s dialogues and in Paul’s letters. In the psychoanalytical theory, the Freudian concept Eros illustrates the primary drive for desiring any type of interaction. Failure to obtain interaction elicits an experience of shame in an individual. Shame further drives the individuals to hide and cover themselves into the state of Thanatos denoting how shame functions in an individual to shut down the desire for interaction. Instead of posing psychopathological diagnosis on Plato or Paul, I seek to analyze the emotion concepts of love, desire, and shame by using the theory of Eros and Thanatos drives. 

A. Suvi-Maria Saarelainen, Tiia Liuski, Nader Abazari, Elina Hirvonen & Jonna Ojalammi (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Hyvinvointiteologia tutkimuskohteena – kirjallisuuskatsaus käsitteen määrittelyihin

Hyvinvointiteologiaa koskevaa tutkimusta on tuotettu eri teologisilla aloilla ja monitieteisissä yhteyksissä, mutta käsitteen merkityssisällöt, tutkimukselliset tavoitteet ja teoreettiset lähtökohdat vaihtelevat huomattavasti. Toistaiseksi puuttuu kokonaiskuva siitä, miten hyvinvointiteologiaa määritellään aiemmassa tutkimuksessa ja millaista teologista ymmärrystä ihmisen hyvinvoinnista sen puitteissa rakennetaan. Tässä esitelmässä vastataan kysymykseen: Mitä hyvinvointiteologia on olemassa olevan tutkimuksen perusteella? Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on jäsentää hyvinvointiteologian käsitteellisiä määritelmiä, tutkimuksellisia painotuksia sekä niiden teologista ja teoreettista perustaa. Katsaus kattaa vuosina 2000–2025 julkaistut englanninkieliset vertaisarvioidut artikkelit, jotka on haettu Web of Science-, Scopus-, ATLA- ja ProQuest-tietokannoista. Mukaan on sisällytetty empiirisiä, teoreettisia ja käsitteellisiä tutkimuksia. Esitelmässä tarkastellaan alustavia havaintoja siitä, millaisin käsittein ja painotuksin hyvinvointia lähestytään teologisessa tutkimuksessa sekä miten teemat kuten toivo, merkityksellisyys, haavoittuvuus ja kestävyys jäsentyvät osaksi teologista kokonaisnäkemystä ihmisestä. Tutkimus tuottaa systemaattisen kokonaiskuvan hyvinvointiteologiasta ja luo perustaa käsitteen teologiselle selkiyttämiselle sekä jatkotutkimukselle empiirisissä ja soveltavissa konteksteissa. 

B. Jonna Ojalammi (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland) : Autoetnografia uskovaisuudesta ja hyvästä elämästä nuoren tytön päiväkirjoissa

Termi ”uskovainen” on vahvoin mielikuvin latautunut; sen liittäminen itseen kertookin usein yksilön uskonnollisesta identifikaatiosta. Aikaisempien tutkimusten mukaan ”uskovaisuus” voi ihanteena liittyä kokemuksiin epäonnistumisesta, riittämättömyydestä ja ulkopuolisuudesta. Uskovaisuuteen sisältyykin näin vähintään implisiittisiä käsityksiä hyvästä elämästä. On oletettavaa, että ne, jotka ovat saaneet uskonnollisen kasvatuksen esimerkiksi karismaattisissa yhteisöissä, kantavat näitä käsityksiä tavalla tai toisella mukanaan lapsuudesta aikuisuuteen. Tässä autoetnografisessa tutkimuksessa tarkastelen omaa nuoruuden päiväkirja-aineistoani (12-14 v.), ja sitä, millaisiin hyvän elämän käsityksiin termi uskovainen lähikäsitteineen siellä liittyy. Kontekstina on 1990-luvun helluntailaisuus, josta sittemmin nuorena aikuisena irtauduin. Alustavien tulosten mukaan hyvä elämä edellytti uskovaisuutta, ja epäonnistuminen uskovaisena olemisessa oli uhka hyvälle elämälle. Tutkimus kontribuoi hyvinvointiteologiaan tarkastelemalla hyvinvointia hyvän elämän sekä yksilön ja uskonnollisen yhteisön kohtaamisen näkökulmista.  

C. Johanna Vilja-Mantere (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Isyys ja eksistentiaalinen hyvinvointi

Isäksi tuleminen on merkittävä elämänmuutos, joka vaikuttaa arjen lisäksi miehen identiteettiin, arvoihin ja kokemukseen elämän merkityksellisyydestä. Isyys voi tukea hyvinvointia, mutta se voi myös haastaa totuttuja käsityksiä itsestä ja maskuliinisuudesta. Hoivaavan ja emotionaalisesti läsnä olevan isyyden ihanne synnyttää monille miehille jännitteitä suhteessa perinteisiin miehisyyden malleihin. Tässä esityksessä tarkastellaan isyyttä eksistentiaalisen hyvinvoinnin ja merkityksellisyyden näkökulmista. Aineistona ovat 27 isän yksilöhaastattelut ja ryhmäkeskustelut osana Religion, Meaning and Masculinity -tutkimushanketta (Itä-Suomen yliopisto). Analyysi osoittaa, että isyyden merkityksellisyys ei rajoitu myönteisiin tunnekokemuksiin, vaan kytkeytyy syvempiin arvoihin, itsensä ylittämiseen ja kokemukseen elämän suuntautumisesta kohti jotain omia tarpeita suurempaa. Tämä piirre korostuu sekä uskonnollisilla että ei-uskonnollisilla isillä, vaikka uskonto voi tarjota joillekin lisätukea luottamusta ja hengellisiä merkitysmalleja vahvistamalla. Syntyvyyden laskun ja maskuliinisuuden murroksen kontekstissa vanhemmuutta koskeva keskustelu painottuu usein kuormitukseen ja uupumukseen. Tutkimus osoittaa, että isyys voi myös vahvistaa eksistentiaalista hyvinvointia tarjoamalla tarkoitusta ja arvolähtöistä suuntaa elämään epävarmuudesta huolimatta sekä avaamalla uusia näkökulmia maskuliinisuuteen. 

D. Milla Korkalainen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Uskonnollisuus ja hengellisyys merkityksen antajina sisaruksen menetyksessä

Sisaruksen kuolema on raskas kokemus, sillä suhde sisarukseen on usein elämän pisin ja kestävin ihmissuhde. Sisaruksen menettämisen vaikutukset ovat sidoksissa surijan ikään, elämänvaiheeseen ja kiintymyssuhteeseen. Tämän artikkeliväitöskirjan tehtävänä on tarkastella sisaruksen tunnesidettä kuolleeseen sisarukseen ja sen vaikutuksia elämänmerkityksellisyyteen eri ikävaiheessa. Tarkastelussa on väitöskirjan toisen artikkelin aineiston alustavat tulokset. Varttuneempien aikuisten (+40v) aineisto koostuu Helsingin yliopiston REDCap- työkalulla kerätystä kirjeaineistosta. Tutkimuskysymyksenä on: Mikä merkitys surevan sisaruksen uskonnollisuudella ja hengellisyydellä on surussa ja siten siteessä kuolleeseen sisarukseen? Analyysimenetelmänä on temaattisnarratiivinen analyysi. Tutkimuksessa suru ymmärretään kokonaisvaltaisena elämänmittaisena kokemuksena, joka on sidoksissa vallitsevaan yhteiskunnalliseen ja kulttuurilliseen kuolemankulttuuriin. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat jatkuvan tunnesiteen paradigma ja uskonnollisen selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden näkökulma. Tutkimus tuottaa uutta tietoa kuolleen sisaruksen sijoittumisesta elävän sisaruksen elämään, sisaruksen kuoleman vaikutuksista elävän sisaruksen uskonnolliseen ja hengelliseen elämään sekä yleisemmin elämänmerkityksellisyyteen. Tutkimuksen perusteella on mahdollista luoda uusia apukeinoja surun kanssa elämiseen, jotka ovat hyödyksi käytännön tasolla esimerkiksi sururyhmissä sekä sielunhoitotyössä. 

A. Gabriel Said Reynolds (Notre Dame): What a passage on angelic resistance to the creation of man in Qur’an 2 tells us about the early Islamic community

Qur’an 2 has the angels challenge God when He announces a plan to create a human as a sort of divine representative (apparently an exalted position). They ask Him: “Will You place in it someone who will work corruption in it, and shed blood?” God responds: “I know what you do not know” (Q 2:30). The passage is surprising, as other passages of the Qur’an suggest that angels are obedient to God. Why does the Qur’anic author have God announce this plan to the angels at all? Why does he have them object to this plan? In my presentation I will describe how the narrative that follows engages with an earlier tradition in both Jewish (Talmud, midrash) and Christian (Cave of Treasures) texts that describe the superiority of humans to angels. I will argue that the Qur’an 2 narrative is fundamentally different: it is meant to teach a lesson about obedience to the Qur’anic author’s audience. The audience is meant to appreciate how the angels were reprimanded for their insolence toward God, and consequently to embrace a disposition of obedience to the teachings of the new Islamic community. 

B. Maryam Ayad (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Jews and Christians in Al-Baqara (Qur’an 2): Reading the Qur’an through Critical Discourse Analysis lenses

The representation of Jews and Christians in the Qur’an has been the focus of a broad body of scholarship. However, from a methodological perspective, a vital aspect of this topic has still remained unexamined: the discursive power structure underlying the Qur’anic portrayal of the People of the Book in the Qur’an. In this presentation, I discuss the methodology of an ongoing study that applies a method of Critical Discourse Analysis (CDA) on verses reflecting the Qur’an’s view of Jews and Christians in Sura Al-Baqara. Through this study, I seek to uncover the Qur’an’s discursive power infrastructure through examining the text’s linguistic micro-structures. This discursive infrastructure, which reflects the social power balance in the Qur’an’s context, may point to the possibility of a social context for the Qur’an that is quite different than the context commonly assumed. The second part of the presentation offers the analysis of referential strategies in the verse 62 of Al-Baqara, as an example of this methodology. I will interpret the usage of titles for Jews and Christians in this verse in comparison with similar and titles used in other Qur’anic verses. Through examining the usage of nominative titles vis-à-vis descriptive ones, I suggest a tentative interpretation of the underlying power relations and the identity of diverse religious groups as in-groups or out-groups within the verse’s context. 

C. Ilkka Lindstedt (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Jewish Medina: The religious landscape of Yathrib at the rise of Islam

Historians medieval and modern usually depict the religious groups of Yathrib (Medina) during the lifetime of the Prophet Muhammad as follows: though there were three Jewish tribes (the Nadir, Qurayza, and Qaynuqa’), most of the inhabitants were pagan and polytheistic. In this paper, I take issue with this received view and argue, on the basis of epigraphic and other contemporary witnesses, that Judaism and, to a lesser degree, Christianity, had permeated most if not all the Medinan tribes, including the Aws and Khazraj. Christian Robin (2015) has credibly argued that the oasis towns of the northern Hijaz were majority Jewish in late antiquity; I will contend that Medina, too, should be added to that list, given that, in addition to the “three great Jewish tribes,” the Aws and Khazraj also had (probably many) Jewish tribal members. Moreover, I will discuss the ethnic composition of the Medinan Jews as well as their institutions, of which at least one (the bayt al-midras = beth midrash) is well attested in the narrative sources. Since the Medinan Jews were more numerous than the Nadir, Qurayza, and Qaynuqa’, we should revisit the conventional narrative about the “break with the Jews,” I will argue. Some of the members of the Aws and Khazraj had, instead of Judaism, adopted Christianity, as evidenced by Arabic epigraphy and verse. However, it would appear that Christianity was not prevalent in Yathrib (in contrast to some other Arabian localities). 

D. Mulki al-Sharmani* and Riikka Tuori* (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Narratives, Law, and Gender: A Comparative Reading of Qur'anic and Rabbinic Exegesis

In this paper, we undertake a comparative analysis of how narratives function as a discursive site for dynamic norm making where law, theology, and gender intersect. We focus on narratives around divorce norms in selected pre-modern Qur’anic commentaries and rabbinic exegesis. Our aims are twofold. First, we seek to contextualize the ethico-legal norms of divorce in the two traditions historically and textually and tease out the insights from such contextualization and their relevance for present-day Muslim and Jewish communities. Second, we examine the how and the why of our comparative approach and its methodological and epistemological implications in the scholarship on feminist theology within and across Islamic and Jewish traditions. 

A. Seppo Sipilä (Suomen Pipliaseura/Finnish Bible Society): Kaikkivaltiasko: miten suomentaa heprealainen ilmaus El Shaddai?

Viime vuoden toisella puoliskolla julkaistujen kirjojen, kuten Latvuksen Jumala kuvien muutoksessa (Kellarimedia, 2025), myötä virisi teologien parissa keskustelua jumalakuvasta. Keskustelun sivuhaara koski käsitettä el shaddai ja sen käsittelyä Raamatun suomennoksissa. Tässä esityksessä pohdin viimeaikaisten käännösteorioiden valossa niitä reunaehtoja, joilla raamatunkäännökset syntyvät sekä sitä, mitä tästä seuraa käsitteen el shaddai suomentamisen kannalta. Käännösteoriat, esimerkiksi skopos-teoria, ohjaavat meitä ymmärtämään kääntämisen laajasti kunkin kieliyhteisön sisäisenä monimutkaisena prosessina. Prosessi rajaa kääntäjien käyttämiä käännösratkaisuja tavalla tai toisella. Raamatun kääntäminen on tässä suhteessa poikkeuksellisen haastava alue. Siksi kääntämisen aikana on huolellisesti pohdittava, mitä tarkkaan ottaen käännetään, kenelle käännös on suunnattu ja millaiseen käyttöön se on suunniteltu. 

B. Kari Latvus (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): ”Kaikkivaltias”-termin taustahistoriasta kohti feministiteologiaa

Sana ”kaikkivaltias” on noussut tarkasteluun viimeisten vuosikymmenien aikana monista syistä. Termin taustalla olevan hepreankielisen ilmauksen el shaddai merkitys on epäselvä. Edelleen ilmauksen kääntämiseen tulee haasteita Septuagintan takia. Septuagintan myötä UT:ssa Ilmestyskirjaan levisi termi pantokrator ja siitä on vain kukon askel ilmaukseen omnipotens. 

Merkittävän keskustelun asiassa avasi toisen maailman jälkeinen teologia, teologia Auschwitzin jälkeen. Erityisesti feministiteologia on nostanut aktiivisesti esiin ongelmia, joita liittyy kaikkivaltias termiin. Dorothee Sölle ja Elizabeth A. Johnson ovat esimerkkeinä uudesta metodisesta lähestymistavasta, jossa tulkitsijan kokemusmaailma ja laajemmin sosiaalinen ja yhteiskunnallinen todellisuus otetaan tietoisemmin huomioon.  

Kaikkivaltias-termin outous nykyhetkessä on ilmeinen, mutta se on edelleen keskeinen kiintopiste uskontunnustuksessa, messun rukouksissa ja pyhien tekstien käännöksissä. 

C. Björn Vikström (Åbo Akademi): ”Et kykene rakastamaan, ellet ole valmis muuttumaan”

Saksalaissyntyisen, katolisen teologin Werner Jeanrondin väittämä asettaa käsitykset Jumalan muuttumattomuudesta ja kaikkivoipaisuudesta kyseenalaisiksi. Kristillinen jumalakäsitys on syntynyt ja kehittynyt juutalaisen ja hellenistisen perinteiden ristipaineessa. VT:ssa Jumalaa kuvataan uskolliseksi ja luotettavaksi, sekä kaikkivoipaiseksi ja kaikkitietäväksi, mutta samalla hän uhkaa, varoittaa, katuu ja antaa anteeksi. Hellenistiseen filosofiseen perinteeseen kuuluvat käsitykset Jumalasta muuttumattomana periaatteena, kaiken alkuna. Keskiajalla syntyneet todistukset Jumalan olemassaolosta perustuvat laajalti loogiseen argumentointiin, jossa Jumalan ominaisuudet ovet keskiössä. Ruotsalainen teologi Ulf Jonsson on kuitenkin huomauttanut, että nämä todistukset syntyivät luostarikontekstissa, jota kannatti säännöllinen hartauselämä, johon kuuluivat palvonta ja ylistys. Todistukset Jumalan läsnäolosta tulee siis ymmärtää tämän spiritualiteetin tuotoksina, eikä vain rationaalisen spekulaation tuloksina. Monet teologit sekä historian aikana että omana aikanamme ovat etsineet ratkaisua kysymykseen, miten ihmisen kanssa vuorovaikutuksessa oleva Jumala, joka kärsii, rakastaa ja armahtaa, on yhdistettävissä läntiseen teologiseen perinteeseen.  Tässä esitelmässä keskityn muun muassa seuraaviin teologeihin ja filosofeihin: John D. Caputo: God, perhaps, Thomas J. Oord: The vulnerability of God, sekä Richard Kearney: The God Who May Be. 

D. Terhi Paananen (Kirkkohallitus/Church Council): Jumalan rakkaus vai kaikkivaltius?

Kirkkokäsikirjojen rukoukset, erityisesti kollehtarukoukset, kantavat kirkon oppia eikä niitä ole lupaa muuttaa. Ne luetaan messussa sellaisina kuin ne ovat kirkkokäsikirjassa. Kollehtarukousten kautta seurakuntalaisille muodostuu käsitys siitä, mitä kirkko opettaa. Erityisesti rukousten puhuttelut kertovat mitä kirkko opettaa Jumalasta. Yleinen käsitys Jumalasta liittyy Jumalan hyväntahtoisuuteen ihmistä kohtaan ja absoluuttiseen valtaan tehdä mitä tahtoo. Kärsivän ihmisen kokemus ei sovi yhteen tämän kuvan kanssa. Kärsimyksen edessä ihminen näyttää joutuvan valitsemaan, uskooko hän Jumalan olevan hyväntahtoinen vai kaikkivaltias. Tässä esityksessä esittelen ensin kokonaiskuvan kollehtarukouksissa käytetyistä Jumalan puhutteluista ja peilaan niitä kärsivien ihmisten kokemukseen. Meidän on vastattava olennaiseen kysymykseen: antaako kirkko kollehtarukouksien puhutteluissa oikean kuvan Jumalasta?  

A. Helena Kupari (UEF): Kuolemantila, kuuluminen ja kuvittelu Lapinlahden ortodoksisella hautausmaalla

Kuolemantilan (deathscape) käsite on saanut inspiraationsa antropologi Arjun Appadurailta (1990, 1996). Appadurain mukaan maailmanlaajuiset kulttuuriset virtaukset synnyttävät maisemia (scapes), jotka puolestaan toimivat rakennuspalikoina kuvitelluille maailmoille (imagined worlds). Ajatus kuvitelluista maailmoista laajentaa Benedict Andersonin (1993) tulkintaa kuvitelluista yhteisöistä. Kuolemantilaa käsittelevässä tutkimuksessa Appadurain ajattelua ei tavata hyödyntää laajemmin. Tässä esitelmässä kuitenkin tarkastelen kuolemantilaa suhteessa yhteen hänen hahmottelemistaan maisemista, jonka lähtökohtana ovat ihmisten liikkuvuus ja ryhmäidentiteettien epävakaus (ethnoscape). Varsinaisena tutkimuskohteenani on Helsingin ortodoksisen seurakunnan hallinnoima Lapinlahden hautausmaa, joka on iältään yli 200-vuotias mutta edelleen käytössä. Aineistoni koostuu kenttätyökokemuksista, käyttäjien haastatteluista sekä kirjallisista dokumenteista. Esitelmässäni kysyn, minkälaista yhteisöllistä – ensisijaisesti uskonnollista, mutta myös etnistä ja kansallista – kuulumista ja kuvittelua Lapinlahden hautausmaa mahdollistaa. Esitän, että hautausmaa on paitsi konkreettinen fyysinen paikka myös merkitystentäyteinen tila, jossa kuoleman ja ihmisyhteisöjen kulttuuriset maisemat limittyvät ja saavat erityisen muodon. 

B. Helena Krohn (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Uskonnoton kuolema Suomessa: Tilallisia neuvotteluja hautausmaan merkityksestä

Esitelmä tarkastelee tilallisesta näkökulmasta sitä, mitä on uskonnoton kuolema Suomessa. Tilallisuus ymmärretään jatkuvana, relationaalisena prosessina, jossa kuolemaan liittyvät merkitykset muotoutuvat tilallisissa kohtaamisissa maailman kanssa. Empiirinen aineisto koostuu asiantuntijahaastatteluista, osallistavasta kenttätyöstä, hautausmaakartoista sekä haastattelusta kahdella eri hautausmaalta: Honkanummen tunnustuksettomalta alueelta ja Kotkan Vapaa-ajattelijoiden hautausmaalta. Uskonnottomat ja sekulaarit toimijat luovat tilaa vaihtoehtoisille muistamisen ja kuulumisen tavoille, vaikka hautausmaat ovat historiallisesti juurtuneet kirkolliseen hallintoon.

Esitelmä nostaa esiin tutkimustuloksia siitä, miten toimijat neuvottelevat uskonnottomuuden tilan lain, instituutioiden, normien ja arvojen määrittämissä rajoissa. Subjektiviteetti, kuuluminen ja kuolemanjälkeiset suhteet rakentuvat tilallisten käytäntöjen, materiaalisuuksien sekä affektiivisten ulottuvuuksien kautta. Näkökulma avaa kuolemaan sekä katsomuksiin liittyviä merkityksenantoja uudella tavalla tarkasteltaviksi.

C. Maija Penttilä (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Ortodoksinen hautausmaa merkitysten tilana: kertomus, materia ja toimijuus

Esitelmäni tarkastelee ortodoksisen hautausmaan semanttista elämää. Analysoin, miten hautausmaan käyttäjät ja surijat rakentavat kuoleman yhteydessä merkityksellistä tilaa hautausmaalla sekä mitä tämä tila ja siellä tehty toiminta symboloivat. Hautausmaa merkitysten tilana rakentuu tässä analyysissa kolmesta tilallisuuden teemasta: kertomukset, materiaaliset valinnat ja toteutettu toiminta. 

Tutkimusaineisto on etnografista, jota on kerätty kesästä 2025 alkaen ja joka koostuu muun muassa hautausmaakävelyistä, havainnoinnista ja haastatteluista Pyhän Nikolauksen ortodoksisella hautausmaalla. Hautausmaa on tunnustuksellinen ortodoksinen hautausmaa, joka kuuluu Suomessa toimiville tällä hetkellä Moskovan patriarkaatin alaisille Pyhän Nikolauksen ja Pokrovan seurakunnille. Seurakunnilla on varsin pitkä historia Suomessa, ne on perustettu vuosina 1926 ja 1927. Pyhän Nikolauksen hautausmaa on perustettu vuonna 1938, jolloin seurakunta rakensi kirkon ja aloitti hautaukset tälle aiemmin syrjäiselle, vanhalle venäläiselle sotilashautausmaalle.

Tulokset osoittavat, että hautausmaan keskeiset kertomukset avaavat Helsingin venäläistä historiaa, jota myös hautausmaan erinäköiset vanha ja uusi puoli ilmentävät. Hautausmaa ei ole staattinen tila, vaan elämänkierron ja pienen tilan vuoksi nopeastikin muuttuva, johon sekä yksittäiset perheet ja surijat kuin myös hautausmaata ylläpitävä yhteisö ja sen ratkaisut vaikuttavat. Hautausmaan kävijöiden toiminta, kuten hautojen hoito, rukous, kuolleelle puhuminen sekä muut muistamisen rituaalit, ilmentävät yhteyden ja hoivan jatkumista kuolleeseen, surun käsittelyä, uskonnollisuutta sekä opittuja ja luovia kulttuurisia tapoja. 

A. Milla Heinonen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): God, Gender, and the People: Religious Populism in the Nordic Welfare State

This paper analyzes how religion and anti-gender movement are jointly mobilized in contemporary populist politics by examining Finnish parliamentary debates around the legislation process of Act on Legal Recognition of Gender (2022–2023). Focusing on right-wing populist interventions in Finland, the study shows how anti-gender rhetoric reconfigures religious meaning, political authority, and gendered order within a secular democracy.  Based on qualitative analysis of parliamentary debates, the paper conceptualizes religious populism as populist performance that mobilizes religious teachings and moral authority to legitimize political claims and limit pluralism. It has become a global political trend through the anti-gender movement - a transnational mobilization opposing gender recognition, sexual diversity, and egalitarian gender norms (Caiani 2023).  This paper identifies three interconnected mechanisms through which religion and anti-gender movement become entangled: the sacralization of sex and the body, the deployment of religious crisis narratives, and explicit appeals to Christian doctrine as a foundation for law-making.   The paper challenges assumptions about Nordic secular exceptionalism and highlights how religion operates as a powerful political tool in contemporary culture wars. I argue that entanglement of religion and anti-gender movement in politics is central to current struggles over democracy, authority, and belonging in the 21st century. 

B. Grazina Bielousova (Vilnius University): Moral Politics without Party Labels: Discursive Constructions of Reproductive Rights

This paper theorizes the political role of Lithuanian Catholic media in debates on reproductive rights through the lenses of framing and agenda-setting, combining these approaches with critical discourse analysis. Drawing on the Discourse-Historical Approach (Wodak) and Fairclough’s model of critical discourse analysis, I analyze how Catholic media shape the parameters of public debate on reproductive rights (abortion, contraception, use of assistive reproductive technologies, etc)  across the last three parliamentary election cycles (2016, 2020, and 2024) without engaging in explicit party endorsement.   I argue that these outlets operate as agenda-setters by defining reproductive rights as a salient moral and civilizational issue, and as frame producers by systematically rearticulating policy questions in terms of “values,” broader demographic concerns and the moral foundations of the social order. Rather than advancing programmatic political positions, Catholic media construct a normative interpretive framework within which political options become intelligible or delegitimized. This process relies on interdiscursivity: theological vocabularies are strategically combined with legal, demographic, and human-rights discourses, allowing moral claims to circulate as o.

C. Przemysław Kantorski (University of Silesia in Katowice): A Fragile Personalism: Exploring Catholic Media Discourses on “Gender Ideology”

John Paul II is widely considered one of the initiators of the broadly defined anti-gender discourse (Case 2016; Grzebalska & Soós 2016; Korolczuk, Graff & Kantola 2025). The Polish Pope was the first media and political actor of this rank to use the problematic and controversial term "gender ideology." His concept of the "civilization of death" provides a conceptual framework for anti-genderism with a clearly religious, Christian provenance (Graff 2016; Grzebalska & Soós 2016).  However, little attention has been paid to the problem of media adaptation of papal teachings to the immediate needs and goals of Catholic media. The themes that have most interested researchers of Catholic antigenderism to date are primarily the institutional and discursive entanglement of the Church in the struggle for cultural hegemony (Carnac 2014), and its representatives' support for values that contradict the axioms of liberalism. The purpose of this article is to expand upon this knowledge gap. 

A. Feeza Vasudeva* and Katja Valaskivi* (*Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Godbots and Religious Mediation: An Exploratory Study of Religious AI Interaction

The rapid diffusion of generative AI has given rise to Godbots: conversational systems that speak in the voice of gods, deities, or religious authorities. Some examples include applications marketed as AI Jesus, as well as scripture-based assistants, including JesusGPT, QuranGPT and GitaGPT, amongst others. Built on general-purpose LLMs and adapted through prompts or curated texts, these systems extend earlier forms of online religious presence by enabling an interactive, dialogic exchange. Rather than simply distributing religious information, Godbots generate responses dynamically in conversation, allowing users to approach them for religious or spiritual engagement. 

This paper presents a pilot, exploratory analysis of Godbots as a form of religious mediation. Drawing on a limited case sample, the study examines how conversational AI formats shape the mediation of religious knowledge and guidance, and the performance of authority. Rather than looking for theological accuracy, the analysis treats Godbots as mediating objects. The findings are offered as indicative rather than representative and are used to identify recurring interactional patterns and to outline conceptual and methodological questions for future research on religion and generative AI, including comparative work across religious traditions, languages, and platform configurations. 

B. Jarno Lantta (NA): Prophetic Artificial Intelligence

In Douglas Adams' popular sci-fi work "The Hitchhiker's Guide to the Galaxy", humans ask a supercomputer about the meaning of life. The computer's answer - "42" - which itself has become a popular reference, was meant as sarcastic, but the quest of finding answers to our deepest questions from computers is a very real phenomenon. Currently, some believe that the continuing development of AI will lead into the creation of a god-like being or "singularity", while existing AI applications have already taken on priestly duties in religions around the world. The goal of this presentation is to look at the current contexts of prophetic AI use and related theoretical perspectives, with the help of brief empirical examples. The presentation begins with an overview of current conceptualizations of the interconnections between prophecy (or prophetic activities) and artificial intelligence. After this, examples from the author's two thesis projects (Bachelor's & Master's) on religion and AI will be analyzed from the perspective of prophetic AI. In the former, AI bots simulating forum users were found to be seen in some contexts as "prophetic" by human users of the forum, even if only ironically. In the latter, the real-life "prophetic" capacities of ChatGPT and two other LLMs were tested by asking them to describe the future in 2050. These examples will be compared with each other and with existing conceptualizations of prophecy.

C. Kristina Eiviler (University of Zurich): Orthodox Christianity in the Age of AI: Embracing the Chatbots

In October 2025, the Holy Metropolis of Nea Ionia, a part of the Greek Orthodox Church, in partnership with the University of the Aegean, launched LOGOS, the first-ever AI chatbot authorized by any Orthodox Church. Notably, the unprecedented introduction of a chatbot comes years after other religious communities began integrating emerging technologies (e.g., in 2015, the Longquan Buddhist monastery in China presented a Buddhist robot, Xian'er; in 2017, the Protestant church in Hesse and Nassau in Germany developed the BlessU-2 robot). Based on the media presentation of the LOGOS chatbot, public discussions regarding the chatbot, and in-depth interviews with the creators of the LOGOS, this paper aims to (1) offer an comparative overview of the other attempts to employ AI in relation to the Orthodox Christianity (e.g., Character.ai platform, AI Orthodox, Tumanko); (2) explore the discursive entanglements among the AI chatbots and Orthodox chursches as a "digital missionary;" (3) investigates the reasoning behind introducing LOGOS chatbot by the Greek Othodox church. By situating the implementation of LOGOS within the cultural imaginary of the "robotocracy" - a term used by the Patriarch Bartholomew, the head of the Ecumenical Patriarchate - this paper asks how the Orthodox chatbots function as a discursive tool for mediating the sacred through the AI. 

D. Tuomas Äystö (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): “Is AI playing God?” Sketching a societal study of religion and technology

Big Tech key figures, such as Mark Zuckerberg and Elon Musk, are drawn to “big questions” concerning the very meaning and limits of human life and society, which brings them near the discursive territory often ascribed to religion. Indeed, what I call “religionization of technology” is commonplace. Advocates of new tech such as AI can be called “tech evangelists”, while tech-related startups facing financial hardship can be said to be in the “valley of death.” The philosopher Nolen Gertz has described Facebook as a “world religion”. The humanist chaplain of Harvard University, Greg Epstein, has characterized technology as the “dominant religion” of our world. Technologies such as biogenetics are sometimes described pejoratively as “playing God”. However, I claim that the most critical and analytical question is not whether technology is religion or not. Instead, we should ask why so many want to make this comparison, how exactly it is done, by whom, to what ends, and why the comparison between religion and technology seems so easy. Thus, I deviate from most previous studies on religion and technology, where the focus has often been either on theorization of technology as religion-like, on researching the religious communities’ engagement with technology, or on more philosophical/theological investigations of emerging issues. I sketch a framework that reorients that study into a societal investigation of religionization of technology itself. 

A. Erkki Koskenniemi (Åbo Akademi): Augustinus ja Rooma-ideologia

Vergiliuksen kauniiseen pukuun pukemalla roomalaisella imperialismilla oli ollut historiansa jo kauan ennen Augustinusta. Siksi on mielenkiintoista, että hän haastaa Rooma-idean kaikkein pyhimmän muotoilun Jumalan valtio -teoksen ensimmäisellä sivulla. Tämän jälkeen hän käsittelee teoksessaan usein valtioiden halua laajentua ja hallita vieraita kansoja eikä näe sen takana muuta kuin itsekkyyden, ahneuden ja vallanhalun.  Maailmanpolitiikan nykytilanne teee tästä Augustinuksen teoksen piirteestä mahdollisimman ajankohtaisen. 

B. Marja-Leena Hänninen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Proban cento: Vergilius siltana roomalaisesta kristilliseen kulttuuriin

Rooman valtakunta eli 300-luvulla suurta murroskautta, jossa yhtenä kehityslinjana oli valtakunnan asteittainen kristillistyminen. Nyt kristillistyminen kosketti entistä enemmän myös roomalaista aristokratiaa. Ylhäisön kääntyminen kristinuskoon alkoi vaikuttaa myös sen edustamaan perinteiseen roomalaiseen kulttuuriin: kuinka sovittaa yhteen sen arvostama kirjallinen perinne ja uuden uskon vaatimukset. Vanhan perinteen sivistyksellisiä kulmakiviä oli Augustuksen aikana elänyt runoilija Vergilius ja erityisesti hänen kansalliseepoksen aseman saavuttanut Aeneis-runoelmansa. Yksi varhaisimmista tunnetuista kristillisistä runoelmista on roomalaisen ylhäisönaisen Proban laatima cento-runo, jossa hän käyttää Vergiliuksen säkeitä Raamatun tapahtumien kuvaamiseen. Yhdistelmä on mielenkiintoinen, koska roomalaisille Aeneis merkitsi heidän esihistoriansa tarinaa, ja centossa se on istutettu palvelemaan toisenlaista historiaa. Pohdin esitelmässäni, miten roomalaiset arvot ja Rooman historia näkyvät Proban centossaan käyttämissä säkeissä. 

C. Antti Laato (Åbo Akademi): Rooma varhaisessa juutalaisessa ja kristillisessä Jesajan kirjan tulkinnassa

Jesajan kirjan kuvaukset Israelin tai Juudan kansan vihollisen kukistumisesta ovat vaikuttaneet varhaiseen juutalaiseen ja kristilliseen tulkintaan Roomasta. Esitelmässä verrataan varhaisia juutalaisia ja kristillisiä tekstejä, millä tavalla niissä Jesajan kirjan lähinnä Babyloniaa ja Assyriaa vastaan suunnattuja tekstejä (esim. Jesajan luvut 10; 13-14; 36-37; 46-47) on käytetty Roomaa vastaan suunnatussa kritiikissä. Juutalaisissa teksteissä otetaan esille 4 Esra ja 2 Baruk, kristillisistä teksteistä taas Ilm ja Ascensio Isaiae. Lisäksi käsitellään, millä tavalla Sibyllan oraakkeleissa, jotka voidaan yhdistää niin juutalaiseen kuin kristilliseen tulkintatraditioon, on käytetty Jesajan kirjan tekstejä Rooma-kritiikissä. Esitelmän taustana on allekirjoittaneen johtama Suomen Akatemian tukema tutkimusprojekti Jesajan kirjan varhaisesta kristillisestä tulkinnasta. Päähuomio projektissa on selvittää, millä tavalla varhainen kristillinen tulkinta hyödynsi juutalaista tulkintatraditiota ja sen teemoja. Allekirjoittanut viimeistelee parhaillaan monografiaa Justinus Marttyyrin Jesajan kirjan eksegeesistä. Esitelmän taustana ovat myös allekirjoittaneen lukuisat artikkelit ja Suomen patristisen seuran julkaisema käännös ”Jesajan taivaaseenastuminen ja hänen marttyyrikuolemansa”, joissa on keskusteltu varhaisesta kristillisestä Jesajan kirjan tulkinnasta ja sen juutalaisista juurista. 

D. Anni Maria Laato (Åbo Akademi): ”Cohabitamus in hoc saeculo” (Tert. Apol 42.2)

E.R. Dodds kutsuu teoksessaan “Pagan and Christian in an Age of Anxiety” (1965) aikaa Marcus Aureliuksesta Konstantinukseen “epävarmuuksien ajaksi” sen poliittisten, sosiaalisten ja taloudellisten kriisien takia. Kristittyjen määrän kasvu, mutta myös konfliktit kristittyjen ja ei-kristittyjen välillä osuvat tähän aikaan. Esimerkki siitä, että kristityt toisaalta näkivät itsensä tavallisina roomalaisina, mutta toisaalta taivaan kansalaisina, on Tertullianus, joka kirjoittaa ”asumme yhdessä tässä maailmassa”. Luennossa käsitellään Doddsin teesien valossa Tertullianuksen näkemyksiä roomalaisuudesta ja lojaalisuudesta valtiolle, sekä sitä, miten tämä alkaa näkyä Rooman kaupunkikuvassa (John Curran: Pagan City and Christian Capital, 2000). 

Miten tutkija kytkeytyy tutkimaansa aihepiiriin? Suomenkielinen paneelikeskustelumme kokoaa yhteen teologian ja uskonnontutkimuksen eri alojen tutkijoita. Tavoitteenamme on synnyttää itsereflektion ja moninäkökulmaisuuden pohjalta keskustelu tutkitun tiedon paikallistumisesta (engl. situated knowledge) ja kartoittaa yhdessä tutkijan erilaisia mahdollisuuksista huomioida tuottamansa tiedon paikallisuus osana tutkimusprosessia.

Panelistit:

• Ilona Blumgrund (Åbo Akademi): Teologin positionaalisuus turvapaikanhakijoiden tutkimuksessa
• Heikki Haara (Helsingin yliopisto): Ihmisoikeuksien historian poliittisuus ja tutkimuksen paikallistuminen
• Taina Kalliokoski (Itä-Suomen yliopisto): Ekoluopumisen sosiaalieettinen tutkiminen
• Rope Kojonen (Helsingin yliopisto): Tiedon paikallistuminen uskonto ja tiede -keskustelun tutkimuksessa
• Miro Leporanta (Helsingin yliopisto): Paikallistunut tieto ja postkoloniaalinen jännite: valtiollisuus, alue ja merkitys Serbian Kosovon kiistassa
• Suvielise Nurmi (Aarhus University): Paikallistiedon pluralismi ja globaalit tavoitteet biodiversiteettietiikassa
• Harri Söderholm  (Helsingin yliopisto): Tiedon paikallistuminen ja luonnontieteelliset ideaalit: konflikti, dialogi vai symbioosi?

A. Joonas Tammela (Jyväskylän yliopisto/University of Jyväskylä): War, revolution, and social order in local sermons in Sweden, 1790-1820

The turn of the 19th century was an era of significant social change in Europe and the Swedish realm. The French Revolution (1789) in particular led to a prolonged period of uncertainty in Western Europe along with the widespread Napoleonic Wars. Even Sweden was drawn into the wars, which ultimately led to the division of the realm and the reorganization of the state administration. At the same time, the period of uncertainty in Sweden and Finland included continuities from the early modern era, which were also supported by the church. The printed sermons of high-ranking church representatives gradually began to reflect ideas of citizenship, but changes in ordinary parishes were more moderate. I examine the interpretations of clergymen regarding the social order in the decades following the French Revolution (c. 1790–1820) using sermon manuscripts from local parishes. I will discuss how continuities, which were formulated in different ways in varying local communities, played a key role in the sermon's teaching on social themes. The time of war and uncertainty rather led clerics to underline the significance of the prevailing social order. The French Revolution was a shock for them. They feared that its effects would spread in the wake of Napoleonic Wars. At the same time, it was natural for clergymen to relate war and power politics to the idea of God's guiding hand. The presentation is based on my doctoral dissertation (University of Jyväskylä), completed in the fall 2025. 

B. Rasa Pranskevičiūtė-Amoson (Vilnius University): Anastasian Tradition, Nation and Ecospiritual Utopia in the Context of War

The paper focuses on the Anastasia ‘spiritual’ movement, classifiable as New Age which emerged in Russia in the aftermath of the collapse of the Soviet Union, and since has spread to East-Central Europe and beyond, it is related with the implementation of environmental and spiritual ideas of alternative communitarian movements during the establishing of quickly spreading nature-based spirituality communities and their settlements. The paper discusses ecospirituality and right-wing ideologies in the context of the Russo-Ukrainian war by mapping out changes of discourses among the part of Anastasians (e.g., Anastasians in Russia and occupied Crimea joining a number of (pro)Russian communities, which through their subordinate media, have exalted and justified the Russo-Ukraine; supported by the regime of Russia sovereign ideas among Anastasians in other countries) – as well as their reflections on (previously) existentially crucial worldview understandings and today’s disruptive realities. In the paper, I will look at how intensification (or in some cases, decline) of Anastasian ideas on tradition, nation and ecospiritual utopia took a visible step since February 2022, together with Anastasian conceptualization of war; and how these ideas became instrumentalized in Putin’s Russia propaganda. 

C. Anna-Riina Hakala (Åbo Akademi): War, Masculinity, and Spiritual Growth in Bernard of Clairvaux’s De laude novae

This paper looks at Bernard of Clairvaux’s (1090–1153) treatise De laude novae militiae ad milites templi, which is dedicated to the head of the Templar Knights, Hugo de Payns. The text dates from before the Second Crusade (1147–1149) to the Holy Land. The Templars represented a new kind of soldier, whose purpose was to have the piety of a monk through the very act of wielding a weapon on a battlefield. Combat is presented as a means of spiritual growth for a fighting man of God. In the treatise, Bernard ties the two realities of warriorhood and monkishness as a whole, using manliness as a measure for well-intended violence. This paper argues that Bernard presents justified war as a means of spiritual growth for the Templars and that this is tightly linked to a masculine ideal. Bernard turns war into a struggle for the true identity of a dedicated man of God: a redeemed soldier of Christ. 

D. Jere Kyyrö (Tampereen yliopisto/Tampere University): Orthodox Churches between East and West in Finnish News Media Reporting on the War in Ukraine

The Imagined West research project studies how the West is constructed in Finnish media (Helsingin Sanomat, Iltalehti, and Yle) reporting on the war in Ukraine. This paper focuses on how the Orthodox churches in Ukraine and Finland are discussed in the project's media dataset. What kind of role does Orthodox Christianity play when Ukraine’s—and by proxy Finland’s—position as part of the West is discussed?  The Russian war of aggression against Ukraine led Finnish media to draw comparisons between Ukraine and Finland as countries located on the eastern border of the West and sharing a troublesome history with Russia. The Russian aggression also prompted a shift in Finnish geopolitics, resulting in the country’s NATO membership. In theories of civilizations, as well as in civilizational ideologies, Orthodox Christianity has often been seen as definitive of a Russia-centric Orthodox civilization, distinct from Western civilization, which is characterized primarily by Protestant and Catholic Christianity.   Our data suggest that Orthodox Christianity, when discussed as distinct from the West, appears mainly in the context of cited Russian sources; nevertheless, Orthodox Christianity remains a topic of interest in Finnish media reporting on the conflict.

A. Natalia Taksami (University of Turku): Everyday Animism and Shamanic Practices: Inner Ethnography of Russian Far East

This presentation explores everyday animistic practices and shamanic interactions as they are lived and experienced within my family and community of the Nivkhi, a small Indigenous group of the Russian Far East. The study focuses on daily interactions with household and natural spirits, inherited ritual practices, and sacred objects preserved over generations. The research is based on My Inner Ethnography, a qualitative approach that combines autoethnography, indigenous methodology, and reflexive anthropology. It draws on autoethnographic observations, family narratives, and archival materials collected by my father in the mid-20th century from remote regions of Siberia and the Russian Far East. By bringing these observations into academic discussion, the study contributes new, grounded material to the anthropological understanding of animism and the relational dynamics among humans, spirits, and the environment in small northern communities. Rather than treating sacred objects and ritual actions as distant cultural artefacts, the study approaches them as active participants in relational worlds, connecting humans, ancestors, local spirits, and the landscape. The presentation will be illustrated with sculptural representations of spirits from my family and lineage, as well as shamanic ritual objects, highlighting their role in mediating relationships between humans, ancestors, and the spiritual realm. 

B. Inkeri Aula (Aalto University) ja Pia Lindman (TBC): Kivien ja mineraalien puhetta: aistienalinen animistisena ja posthumanistisena ympäristötietona

Ympäristö vaikuttaa perustavanlaatuisesti siihen, mitä me olemme, ja meidän olemisemme ympäristöömme. Posthumanistinen onto-epistemologia – mikä on todellista ja mitä siitä voidaan tietää – tarkastelee ihmis-subjektin ja elävän ympäristön keskinäistä yhteismuotoutumista. Animistisen tiedon tavoin posthumanismi tarkastelee ihmistä laajemman luonnon ja toimijuuksien suhteita.  

Tuomme animistisen ja posthumanistisen ontologian yhteen Pia Lindmanin subsensoriaalisen eli aistienalisen käsitteellä. Lindman on kehittänyt aistienalisen ulottuvuuden tekniikoita, joilla tuoda tietoisuuteen kehon ja ympäristön välittämää mikroviestintää. Aistienalinen käsitteellistää kuinka kehomme ja maailmamme muodostamat aineet, voimat ja vaikutukset, kuten metallien ja mineraalien toiminta, voivat välittyä tajuntaamme subsensoriaalisina havaintoina kuten ääninä, väreinä, muotoina ja rytmeinä, joiden tulkinta rinnastuu animistisiin ilmaisuperinteisiin. 

Pohdimme posthumanistista materialismia, animistista sielullisuutta, ja ympäristösuhteita kriisiaikoina kahden konkreettisen tapauksen kautta. Aula on tutkinut ihmisten kokemia suhteita länsieurooppalaisiin neoliittisiin kivikehiin. Aineistossa kivipaasia kuvaillaan osana maisemaa elävinä toimijoina, joiden luona vierailu vaikuttaa haastateltuihin affektiivisilla ja tiedollisilla tasoilla. Lindman on taiteellisessa tutkimuksessaan koetellut mahdollisuuksia ymmärtää saven, alkuaineiden ja mikrobien ääntä tekemällä aistienalisia vaikutelmia havaittaviksi. Esitämme, että aistienalinen on posthumanistisen onto-epistemologian perusteella relevanttia tietoa, joka edustaa animistista tiedon modaliteettia. 

C. Jaana Kouri (University of Turku): Ihmisen ja ympäristön suhde suomalaisessa (nyky)shamaniudessa

Ihmisen ja ympäristön suhde on historiallinen ilmiö, joka on muuttunut ja muuttuu ajan kuluessa. Mikä on nykyisten shamanismin harjoittajien suhde ympäristöön Suomessa? Esitys perustuu vuonna 2025 tekemääni 12 shamaniuden harjoittajan haastatteluun. Shamanismin on sanottu perustuvan animismiin, mutta miten animismi käsitetään ja miten se ilmenee nykyshamaniudessa eli shamaanin toiminnassa ja ympäristöyhteydessä? Tarkastelen ympäristösuhdetta tilanteellisina, paikallisina ja universaaleina animismeina, jotka Suomessa tulevat esiin monimuotoisina kokemuksellisina shamaniuksina kansainvälisten vaikutteiden, perinteisen ja universaalin shamaniuden sekä paikallisia perinteitä korostavan tietäjyyden nykyisessä rinnakkainelossa. Minkä harjoittajat kokevat ja kuvaavat itselleen tärkeimmäksi ympäristöksi? Minkä haastateltavat näkevät shamaanin tehtäväksi etenkin nyt monikriisin aikana? 

D. Hanne Metsähinen (University of Turku): ”Keskustelin luonnon kanssa” – Autoetnografia animismin tutkimuksessa

Kirjoitan (auto)etnografista väitöskirjaa shamanistisesta parantamisesta nykyajan Suomessa. Sekä tutkijat että shamanismin harjoittajat katsovat shamanismin perustuvan animismiin. Autoetnografiassa tutkijan omat kokemukset tutkimuksen aiheesta ovat osa tutkimusaineistoa. Tämä menetelmä on erityisen hyödyllinen shamanismin tutkimuksessa, sillä ulkopuolinen tutkija ei voi havaita shamanistisissa kokemuksessa olennaista aineetonta ulottuvuutta. Autoetnografiaa käytettäessä on kuitenkin noudatettava tiettyjä periaatteita, kuten tutkijan aseman paikantamista, vahvaa refleksiivisyyttä ja kokemusten kirjoittamista mahdollisimman pian niiden jälkeen, jotta tutkimus olisi luotettavaa.   Esityksessäni käsittelen autoetnografisen menetelmän käyttöä tutkimuksessa. Esimerkkeinä käytän omia kokemuksiani animistisesta vuorovaikutuksesta luonnon kanssa, mistä olen saanut merkittävää tukea erilaisissa elämäni haasteissa. 

A. Flemming A. J. Nielsen (Ilisimatusarfik & University of Greenland): Aspects of the cultural encounter in eighteenth-century West Greenland

The arrival of the Christian mission, led by Norwegian missionary Hans Egede, in West Greenland in 1721 gave rise to an unprecedented encounter between two radically different cultures. Documentation primarily provided by the missionaries themselves shows that the newcomers had to accept that the faith they wanted to spread was not uncritically embraced, but became subjected to discussion and assessment in light of the local worldview. The missionaries’ notes provide rare glimpses into this bygone imagined world that waned with the progression of Christianization, a process that, in less than a hundred years, would convert an oral culture into a Christian written culture, supplementing and to some extent replacing oral lore by books and classrooms. This study of cultural interaction in eighteenth-century West Greenland consists of a short review of the elements of the local worldview that seem most evident in the fragments of oral tradition recorded by contemporary writers who had stayed in West Greenland for shorter or longer periods, and a discussion of what happened when religious specialists from different worlds met for the first time. What education programme did the missionaries implement? How was it received? 

B. Jouko Talonen (University of Helsinki, Prof. Emeritus): Lars Levi Laestadius (1800-1861), The Laestadian initial revival, and the Sámi people

Laestadianism emerged in the northernmost parish of Sweden, Karesuando, around 1845–1846, centred around the pulpit of Pastor Lars Levi Laestadius. The Laestadian revival was, in its early stages, a faith movement strongly connected to the Sámi area and the Sámi people themselves. Reverend Laestadius was a Swedish priest with distant Sámi familial ties. However, he can be regarded as a culturally and socially Sámi priest and influencer. His upbringing and operational environment were heavily influenced by Sámi mentality. Laestadius was proficient in three different Sámi dialects and created a written form of the so-called "kotalappi" language through his literary work.   In  the spread of the initial Lestadian revival  mobile mountain Sámi and reindeer herders carried the message of faith forward. The contributions of Sámi preachers were crucial in the early stages of Laestadianism, with figures such as Per Vasara and Per Anders Nutti leaving significant marks on the history of the movement. However, the Sami expansion of the initial revival suffered a severe blow during the Kautokeino rebellion in 1852.  Laestadianism also affect the Sámi and Sámi culture during the initial revival. 

C. Jyrki Knuutila (University of Helsinki, Prof. Emeritus): Political and Popular Aspects of the Cult of Saint Olaf within the Framework of Northernness Cultural Identity in Finland, from thirteenth up to the nineteenth Centuries

This article examines the cult of Saint Olaf in Finland between the thirteenth and nineteenth centuries through two analytical dimensions: the political and the vernacular. The political aspect concerns the transmission of the cult through Swedish migration, whereby settlers carried administrative practices, Christian traditions, and forms of landbased authority comparable to those observed in Norwegian settlement areas across the Arctic. The vernacular dimension focuses on cultural expressions such as pilgrimage, liturgical celebrations, the observance of Saint Olaf’s Day, and economic practices, which enabled the cult to take root also among Finnishspeaking communities. By analysing these two dimensions in parallel with developments in the wider Arctic region, the article highlights broad structural similarities rather than direct lines of influence, thereby clarifying how analogous social and cultural processes shaped the veneration of Saint Olaf on both sides of the Gulf of Bothnia. 

A. Serafim Seppälä (University of Eastern Finland): Armenialaiset, turkkilaiset ja venäläiset valkokankaalla: Vigen Chaldranyan

Itsenäisen Armenian parhaaksi elokuvaksi vallittu Vigen Chaldranyanin elokuva Ääni erämaassa (1991) on surrealistinen kertomus armenialaisen sielun matkasta muiden kansojen keskellä. Filmi on täynnä kristillistä ja kollektiivista symboliikkaa. Sen seuraaja Kyrie eleison taas tarkastelee Armenian ja Venäjän suhdetta allegorisesti. Elokuvat piirtävät monisäikeisen  kuvan siitä, miten armenialaiset, turkkilaiset ja venäläiset näkevät toisensa ja miten armenialaisten kollektiivinen kristillinen identiteetti erottaa heidät muista kansoista. Esitelmässäni tarkastelen näitä identiteettejä ja narratiiveja elokuvantutkimuksen keinoin, historiaan ja Chaldranianin haastatteluihin peilaten. Esitelmä liittyy tulevaan monografiaani, joka käsittelee bysanttilaisen estetiikan vaikutuksia idän kristillisten kulttuurien piirissä tehtyihin taide-elokuviin. 

B. Svante Lundgren (Åbo Akademi): Armenia azerbaidžanilaisin silmin

1800-luvun lopulla Turkissa ja Saksassa syntyi moderni ennakkoluulojen muoto armenialaisia ​​kohtaan, armenialaisvastaisuus. Saksassa armenialaisia ​​kutsuttiin yleisesti "idän juutalaisiksi". Nykyään nämä uskomukset ovat edelleen elossa Turkissa, mutta erityisesti Azerbaidžanissa, jossa ne ovat radikalisoituneet. Armenian ja Azerbaidžanin itsenäistyttyä vuonna 1991 käytiin verinen sota Vuoristo-Karabahista. Azerbaidžanissa armenialaisvastaisuus, joka oli ollut hallinnassa neuvostoaikana, kukoisti nyt. 

Azerbaidžanissa armenialaisvastaisuus on valtion hallitsemaa ja leviää kaikkia kanavia pitkin: poliittisesta johdosta, joukkotiedotusvälineistä, moskeijoista, populaarikulttuurissa, kouluissa jne. Se ei ole suunnattu ainoastaan ​​Armenian valtiota vastaan, vaan kaikkia etnisiä armenialaisia ​​vastaan. Natsien antisemitismin tavoin azerbaidžanilainen armenialaisvastaisuus on verrannut kohteena olevaa etnistä ryhmää syöpäsoluihin ja tuholaisiin, jotka olisi hävitettävä. Retoriikka on usein aggressiivista, jopa kansanmurhaan tähtäävää. 

C. Kati Parppei (University of Eastern Finland): Armenialaiset venäläisissä matkakertomuksissa

Venäläisten rakentamissa mielikuvissa ja käsityksissä armenialaisista ovat tavanneet poliittisten suhdanteiden mukaan painottua kristinusko, kaupankäynti ja eräänlainen epäluotettavuus. Tässä esitelmässä tarkastellaan mielikuvatutkimuksen näkökulmasta, miten armenialaisia ja Armeniaa maana kuvaillaan Venäjällä julkaistuissa matkakertomuksissa 1800- ja 1900-luvulla ja jäljitetään samalla ”kuvaston” aiempia kerroksia.  

D. Joonas Maristo (University of Helsinki): Armenialaisuus Ferdousin Kuninkaidenkirjassa (Šāhnāme)

Armenialaisuus on lähes näkymättömässä roolissa Ferdousin (n. 940–1020) Kuninkaidenkirjassa (Šāhnāme), joka on tunnetuin persialainen eepos. Armenialaiseksi kuvattu Johannes Mustacon on kuitenkin poikkeus. Historiassa hän oli Itä-Roomassa toiminut kenraali, jolla oli tärkeä rooli taisteluissa persialaisia vastaan. 

Ferdousin eepoksessa Mustacon esiintyy kapinakenraali Bahrām Čubinin (k. 591) tarinassa, joka sijoittuu sassanidikuninkaiden, Hormizd IV:n ja Khosrou II:n (hallitsi 590–628) hallintokausille. Esitelmässäni tarkastelen, miten Ferdousi kuvaa Johannes Mustaconia, miksi hän liittoutuu Khosrou II:n kanssa ja minkälainen rooli hänellä on Čubinin kapinan kukistamisessa.   

A. Harri Söderholm (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Jalon kärsimyksen anatomia. Laboratoriokoe varhaiskristillisten marttyyrikertomusten herättämistä tunnereaktioista

Miksi varhaiskristityt olivat niin viehättyneitä marttyyriudesta? Voisiko asiaa tutkia kokeellisesti? 

Marttyyrius on silmiinpistävä ja kysymyksiä herättävä piirre varhaiskristillisissä lähteissä. Yhtäältä marttyyrikertomuksia ja -diskurssia esiintyy aineistossa runsaasti. Toisaalta kertomusten historiallinen luotettavuus on kyseenalainen. Ilmeisesti useimmat varhaiskristityt tunsivat marttyyriuden ainoastaan marttyyrikertomusten kautta. Miksi marttyyriudesta tuli niin suosittu ja vaikutusvaltainen teema varhaiskristillisissä yhteisöissä? 

Kulttuurievoluutioteoriasta ja yleisemmin kognitiivisesta psykologiasta voi juontaa hypoteesin, että varhaiskristilliset marttyyrikertomukset olivat kognitiivis-emotionaalisesti optimaalisia kulttuurituotteita. Kenties ne synnyttivät voimakkaampia tunteita ja jäivät (siksi?) paremmin mieleen kuin kilpailevat kulttuurituotteet. 

Tätä hypoteesia testataksemme toteutimme esirekisteröidyn laboratoriokokeen (N = 91). Selvitimme marttyyrikertomusten aiheuttamia tunnereaktioita sekä fysiologisilla mittareilla että itsearviointikyselyillä. Lisäksi testasimme kertomusten lyhyen ja pitkän aikavälin muistettavuutta. 

Esitelmässä kerron tutkimusideastamme ja tutkimuksen toteutuksesta. Mikäli analyyseja ennättää valmistua, paljastan myös joitakin alustavia tuloksia.

B. Ari Tervashonka (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Systemaattisen analyysin nykykehitys 2026

Ida Heikkilän katsausartikkeli ’Systemaattisen teologian metodi Saksassa ja Suomessa’ 2020 kokosi enemmän tai vähemmän olennaisia ongelmakohtia systemaattisen analyysin julkaisuissa. Keskeisin huomio oli, että aiheesta on vähän julkaisuja mutta viime vuosina on työstetty lisää ja ensimmäinen kirja on myös julkaistu edellisistä artikkeleista englanniksi. 

Mikä on systemaattisen analyysin nykytila ja minkälaisia kehityskohteita menetelmällä on? Pureudumme näihin kysymyksiin yleistieteellisesti, eli kaikki systemaattisesta tieteen tekemisestä kiinnostuneet voivat löytää aiheesta metodologista harkintaa. 

Systemaattinen analyysi on Seppo A. Teinosen kehittämä laadullinen kompleksisia ongelmia tasoittava menetelmä, jossa hyödynnetään systemaattista otetta analyysin ja synteesin tukena. Viime vuosikymmeninä menetelmän käyttö on laajentunut teologian alalta moniin muihin aloihin mutta menetelmän kehittäminen on edelleen alkuvaiheissa. Systemaattisen analyysin hyödynnettävyys on melko laajaa, koska sitä voidaan hyödyntää kaikilla laadullisilla aloilla. Koska tiede itsessään on systemaattisuuteen pyrkivää tekemistä, menetelmän jatkokehityksen kannalta on olennaista, miten menetelmää voidaan kehittää yleistieteellisesti, ylläpitää sen vapaata metodologista proseduraalisuutta, unohtamatta systemaattisen analyysin metodista vertailtavuutta ja tieteellistä integriteettiä. 

C. Harri Söderholm*, Nina Nikki* (*Helsingin yliopisto/University of Helsinki), Jimi Vesala (Umeå universitet): Moraali yhteistyönä Vuorisaarnassa: MAC-teorian näkökulma

Esittelemme eksploratiivisen tutkimuksen, jossa tarkastelimme Oliver Scott Curryn muotoileman Morality-as-Cooperation (MAC) -teorian sovellettavuutta varhaiskristillisiin teksteihin käyttäen Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnaa tapaustutkimuksena. MAC-teorian mukaan yhteistyöhön liittyvien haasteiden ratkaisemiseen on evoluutiossa muotoutunut seitsemän universaalia moraalista osa-aluetta: perhearvot, ryhmäuskollisuus, vastavuoroisuus, sankaruus, kunnioitus auktoriteetteja kohtaan, oikeudenmukaisuus ja omistusoikeudet. Koeasetelmassamme viisi osallistujaa luokitteli ATLAS.ti-ohjelmiston avulla MAC-kategorioihin 102 ennalta valittua koineekreikankielistä tekstiyksikköä Vuorisaarnasta. Aineisto analysoitiin laskennallisesti. Tulokset osoittavat, että MAC-teorian ehdottamat moraaliset osa-alueet ovat laajasti edustettuina Vuorisaarnassa. Vastavuoroisuus ja kunnioitus auktoriteetteja kohtaan hallitsivat kategorioina. Annotoinnissa oli kuitenkin merkittäviä eroja johtuen tekstin metaforisesta ja monitulkintaisesta luonteesta. Tämä haaste on ratkaistava ennen kuin annotointiin perustuvia menetelmiä voidaan luotettavasti yhdistää koneoppimismalleihin, joiden avulla voidaan tutkia laajempia varhaiskristillisiä tekstikorpuksia. 

A. Maija Butters* & Mitra Härkönen* (*Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Deathscapes among Buddhists in Finland: Survey on Buddhist death and funeral practices

Finland has a small but actively growing Buddhist minority of about 30,000 members, of whom some are natives, while most have an immigrant background from Asian countries such as Thailand and Vietnam.  Until recently, these Finnish Buddhists have attracted only little attention among Finnish scholars (see Härkönen 2023; 2025), and for this reason, very little is known about their actual ideas and practices regarding death, burial, and the afterlife. It has been assumed that, for obvious religious reasons, their death-related understanding differs significantly from that of the secular or Lutheran Finn. Yet, at the same time, diversity in beliefs and practices is to be expected given this minority's cultural heterogeneity.  

To gather information on how Buddhists in Finland approach end-of-life issues and the wishes and concerns they may have regarding burial practices and memorials, we have conducted an online survey focusing on death-related beliefs and practices. The survey was conducted in Finnish and English in 2025 and in Thai and Vietnamese in 2026. In this presentation, we summarise the survey’s findings and results, illuminating the contemporary, multicultural Buddhist deathscapes in today’s Finland. 

B. Dóra Pataricza (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Between tradition and transformation: Jewish cemeteries as sites of continuity and change in Finland

Jewish cemeteries in Finland shed light on how small communities balance inherited traditions with the need to adapt. This paper follows their development from the late nineteenth century to today, with particular attention to Helsinki and Turku. The discussion builds on archival material, community minutes, and recent fieldwork, including conversations with congregation members, burial society volunteers, and caretakers who work with the sites on a daily basis. 

The cemeteries show how inherited Eastern European practices were adapted to local conditions. Questions of language, materials, and layout reveal shifting identities: gravestones move between Hebrew, Russian, Swedish, and Finnish, often within the same plot. Post-war changes introduced new challenges. These include the care of older sections, the handling of mixed families, and debates around ritual standards. Although the Chevra Kadisha societies in both Finnish Jewish communities have generally followed strict halakhic standards, discussions about more adaptable solutions have been ongoing for decades. The analysis of these debates alongside the practical changes on the ground reveal that besides the obvious fact that the cemeteries function as burial sites, they also operate as communal spaces that carry memory and mark identity. Their history demonstrates how a small minority community sustains its ritual life as circumstances change, and how burial customs can express continuity and the need to adapt. 

C. Auli Vähäkangas (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Personal and communal post-mortem bonds: Catholic death practices in Finland

This presentation examines the only two designated Catholic burial grounds in Finland, both located within Lutheran cemeteries.  The older site, Turku burial ground, was established in 1936, while the more recent one, Malmi burial ground, was not established until 2018. These cemeteries are important places when Finnish Catholics continue post-mortem bonds. Furthermore, the funeral and memorial practices conducted in various ritual spaces contribute to the bond between the bereaved and the deceased. This study seeks to find how Finnish Catholics maintain the post-mortem bond with the deceased and how this connection is anchored in specific places and/or spaces.  

The findings reveal that funeral, burial and memorial practices all combine specific Catholic place and, in most cases, additionally a Catholic ritual space. Because of this, even though the designated Catholic cemeteries are important for the participants of this study, they are not important places without ritual connection to the deceased. This means that to continue the post-mortem bond between the bereaved and the deceased the Catholic post-mortem rituals are central. This indicates that the bond is not only personal, a bond between two family members but it is a wider bond, connecting fellow Catholic parishioners to each other as well as to the important Catholic spiritual fathers and mothers.  

A. Kareem P. A. McDonald (University of Copenhagen): Algorithmic Theology in Court: AI Islam and the Danish Quran Law

This paper examines the emergence of “AI Islam” in a Danish courtroom, focusing on the 2023 Danish Quran Law and its first judicial test in the 2025 prosecution of Rasmus Paludan and Dennis Corell Iversen. Drawing on Jonas Svensson’s concept of “non-human Islam,” I analyse how artificial intelligence enters legal reasoning as a discursive and epistemic authority rather than a neutral tool. A central issue in the trial was whether an English translation of the Quran could be considered a text of “significant religious importance,” a category defined in the Danish Quran Law. In a striking intervention, the defence introduced ChatGPT-generated statements on the status of Quranic translations, effectively mobilising “algorithmic theology” within the courtroom. I argue that this case reveals the courtroom as a key site of discursive convergence where Islam, law, and artificial intelligence are mutually constituted. The use of generative AI produces a particular imaginary of machine authority - one that reshapes questions of religious legitimacy, interpretation, and recognition. By situating AI Islam within a legal-public arena, the paper contributes to debates on religious mediation, discursive entanglements, and the politics and effects of emerging human–machine relations. 

B. Katharina Yadav (URPP Digital Religions/University of Zurich): Assistant, Pastoral Caregiver, or The New God? AI in Theology and Churches

In my paper on “Assistant, Pastoral Caregiver, or ‘The New God’? AI in Theology and Churches in Switzerland” I explore how and where theologians in Switzerland currently use AI and how they speak about it. The paper draws on a recent interview study with 18 professionals from theology and church contexts (Schlag/Frey/Yadav 2025), in which participants were asked about their attitudes toward AI. The findings reveal a striking discrepancy between the participants’ extensive use of AI and the concerns, fears, and narratives they articulate about it. The data show how theologians make explicit the imaginaries (Taylor 2004) that implicitly guide their practices. In addition, the imaginary of innovationism (Valaskivi 2020, 2025) emerges as a key factor in explaining the tension in the data material between widespread AI use and profound concern about its implications for humanity. The presentation argues that theologians, as advocates for the human and as cultural hermeneuticists (Gräb 2000), are called to reflect on and make visible all imaginaries shaping their actions. This includes a renewed attention to the contingency and fragmentariness of human life (Luther 2014), insight, action, and speech, even in seemingly pragmatic decisions regarding the use or non-use of AI. Ideally, such reflection allows theologians to critically examine their narratives and practices, initiating changes in practice that may, in turn, reshape the imaginaries informing their engagement. 

C. Natalie Zangari (Accademia di Belle Arti SantaGiulia di Brescia): From techno-spiritual practices to AI oracle

Artificial intelligence is increasingly invested with religious meaning and symbolic authority. Rather than functioning solely as a tool adopted by religious institutions, AI is emerging as a new infrastructure of mediation through which experiences of transcendence and guidance are reconfigured. This paper argues that contemporary AI participates in a broader process of technological re-enchantment, in which religious imaginaries resurface within algorithms and generative systems. Drawing on interdisciplinary research in digital theology, anthropology of technology, and human–computer interaction, the paper introduces the concept of AI as oracle to analyze techno-spiritual dynamics such as the attribution of moral authority to AI and the delegation of spiritual mediation to non-human systems. These dynamics are examined through techno-spiritual practices, artistic installations, and emerging religious experiences in virtual environments. The paper concludes by arguing for the need for a critical theology of artificial intelligence that recognizes AI as a key site where religious meaning and authority are being renegotiated. 

D. Fabian Winiger (URPP Digital Religions/University of Zurich): Are the Carebots Coming for Us? Anticipating AI in Clinical Spiritual Care

As shown by a recent wave of high-profile media coverage, public statements by technology companies, and – most recently – an inquiry launched by the U.S. Federal Trade Commission, LLMs are widely used for personal and existential exploration and companionship. This has raised major concerns for mental health professionals, parents, and family members, who fear that this may have detrimental effects on the mental and social wellbeing of users. Religious communities, too, have responded to this development, with attitudes ranging from rejection and hostility to a welcoming embrace. In the healthcare sector, AI-enabled patient facing technologies are introduced, and in some cases used to deliver mental and psychosocial patient care. Chaplains and other spiritual care providers are challenged to anticipate these developments within the ethical, theological and professional bounds of their clinical work. Are "carebots" and other AI-enhanced technologies able to safely and effectively assist chaplains to better care for patients — and are they perhaps even "coming for" (i.e., poised to replace) their jobs? This presentation draws on an ongoing, international multi-stakeholder Delphi study on the use of AI in clinical spiritual care (n = 102) to give voice to care providers as they confront a technology increasingly seen to intrude on two of the most intimate and personal activities of human life: the labour of care and the search for meaning.

A. Jana Turk (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Who Gets to Mourn? Death Rituals, Power, and Religious Diversity in Urban Helsinki

This presentation explores what hindered or facilitated mourning among religious minority communities during and after the COVID-19 pandemic. It examines how possibilities of mourning for religious minority communities both reveal and rework urban power structures. Focusing on Muslim and Pentecostal communities in the Helsinki metropolitan area, the presentation analyzes how these dynamics illuminate the politics of ritual in city in a Nordic welfare-state. Drawing on qualitative interviews conducted between 2021 and 2026, the analysis investigates how public health regulations, spatial arrangements, institutional recognition, and access to ritual infrastructures (such as burial grounds, washing facilities, and communal spaces) affected the ability of minority communities to perform death rituals and mourn collectively. While pandemic restrictions often clashed with religious norms, producing experiences of disenfranchised grief, the data also highlight forms of support and adaptation emerging through community networks, religious leadership, and negotiations with municipal authorities. Building on Farneth’s concept of rituals as moral and political action, the presentation shows how mourning practices function as sites where claims to recognition, belonging, and legitimacy are articulated in the urban context. 

B. Maria Roginska (University of the National Education Commission): Remembering and Imagining: Material Culture in Urban and Rural Anglican Churches

This paper examines how contemporary Anglican communities construct knowledge of their parishes’ foundational periods, shaped by the violent destruction of medieval religious material during episodes of iconoclasm. Based on parish guidebooks and historical leaflets from sixty churches across fourteen English counties, the study compares urban and rural contexts to reveal how destruction, survival, and pre-Reformation materiality are re-narrated in the present day. Rather than treating iconoclasm as merely historical, the paper approaches it as a generative field for contemporary religious imaginaries, emphasizing the ways in which memory and imagination are embedded in everyday material practices. This comparative perspective highlights the inseparability of religious belief and historical consciousness, offering insights into the role of imagination and materiality in shaping both urban and rural religious identities. 

C. Daniele Soares (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Jerusalem and the Festivals in Ezra-Nehemiah

Jerusalem plays an essential role in Ezra-Nehemiah as the focal point of the return from exile. The city’s restoration entailed the physical and social structures and marked a turning point in its economic and political landscape. This presentation aims to show that the festivals (Passover and Tabernacles) and the feasts serve as a rhythmic framework for the narrative of Ezra-Nehemiah and are significant to understanding social cohesion and communal identity. These people’s gatherings reveal complex strategies that combine elements of temple sacrifices, an honor system, and labor payment. The implications reach the economy, strengthen the social bonds, and create tradition. Historically, during the Second Temple period, Jerusalem emerged as a relevant pilgrimage destination. In that sense, this presentation demonstrates the dynamic relationship between Jerusalem and its festivals and feasts, highlighting the interplay of power contest, collective production and consumption of food and drink that shape the narrative. 

A. Harri Kettunen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Termipankin yleisesittely

Tieteen termipankki on Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan hanke, jossa tuotetaan eri tieteenalojen suomenkielinen terminologia verkkosivulle. Hankkeen koordinaattori esittelee verkkosivun käyttöä ja mahdolllisuuksia tutkimuksessa. 

B. Sanna Urvas (Suomen Teologinen Opisto): Helluntailainen näkökulma teologian termipankkiin

Termipankin 500-sanainen systemaattisen teologian osasto on laadittu luterilaisen ja katolisen perinteen avulla. Suomalainen vapaa kristillisyys on viime vuosikymmeninä kehittänyt omaa teologiaansa ja terminologiaansa. Esitelmä arvioi termipankin nykytilaa ja sen kehittämistä helluntailaisten ym. perinteiden suuntaan. 

C. Heta Hurskainen* ja Harri Huovinen* (*UEF): Systemaattinen analyysi, termipankki ja systemaattinen teologia

Termipankin teologia-osastosta puuttuu toistaiseksi metodologinen sanasto. Itä-Suomen yliopistossa laaditaan ns. systemaattisen analyysin menetelmäopasta teologian tarpeisiin. Esitelmä käsittelee sen mahdollisuuksia ja suhdetta termipankin kehittämiseen. 

D. Esko Laine (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Historiallisen sanaston haasteita termipankissa

Historia-aineiden kartunta termipankissa on vaihtelevaa ja metodologiat erilaisia. Yksi etenemistapa katsoo kaikki erilaiset historian tapahtumat ja erisnimet myös "termeiksi", toinen puolestaan välttelee tapahtuma- ja nimitermejä. Kysymys nimistä, paikoista, teksteistä ja tapahtumista "termeinä" on mutkallinen myös teologian osa-alueilla. 

A. Tiia Liuski (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Jäsentävä avaus turvallisuuden teologian paradigmaan

Esitys hahmottaa uutta teologista lähestymistapaa, joka sijoittaa tieteenalan osaksi kansallista ja globaalia turvallisuusdiskurssia. Taustalla ovat erityisesti 2000-luvun turvallisuusympäristön muutokset, jotka haastavat institutionaalisen ja inhimillisen pysyvyyden rakenteita sekä niihin kytkeytyviä turvallisuuden kokemuksia. Muutosten vaikutukset koskettavat psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä kuulumisen, identiteetin ja elämän jatkuvuuden kokemusta. Turvallisuutta tarkastellaan kahdella toisiaan täydentävällä tasolla. Rakenteellinen turvallisuus (security) viittaa varautumiseen, yhteiskunnallisiin järjestelmiin ja ulkoisten uhkien hallintaan. Kokemuksellinen ja eksistentiaalinen turvallisuus (sense of safety) jäsentyy ontologisen turvallisuuden, narratiivisen identiteetin ja eksistentiaalisen hyvinvoinnin käsitteiden kautta. Se viittaa yksilöiden ja yhteisöjen kokemukseen jatkuvuudesta, merkityksellisyydestä ja turvasta epävarmuuden keskellä. Näiden näkökulmien pohjalta esitys muotoilee viitekehyksen turvallisuuden teologiasta, joka yhdistää rakenteellisen turvallisuuden ja kokemuksellisen turvan. Lähestymistapa perustuu käsitteelliseen analyysiin, jossa muun muassa teologian, uskontopsykologian ja turvallisuustutkimuksen linjoja tarkastellaan rinnakkain ja saatetaan vuoropuheluun. Tavoitteena on jäsentää, millä tavoin teologia voi osallistua turvallisuutta koskevaan tieteelliseen keskusteluun ja tuoda esiin merkitysrakenteita, jotka vahvistavat yksilöiden ja yhteisöjen kestävyyttä ja elämän jatkuvuuden kokemusta. Samalla viitekehys laajentaa turvallisuuden ymmärrystä perustavanlaatuisena inhimillisenä kysymyksenä. Se tukee eksistentiaalista varautumista tilanteisiin, joissa jatkuvuus ei ole itsestäänselvyys. Esitys toimii avauksena teologisen turvallisuustutkimuksen kehittämiselle suomalaisen kokonaisturvallisuuden ympäristössä. 

B. Reetta Kallanne (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Historia turvallisuuden teologian rakennusaineena – suomalainen sotakokemus ja nykypäivän kriisit Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa

Suomen evankelis-luterilainen kirkko toimii kriisitilanteissa tarjoamalla materiaalista apua ja vahvistamalla henkistä resilienssiä tulevaisuususkoa vahvistamalla. Tätä tehtävää voi käsitteellistää myös turvallisuuden teologiaksi, jonka yhtenä rakennusaineena on jaettu suomalainen historia. Akuutissa kriisitilanteessa valtiollisen tai eksistentiaalisen olemassaolon turvaamiseen kuuluu myös historiaa koskevia tulkintoja. Historia voi toimia sekä turvallisuutta lisäävien toimien perusteluna että itsessään toimia suojeltavana objektina, identiteetin olennaisena osana. Tässä paperissa kysyn, miten turvallisuuden ja turvattomuuden teologiaa rakennetaan kirkossa historian ja menneiden suomalaisten sotakokemusten avulla. Kokemushistoriassa menneisyyden vaikutuksia nykyisyyteen ja tulevaisuuteen varautumisessa kutsutaan odotushorisontiksi, jossa nämä kaikki kolme aikatasoa vaikuttavat ajattelumme rakentumiseen. Suomalaiset sotakokemukset ovat jaettua mentaalista perintöä, jotka vaikuttavat käsityksiimme myös nykypäivän kriiseistä. 

C. Joona Salminen (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Teologi kärsimyksen selittäjänä

Kristillisen perinteen piirissä on vuosisatojen ajan syntynyt lukuisia tapoja toimia kärsimysten kohdatessa. Tässä esitelmässä tarkastellaan kärsimyksen selittämiseen liittyviä kysymyksiä teologin näkökulmasta kaunokirjallisuudesta nousevan esimerkin avulla. Romaanissaan Rutto (La Peste, 1947) Albert Camus maalaa kiinnostavan kuvan jesuiittapapista, joka ensin selittää Oranin kaupungin kohtaamaa kärsimystä opillisesta ja historiallisesta näkökulmasta, mutta tapahtumien edetessä, erityisesti erään pysäyttävän kuolemantapauksen jälkeen, joutuu käsittelemään teologisen positionsa uudelleen ja suostumaan sen seurauksiin. Isä Paneloux'n tapa käsitellä kärsimyksen ongelmaa muuttuu institutionaalisesta ja historiaan katsovasta henkilökohtaiseksi saaden jopa mystisiä piirteitä. Onko papin tehtävä selittää kärsimystä, lieventää sitä, vai kärsiä yhdessä muiden kanssa? Esitelmässä tarkastellaan Isä Paneloux'n kautta sitä, miten erilaiset kärsimyksen selittämisen mallit rakentuvat ja toimivat – ja jäsentyvät nykypäivään. 

D. Raili Keränen-Pantsu (Espoon seurakuntayhtymä, Tampereen yliopisto/University of Tampere); Rauno Huttunen (Turun yliopisto/University of Turku) & Hannu L. T. Heikkinen (Jyväskylän yliopisto/University of Jyväskylä): Kansalliset narratiivit turvallisuuden rakennusaineksina

Elämme keskellä kulttuuristen kertomusten varantoa. Kansallisessa mielessä tämä kulttuuristen kertomusten varanto on rakentunut osana laajempaa läntistä kulttuuriperintöä, johon taas on vaikuttanut mm. antiikin filosofia ja kristinusko (Gadamer, 2004). Kansallisella narratiivilla vastataan kysymykseen maan ja kansan alkuperästä, tavoitteista ja tavasta olla maailmassa. Kansallisen narratiivin avulla asetetaan ja valvotaan hyvän kansalaisuuden normeja sekä rakennetaan yhteisöä: Andersonin (1991) mukaan kysymys on kuvitteellisesta yhteisöstä, jonka jäsenet eivät tunnet toisiaan, mutta kuitenkin tuntevat jonkinlaista yhteenkuuluvuutta. Tässä esityksessä pohditaan, millainen merkitys kansallisilla narratiiveilla on turvallisuudelle sekä historiallisesta että tulevaisuuteen suuntaavasta näkökulmasta. Kansallisia narratiiveja arvioidaan mekaanisen ja orgaanisen solidaarisuuden pohjalta (Durkheim,1990) ja lopuksi tarkastellaan, miten kansallisia kertomuksia voidaan laajentaa polyfonisen dialogin kautta. 

A. Jenni Spännäri (University of Helsinki & University of Eastern Finland): Tanssi pyhässä tilassa: Tunteet, turvallisuuden ja turvattomuuden kokemukset nykytanssin yleisössä

Erilaiset taiteen muodot toimivat uskonnollisissa konteksteissa tunteiden katalyytteina ja itsen ylittävien (self-transcendent) tunteiden kiinnittymiskohtina (mm. Van Cappellen 2017, Emmons & McCullough 2004). Mutta millaisia tunteita syntyy, kun taide poikkeaa totutusta ja tulee kokijaa lähelle? Tämä tutkimus tarkastelee, millaisia tunteita kirkkotilassa esitetty nykytanssiteos herättää ja miten nämä suhteutuvat turvallisuuden ja turvattomuuden kokemuksiin. Aineisto kerättiin "Väreily"-tanssiteoksen esityksessä, jossa 62 katsojaa vastasi kyselyyn kartoittaen heränneitä tunteita ja turvallisuuden kokemuksia. Tulokset osoittavat, että tunteet ryhmittyvät mielihyvän ja rauhan, mutta toisaalta turhautumisen ja hämmennyksen, sekä kiinnostuneen odotuksen ympärille. Turvallisuuden kokemus näyttäytyi ruumiillinen ja tilallinen ilmiö, joka rakentuu kolmen ulottuvuuden kautta: 1) Toimijuuden kokemus – ymmärtääkö katsoja, mitä tapahtuu ja missä, 2) Henkilökohtaisen tilan kokemus sekä 3) Kinesteettinen empatia – miten kosketuksen näkeminen vaikuttaa. Tanssi uskonnollisessa tilassa luo kontekstin, jossa turvallisuus ja turvattomuus rakentuvat jännitteisesti, ruumiillisesti ja tilallisesti. Kinesteettinen empatia on keskeinen mekanismi, jonka kautta uskonnolliset merkitykset välittyvät. Tutkimus tuo esille, miten tunteet toimivat turvallisuuden vahvistajina ja heikentäjinä, ja miten taiteelliset kokemukset voivat toimia väylinä itsen ylittävyyden kokemuksille. 

B. Tero Heinonen (Åbo Akademi): Musiikilliset vuorovaikutusrituaalit uusissa uskonnollisissa yhteisöissä: kollektiiviset tunteet yhteisön ja yksilön voimavarana

Muiden seurassa koettuja kollektiivisia tunteita musiikin yhteydessä on toistaiseksi tutkittu vain vähän uskonnontutkimuksessa. Niiden on kuitenkin osoitettu olevan tärkeitä yhteisöjen toiminnan kannalta, sillä ihmisten välisissä mikrotason vuorovaikutuksissa ja niissä syntyvissä kollektiivisissa tunteissa on ryhmäsolidaarisuutta rakentavaa voimaa. Esitelmässä analysoidaan Randall Collinsin vuorovaikutusrituaaliteorian avulla kollektiivisia tunteita Suomessa toimivien intialaistaustaisten guru- ja joogayhteisöjen sekä niihin kuulumattomien intialaistaustaisten ryhmien kirtan-yhteislaulussa. Tutkimuskysymykset ovat: Millaisia vaikutuksia musiikillisissa vuorovaikutusrituaaleissa syntyvillä kollektiivisilla tunteilla on osallistujien merkityksellisyyden kokemuksiin? Millainen yhteys vallitsee intialaistaustaisen vuorolaulun kaltaisten vuorovaikutusrituaalien sekä osallistujien yhteisöjen koheesion ja uskonnollisen resilienssin välillä? Aineiston 112 haastattelua kerättiin vuosina 2020–2022 ja analysoitiin sisällönanalyysillä. Tulokset tukevat Collinsin vuorovaikutusrituaaliteorian johtopäätöksiä. Ne osoittavat, miten kehollinen vuorovaikutus ja toistuvat kollektiiviset tunteet tukevat yksilön merkityksellisyyden kokemuksia ja yhteisön koheesiota. Yhteisölliset ja korvaavat yksityiset vuorovaikutusrituaalit voivat synnyttää toistuvia kollektiivisia tunteita, jotka tukevat uskonnollista resilienssiä yhdessä kognitiivisten rakenteiden kuten uskomusten ja arvojen kanssa. 

C. Teemu Pauha (University of Helsinki): Compulsory Activism and Queer Muslim Publicness

This paper examines the limited ways in which queer Muslim subjectivities can be lived and recognized in public space. Drawing on ethnographic research with LGBTQI+ Muslims in Finland and Germany, I ask what it means to be publicly queer and Muslim, and which forms of public presence are made available—or foreclosed—through dominant discourses about Islam and sexuality. I argue that publicly visible queer Muslims are positioned within a compulsory activist subject position: because Islam is widely associated with homo- and transphobia, openly queer Muslims are expected to articulate critique, reform, or liberation in relation to Islam, and to do so loudly and visibly. While this positioning can be embraced by those with an activist orientation, it also produces significant emotional costs and exclusions. Through examples of committed activists, a burned-out former activist, and individuals who selectively closet either their Muslimness or their queerness, I show how the burden of expectation attached to public queer Muslim visibility leads many to withdraw from public spaces in order to protect more intimate forms of religious and familial belonging. The paper contributes to discussions on religion and emotions by showing how normative expectations shape not only political participation but also the affective possibilities of living with religious and sexual difference. 

D. Anne Birgitta Pessi (University of Helsinki): Turvallisuuden spiraali: uusi metodi uskonnollisten yhteisöjen tutkimiseen

Tunteet ovat inhimillisen olemassaolon perusulottuvuus ja voima, joka vaikuttaa syvästi ajatteluun ja toimintaan. Uskonto jää edelleen suurelta osin huomiotta mm. tunteiden sosiologiassa, ja psykologinen turvallisuudentutkimus tarkastelee ilmiötä usein irrallaan uskonnollisten yhteisöjen yhteiskunnallisista ulottuvuuksista. Turvallisuus ja turvallisuudentunne tarjoavat hedelmällisen näkökulman tunteisiin sosiaalisina, tilallisina ja kehollisina ilmiöinä – erityisesti uskonnollisissa tiloissa, joissa turvallisuutta sekä neuvotellaan että kiistetään, sekä vahvistetaan että heikennetään. Esitelmämme kysyy tuoreen metodisen mallin äärellä, miten turvallisuudentunne rakentuu ja tulee myös haastetuksi uskonnollisissa tiloissa, ja miten tätä kokemusta voidaan tutkia empiirisesti huomioiden sen keholliset, tilalliset ja yhteiskunnalliset ulottuvuudet? Uskonnolliset tilat kattavat sekä faktiset tilat ja paikat kuten myös ihmisten sosiaaliset tilat, yhteydet. Kehittämämme metodologisen työkalun, Spiraalimalli (1+5 ulottuvuutta) yhdistää ympäristöpsykologian, urbaanitutkimuksen sekä tunnustamisen ja kuulumisen politiikan lähestymistavat. Spiraalimalli-työkalu on luotu neljän empiirisen casen kautta: (1) uusi yhteisöllinen kirkkotila Vantaalla, (2) LGBTQ+ muslimit Helsingissä ja Berliinissä, (3) juutalaiset mikve-kylpylät Pohjoismaissa sekä (4) modernin tanssi- ja valoteoksen kokeminen vuosisataisessa kirkkotilassa. Malli on hyödynnettävissä sekä aineistonkeruuseen että analyysiin. 

A. Hanna Salomäki (Kirkon tutkimus ja koulutus): Uskonnollisen perinteen välittäminen – mitä muutoksia on tapahtunut 2000-luvulla

Uskonnollinen kasvatus kodeissa on vähentynyt merkittävästi viime vuosina, mikä ilmenee kastamisen vähentymisenä sekä uskonnonharjoituksen ja lasten ja perheiden uskonnollisen osallistumisen heikkenemisenä. Toisaalta nuorten lisääntyvä avoimuus uskontoja kohtaan ja kiinnostus kristinuskoon on tuoreesti heijastunut esimerkiksi lisääntyvänä kirkkoon liittymisenä rippikoulun yhteydessä. Tässä esitelmässä analysoidaan kristillisen perinteen välittämisessä tapahtuneita muutoksia suomalaisilla 2000-luvulla. Se analysoi uskonnollisen kasvatuksen eroja alueellisesti ja sukupuolieroja uskonnollisessa kasvatuksessa. Keskeisenä aineistona ovat kirkon tutkimuksen keräämät, valtakunnallisesti edustavat Gallup Ecclesiastica -aineistot. Esitelmässä hyödynnetään myös luterilaisen kirkon seurakuntakyselyitä ja Nuorisobarometri-kyselyaineistoa. Esitelmä analysoi myös lasten kastamiseen liittyvien asenteiden muutosta Pohjoismaisen Baptism in Times of Change -hankkeen pohjalta. 

B. Aleksi Hiidensilta: Lapset ja nuoret piispojen paimenkirjeissä epävarmuuksien vuosina 1939–1945

Tarkastelen, miten Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat käsittelivät Suomen kohtalon vuosina 1939–1945 kasvatuksen, lasten, nuorten, perheiden sekä uskonnonopetuksen tilannetta paimenkirjeissään. Esitelmässä selvitän, kuinka piispat ottivat kantaa lasten ja nuorten, perheiden sekä koulun uskonnonopetuksen tilanteeseen. Lisäksi tarkastelen, miten eri piispojen kannanotot vaihtelivat suhteessa toisiinsa ja teosten kirjoitusajankohtiin sekä mistä he kantoivat huolta nuorison osalta. Paimenkirjeet olivat piispojen osoittamia tervehdyksiä hiippakunnilleen, joissa he käsittelivät muun muassa ajankohtaisia kirkollisia, teologisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Vanhan tavan mukaan paimenkirje julkaistiin pian piispan astuttua tehtäväänsä. Osa piispoista kirjoitti useampia paimenkirjeitä hiippakunnalleen. Esitelmän lähdeaineistona toimivat seitsemän kyseisenä ajankohtana ilmestynyttä paimenkirjettä. Analyysissa käytän historiatieteen metodia. Paimenkirjeet näyttelevät suurta roolia alkuperäislähteinä. Tärkeässä osassa ovat löydetyn tiedon kontekstualisointi ja vuoropuhelu aiemman tutkimuksen kanssa. Piispat kirjoittivat esimerkiksi perheiden, yhteiskunnan ja kirkon roolista uskonto- ja siveyskasvatuksessa sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Piispat osoittivat selkeän huolensa ajan esiin nostamista epäkohdista. Toisaalta he näkivät positiivisena kansallisen yhteenkuuluvuuden ja sota-ajan uskonnollisuuden luomat mahdollisuudet. 

C. Kati Tervo-Niemelä (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Mitä nuorten uskonnollisuuden muutos merkitsee seurakuntien kasvatustyölle?

Nuorten, erityisesti miesten, kiinnostus kristinuskoa kohtaan on viimeaikaisten tutkimusten mukaan vahvistunut Suomessa. Tämä kehitys haastaa vallitsevat käsitykset uskonnollisuuden heikkenemisestä ja nostaa esiin keskeisen kysymyksen seurakuntien näkökulmasta: mitä nuorten uskonnollisuuden muutos merkitsee kirkon kasvatustyölle ja seurakunnalliselle toiminnalle? Tässä esitelmässä tarkastelen uskonnollisuuden muutosta ja sen merkitystä seurakuntien kasvatustyölle nuorten omista näkökulmista käsin. Tutkimus perustuu 30 nuoren kristityn miehen haastatteluihin, joita täydentävät rippikouluista ja jumalanpalveluselämästä kerätyt kyselyaineistot. Esitelmässä analysoidaan kirkon työn, erityisesti kasvatustyön, koettuja vahvuuksia ja haasteita sekä nuorten odotuksia kirkkoa ja sen työntekijöitä kohtaan. Aineistot viittaavat siihen, että merkitykselliseksi koetussa uskonnollisuudessa korostuvat kokemukselliset ja relationaaliset ulottuvuudet, kuten turvallisuus, tuttuus ja merkityksellisyys. Keskeisiä näyttävät olevan ympäristöt, joissa on tilaa rauhoittumiselle ja hiljentymiselle, joissa koetaan hyväksyntää ja nähdyksi tulemista sekä joissa yhdistyvät perinteet, pysyvyys ja joustavuus. Samalla esitelmä kutsuu pohtimaan kirkon omia lähtöoletuksia: nähdäänkö kristinusko nuorten elämässä ensisijaisesti hiipuvana perinteenä vai aidosti kiinnostavana ja vetovoimaisena merkityskehyksenä – ja miten nämä oletukset ohjaavat kasvatustyön käytäntöjä. 

A. Tapio Leinonen (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Maskuliinisuus, valta ja väkivalta: Luther ja talonpoikaissota

Keväällä 1525 Martin Luther kommentoi kiivaasti talonpoikaissotien aiheuttamaa väkivaltaa ja tuhoa ja kehotti hallitsijoita toimimaan vaikeassa tilanteessa valtapositionsa edellyttämällä tavalla: kapina tuli kukistaa aseellisesti, mikäli rauhanomaiset keinot eivät toimisi. Tässä esitelmässä käsitellään Lutherin opetusta vallasta ja väkivallasta hänen esivallalle ja talonpojille osoittamissaan kirjoituksissa. Esitelmässä tarkkaillaan Lutherin välittämiä esikuvallisen ja ei-toivotun toiminnan malleja maskuliinisuuden tematiikan kautta. Luther suhtautui suopeasti moniin talonpoikien vaatimuksista, mutta perusteli auktoriteettiuskollisuutta ja esivallan toiminnan oikeutusta Jumalan asettamalla järjestyksellä. Esitelmä osoittaa Lutherin maskuliinisuusideaalien leikkaavan kuuliaisuuden ja yhteiskuntajärjestykseen pyrkivän, omat intressit sivuuttavan mentaliteetin kansa niin talonpoikien kuin hallitsijoiden parissa. 

B. Miia Kuha* ja Sini Mikkola* (*Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Ihanteelliset aviomiehen tunteet varhaismodernissa Suomessa

Reformaation jälkeen avioliittoa ylistettiin Jumalan asettamana, kaikille parhaiten sopivana ja synniltä suojaavana elämäntapana. Myös Ruotsin valtakuntaan kuuluneella Suomen alueella papisto ja teologit käsittelivät avioliittoa ja puolisoiden välistä suhdetta teksteissään rakentaen samalla käsitystä ihanteellisesta mieheydestä. Esitelmämme käsittelee aviomiehen tunteiden normittamista 1500–1600-luvun Suomessa. Kysymme, millaisia tunteita ja tunneilmaisuja aviomieheyteen liitettiin erilaisissa aineistoissa, kuten katekismuksissa, virsirunoudessa sekä ruumissaarnojen elämäkerroissa. Esitämme, että aviomiesten tunteiden normittaminen kytkeytyy yhtäältä luterilaisen mieheyden rakentamiseen, mutta toisaalta se edustaa monilta osin jatkuvuutta keskiaikaisiin käsityksiin ihanteellisesta aviomieheydestä. Tuomme myös esiin, että ihanteet näyttäytyvät joiltakin osin erilaisina eri genreihin kuuluvissa teksteissä. 

C. Vesa Nuorva (Centria-ammattikorkeakoulu/Centria University of Applied Sciences): Koulumiehen kohtalo ja murhamiesten tuomio. Miehen malli Anders Chydeniuksen puheessa 12.4.1786

Kirkkoherra Anders Chydeniuksen puhe Kruunupyyn mestauspaikalla 12.4.1786 () tarjoaa ainutlaatuisen ikkunan 1700-luvun lopun kristillisen miehisyyden ihanteisiin ja niiden yhteiskunnalliseen rakentumiseen. Analysoin, millaista kristityn miehen mallia Chydenius opettaa sekä mestattujen ruotusotamiesten omaisille että yleisölle, ja miten tämä malli suhteutuu aikakauden uskonnollisiin, yhteiskunnallisiin ja sukupuolirooleihin. Puheessa korostuvat toisaalta katumus, nöyryys ja armahduksen mahdollisuus, toisaalta miehen vastuu yhteisönsä moraalisena esikuvana. Tarkastelen, miten Chydenius rakentaa miehisyyttä sekä tuomittujen että seurakunnan näkökulmasta: mestattujen miesten kohtalo toimii varoittavana esimerkkinä, mutta samalla mahdollisuutena uudistumiseen. Kysyn, miten puhe haastaa aikakauden maskuliinisuuden ihanteita – esimerkiksi kunniaa, voimaa ja yhteiskunnallista asemaa – ja asettaa niiden rinnalle kristillisen nöyryyden ja anteeksiannon. Esitelmäni kytkee Chydeniuksen puheen keskusteluun siitä, miten uskonto on muovannut miehisyyden malleja ja miten miehet ovat itse tulkinneet näitä malleja. Hyödynnän sekä historiallisia lähteitä että teologisen etiikan teorioita, erityisesti kysymystä luonnollisen lain etiikan ja pietistisen uskonetiikan suhteesta ja pohdin, miten yksittäinen puhe voi avata näkökulmia uskonnon, miehisyyden ja vallan suhteisiin sekä menneisyydessä että nykyhetken keskusteluissa. 

D. Hanna Pöyry (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Mieheyden ylirajaisuus Hengellisiä Sanomia -lehdessä 1830-luvulla

Esitelmä käsittelee maantieteellisiä, kielellisiä ja tunnustuksellisia rajoja ylittäviä kristittyjen miesten kuvauksia ensimmäisessä suomenkielisessä uskonnollisessa aikakauslehdessä Hengellisiä Sanomia (1836–1838). Tähän pietistipappien, kuten Johan Fredrik Berghin ja Jonas Laguksen, ideoimaan ja julkaisemaan lehteen lainattiin ja käännettiin runsaasti kirjoituksia Suomen suuriruhtinaskunnan rajojen ulkopuolelta, pääosin Ruotsista, Saksasta ja Englannista. Esitelmässä keskitytään Hengellisiä Sanomia -lehdessä ilmenevään kristityn mieheyden ylirajaisuuteen tarkastelemalla englantilaisten lähetyssaarnaajien, kristityksi kääntyneiden pakanoiden, ruotsalaisten pappien ja suomalaisten talonpoikien kuvauksia ihanteellisen ja epätoivotun mieheyden näkökulmista. Esitän, että näistä kuvauksista löytyy sekä kaikille kristityille miehille yhteisiä normeja että tietylle miesryhmälle spesifisti asetettuja ihanteita ja odotuksia. 

A. Meeri Kataja (Montana State University): Sorkalliset lähetystyöntekijät: porotalouden ja kristinuskon yhteydet Alaskassa

Paperissa tarkastellaan porojen roolia lähetystyössä Alaskassa 1900-luvun vaihteessa. Kristittyjen amerikkalaisten mielestä paimentolaisuus oli askel kohti sivistystä. Alaskan alkuperäisasukkaiden, tässä tapauksessa erityisesti inupiatien, valaanpyyntiin, kalastukseen ja metsästykseen perustuva elämäntapa oli suorastaan este heidän käännyttämiselleen. Alun perin presbyteerisen kirkon lähetystyöntekijänä Alaskaan tulleesta Sheldon Jacksonista tuli keskeinen henkilö Alaskan historiassa ja sen koulutusasioista vastaava henkilö. Alaskassa uskonto, koulutus ja poronhoito tulivat sidotuiksi yhteen. Juuri Jackson toi poronhoidon Alaskaan Siperiasta ja Norjasta ja järjesti sen lähetysasemien yhteyteen. Tämä paperi kysyy, miten erilaiset elämäntavat valaanpyynnistä maanviljelyyn ymmärrettiin 1800-luvun Alaskassa ja millaisen roolin porot saivat lähetystyöntekijöinä. Myös saamelaisia tuotiin Alaskaan opettamaan poronhoitoa ja keskeisiä kysymyksiä on myös se, miten elämä lähetysasemien läheisyydessä vaikutti heihin ja miten poronhoito vaikutti toisaalta lähetystyöntekijöiden elämään Alaskassa. 

B. Nina Öhman (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Taivaallinen resonanssi

Afrikkalaisamerikkalaisella gospelmusiikilla on tunnetusti ollut suuri vaikutus amerikkalaisen populaarimusiikin kehitykseen. Edelleen kirkkoyhteisöt muodostavat tärkeimmän kulttuuriympäristön gospelartisteille, jotka musiikillisilla innovaatioillaan rikastavat gospelmusiikin soivaa luonnetta ja edistävät sen suosiota. Vähemmän tiedetään siitä, että monet laulajanaiset ovat edesauttaneet gospelmusiikin leviämistä marginaalisesta uskonnollisesta ilmaisusta globaaliksi myyntituotteeksi. Esitelmässäni tarkastelen naisten johtajuutta gospelmusiikissa ja havainnollistan miten gospellaulajien uskonnolliset arvot ovat vaikuttaneet heidän taiteeseensa. Historiallisiin ja etnografisiin aineistohin perustuva tarkasteluni keskittyy Detroitista kotoisin olevaan the Clark Sisters -lauluryhmään, jota arvostetaan sekä gospelmusiikin piirissä että amerikkalaisen populaarimusiikin kentällä. Taiturillisesta laulamisesta tunnustettu The Clark Sisters on vahvasti kiinnittynyt the Church of God in Christ (COGIC) kirkkokuntaan, jonka doktriinin mukaan musiikilla on keskeinen tarkoitus yhteisön hengellisessä elämässä. Esitelmäni ensimmäisessä osassa annan katsauksen gospelmusiikin naishistoriaan COGIC kirkoissa. Toisessa osassa käsittelen uskonnon merkitystä the Clark Sisters -gospelryhmän musiikillisessa työskentelyssä. Kokonaisuudessaan esitelmäni tuo uusia näkemyksiä Yhdysvaltain soivaan historiaan sekä avaa kuulokulmia gospellaulutaiteen resonansseihin amerikkalaisessa populaarimusiikissa. 

C. Toni Koivulahti (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Thomas Altizerin radikaaliteologian perintö

Jumalan kuoleman teologiasta tunnettu Thomas J.J. Altizer on leimallisesti yhdysvaltalainen ajattelija. Hänen teologiansa on samaan aikaan anti-institutionaalista, demokraattista ja eteenpäin katsovaa. Hänen “Jumalan kuoleman” teologiansa heijastaa amerikkalaisen protestantismin radikaalia, revivalistista logiikkaa, jossa korostuvat jyrkät katkokset ja totaalinen muutos ennemmin kuin asteittainen kehitys. Eurooppalaisia ajattelijoita Altizer käyttää luovasti eikä missään tapauksessa uskollisesti. Lisäksi hänen profeetallinen, ehdoton tyylinsä on syntynyt yhdysvaltalaisesta saarnaperinteestä, mikä luo hedelmällisen ristiriidan, kun se yhdistyy akateemisen teologian konventioiden kanssa. Tässä esitelmässä tarkastelen Altizerin teologian perusteita ja sen jatkuvaa ajankohtaisuutta, joka heijastelee erilaisten, osittain ristiriitaistenkin, perinteiden sekoittumista. 

A. Juha Pakkala (University of Helsinki): Israelin hylätty jumalatar ja maskuliininen jumalakuva Vanhan testamentissa

Vanhan testamentin taustalla olevassa muinaisisraelilaisessa uskonnossa jumalatar Aseralla oli keskeinen asema. Asera oli Levantin alueella laajasti palvottu äitijumalatar, jonka vastuualueisiin kuuluivat muun muassa elämän jatkuvuus ja hedelmällisyys. Kuningasajan Israelissa Aserasta tuli pääjumala Jahven puoliso, ja hänen kulttinsa oli osa Jahven kulttia Samariassa ja Jerusalemissa. Samalla Aseralla oli tärkeä itsenäinen rooli kotien ja arjen uskonnollisuudessa. 

Aseralla oli useita ilmenemismuotoja, kuten puu, lehmä ja ihmishahmo. Keskeisissä temppeleissä kasvoi elämän jatkuvuutta edustava puu, jota kutsuttiin Aseraksi. Jerusalemin tuho vuonna 586 eaa. merkitsi kuningasajan temppelikeskeisen uskonnon loppua ja ratkaisevaa käännettä Israelin uskonnonhistoriassa. Deuteronomistisen teologian muovaamassa uudessa lakia korostavassa uskonnollisuudessa oli tilaa vain yhdelle jumalalle, miespuoliselle Jahvelle. Aseran ohella myös muut jumalat ja jumalattaret, kuten Anat, hylättiin.  

Jumalattarien katoaminen johti Vanhan testamentin maskuliiniseen jumalakuvaan. Vaikka Jahveen saatettiin liittää yksittäisiä feminiinisiä piirteitä, jumaluuden naisellinen ulottuvuus marginalisoitui. Vanhan testamentin teksteissä Aseraan myönteisesti suhtautuvia traditioita häivytettiin tai muokattiin kielteisiksi. Aserasta tuli synnin ja luopumuksen symboli, jonka palvonnan katsottiin olleen yksi syy Jerusalemin tuhoon. Tämä kielteinen perintö on vaikuttanut laajasti juutalaiskristillisiin traditioihin, joissa jumaluuden feminiiniset piirteet on usein torjuttu tai jopa yhdistetty pahaan. Samalla näihin traditioihin jäi tarve etsiä jumalallisesta todellisuudesta myös feminiinistä ulottuvuutta.

B. Ulla Tervahauta (University of Helsinki): Varhaisten kristittyjen äitijumala? Nag Hammadin kirjoitusten naishahmoja

Tässä puheenvuorossa tarkastelen Nag Hammadin kirjoituksissa esiintyviä feminiinisen jumaluuden hahmoja, niiden taustoja ja niistä esitettyjä tulkintoja. 

Nag Hammadin kokoelmassa on kirjoituksia, jotka puhuvat jumaluudesta sekä maskuliinisin että feminiinisin termein. Ne esimerkiksi hahmottavat isän, äidin ja pojan muodostaman kolminaisuuden tai kuvaavat tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen ylittävän jumalallisen olennon naisen hahmoon. Millaisia naisellisia piirteitä jumaluudella on? Mikä on äitijumalan tehtävä näissä mytologioissa? 

Kirjoituksia ja niiden naishahmoja on tutkimuksessa tulkittu eri tavoin. Huomiota on kiinnitetty hahmoihin osana pyhien kirjoitusten uudelleenkirjoittamista tai niiden taustoja antiikin filosofikoulujen tradition valossa.  

Nag Hammadin kirjoituksia pidetään alkuperältään nk. gnostilaisina, toisaalta on pohdittu niiden mahdollista luostarikontekstia. Varhainen kristinusko oli monimuotoinen ilmiö, joka yhdisti juutalaista perintöä aikakauden muihin uskonnollisiin ja filosofisiin traditioihin. Vaikka valtavirran kristinuskossa teologiaa kehitettiin maskuliiniselle kuvastolle, nämä kirjoitukset näyttävät kertovan, että varhaiset kristityt hahmottelivat jumaluudelle myös feminiinisiä piirteitä. Käsikirjoitukset, joissa nämä kirjoitukset ovat säilyneet, ovat peräisin 300-luvulta, jolloin varhaisen kristinuskon monimuotoisuutta yhtenäistettiin voimallisesti. 

Käsittelen puheenvuorossani Nag Hammadin kirjoitusten kontribuutiota kristinuskon teologialle jumalan feminiinisen aspektin suhteen.

C. Elina Vuola (University of Helsinki): Jumalainen nainen: Neitsyt Maria immanentin ja transsendentin rajalla

Tarkastelen puheenvuorossani Neitsyt Marian hahmoa sekä teologisesta että eletyn uskonnon näkökulmasta pohtien hänen liminaalista rooliaan immanentin ja transsendentin rajalla. Kiinnitän erityistä huomiota sukupuolen kysymyksiin sekä naisten tulkintoihin. 

Teologinen sukupuolentutkimus (feministiteologia) on alusta asti kiinnittänyt huomiota Marian hahmoon. Tämä on ekumeeninen ilmiö, onhan Maria kristinuskon – ja ehkä jopa länsimaisen kulttuurin – merkittävin naishahmo. Kirkkokuntakohtaisia eroja Marian teologisessa tarkastelussa toki on. Esittelen lyhyesti keskeiset kriittiset huomiot: onko Maria naisia alistava vai voimaannuttava hahmo? Teologeilla on tähän erilaisia vastauksia. 

Ei-teologinen, ’sekulaari’ sukupuolentutkimus on toisinaan esittänyt Marian erityisen patriarkaalisena ja naisia alistavana symbolina. Otan myös tästä esimerkkejä, mutta muistutan miten uskonnon (ml. Marian) monitahoinen merkitys naisille tulee näkyväksi vain etnografisin metodein.  

Eletyn uskonnon tarkastelutapa nostaakin esiin naisten Marialle antamat merkitykset. Esittelen niitä omien tutkimusteni kautta (katoliset naiset Costa Ricassa ja ortodoksinaiset Suomessa). Naisten Mariaan kohdistuvassa hurskaudessa korostuvat sukupuolispesifit kysymykset sekä Marian rooli immanentin ja transsendentin rajoilla olevasta liminaalisesta jumalaisesta naisesta. Häneen voi sekä samastua naisena (immanentti) että turvautua voimallisena auttajana ja esirukoilijana, jolla on omaa toimijuutta (transsendentti). 

On selvää, että Maria kompensoi kristityille naisille jumalakuvan yksipuolista maskuliinisuutta. Naiset myös antavat hänelle merkityksiä, jotka poikkeavat normatiivisesta mariologiasta joiltakin osin. 

D. Päivi Vähäkangas (Helsinki Cathedral Parish): Maskuliinisen Jumalan varjossa: sukupuolittuneen jumalakuvan teologisia ja kirkollisia seurauksia

Tässä esitelmässä tarkastelen sukupuolittunutta Jumala-puhetta ja sen haastamista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä. Varhaisemman feministiteologian pyrkimys tasapainottaa maskuliinista Jumala-kuvaa tuomalla esiin Jumalan feminiinisiä aspekteja ja nimityksiä on jäänyt vaikutukseltaan vähäiseksi kirkossa. Sen sijaan 2020-luvun keskustelu inklusiivisesta kielestä vaikuttaa myös kirkon käytäntöihin, kun uusien raamatunkäännösten ja kirkollisten toimitusten uusien rukousten käyttö seurakunnissa lisääntyy. Niissä sukupuolittuneet Jumalan puhuttelutavat on johdonmukaisesti korvattu sukupuolineutraaleilla ilmaisuilla. 

Kristilliset teologit kiistävät, että Jumalalla olisi sukupuoli. Raamatun ja kirkon tapa puhua Jumalasta on kuitenkin niin maskuliinisesti värittynyttä, että amerikkalaistutkimusten mukaan kristityt mieltävät Jumalan tyypillisimmin valkoiseksi mieheksi. Käsitykset siitä, millainen Jumala on, toisintuvat samojen ihmisten näkemyksissä siitä, millainen ihminen sopii johtajaksi. Voiko sukupuolittunut jumalakuva selittää myös suomalaisessa kirkollisessa kontekstissa esiintyvää torjuvaa suhtautumista naisten johtajuuteen? 

A. Oscar Ortiz-Nieminen* & Alexandra Bergholm* (*University of Helsinki): Angelic Visualisations and Social Visibilities: Articulating Vernacular Spiritualities and Worldviews with Collaborative Art Photography

The Whose Angels? project merges artistic practice and scholarly research into a creative process that visualizes and gives visibility to vernacular epistemologies articulated in contemporary angel imaginaries. The initiative began as a collaboration between photographer Hanne Kiiveri and scholar of religion Terhi Utriainen. In their respective work, both have brought to the fore overlooked or dismissed spiritual experiences of women that, from either a Christian standpoint or a secularist perspective, might be deemed heterodox or ludicrous. One outcome of the Whose Angels? project is the exhibition Angeloscope: How to Imagine and Study Angels?, curated at the University of Helsinki Museum Flame. The exhibition features a set of 25 photographic artworks by Kiiveri. The images reflect the angel imaginaries of a group of volunteers who designed and created the photographs in collaboration with the artist. In addition to showcasing the vernacular spiritualities of women—and some men—the artworks envision the worldviews and onto-epistemological positionings of individuals who, for example, identify as trans or neurodivergent, or who belong to ethnic and religious minorities in Finland. This presentation delves into the social dynamics of (in)visibility as they play out in the Whose Angels? project. It also examines how collaborative art photography articulates vernacular worldviews and spiritualities, offering participants a means of agency and self-expression. 

B. Tuomas Järvenpää (University of Eastern Finland): Praise dance and sensory transformation of Finnish Protestant Christianity

This presentation focuses on “praise dance”, which is an interdenominational Christian practice innovated mostly by women and young people at the margins of religious institutions as a part of the neo-charismatic movement. The emergence of praise dance represents a substantial historical shift for Finnish Protestantism, which throughout the 19th and 20th centuries positioned itself strongly against dancing, and where female bodies have been subject to religious control.  I present preliminary findings from an ongoing ethnographic work that focuses on two different praise dance groups in Finland, and which is based on my own participation to these groups as a researcher.  I ask how the human senses are regulated and trained in praise dance practices. This question is grounded on theoretical discussions in cultural anthropology, where scholars have argued that modes of sensing and their transformations are culturally produced and a central part of social order. Through the cultivation of the senses, individuals not only gain the ability to interpret supernatural reality but also concretize—or alternatively deconstruct—ideological and political abstractions such as “gender” or “nationhood”.   I contextualize my findings with the contemporary shifts in Finnish religiosity, where gender and sexuality have become one of the central dividing lines at the same time, when young people are showing a substantial new interest to Christianity. 

C. Fredrik Davidsson (Åbo Akademi): “Speedrun from here to Redemption”: Religious parody as inclusivity in animation

This paper aims to discuss how the viewers of two animated television shows inspired by Christian mythology and worldbuilding can find community and inclusivity with each other through the questioning perspective and queer themes that the shows discuss, both in a virtual setting and through embodied events.  The animated musical adult series Hazbin Hotel and Helluva Boss are set in Hell, a place divided into different realms where deceased humans called sinners, demons, imps and fallen angels live. One of the shows, Hazbin Hotel, includes a version of Heaven, where angels and uplifted humans look down on the domain of Hell and fear an uprising. The series are heavily inspired by Christian mythology and popular ideas about angels, demons, hierarchy of Hell and visions of Heaven. At the same time, the series deal with complex and dark themes such as abusive relationships, addiction and bigotry, while also including queer themes.  This paper intends to show how the viewers of these shows find community, challenges dominant views of religious doctrine and find inclusivity with others through the discourse about ideas of religion through the shows’ presentation of these themes. In this paper, I will: 1) identity the religious inspiration and worldbuilding behind Hazbin Hotel and Helluva Boss and 2) analyse the discussion online through comments on social sites such as YouTube and chat forums concerning religious, parody and queer themes. 

A. Aaron James Goldman (Lund University): Apocalypse and Conspiracy Theories: The Shape of Crises with Historical Scope

Research into conspiracy theories recognizes that they often have features also present in ancient apocalyptic texts and in apocalyptic myths (including, according to historian Geoffrey Cubitt, occultism, intentionalism, and dualism). Moreover, modern conspiracy movements often express explicitly millennialist or apocalyptic beliefs, highlighting their affinities with apocalypticism. This paper begins from the acknowledgement that conspiracy theories may be apocalyptic, but it then inverts the question: If conspiracy theories are often apocalyptic, what might be learned by considering that apocalyptic texts and theology may be conspiracy theories? By comparing selections from the classic apocalyptic text known as the Book of Revelation to short selections from conspiracy theory texts, as well as proposed methods for defining each genre, I conclude that—even if apocalypse is not always a conspiracy theory—both genres reflect commonalities in lamenting perceived cosmic and political injustices. Moreover, both forms of myth offer opportunities to identify oneself and one’s communities as meaningful actors in battles between powers that extend beyond their control. 

B. Panu Pihkala (University of Helsinki & Finnish Youth Research Society): Ympäristöahdistus ja elämän merkityksen kysymykset

Globaali monikriisi (polykriisi) voi aiheuttaa voimakasta elämän merkityksen ja tarkoituksen pohdintaa. Tässä esitelmässä keskityn ympäristökriisin aiheuttamaan eksistentiaaliseen ja hengelliseen käymistilaan, joka liittyy ympäristöahdistuksen ilmiöön. Tarkastelen aihetta tunnetun merkitystutkija Joel Vosin kehittämän merkitysten sekstetin kautta. Taustana on aiheesta julkaisemani tutkimusartikkeli (Pihkala 2024) sekä myöhempi monitieteellinen tutkimustyö. Vosin mukaan merkitykset voidaan jakaa aineellisiin, hedonistisiin, itseen kohdistuviin, sosiaalisiin, laaja-alaisiin merkityksiin ja eksistentiaalis-filosofisiin merkityksiin. Esitelmässä analysoin näiden kuuden merkityksen kategorian ja ympäristöahdistuksen välistä suhdetta. Samalla arvioin Vosin teoriaa ympäristöetiikan ja uskonnontutkimuksen näkökulmasta. Aihe liittyy olennaisesti myös nuorisotutkimukseen, koska lukuisat nuoret joutuvat käsittelemään syvästi elämän merkityksen kysymyksiä ympäristökriisin voimistuessa.  Mainittu lähde: Pihkala, Panu. ”Ympäristökriisin vaikutukset elämän merkityksiin: Joel Vosin viitekehyksen tarkastelua ympäristöahdistuksen kontekstissa”. Teologinen Aikakauskirja (Finnish Journal of Theology) 129, nro 3 (2024): 260–79. ;

C. Valpuri Ketola (University of Helsinki): Elämän merkityksellisyyden kokemukset ja näkemykset ilmastokriisin ajassa

Ehdotan työryhmään suomenkielistä esitelmää, jossa esittelen väitöskirjatutkimustani liittyen kristillisten ilmastoaktivistien kokemuksiin ja näkemyksiin elämän merkityksellisyydestä ilmastokriisin ajassa. Empiirisen tutkimukseni kohteena ovat kristilliseen ilmastoaktivismiin osallistuneet tai kristityiksi ilmastoaktivisteiksi identifioituvat henkilöt. Tutkimuksen tämän hetkiset tutkimuskysymykset ovat:   1. Miten kristilliset ilmastoaktivistit ymmärtävät merkityksellisyyden kokemukset käsitteenä?   2. Mitä merkityksellisyys ilmastoaktivisteille on?    3. Mikä yhtäältä vahvistaa ja toisaalta uhkaa merkityksellisyyden kokemista, eritoten suhteessa ilmastokriisiin?   4. Miten uskonto näkyy merkityksellisyyden käsitteen ymmärtämisessä, omissa kokemuksissa merkityksellisyydestä sekä siinä mikä vahvistaa ja uhkaa omaa merkityksellisyyden kokemista?    Tutkimus on laadullinen ja aineistoa kerätään teemahaastatteluilla, joissa käytetään narratiivista otetta. Tutkimuksessa keskitytään nimenomaan merkityksellisyyden käsitteeseen, mutta haastatteluissa sivutaan myös merkityksen/tarkoituksen ulottuvuutta osana elämän koettua merkityksellisyyttä. Esitelmässä tarkoituksena on tutkimuksen yleisen esittelyn lisäksi antaa joitakin alustavia tuloksia aineistosta liittyen nimenomaan merkityksen/tarkoituksen käsitteeseen. 

D. Jonna Ojalammi* & Suvi-Maria Saarelainen* (*University of Eastern Finland): Ikäihmisen välirikko suhteessa aikuiseen lapseen ja elämän merkityksellisyys

Tutkimukset viittaavat siihen, että vanhempien ja aikuisten lasten välirikot saattavat olla luultua yleisempiä. Aiheesta ei ole kuitenkaan tehty suomalaista tutkimusta ja kansainvälisestäkin tutkimuksesta puuttuvat teologian ja uskonnontutkimuksen näkökulmat. Tässä esitelmässä tarkastellaan viiden suomalaisen ikäihmisen kokemuksia välirikosta suhteessa aikuiseen lapseen sekä välirikon roolia suhteessa elämän merkityksellisyyden kokemukseen. Haastatteluaineisto analysoitiin sekä teema- että narratiivisella analyysimenetelmällä. Tulosten mukaan elämän merkityksellisyyden kokemuksen säilyminen riippui pitkälti siitä, korvasivatko muut elämänalueet niitä merkityslähteitä, joita omalta lapselta odotettiin. Merkityslähteistä korostuivat yhteisöllisyys ja generatiivisuus. Generatiivisuuden rooli näyttäytyi erityisenä: esimerkiksi ajatus siitä, että oman kuoleman jälkeen omaisuus siirtyy lapselle, oli lohdullinen. Uskonnollisille ikäihmisille erityistä kärsimystä aiheutti kyvyttömyys siirtää uskonnollisia perinteitä lapsenlapsille. Vaikka vaihtoehtoisia merkityslähteitä löytyikin, vieraantuneen aikuisen lapsen arvo oli korvaamaton. Tulokset korostavat lisätutkimuksen tarvetta koskien välirikkoja, erityisesti huomioiden suomalaisen vanhustenhoidon kriisi. 

A. Måns Broo (Abo Akademi): Re-examining the concept Sampradaya

The Sanskrit term ‘sampradaya’, means tradition, lineage, school or denomination. Scholars such as Jochim Wach and Heinrich von Steitencron have used it to describe a particular form of Indic form of religious organization standing somewhere between the denomination and Church typologies of religious organization. In this presentation I will look at the ways in which this term of Sampradaya has been used by the Gaudiya or Bengali Vaishnavas, a devotional form of Hinduism begun by the charismatic bhakti saint Sri Krishna Chaitanya in the late fifteenth and early sixteenth century.  By looking at the ways in which the tradition has used this term, I hope to illuminate some of the complexities around it but also see whether the term can be used as an indigenous description of a particular form of religious organization.

B. Janne Kontala (Abo Akademi): Pre-modern Yoga – Secular or Religious?

While conservative Hindu voices have demanded that the Hinduism in contemporary yoga should be recognized more than is being done, conservative Christians and Muslims have at times held there to be more Hinduism in yoga than meets the eye. The positioning of yoga as religious or not is a question, resolution of which has direct political, financial and legal implications to the practitioners and teachers. I will participate in this conversation by analyzing how yoga has been positioned in some pre-modern textual sources. By that, I will show that yoga is not straightforwardly secular or religious. It turns out that the context where yoga is being discussed to a large extent determines how yoga is understood. 

C. Pankaj Jain (Flame University): From Emic and Etic to Ethic in the Study of Hindu Traditions

The longstanding emic–etic debate continues to shape how scholars study Hindu traditions, yet the lived realities of researchers—especially those from the Indian diaspora—complicate these categories. Drawing on my experiences navigating questions of “insider” and “outsider” identity in Western academia, this paper shows how the dichotomy proves inadequate for understanding contemporary scholarship and representation. Encounters with dominant etic frameworks, alongside community concerns about misinterpretation, reveal structural asymmetries that continue to frame Indic studies. Recent controversies around interpretations of Hindu deities, historical figures, and Tantra further highlight the tensions between academic critique and practitioner sensibilities. Engaging insights from Pike, Harris, Patton, Larson, Ursula King, and Arvind Sharma, the paper proposes samvāda (dialogue) as a constructive method for bridging these positions. I argue for moving from emic versus etic toward an integrative ethic shaped by reflexivity, mutual accountability, and inclusive pedagogy. Greater South Asian participation in the study of religion can strengthen this ethical middle ground and support more balanced, globally relevant scholarship. 

D. Ferdinando Sardella (Stockholm University): From Citta to Consciousness Studies: How Indian Universities Institutionalise Emic theories of mind

Postcolonial critique has shown how “Hinduism” was produced as an object of knowledge through colonial Indology and its classificatory habits. Prioritising emic concepts is one response, but vocabulary alone does not decolonise method unless we analyse the institutional conditions that make emic categories credible. This paper examines Indian university settings where emic theories of mind are translated into “consciousness studies,” and where dharma functions as a normative grammar for disciplined embodiment and responsible agency amid technological uncertainty. Focusing on citta, manas, buddhi, and ātman, I treat these as embedded epistemologies of attention and selfhood rather than isolated terms. I analyse publicly available university outputs (syllabi, programme and centre documents, conference framings, public lectures), with IIT Mandi’s Mind, Brain, and Consciousness Conference (MBCC 2026) as an illustrative case where “Indian Knowledge Systems” is aligned with brain science and cognitive wellness. Using conceptual history, discourse analysis, and philosophical argument analysis, I track translation equivalences, credibility warrants (classical authority, scientific rhetoric, policy language, experiential claims), and points of tension where metaphysical and dharmic commitments are compressed into generic “consciousness talk.” Hindu plurality emerges here as plural epistemologies of mind—and their associated moral economies—rather than a taxonomy of traditions alone. 

A. Miro Leporanta (University of Helsinki): Bitter Disappo)intment and Theological Connections: The Formation of the Image of Europe Within the Serbian Orthodox Church in the 1990s

I analyze how “Europe” was constructed as both a theological and political category in the political thought of the Serbian Orthodox Church (SOC) during the Yugoslav wars of dissolution in the 1990s. Drawing on scholarship on Orthodox political theology and anti-Westernism, I argue that the Church’s image of Europe was not simply a reaction to contemporary political events, but a re-articulation of older civilizational and theological narratives in a new geopolitical context.

The SOC simultaneously affirmed Serbia’s belonging to Europe, understood as a historically Christian and morally unified community, while increasingly distancing itself from Europe as a political actor. The early recognition of Slovenia and Croatia by European states and the European Community was interpreted within Church discourse as evidence of a Europe defined by a Protestant-Catholic core that excluded Orthodoxy. This produced a sense of moral betrayal rather than outright rejection of Europe as such.

There were also internal divisions within the SOC’s episcopate, where radically anti-Western positions coexisted with more moderate and dialogical approaches toward Europe. These tensions were further intensified by the Kosovo war of 1998–1999, which crystallised Europe as a symbol of both lost Christian unity and political injustice. I conclude that the SOC’s image of Europe in the 1990s was marked less by simple anti-Westernism than by a theologically framed disappointment rooted in contested notions of European identity and belonging. 

B. Liisa Lahdelma (University of Helsinki): Relations Between the Evangelical Lutheran Church of Finland, Finnish Christians, and Protestant Churches in East Germany During the Cold War

During the Cold War, contacts between the East and West were not limited to official state relations - non-state interactions also played an important role, particularly those between churches. Like diplomatic contacts, these relations were politically charged and formed part of the East–West conflict. The GDR, therefore, exercised strict control over church and ecumenical relations, infiltrating them and deliberately using them to exert influence, exploit the churches’ reputation for its own purposes, and instrumentalize them. Ecumenism thus became a closely monitored and directed field of state policy. 

A striking example is the failed trip of the Lukas congregation from Helsinki to the GDR in 1972. The visa had been issued, the costs paid, the travel agency had confirmed the trip, and the airline tickets were ready. Nevertheless, it was cancelled shortly before departure because two Finnish journalists were to join the group and intended to investigate church–state relations and state restrictions in the GDR. The authorities regarded this as politically risky and revoked the visas for the entire group without official explanation just two days before departure. The cancellation triggered critical coverage in the Finnish press, further unsettling the GDR. 

In response, high-ranked GDR church officials sought to portray the incident as a mere formal misunderstanding and to stabilize bilateral relations as quickly as possible by arranging an official visit by the Finnish Archbishop to the GDR. In this way, the conflict was defused without openly addressing its underlying causes. The Archbishop was even persuaded to promise that he would correct any “false impressions” about the GDR’s actions that may have arisen in Finland. 

C. Andrej Bukovac-Mimica (University of Helsinki): A Purely German Organization: The Lutheran Churchin Yugoslavia in the Aftermath of World War II

In the winter of 1941, as Axis forces were invading the Kingdom of Yugoslavia, the German Lutheran Church of the Augsburg Confession was the third-largest religious community in the state. It was a prosperous and well-organized bishopric with some 110000 members, most of whom were ethnic Germans, and many of whom had been living there since the previous century. By the time World War II came to an end four years later, the vast majority of the Church’s believers and almost all of its clergy had either fled to Germany or were interred in various POW camps. Its bishop had been tried for war crimes and executed, its property confiscated, and the Church effectively ceased to exist. 

While Yugoslav legislation formally guaranteed freedom of religion and the inviolability of private property, these protections explicitly excluded ethnic Germans, allowing Lutheran congregations to be treated as enemy assets regardless of their increasingly multiethnic composition. However, thanks to the persistence and seemingly endless patience of the few remaining Lutherans, congregations slowly reopened, services resumed, and a modest institutional continuity was rebuilt. 

Drawing on church correspondence, state confiscation records, and records of the Commission for Religious Affairs, this presentation traces the collapse of prewar ecclesial structures following the execution of Bishop Philipp Popp in 1945, and the slow, uneven restoration of religious life in the late 1940s and early 1950s.

D. Igor Mikeshin (University of Helsinki): American spies? The persecution of Jehovah's Witnesses in the Soviet Union and new Russia

In 2017, the Supreme Court in Russia banned the Jehovah's Witnesses organization and declared it extremist. This decision came less than three decades after the end of the Soviet period of persecution. This paper discusses the methods, legal mechanisms, and ideological justifications of persecution during both historical periods. 

  Based on research on the history of persecution in the Soviet Union (e.g., Baran 2014; Knox 2018) and my own study of Russian Jehovah's Witnesses seeking refuge from persecution abroad, I suggest that the political aspect of persecution has substantially prevailed over the religious aspect of it. Different problems and triggering issues in the religious and social teachings and lifestyles of Jehovah’s Witnesses are reduced to a major propaganda point, which labels them an American sect that is either significantly influenced by the United States or even actively involved in espionage. 

  I will give a brief account of the current state of persecution in Russia. Next, I will describe my methods, data, and ethical considerations. After that, I will briefly compare persecution in the Soviet times and today's Russia and conclude with an analysis of the ideological narrative that links Jehovah's Witnesses to the United States as either agents of U.S. influence or even as "American spies." 

E. Tamaz Phutkaradze (Batumi Shota Rustaveli State University) & Lyubov Liski (University of Helsinki): The Christian Community and Evangelical Baptists in Batumi in the 1940s–1950s

The paper analyses the activities of Christian communities and Evangelical Baptists in Batumi, Georgia, during the 1940s–1950s under Soviet control. As a multi-confessional port city in Adjara, Batumi was home to Orthodox Christian, Muslim, Jewish, and Protestant communities. The Soviet authorities monitored religious life through the Council for Religious Cults, collecting reports on worship, membership, finances, and migration. Declassified archival documents from 2010 allow reconstruction of both control mechanisms and community responses.  Despite restrictions, religious communities remained active. Baptists conducted baptisms, prayer meetings, festive gatherings, and funerary rites while maintaining ties with believers in other regions. Orthodox congregations continued services under strict oversight. Frequent arrests and administrative constraints reflect the repressive nature of Soviet policy, yet community leaders successfully maintained internal organization and cohesion. The analysis of archives shows how communities adapted and resisted repression, preserving identity and social networks. Batumi’s regional specificity, shaped by migration and religious diversity, reveals unique forms of interaction between believers and the state. The study illustrates the systemic nature of Soviet religious policy, its effects on Christian communities, and the enduring influence of these experiences on contemporary understandings of religion and society in post-Soviet Georgia. 

A. Päivi Salmesvuori (Åbo Akademi): Papin sukupuoli ja johtajuus Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa

Ihmiskunnan historiassa oli pitkään itsestään selvää ja ”luonnollista”, että vain miehillä on pääsy julkisen alueelle ja johtajiksi. Naisia ei kelpuutettu johtajiksi, heille kuului kodin piiri ja hoivatyö. Naisten vihkiminen papinvirkaan hyväksyttiin Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa 1986 ja 1988 vihittiin ensimmäiset naiset papeiksi. ”Luonnon järjestys” muuttui. 

Tasa-arvo ei ole ollut selkeästi tavoiteltavissa oleva asia kaikkien mielestä kirkossa. Usein on ilmaistu, että tietyt asemat ja tehtävät on tarkoitetut vain miehille. Perusteluna on ollut ”Herran käsky” tai koska se on ”luonnollista”. Esityksessä etsitään vastausta kysymyksiin millaisesta vallankäytöstä keskustelussa on kyse, mitä halutaan rajoittaa ja millä perusteilla, tai mitä sallia ja millä perusteilla. 

Lisäksi pohdin millaisiin tiedostettuihin tai tiedostamattomiin asenteisiin papit törmäävät työssään? Miten pappeja tuettiin heidän työssään ja mikä oli johtajan merkitys. Miten niissä näkyy binääri käsitys ihmisestä Jumalan kuvana, (Imago Deistä)? Lopuksi pohdin miten tunnustaminen (recognition) ja johtajuus liittyvät toisiinsa. Esitys perustuu analyysiin Tampereen hiippakunnan papeille tehdystä pilottikyselystä (n= 51).

B. Ulriika Huima (Åbo Akademi): Ihmiskäsitys ja valta palveluna: Servant leadership kirkollisessa kontekstissa

Servant leadership on johtamisteoria, jossa johtajuuden lähtökohtana on palveleminen, toisten kasvun tukeminen ja yhteisen hyvän edistäminen. Teoria perustuu humanistiseen ja relationaaliseen ihmiskäsitykseen, jonka mukaan ihminen on itseisarvoinen, kehittyvä ja moraalisesti vastuullinen toimija. Johtajuus ymmärretään dynaamisena vuorovaikutusprosessina, jossa valtaa ja statusta säädellään tietoisesti tilanteen ja yhteisön tarpeiden mukaisesti. Empiirinen tutkimus liittää servant leadershipin myönteisesti muun muassa työhyvinvointiin, luottamukseen, sitoutumiseen ja psykologiseen turvallisuuteen. 

Kirkollinen ihmiskäsitys, joka korostaa ihmisarvon ehdottomuutta, kutsumusta ja yhteisöllisyyttä, on pitkälti yhteensopiva servant leadershipin perusoletusten kanssa. Kirkossa ihmisen arvo ei perustu suorituksiin tai asemaan, vaan ihmisarvon ehdottomuuteen, johon samaan perusolettamaan servant leadership nojaa. Lisäksi kristillinen käsitys vallasta palveluna resonoi vahvasti teorian eettisen orientaation kanssa. Kirkon työyhteisöt ja sitä kautta myös johtaminen ovat herkkiä ja merkityksellisiä ympäristöjä, joissa statukseen, arvoon ja kuulluksi tulemiseen liittyvät kysymykset ovat keskeisiä.  

Kirkollinen johtajuus ymmärretään perinteisesti kutsumuksena ja palveluna. Servant leadership antaa tälle kutsumukselle organisatorisesti toimivan ja nykyaikaisen teorian, joka yhdistää hengellisen perustehtävän, työhyvinvoinnin ja vastuullisen johtamisen. Se tarjoaa mallin, jossa valta ei ole hallintaa vaan vastuunkantoa, ja jossa johtajan kypsyys näkyy kyvyssä sekä johtaa että palvella tilanteen vaatimalla tavalla. 

Samalla herää kysymys siitä, miten servant leadership -teorian korostama ihmisarvo ja valta palveluna toteutuvat kirkon johtamiskäytännöissä, joita aiemman tutkimuksen mukaan muovaavat sukupuolittuneet hierarkiat ja totuusväitteet. Miten nämä rakenteet vaikuttavat auktoriteettiin, tunnustukseen ja vallankäyttöön kirkon työyhteisöissä? 

C. Milla Heinonen (University of Helsinki): Pyhitetty sukupuoli. Teologia suomalaisen anti-gender-retoriikan takana

Tutkimukseni pyrkii tarkastelemaan, miten teologiset käsitykset sukupuolesta toimivat anti-gender-retoriikan ja uskonnollisen populismin retorisena ja ideologisena perustana suomalaisessa parlamentaarisessa keskustelussa. Analyysi pohjautuu laadulliseen sisällönanalyysiin eduskunnan täysistuntokeskusteluista sukupuolen juridista vahvistamista koskevan lain käsittelyn yhteydessä vuosina 2022–2023. Tutkimus osoittaa, että sukupuolta koskeva poliittinen argumentaatio ei rajoitu juridisiin tai lääketieteellisiin kysymyksiin, vaan rakentuu usein teologisesti latautuneiden merkitysten varaan, joissa biologinen sukupuoli esitetään luomisjärjestykseen kytkeytyvänä, pyhitettynä kategoriana. 

Tutkimukseni kehittää käsitteellistä mallia uskonnollisesta ohjelmasta (religious program), jonka kautta populistinen poliittinen puhe saa uskonnollisen ulottuvuuden. Sen kautta sukupuolta koskeva lainsäädäntökehys esitetään eksistentiaalisena uhkana paitsi yhteiskunnalliselle järjestykselle myös jumalalliseksi ymmärretylle luomiselle. 

Tämä tutkimus argumentoi, että kyse ei ole pelkästään uskonnon esiintymisestä politiikassa, vaan teologian strategisesta mobilisoinnista kulttuuripoliittisessa kamppailussa anti-gender-liikkeen kautta. Uskonnollinen populismi muuntaa sukupuolta koskevan kiistan moraaliseksi ja kosmologiseksi konfliktiksi, jossa poliittinen erimielisyys kehystetään kamppailuna Pyhän järjestyksen eli binäärin puolesta. Sukupuolesta tulee symbolinen rajapinta, jossa teologia, identiteettipolitiikka ja populistinen tyyli kietoutuvat toisiinsa. Pyrin avaamaan uusia näkökulmia siihen, miten anti-gender-retoriikka muokkaa nykyisiä poliittisia keskusteluja ja miten teologiset merkitysrakenteet voivat toimia demokraattisen konfliktin retorisina resursseina. 

A. Serafim Seppälä (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Assessing John Chrysostom’s most virulent anti-Jewish Rhetoric

John Chrysostom’s homilies Adversus Judaeos have been subject to exceptionally divergent perspectives in scholarly literature. On the one hand, the series has been labelled as the cornerstone of Christian antisemitism, a repulsive document full of obsession and hatred, even a license to kill; and on the other hand, Chrysostom’s intentions have been interpreted in the light of rhetorical, theological, historical, and social contexts ending up with more nuanced and peaceful view on the holy orator. While admitting that I belong to the latter group, clearly there is no way to whitewash these homilies entirely. After all the contextualization and rhetorical analyses, there do remain serious problems in Adv. Jud. that are crucial for the Orthodox Church and its later anti-Jewish tradition and antisemitic tendencies. Apparently, the most difficult challenges that these homilies offer are: (1) Status of contemporary Jews as killers of Christ; (2) Spiritual value of the Jewish cult and the worship in synagogue; (3) Exhortations to hate Jews. In this paper, I discuss these three most difficult aspects of Adv. Jud. and their theological implications, including ethical and logical inconsistencies and hermeneutic obscurity. My viewpoint is that of an academic Orthodox theologian who appreciates Chrysostom as a holy father and has even translated his homilies, but who at the same time profoundly respects Judaism, teaches Hebrew, and researches Jewish topics, including post-holocaust theology. The presentation is based on my article coming out later this year in a book on anti-Judaism by Aschendorff. 

B. Mercédesz Czimbalmos (Åbo Akademi): Researching Antisemitism in Times of Polarization – The Case of Finland

Researching antisemitism in Finland (and globally) has always presented unique challenges. This remains the case today, in an increasingly polarized climate. In a country where public knowledge about Jews and Jewish life is minimal, studies on antisemitism often unfold in an environment of misconceptions, politicization, and heightened sensitivities. Global crises and conflicts in the Middle East frequently affect Finnish discourse, fueling suspicion toward scholars and triggering accusations of bias. These dynamics complicate both academic inquiry and public engagement, as researchers must navigate a landscape where antisemitism is simultaneously denied, misunderstood, and instrumentalized. Adding to these difficulties is the challenge of accessing the very minority being studied: Jewish communities became cautious and reluctant to participate in studies, fearing potential repercussions. This presentation examines how polarization shapes the reception of antisemitism research, the ethical and methodological dilemmas it creates, and the strategies scholars employ to maintain rigor and credibility. By reflecting on these challenges, the presentation stresses the urgent need for nuanced scholarly debate and informed dialogue that is evidence-based and attentive to the Jewish minority. 

C. Teuvo Laitila (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Catholic Church in Lithuania in the Memories of Holocaust Survivors

The paper presents the views of Lithuanian Holocaust survivors on the role of Catholic Church in Lithuania in the WWII Jewish genocide. The role varied depending on memoirist, varying from highly negative to rather applauding. In most cases, representatives of the Church (clergy, nuns) are remembered as either indifferent or supportive. Only a few bishops are described as rightward antisemites and active supporters of Nazi genocidal policy. Particularly nuns are presented in a positive light as saving Jewish children, even though these children were baptised to Catholicism. The role of the Catholic Church in the Holocaust is highly disputed and not much studied, particularly from the survivors’ perspective. 

D. Dana Graydi (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Orthodox Jewish Women’s Agency Amid Challenges in Jewish Studies in Finland

This paper uses research on Orthodox Jewish women’s agency in Finland as a lens through which to examine broader challenges facing Jewish Studies in times of crisis. While questions of halakhah, religious authority, and tradition form an important backdrop and reflect ongoing internal debates within the field, the focus of this study lies on women's lived experiences of agency within the Finnish Jewish community life. The paper examines political and academic pressures shaping Jewish Studies today. Rising antisemitism and Israel–Palestine polarisation have sometimes led to reluctance toward research by Israeli or Jewish scholars. Internally, studies of women’s agency linked to feminist frameworks can face suspicion within Orthodox communities. To build trust, this study adopts a tradition-grounded approach, avoiding feminist terminology to enable meaningful engagement. Finally, the paper situates this research within the small scale of Jewish life and Jewish Studies in Finland, where limited institutional presence and close community ties pose challenges for research. Political tensions and public scrutiny can impact access and collaboration, complicating work on sensitive topics. The paper argues that research on Jewish women both challenges stereotypes and highlights how Jewish Studies navigates internal and external debates, scholarly responsibility, and research amid crisis.

A. Tuuli Lukkala* & Helena Kupari* (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Ortodoksinen jumalanpalvelus esteettisenä käytäntönä

Jumalanpalvelukset ovat ortodoksisen kristillisen elämän keskiössä. Ne toteutetaan ortodoksisten yhteisöjen jäsenten, niin papiston kuin maallikoidenkin, yhteistyönä. Jumalanpalvelukseen osallistumisen tapoja on monia, mutta eräs laajasti jaettu kokemus on jumalanpalveluksen kauneus. Liturgisen elämän kauneutta korostetaan myös ortodoksisessa teologiassa. Tässä esitelmässä paneudumme esteettisyyden ja hengellisyyden dynamiikkaan tarkastelemalla jumalanpalvelusta esteettisenä käytäntönä. Esteettisen käytännön käsitteellä viittaamme pitkäjänteiseen sosiaaliseen toimintaan, jossa esteettinen tuottaminen kytkeytyy identiteetin ja elämismaailman rakentamiseen (von Bonsdorff 2023). Tutkimusaineistomme koostuu Suomen ortodoksisen kirkon seurakuntien jumalanpalveluksiin eri rooleissa (mm. kirkkokansan jäsen, alttariapulainen, lukija, kuorolaulaja, pappi, kanttori) osallistuneiden ihmisten haastatteluista. Analyysimme valottaa toiminnan esteettisten ja hengellisten tavoitteiden vuorovaikutusta suhteessa erilaisiin osallistumisen tapoihin ja yhteistyön muotoihin. Ortodoksisten jumalanpalvelusten tarkasteleminen käytäntöteoreettisesta viitekehyksestä paljastaa hienovaraisia vivahteita palvelusten tuottamisessa ja kokemisessa sekä mahdollistaa palvelusten tarkastelun vahvan tradition, paikallisten sovellusten ja uskovien intiimin kokemuksen leikkauspisteessä. 

B. Terhi Utriainen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Käytännön näkökulma ja vernakulaarit vastaukset kärsimyksen ongelmaan

Millä tavoin ihmiset toimivat suhteessa kärsimykseen sekä millaista toimintaa ja kulttuurisia käytäntöjä voi muodostua suhteessa kärsimykseen? Liittyen Suomen Akatemian huippuyksikö ”Meliorist Philosophy of Suffering” (MePhiS) osahankkeeseen ”Future, Futurelessness and Vernacular Responses to Suffering” yritän alustavasti pohtia, miten eletyn uskonnon tutkimus voisi lähestyä kärsimykseen kohdistuvaa merkityksenantoa ja sen osana kärsimyksen filosofisesta ja sosiologisesta tutkimuksesta tuttuja teodikean ja sosiodikean käsitteitä. Minua kiinnostavat vernakulaarit teodikeat ja sosiodikeat, joissa on kyse kärsimyksen oikeuttamisesta. Mietin, miten niitä olisi mahdollista ja kiinnostavaa lähestyä kulttuuristen työkalujen näkökulmasta (esimerkiksi erilaisten katsomus- tai muiden ryhmien kohdalla) lähtien liikkeelle kulttuurisosiologi Ann Swidlerin tunnetusta tekstistä ”Culture in Action” sekä Pierre Bourdieun ajatuksista? 

Panelists/Panelisteina: Mikko Ketola, Jyri Komulainen ja Petra Kuivala

A. Maikki Aakko (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Apophaticism, Desire and Asceticism in T.S. Eliot and Geoffrey Hill

Modern Anglican apophaticism is not much studied in contemporary literature on theological apophaticism. Another thing that is not much discussed in that literature is the connection between apophaticism and asceticism. In light of these omissions, this paper explores the apophatic theologies of two modern Anglican poets, T.S. Eliot and Geoffrey Hill, drawing attention on the way they connect apophaticism and asceticism.

B. Andreas Bergmann (Helsingin yliopisto/University of Helsinki: Perennialismista sydämen ortodoksisuuteen: isä Seraphim Rosen haaste perennialismille

Tämä esitelmä tarkastelee isä Seraphim Rosen (1934–1982) ajattelua suhteessa kahteen perennialismin muotoon. Rose sai elämänsä varhaisvaiheessa syviä vaikutteita René Guénonin perennialismista, mutta hänen kääntymyksensä ortodoksiseen kristinuskoon johti perennialistisen metafyysisen pluralismin hylkäämiseen. Rosen teologia osoittaa vastoin Guénonin perennialismia, että syvällinen sitoutuminen hengelliseen perinteeseen voi johtaa eksklusiiviseen uskonnollisuuteen pikemminkin kuin eri perinteiden yhtymäkohtien painottamiseen. 

Mystisten kokemusten samankaltaisuutta korostavaa uusperennialismia koskien Rosen teologia korostaa sitä, että mystisten kokemusten yhteiset fenomenologiset piirteet eivät välttämättä merkitse yhteistä transsendenttista lähdettä. Ovathan monet ei-ortodoksiset hengelliset tai mystiset ilmiöt Rosen näkemyksen mukaan joko demonisen eksytyksen tai luonnollisten prosessien tulosta. 

Rosen esimerkki korostaa, ettei pelkkä fenomenologinen samankaltaisuus riitä pluralististen johtopäätösten perustaksi. Aito hengellinen erottelukyky edellyttää Rosen mukaan uskollisuutta ortodoksiselle traditiolle ja senkin sisällä ”sydämen ortodoksisuuden” harjoittamista. 

C. Ilmari Karimies (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): From Universal to Tradition-Specific: Evaluating the types of Martin Luther’s Mysticism

Martin Luther’s ways of speaking about God are connected to various mystical traditions. Using a scheme of four types of mysticism suggested by Bruce Milem I analyze how Luther’s writings are impregnated with mysticism, at least one type even shared by World religions. The paper helps to understand Luther’s mystical and pedagogical method aimed at spiritual wisdom, directed at the experience of the highest good. 

However, many mystical expressions seem to concern only interior or metaphysical, inaccessible things. And the idea that Lutheran thought would use a universal mystical method might seem surprising. Analysis of these themes allows us to better understand Lutheran thought – what is unique and what is not. Luther’s focus on spiritual experience also brings about the questions of the SAD project: 1) In which way is mystical language meaningful, and 2) are there criteria which distinguish mystical traditions that use such universal concepts? 

I suggest there are, and thar they are related to the kind of communities these ideas and experiences create. Luther’s conception is related to a Franciscan idea that the highest good is self-giving. This is manifested in the Son, by participation in whom Christian becomes a participant in the movement in which good flows to those in need. This central idea of Lutheran spirituality is seen by many as the foundation of the Lutheran welfare state. The paper clarifies the theological ideas behind the concept and demonstrates, that universal ideas have tradition-specific renditions which shape the character of the people and communities participating in them. 

D. E. V. Rope Kojonen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Exploring the New Perennialism

This paper investigates a new form of perennialism and its relevance for science and theology conversation, as proposed by Christopher C. Knight. Perennialism has many forms, ranging from “soft” perennialism which posits merely some shared commonalities in religious experience across the world’s religious traditions, to classical perennialism, which is a form of religious pluralism. Classical perennialism has gone largely out of fashion in academic study of religion, which has emphasized the contextual and constructive nature of religious experience.  

Knight explores a revival of classical perennialism, arguing that diverse religious traditions, despite significant doctrinal and ritual differences, converge on mystical insight into a single ultimate reality. He joins other recent authors who have sought to revive perennialism. However, classical formulations of perennialism have faced sustained criticism from both confessional theologies and academic scholarship, including charges of contextual insensitivity, revisionism, internal inconsistency, and epistemic hubris. Employing four standard objections as an analytic lens, the paper explores Knight’s proposal.  

A. Juhani Koivumäki (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Annihilation of the Soul in the Light of Eternity According to Marguerite Porete

Marguerite Porete was a Christian mystic, who was presumably born in 1260 and lived a part of her life in the Province of Hainaut, which is nowadays known as a part of south-Belgium. She is most well-known of her book Le miroir des âmes simples et anéanties (The Mirror of Simple Souls) written originally in ancient French. In the book, she describes how noble souls may achieve the union with God. Catholic church considered Marguerite’s teachings heretic. Despite of opposition from acclaimed theology scholars, Marguerite was burnt at stake in Paris, in 1310. 

My presentation examines how and why Marguerite Porete (1260–1310) invoked the concept of nothingness as a means of attaining union with eternity. By analysing her use of key notions—such as the noble soul, annihilation, and eternity—I offer an interpretation of how these concepts function as mutually reinforcing elements within her vision of union with God. Together, they delineate a path that leads Marguerite into profound paradoxes, resolved through the embodiment of an emancipatory nothingness. I explore what Marguerite understands by nothingness and how it emerges as her ultimate solution. According to her writings, God is eternal and limitless, whereas virtues and deeds remain oriented toward the finite, corporeal self rather than toward the eternal God within noble souls. Consequently, even understanding or embodying God proves insufficient, since comprehension itself occurs within time. Only nothingness, by transcending all limitations, grants access to God. 

B. Keita Shiraishi (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Soul in Peirce’s Philosophy of Religion

This presentation focuses on Charles S. Peirce, well-known as the founder of pragmatism, and examines the relationship between “soul” and “death” in his philosophy of religion. According to Peirce, a human being is not a fixed substance, but a soul conceived as a process that continuously grows toward the future. However, this conception of soul—understood as an orientation toward infinity—appears to contradict the finitude of death that every individual soul must inevitably face. Does individual death threaten the soul’s inquiry? 

This study distinguishes between two types of death in Peirce’s philosophy. The first is biological death, and the second is “crystallization of the soul.” Regarding the first, Peirce argues that individual biological death is not logically fatal, as it can be overcome through mental continuity within the community. On the other hand, the more fundamental problem lies in the second type of death. Peirce describes a tendency where the habits of the soul become completely crystallized, leading to a loss of spontaneity. Consequently, this study asserts that what truly concerned Peirce was not biological death. Rather, the ultimate crisis he feared was the soul losing its power to grow and hardening into a completely predictable reaction device. 

C. Aleksei Rakhmanin (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): The Notion of Soul in Wittgenstein’s Later Philosophy (of Religion)

In Wittgenstein’s later philosophy, the notion of the soul (Seele) is evoked in a rather loose range of senses. However, there is a certain degree of continuity in Wittgenstein’s soul talk, which I present as follows. 1. In Wittgenstein’s earliest of later writings, primarily The Big Typescript and Philosophical Grammar, the notion is used metaphorically to characterize our tendency to think of an intermediary between a sign or proposition and its meaning or sense: “The sentence, as it were, plays a melody (the thought) on the instrument of the soul” is an excellent example. 2. Later, in Remarks on the Philosophy of Psychology and Philosophical Investigations, Wittgenstein observes how we use the concept to describe human behavior and to “hypothesize” mental events and entities. In both cases, the notion of “picture” (Bild, or pattern) becomes operational (e.g., the soul as a picture of the human being and the body as a picture of the human soul). 3. Finally, Wittgenstein introduces the notion of ‘soul’ in discussing the dynamics between “the inner” and “the outer” (primarily in Last Writings on the Philosophy of Psychology, I-II); here, the notion is an element in a descriptive vocabulary. 

I claim that there is significant parallelism among the three types of soul talk. In all three cases, the notion of “soul” is used to single out the features of the complexes – grammatical, behavioral or mental – that evade simplified clarification due to their very complexity. “Soulful facial expression” and “soulful expression in music” are good examples. While the “picture” of the soul is unproblematic in ordinary language, justifying its application is not. I will demonstrate that Wittgenstein always uses “soul” as a second-order notion, even when discussing mental phenomena. This perspective sheds new light on his philosophy of religion. On the rare occasions when Wittgenstein speaks of the “soul” in a religious context, he focuses on the context rather than the phenomenon itself. 

 A. Niko Huttunen (Espoonlahden seurakunta; Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Harmonia vai konflikti? Sota Raamatun kosmologioissa.

Miten sotaa tulisi Raamatun valossa ymmärtää? Yksittäisiä lauselmia kokoamalla on päädytty hyvin eri suuntaisiin vastauksiin riippuen siitä, mitä lauselmia kootaan. Tällaiset kokoelmat kertovat usein enemmän niiden kokoajan intresseistä kuin Raamatusta. Ehdotan, että yksittäisiä lauselmia tulee tarkastella Raamatun kosmologioiden valossa: onko todellisuuden perimmäinen luonne kamppailua, jossa sota on luonnollinen osa? Vai onko todellisuus pikemminkin harmoninen, jossa sodan kaltaiset ristiriidat ovat häiriöitä? Tarkastelen Raamatun kolmea kosmologista päälinjaa: luomiskertomuksia, Vanhan testamentin deuteronomistista teologiaa ja pääosin uusitestamentillista apokalyptiikkaa sekä sitä, miten näiden kosmologioiden valossa tulisi ymmärtää sotaa koskevia lausumia.

B. Harri Huovinen (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Mystinen vastavoima: Dumitru Stăniloaen patristinen kirkkokäsitys kommunismin varjossa

1940-luvun lopulta 1960-luvun puoliväliin asti Romanian kommunistinen hallitus vangitsi, kidutti ja surmasi lukemattoman määrän eri kirkkokuntien pappeja ja maallikkoja. Vainojen raakuus tuli globaaliin tietoisuuteen, kun luterilainen pastori Richard Wurmbrand vankeudesta ja kidutuksesta selvittyään pakeni Yhdysvaltoihin ja alkoi julkaista kirjoja kokemuksistaan. Hänen keskeisenä motiivinaan oli kertoa yksityiskohtaisesti Romanian ”maanalaisen kirkon” kärsimyksistä ja strategisesta taistelusta kommunistihallintoa vastaan. Vuosina 1959–1964 maan pahamaineisimmassa vankilassa virui myös pappi ja professori Dumitru Stăniloae (1903–1993). Ottaen huomioon hänen ajattelunsa ekklesiologisen virittyneisyyden sekä hänen myöhemmän maineensa vuosisadan merkittävimpänä ortodoksiteologina, voisi olettaa, että myös Stăniloaella olisi sanottavaa paitsi kokemuksistaan myös kirkon missiosta vainojen keskellä. Tuotannossaan hän ei kuitenkaan viittaa kirkon ja ateistisen hallinnon väliseen ristiriitaan, taistelusta puhumattakaan. Myös hänen ekklesiologiaansa koskeva nykytutkimus jättää tämän teeman huomiotta. 

Käsillä olevan tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisen roolin Stăniloae antaa kommunismin varjossa elävälle kirkolle. Vastausta etsitään hänen opillisesta trilogiastaan Teologia dogmatică ortodoxă sekä muista aiheen kannalta relevanteista julkaisuista. Systemaattisteologinen esitys alkaa yleiskatsauksella Stăniloaen ekklesiologian ilmeisimpiin aspekteihin, sen kristologisiin ja trinitaarisiin kytköksiin. Tästä päästään tarkastelemaan hänen käsitystään, jonka mukaan kirkko on varsinaisessa mielessä elävää ja henkilökohtaista partisipaatiota Kristukseen ja hänen pyhiinsä. Seuraavaksi analysoidaan, mitä Stăniloae ajattelee kirkon jäsenten vapautta rajoittavista tekijöistä. Tässä yhteydessä hän keskittyy lähes yksinomaan ihmisen ulkoisen luonnon ja himollisten impulssien orjuuttaviin vaikutuksiin, sekä rukouksessa toteutuvaan hengelliseen vapautumiseen, nousuun kristittyä kahlitsevien sidonnaisuuksien yläpuolelle – riippumatta hänen ulkoisesta vapaudestaan tai sen puutteesta. Lopulta esitetään, että patrististen kirjoittajien tavoin Stăniloae pitää kirkkoa etupäässä jumalinhimillisenä todellisuutena, jonka varsinainen perusta ja elämä on ajallisen painostuksen ja kärsimyksen tavoittamattomissa. Epäinhimillistävän totalitarismin paineessakin kirkko kärsien ja rukoillen kurottautuu kohti tätä ikuista alkuperäänsä sekä osoittautuu siten hiljaiseksi ja mystiseksi vastavoimaksi vainoajilleen.

C. Anni-Maria Peltola (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Raamattuargumentaatio Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispojen Ukrainan sotaan liittyvissä kannanotoissa

Venäjän ortodoksikirkon patriarkka Kirill on kuvannut Venäjän ja Ukrainan välistä sotaa metafyysisenä taisteluna, jossa Venäjä vastustaa lännestä nousevaa syntiä, Antikristusta ja maailmanloppua. Lausunnot haastavat läntisten kirkkojen edustajia vastaamaan raamatuntulkinnasta nouseviin väitteisiin, joiden avulla sodankäyntiä oikeutetaan. Tutkimukseni tarkastelee, miten Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispat hyödyntävät Raamattua Ukrainan sotaa koskevissa kannanotoissaan ja mitä funktioita raamattuviitteillä on heidän argumentaatiossaan. Analysoin kannanottoja Stephen Toulminin argumentaatiomallin avulla, joka paljastaa argumentaation implisiittisiä oletuksia mahdollistaen niiden kriittisen tarkastelun. Sen jälkeen analysoin raamattuviitteitä niiden omassa kontekstissaan, selvittäen viitteiden alkuperäistä merkitystä ja funktiota. Lopuksi vertaan analyysien tuloksia ja arvioin kriittisesti piispojen soveltamia hermeneuttisia periaatteita. Alustavat tulokset osoittavat, että Raamatun hyödyntäminen osana argumentaatiota on piispojen kannanotoissa melko harvinaista. Eksplisiittiset raamattuviitteet ovat usein kontekstistaan irrotettuja, eikä niiden avulla rakenneta johdonmukaisesti etenevää perustelua. Alustavien havaintojen perusteella piispojen kannanotot eivät kykene vastaamaan Venäjän ortodoksikirkon haasteeseen raamattuargumentaation osalta. 

D. Talvikki Ahonen (Åbo Akademi): Ortodoksisen kirkon kielipolitiikka ontologisen turvallisuuden tekijänä 

Venäjän imperialistisiin pyrkimyksiin Ukrainassa on täysimittaisen hyökkäyssodan ohessa kuulunut ukrainalaisen identiteetin ja kulttuurin sekä ukrainan kielen tukahduttaminen. Vaikka kieli nähdään toisinaan pelkkänä kommunikaatiovälineenä, on sillä keskeinen rooli kansallisen, etnisen ja kulttuurisen identiteetin merkitsijänä ja ylläpitäjänä. Ukrainan sodan myötä kielipolitiikka on noussut keskeiseksi kysymykseksi myös Suomen ortodoksisen kirkon venäläis-, ukrainalais- ja suomalaistaustaisten jäsenten asemassa ja keskinäisissä suhteissa.  

Pohdin esityksessä sitä, kuinka Venäjän hyökkäyssodan käynnistämässä tilanteessa kysymys suomalaisen ortodoksisuuden piirissä käytetyistä kielistä sekä arkisina käyttökielinä että liturgisina kielinä heijastelee laajempia tulkintoja kielten ja siten eri kulttuuriperinteiden valtasuhteista sekä niihin liitetyistä keskinäisistä hierarkioista. Tutkimuksen aineisto perustuu Suomen ortodoksisen kirkon piirissä toimivien henkilöiden haastatteluihin sekä kirkon piirissä tuotettuun dokumenttiaineistoon (kirkollisiin tiedotteisiin, uutisiin, piispallisiin paimenkirjeisiin ja puheisiin, pöytäkirjoihin ja blogiteksteihin). Tarkastelen tutkimusaineistosta piirtyvien näkemysten kautta tulkintoja käytettyjen kielten välisistä suhteista ja hierarkioista ontologisen turvallisuuden ontologisen turvallisuuden teorian (ontological security theory, OST) viitekehyksessä. 

A. Heli Yli- Räisänen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Miehen haavoittuvuus Sodoman kertomuksessa: Miksi suostumuksella on merkitystä

Tutkimuksessani esitän Michel Foucault’n Seksuaalisuuden historiaan ja Judith Butlerin Hankalaan sukupuoleen nojautuen, kuinka Vanhan testamentin miestenvälisen seksin kiellot ja tulkinnat tuottavat homofobisen homoseksuaalin subjektin, joka uudelleen tuotetaan, kun tekstejä kuten Genesis 19, Leviticus 18:22 ja 20:13 linkitetään temaattisesi homoseksuaalisuuden ympärille. Historiallisesti nämä tekstit käsittelevät muinaisen Lähi-idän käsitystä miehen raiskaamisesta, maskuliinisen ylivoiman näyttämisestä eli nykykäsityksessä seksuaalista väkivaltaa. Kun tulkinnallinen fokus niissä siirretään seksuaaliseen identiteettiin, liitetään seksuaalinen ei-suostumuksellisuus ja väkivalta samalla moderniin homoseksuaaliseen subjektiin. Kyseisten tekstien lukemisesta homoseksuaalisuuden yhteydessä tulee performatiivinen teko, joka ylläpitää vääristynyttä homoseksuaalia subjektia. Tutkimuksessani esitän, että tällaista subjektia voidaan purkaa lukemalla patriarkaalista kulttuuria heijastelevia tekstejä ja tulkintoja vastakarvaan. Luen Sodoman kertomusta (Gen. 19) miehen haavoittuvuuden kautta, missä teoreettisena viitekehyksenäni toimii bell hooksin teos Mies tahtoo muuttua (The Will to Change: Men, masculinity, and Love). Hooksin mukaan patriarkaalinen kulttuuri pakottaa miehiä tietynlaiseen maskuliinisuuteen, joka ei salli miesten olla haavoittuvaisia ja rakastaa. 

B. Jenni Spännäri (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Uskonto miehen iässä – merkitys, maskuliinisuudet ja yhteisöllisyys elämän siirtymävaiheissa

Monille miehille ikääntyminen tuo mukanaan erilaisia sosiaalisia, fyysisiä ja identiteettiin liittyviä haasteita, samalla kun perinteiset maskuliinisuuden normit voivat estää avun hakemista ja emotionaalisen tuen vastaanottamista. Mikä on uskonnon ja uskonnollisten yhteisöjen rooli näiden haasteiden keskellä? Tämä tutkimus tarkastelee ikääntyvien miesten uskonnollisuutta, merkityksenluontia ja maskuliinisuutta elämän siirtymävaiheissa. Esitelmä esittelee empiirisiä havaintoja kanssatutkimuksesta suomalaisen evankelisluterilaisen seurakunnan miesten toiminnassa (aamukahvit, talkooleiri, raamattupiiri, äijämessu). Aineisto koostuu haastatteluista, kyselystä ja osallistuvasta havainnoinnista. Miesten keskusteluissa korostuivat teemat ”veljien tuesta" (luottamuksellinen ilmapiiri, turva), "isän kaipuusta" (suhde omaan isään, isyys, Jumala-kuva) sekä merkityksellisyyden etsimisestä yhteisössä. Seurakunnan toiminta ei ollut vain sosiaalista kanssakäymistä vaan tilaa käsitellä elämän syvällisiä kysymyksiä, mikä erottui arkisista kohtaamispaikoista. Tutkimus osoittaa, että uskonnolliset yhteisöt voivat tarjota ikääntyville miehille tilaa uudenlaisten maskuliinisuuksien harjoittamiseen – tilaa haavoittuvuudelle, emotionaaliselle läheisyydelle ja hengelliselle kasvulle perinteisten maskuliinisuuden normien ulkopuolella. 

C. Kati Tervo-Niemelä (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland) & Pietari Hannikainen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Pysyvyyden etsijöitä ja merkityksen rakentajia: nuorten miesten kristillisyyden typologia

Nuorten miesten kiinnostus kristinuskoa kohtaan on viimeaikaisten tutkimusten mukaan vahvistunut Suomessa. Tämä kehitys haastaa kaksi empiirisen uskontotutkimuksen vakiintunutta oletusta: uskonnollisuuden lineaarisen heikkenemisen sekä käsityksen naisten universaalisti miehiä vahvemmasta uskonnollisuudesta. Erityisesti nuorten miesten kohdalla uskonnollisuuden sukupuolittuneet mallit näyttävät olevan murroksessa. Tässä esitelmässä tarkastellaan nuorten miesten kristillisyyttä uskonnollisten orientaatioiden typologiana, analysoiden erilaisia tapoja, joilla kristinusko kytkeytyy merkityksen etsintään, identiteetin rakentamiseen ja moraalisen toimijuuden hahmottamiseen myöhäismodernissa yhteiskunnassa. Tutkimus perustuu 30 nuoren kristityn miehen haastatteluihin, jotka on toteutettu marraskuun 2024 ja helmikuun 2025 välisenä aikana. Teoreettisesti analyysi nojaa keskusteluihin uskonnon merkityksellisyydestä, maskuliinisuuksien moninaisuudesta sekä individualisoituneista ja kokemuksellisista uskontosuhteista. Esitelmässä rakennetaan laadullinen typologia nuorten miesten uskontosuhteista, joka tuo esiin kristinuskon erilaiset funktiot nuorten miesten elämässä. Typologia jäsentää, miten kristinusko voi merkityksellistyä esimerkiksi moraalisen selkeyden ja pysyvyyden lähteenä, elämän kriiseistä selviytymistä tukevana resurssina, vastuullisen toimijuuden ja miehisyyden rakentamisen kehyksenä sekä kokemuksellisena ja refleksiivisenä tilana, joka mahdollistaa myös epäilyn ja etsimisen. 

D. Kimmo Ketola* ja Hanna Salomäki* (*Kirkon tutkimus ja koulutus): Keitä ovat suomalaiset kristityt nuoret? Sukupuoli, yhteiskunnalliset arvot ja uskonnollinen murros

Viimeaikainen tutkimus niin Suomessa kuin kansainvälisesti on nostanut esiin havaintoja, joiden mukaan nuorten aikuisten ikäryhmässä on tapahtunut useita siirtymiä niin uskonnollisuuden kuin poliittisten identiteettien ja arvo-orientaatioiden suhteen. Erityistä huomiota on kiinnitetty siihen, että miesten ja naisten välille näyttää kasvaneen kuilu yhteiskunnallisten arvojen suhteen. Nämä havainnot nostavat esiin kysymyksen arvo- ja poliittisen orientaation yhteydestä uskonnollisuudessa tapahtuneisiin muutoksiin. Tässä esitelmässä tarkastellaan, millä tavoin uskonnollisuus kytkeytyy arvo- ja poliittiseen orientaatioon eri sukupuolilla. Tarkasteltavaksi ryhmäksi on valittu kristityksi itsensä identifioivat 18–30-vuotiaat miehet ja naiset. Määrällisiin kyselyaineistoihin pohjautuva analyysi kohdistuu siihen, millä tavalla kristityt nuoret profiloituvat arvoiltaan ja poliittiselta orientaatioltaan sukupuolittain, millaisia alueellisia eroja orientaatiossa on sekä missä määrin kristityn nuoret kokevat olevansa vähemmistössä uskonnollisten näkemystensä vuoksi. Analyysi pohjautuu pääosin Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen toimeksiannosta kerättyihin valtakunnallisesti edustaviin Gallup Ecclesiastica -kyselyaineistoihin. 

A. Joni Virtanen (University of Eastern Finland) & Talvikki Ahonen (Åbo Akademi University): (De)securitization of theology: Approaches to war in Ukraine within Orthodox Church of Finland

The Russian war of Aggression in Ukraine has preceded and created turmoil inside and between the Orthodox Christian churches worldwide. As the Russian atrocities have been legitimized by the Russian Orthodox Church, also the responses to the events have been addressed in theological framework. Orthodox Christianity has therefore produced a plethora of theologies of war as both justification for the war and as a protest to militant theologies. Our presentation analyses what aspects the theory of securitization bring into light from the narratives within the Orthodox Church of Finland (OCF). The data consist of research interviews which are conducted with OCF hierarchs, clergy, other people with positions of power, and parishioners. 

The analysis of perceptions and attitudes within OCF brings forth a fruitful case of division in value communities. On one hand, the Finnish society identifies strongly with the Western/European community and supports unanimously Ukrainian autonomy and independence. On the other hand, the OCF – while having a robust legal and cultural status within the state – has historically close connections to the Russian Orthodox Church as its previous mother church. Cultural and historical bonds to other locations of Orthodox Christianity affect the views and attitudes on Russian war of aggression in Ukraine, as well as Russian imperialist politics behind it. Juxtaposition of various theologies highlight the multifaceted nature of Orthodox theology, that is sometimes viewed to represent a single, univocal theology. 

B. Sophia Kounavi (Aristotle University of Thessaloniki): Church-state relations in Greece before and after the military regime of 1967

Orthodox Church in Greece is strongly related to Greek state since the latter’s birth in 1830. However, the beginning of this relationship is rooted back in the Byzantine period, when the Patriarchate of Constantinople and the Byzantine state had formed a unique type of cooperation and mutual understanding known in the Greek language by the term "synallilía". What we are intended to explore in this paper is how and to what extend this term of “synallilía” affected these two entities, originally by providing a historical outline of the conditions that consolidate the relations between the New Hellenic State (from 1830 onwards) and the Church of Greece both during the 19th and at the turn of the 20th century until the years before the military coup of April 21, 1967 in Greece. We then move on to describe the relations between the Greek state and the Church of Greece during the seven-year dictatorship, analyzing the operational framework the military regime imposed on the Church of Greece and how this framework continues to afflict the church’s administration and church life in general, several decades after the fall of the regime (1974). In conclusion, we will examine the consequences of the dictatorship on self-consciousness and the up-growth of the Church of Greece from the end of that period until today, as well as the impact that this aberrant ecclesiastical statute had on the formation of a nationalist consciousness within the Church of Greece. 

C. Sofia Silfast (University of Eastern Finland): Orthodox Karelian oral histories on a Finnish irredentist campaign (1919)

In 1919, a semi-official military campaign supported by the newly independent Finnish state was directed towards Olonets Karelia. The irredentist campaigns were inspired by the “kindred idea”, and the perception of Karelia as the homeland of an ancient Finnish past. In my presentation, I aim to look at the conflict from a local, Orthodox Karelian perspective. The populations of Finnish Border Karelia and Russian Olonets Karelia were Orthodox Christian and Karelian speaking. Until the Russian Revolution, they maintained close cross-border connections. Looking at oral history accounts from the Collection of Orthodox Tradition (1971), I will explore how the local population navigated times of multiple conflicts, ideological tensions and unrest. How did the conflicts affect the local populations’ religious and national identifications, and what were the religious responses to these crises? The presentation is part of my PhD research on lived Orthodoxy in Border Karelia in the interwar period, funded by the Finnish Cultural Foundation (2024-2027). 

D. Valerii Sekisov (Ukrainian Evangelical Theological Seminary (UETS)): Nationalism versus Citizenship: How the Russo-Ukrainian War Redefines Civil Iden

This paper is part of a broader research project, Theology of Citizenship, which conceptualizes the emergence of a new civic space and the reconfiguration of relationships within the triangle of state, church, and civil society. Ukraine’s post-independence trajectory, and especially the Revolution of Dignity (2013) and the Russian invasion (since 2014), have accelerated dramatic transformations that demand sustained theological and interdisciplinary reflection. In the Ukrainian context, citizenship is not a settled category but an ongoing process of construction and (re)interpretation. It is shaped both by the complex genealogy of Ukrainian political community (S. Plokhy) and by contemporary societal shifts, through which citizenship takes on a heterogeneous, paradoxical, and contrapuntal character (Seetha Tan). The Russo-Ukrainian war intensifies this tension by pressing unresolved normative questions to the foreground: Who is my neighbor and fellow citizen? Where is the boundary between private interest and the common good? Under what conditions can the national state be considered a moral good rather than an enemy? Methodologically, the paper moves from case study to historical analysis, tracing how citizenship crosses juridical and political boundaries and increasingly acquires moral and value-oriented characteristics — toward solidarity, acceptance, and dignity. The paper argues that this emerging civic identity can be read as a contested yet constructive field. 

A. Veera Nordman (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Tarkoituksen tunne työelämän voimavarana

Työelämän kasvava epävarmuus ja muutos ovat tehneet työhyvinvoinnista keskeisen tutkimuskohteen ja korostaneet tarvetta ymmärtää työn rakenteellisia ja yksilön henkilökohtaisia voimavaroja. Tämä tutkimus laajentaa työ- ja organisaatiopsykologian henkilökohtaisten voimavarojen tutkimusta eksistentiaalisiin voimavaroihin tarkastelemalla tarkoituksen tunnetta (sense of purpose/purpose in life) työelämän kontekstissa. Aiempi tutkimus liittää tarkoituksen tunteen hyvinvointiin ja kriiseistä selviytymiseen, mutta sen roolia arkipäiväisemmissä työelämän kuormitustilanteissa on tutkittu vähemmän. Työelämän eksistentiaalisia voimavaroja on tarkasteltu lähinnä merkityksellisyyden ja kutsumuksen näkökulmista, ja käsitteellinen epäselvyys suhteessa tarkoitukseen on vaikeuttanut ilmiön jäsentämistä. Tutkimus tarkastelee tarkoituksen tunteen roolia työelämän voimavarana systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin. Monitieteinen ja -menetelmäinen aineisto koostuu 19 empiirisestä artikkelista, jotka on analysoitu laadullisesti. Keskeiset löydökset on koottu tutkimuskysymykseen vastaavaksi synteesiksi. Tulokset osoittavat tarkoituksen tunteen mm. suojaavan työn kuormitustekijöiltä, ylläpitävän motivaatiota haastavien olosuhteiden keskellä ja edistävän tasapainoa elämän eri osa-alueilla. Tulokset lisäävät ymmärrystä eksistentiaalisten voimavarojen merkityksestä työelämässä sekä niiden tukemisesta. Tutkimus avaa myös tärkeitä metodologisia näkökulmia aiheen jatkotutkimukselle. 

B. Aura Nortomaa (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Se riittävän hyvä esitelmä: Riittävyyden kokemuksen rakentuminen työelämäkontekstissa

Miten riitän kun mikään ei riitä? Mikä on riittävän hyvää työtä? Jatkuvasti intensifioituvassa työelämässä ”riittävän hyvää” työn tekemisen tasoa tarjotaan yhä useammin ratkaisuksi työn rakenteellisten haasteiden keskellä uupumusoireita kokeville työntekijöille. Riittävyyden kokemusta ei kuitenkaan ole työelämätutkimuksessa vielä omana ilmiönään tutkittu. Tässä tutkimuksessa muodostetaan käsitteellinen ja teoreettinen ymmärrys ”riittävän hyvästä” eli riittävyyden kokemuksesta työpsykologian ja työelämän sosiaalipsykologian sekä hyvinvointiteologian tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Aihe paikantuu sustainable work -tutkimukseen ja työhyvinvointitutkimukseen. Työpsykologisesti riittävyys liittyy mm. tavoitteiden asettamiseen, työn vaatimusten ja voimavarojen tasapainoon, itsesäätelyyn, minäpystyvyyteen sekä itsemyötätuntoon. Riittävyyttä tarkastellaan myös häpeä-tutkimukseen kytkeytyen, sekä diskursiivisesti rakentuvana sosiaalisena konstruktiona. Tutkimus avaa hyvinvointiteologiaan uuden sovellusalan, riittävyyden teologian. Yhteiskunnallisena tavoitteena on kehittää työkaluja riittävyyden taitojen edistämiseksi työelämässä. 

C. Anu Morikawa (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Eksistentiaalisen hyvinvoinnin tuki yliopistoyhteisössä

Tarkastelen eksistentiaalisen hyvinvoinnin tukemista suomalaisissa yliopistoyhteisöissä. Tässä laadullisessa tutkimuksessa lähestyn aihetta kolmesta näkökulmasta: (1) opiskelijat eksistentiaalisen tuen vastaanottajina, (2) yliopistohenkilöstö hyvinvoinnin tulkitsijoina sekä (3) Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppilaitostyöntekijät hyvinvointiteologian asiantuntijoina. Tutkimuksen lähtökohtana on havainto, että vaikka opiskelijoiden hyvinvoinnin haasteet tunnistetaan laajasti, eksistentiaalinen tuki jää usein vähälle huomiolle. Opiskelijoiden uupumus, ilmastoahdistus, mielenterveyden ongelmat ja kokemus merkityksettömyydestä muodostavat tutkimuksen keskeisen taustan. Teoreettinen viitekehys rakentuu eksistentiaalisen hyvinvoinnin käsitteelle, joka viittaa merkityksen, toivon, arvojen ja kokonaisvaltaisen ihmisyyden ulottuvuuksiin. Tulokset osoittavat, että eksistentiaalisen hyvinvoinnin tuki koetaan tärkeäksi mutta vaikeasti määriteltäväksi. Tukirakenteet nähtiin usein riittämättöminä, ja vastuu eksistentiaalisista kysymyksistä jäi pitkälti yksilölle. Opiskelijat toivoivat tiloja ja kohtaamisia, joissa elämän merkitystä ja arvoja voisi pohtia avoimesti. Yliopistohenkilöstö tunnisti nämä tarpeet, mutta koki roolinsa rajalliseksi. Yliopistopapit nousivat esiin merkittävinä, joskin osin näkymättöminä, eksistentiaalisen tuen tarjoajina. Tähän perustuen, tutkimuksen tuloksilla argumentoin, että teologiset näkökulmat tulisi integroida nykyistä vahvemmin hyvinvointikeskusteluun. 

D. Aino-Elina Kilpeläinen (Diak) et al.: Kirkon diakonian ja kasvatuksen työntekijöiden hengellisyys ja työhyvinvointi

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyössä ja kasvatuksessa kohdataan yhteiskunnallisten ja globaalien muutosten tuomia haasteita. Työ vie usein inhimillisen elämän rajallisuuden ja haavoittuvuuden äärelle, toisaalta nähdään myös kasvua ja merkityksellisyyttä. Kirkon työn erityisluonne liittyy sen hengelliseen ulottuvuuteen. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että kokemus työn merkityksellisyydestä ja hengellisyys vaikuttavat työssä jaksamiseen.   Tässä esitelmässä tarkastellaan diakonian ja kasvatuksen työntekijöiden kokemuksia erityisesti työhyvinvoinnin ja hengellisyyden näkökulmista: Mitkä tekijät tukevat heidän työhyvinvointiaan ja mitkä kuormittavat heitä? Mistä työntekijät ammentavat virikkeitä hengellisyyteensä ja miten he kokevat työyhteisön yhteisen hengellisen elämän?   Tutkimusaineisto koottiin osana Diakonian ja kasvatuksen barometri -kyselyä marraskuussa 2025. Kyselyyn vastasi 835 kirkon diakonian ja kasvatuksen työntekijää eri puolilta Suomea. Aineiston määrälliseen ja laadulliseen analysointiin osallistui Diakin tutkijoiden lisäksi seitsemän ylemmän amk-tutkinnon opiskelijaa   Diakonian ja kasvatuksen barometrin ovat tuottaneet yhteistyössä Diak, Kirkkohallitus, Diakonian tutkimuksen seura, Uskonnon katsomuksen ja kasvatuksen tutkimusseura, Diakoniatyöntekijöiden Liitto ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat. Tutkimus on osa jatkumoa, jossa on aiemmin toteutettu diakonian barometri 12 kertaa ja kirkon kasvatuksen barometri kahdesti. 

A. Juuso Loikkanen (University of Eastern Finland): Evil as a Failed Prediction and the Adaptation of World-views

It has been argued that all world-views, not only theistic ones, face a basic mismatch between how they expect the world to be and how it is. Building on this, worldviews can be seen to function like prediction systems. Evil appears when the predictions fail. In my presentation, I compare how different worldviews respond when their predictions break down. The central issue is not who solves the problem of evil, but which worldview can revise their expectations without collapsing their overall meaning structure. The most resilient worldviews are those flexible enough to accommodate failed predictions and still offer a coherent way to live with suffering. 

B. D. Job Morales (LCC International University): Problems of Evil and Impermanence

Nagasawa (2024) has recently argued that the problem of evil is a problem of axiological expectation mismatch. In Western philosophy, this has largely involved the discrepancy between the belief that exists an omnipotent and wholly good God who would prevent evil, and the observation of evil in the world. Nagasawa argues that the general problem of mismatch applies to non-theism just as much as it does to theism. To this end, he argues that the Buddhist (non-theistic) problem of impermanence is an instance of the problem of evil. Here the discrepancy lies in the naïve, optimistic expectation of enduring things and the Buddhist doctrine of the radical impermanence of things. The aim of this paper is to further clarify the relationship between the problem of impermanence and traditional theistic problems of evil. Proposed solutions to traditional theistic problems attempt to explain how the existence of an omnipotent, wholly good God can be consistent with the existence of evil. This paper will argue that Buddhism prevents an analogous solution to the problem of impermanence: the Buddhist cannot maintain both radical impermanence and the existence of enduring things. It will be argued that that is not problematic for Buddhism and highlights the uniqueness of the problem of impermanence relative to its Western counterparts. It also implies that certain transcendental responses to the problem (Nagasawa 2024; McNabb 2024) are unnecessary or inconsistent with Buddhism. 

C. Rope Kojonen (University of Helsinki): Evolution and the Moral Character of the Universe

Many authors present a highly pessimistic view of evolution, arguing that our existence in this evolutionary world is based on a systemic evil. The problem of animal suffering or evolutionary evil has traditionally functioned as an atheistic argument against theism, or a creationist argument against evolution. Less attention has been devoted to the issue of how such a pessimistic view of evolution might affect life’s meaningfulness. Fiction such as H. P. Lovecraft’s mythos and Ursula K. Le Guin’s The Ones Who Walk Away from Omelas, and philosophers of religion Yujin Nagasawa’s recent book Problem of Evil for Atheists (OUP 2024) have opened up this discussion. In my paper “Why Evolution Does Not Make the Problem of Evil Worse” (2024), I have argued that understanding of evolutionary biology itself does not greatly affect the problem, and that the problem is instead based on features such as animal mortality and capacity for pain. In that paper, I also posited a link between pessimistic views of evolution and anti-natalism. In this presentation, I build on my previous work and link different interpretations of the evolutionary problem of evil with existential optimism, meliorism, and pessimism. 

A. Cerlincă Pavel Vlad (Universitatea ,,Alexandru Ioan Cuza", Iași): Polyphony and Uncertainty, How Notation and Listening Made Multi Voice Liturgica

 The article offers a synthetic account of the emergence of polyphony in the West and the way this practice came to be integrated into liturgy, with an emphasis on its concrete, practical, andverifiable dimension, namely the real problems that arise when chant moves from a single melodic line to several voices. Without denying the importance of style, I aim to understand polyphony as a practice that had to become feasible, repeatable, and transmissible in a liturgical setting. In short, I am interested in how the inevitable difficulties of singing in multiple voices were addressed, how voices are synchronized, how long each notated value is held, when parts enter and exit, how the relationship between parts is negotiated, how intonational stability is maintained, and how the ensemble remains coherent. I do not start from the idea that polyphony was born simply from inspiration or from a curiosity to add sounds, but from the fact that, once it appeared, it created a need for organization. In the thirteenth and fourteenth centuries, through the development andrefinement of mensural notation, complexity can be preserved, repeated, and circulated more easily. The second objective is to clarify what is meant here by “technical means”. The third objective, which gives the study its interdisciplinary character, is to add, briefly, a neuroscientific perspective on the way music can produce emotional reactions and sustain states of involvement, interest, and motivation.

B. Sarah Kathleen Johnson (Saint Paul University): Occasional Religious Practice: Inviting Comparison with a Canadian Case Study

Occasional religious practice is a way of relating to religion that is characterized by participation inreligious practices occasionally rather than routinely, most often in connection with certaintypes of occasions, including holidays, life transitions, and times of crisis. In a changing North American religious landscape, occasional religious practice is a primary way that people continue to engage with religion. My 2025 monograph, Occasional Religious Practice: Valuing a Very Ordinary Religious Experience (Oxford University Press), introduces the concept of occasional religious practice as a novel yet intuitive way to describe, analyze, and respond to this widespread pattern. It takes occasional religious practice seriously as a substantial way of relating to religion and advocates for doing theology in dialogue with participants who relate to religion in different ways. This paper presents key insights on the diverse religious identities, complex motivations, and lived liturgical theologies of occasional practitioners. It draws on three years of qualitative research—including 61 interviews, participant observation of more than 80 liturgies, and archival research—in the Anglican Diocese of Toronto in Canada. Scholars situated indifferent religious traditions, cultural milieus, andgeographic settings will be invited to consider comparisons to their own contexts with particular attention to whether and how occasional religious practice is present in Nordic countries.

C. Sini Hulmi (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Pyhän tilan merkitys yksilölle ja yhteisölle

Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää kirkkorakennuksen ja kirkkotilan merkitystä yksilölle ja yhteisölle. Tarkastelen pyhän paikan merkitystä jumalanpalvelusyhteisön muodostumisessa (seurakunta) ja myös laajemman paikallisen yhteisön muodostumisessa alueella (kaupunki/kylä).  Miten kirkkorakennuksen historia vaikuttaa toisaalta yksilöön ja toisaalta yhteisöön? Miten kulttuurinen tai kollektiivinen muisti näkyy rakennuksessa? Millä tavoin se luo yhteisön kokemuksen? Miten kirkkorakennus ja sen erilaiset yksityiskohdat rakentavat yksilön hengellistä elämää? Mitä muita merkityksiä kirkkorakennus herättää hänessä? Tulokset perustuvat empiiriseen tutkimukseen. Aineisto on kerätty yksilö- ja ryhmähaastatteluinsekä kirjoituspyynnöin. Aineiston perusteella pyhällä tilalla osoittautuu olevan merkitystä sekä ihmisen hengellisessä elämässä että muilla elämän osa-alueilla. 

A. Helmi Halonen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): “Well-founded Fear”: Mapping religious violence in Finnish asylum determination

Religion-related violence – particularly in migrant or minority communities – is not a comfortable topic for state authorities in a setting where religion is commonly framed as personal faith and unrelated to societal concerns, and where religious violence and extremism is increasingly used by populist political actors as an argument in favour of closing borders and limiting humanitarian migration. So what happens when immigration officers are obliged to assess religiously motivated violence as grounds for asylum? In this paper, I present some preliminary results from a mixed method analysis of religious violence in Finnish asylum case files. After categorising different kinds of violence and their nuances in asylum interview transcripts, I examine whether certain kinds of violence are more likely to qualify as religious persecution in asylum decisions. I also discuss the possible influence of certain demographic background factors (age, gender, nationality and so on) on whether particular kinds of violence are perceived as related to religion. I close with some reflections on the implications of these results for scholarly discussions on religion and migration, religion and violence, and religion and administrative governance.

B. Emine Neval (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Hizmet Movement in the Finnish Context: Localization and Transnational Ties

This presentation draws on data from four-year ethnographic doctoral research on the Hizmet (religious service) movement in Finland. It shows both the early development of the movement in Finland and the transformations that followed 2016, when the movement was declared a terrorist organization by the Turkish government and tens of thousands of its members became refugees. Theoretically, the study approaches the movement as a transnational civic Islamic movement. It first arrived in Finland in the early 2000s, during which several registered associations were established. However, the post-2016 period marks a significant shift. With the arrival of highly educated refugee members, the movement has increasingly been reshaped within the Finnish context, and efforts to align Hizmet with Finnish legal, civic, and institutional frameworks have become more visible. Although Hizmet movement currently operates through four registered associations and numerous platforms and projects and carries out a considerable amount of activity with more than 1500 members, it remains relatively little known in Finnish public discourse. The findings show that while Hizmet has become more localized in Finland compared to earlier periods, its transnational connections still play a role. The presentation focuses on this interplay between localization and transnational ties, contributing to broader discussions on religion, migration, and the adaptation of transnational religious movements. 

C. Mitra Härkönen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Mihin suomalaisthaimaalaiset lapset uskovat?

Kansainvälinen avioliittomuutto jatkuu sukupolvesta toiseen ja vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin. Monikulttuurissa perheissä kasvavia lapsia koskeva tutkimus on toistaiseksi ollut yllättävän vähäistä, sillä maahanmuuttotutkimus on pääosin keskittynyt lapsiin, joiden molemmat vanhemmat ovat maahanmuuttajataustaisia (Fresnoza-Flot 2021). Tutkimus on osoittanut, että monikulttuurisessa perheessä eläminen voi edistää perheenjäsenten sosiaalisten ja kognitiivisten taitojen kehittymistä. Perheen lasten identiteetin muodostumiseen liittyvä työ on kuitenkin todettu monin tavoin haastavaksi, sillä lapsen on päätettävä, hyväksyykö, torjuuko vai yhdistääkö hän perheen erilaiset normit, arvot ja roolimallit (esim. Cools 2015; Fresnoza-Flot & Wang 2021). Näissä perheissä elävien lasten ymmärtämiseksi onkin syytä tarkastella perhettä sosiaalisena instituutiona ja vanhempien vaikutusta lastensa transnationaalisiin siteisiin ja toimintaan (Fresnoza-Flot 2021). Avioliittomuuton myötä Suomessa on lukusia suomalaisthaimaalaisia lapsia, joiden kaksikulttuurisissa perheissä myös uskontoon liittyvät uskomukset, arvot ja tavat voivat poiketa huomattavasti toisistaan. Esitelmässä käsitellään tapoja, joilla näiden perheiden lapsia sosiaalistetaan erilaisiin katsomuksiin sekä sitä, millaisia maailmankatsomuksia lapset omaksuvat. Esitelmä perustuu Härkösen tutkimukseen, joka tarkastelee uskontoon liittyviä neuvotteluja suomalaisthaimaalaisissa perheissä. 

D. Jussi Sohlberg (Kirkkohallitus/Church Council): Suomalaisten suhtautuminen uskonnollisiin kokoontumistiloihin asuinalueellaan

Alustukseni käsittelee erityisesti suomalaisten suhtautumista eri uskontojen kokoontumistiloihin omalla asuinalueellaan ja millaisia muutoksia suhtautumisessa on tapahtunut. Nostan esille myös havaintoja siitä uskonnollisuus ja arvot vaikuttavat suhtautumiseen. Suhtautumista uskonnollisiin kokoontumistiloihin on kartoitettu Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön Gallup Ecclesiastica -kyselyssä vuonna 2022 (uskonnonvapauskysely) ja vuonna 2015 (vuonna 2015 Kirkon tutkimuskeskus). Kyselyn toteutti Kantar Public loka-marraskuun 2022 vaihteessa (28.10.–2.11.2022). Kohderyhmänä olivat 18-vuotiaat ja sitä vanhemmat suomalaiset. Aineisto kerättiin Manner-Suomen väestöä edustavasta Kantarin Foruminternetpaneelista. Aineisto painotettiin vastaamaan väestöä iän, sukupuolen ja asuinalueen suhteen.  Kyselyssä kartoitettiin myös sellaisia uskontojen kokoontumistiloja, joissa käy erityisesti maahanmuuttajia. uskonnollisen ympäristön muutokset nivoutuvat osin kulttuurin muutoksiin ja kansainvälistymiseen sekä maahanmuuttoon. Suhtautuminen tällaisen kulttuuriseen diversiteetin lisääntymiseen ilmentää myös yhteiskunnallisen ilmapiirin tilaa. Uskonnollisiin tiloihin liittyvät myös turvallisuusnäkökulmat. Suhtautuminen uskonnollisiin kokoontumistiloihin heijastaa myös yleisesti suhtautumista uskontoihin ja niiden julkiseen näkyvyyteen. sekä näkökulmia uskonnollisten rakennusten merkityksestä suhteessa uskonnonvapauteen 

A. Nabila Nur (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Highly skilled second-generation Muslims and urban space

The pluralization of religious worldviews has been especially pronounced in recent decades in the Helsinki Metropolitan area of Finland. This change can be observed in the growing number of highly skilled second-generation Muslims. Despite the development, the everyday negotiations related to religion that this group engages in, within urban space has received limited scholarly attention. This lack of research-based knowledge is significant, as urban space is not neutral but rather shaped by various discourses and power struggles that determine who is allowed to be visible and in what ways. The relevance of this research topic is further highlighted by findings indicating that second-generation Muslims, on average, place less trust on other people and societal institutions.  

In this presentation, I examine the significance of Islam in the use of urban space and experience of belonging among highly skilled second-generation Muslims in the Helsinki Metropolitan Area. The presentation is based on my ongoing doctoral research project, in which I examine the values and experiences that guide this group’s activities in urban space and how they shape their sense of belonging and aspirations related to urban life. The empirical data of the study is based on thematic interviews that are to be conducted in the spring of 2026. 

B. Riina Sinisalo (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Changing tides in the city

Religion is part of the changing urban context, but the city also shapes religion. Through my ethnographic doctoral project on negotiations of Muslimness in Helsinki city spaces, I will look at how religion and the city are “transformed together” (Burhardt & Becci 2013). I will trace the changes their dynamic interrelation brings about in a neighborhood setting, while also linking it to a larger societal scale and questions such as Muslimness, Finnishness, and belonging to the city. Exploring different dimensions of the city – physical, social, discursive, and ethical – and their connection to Muslimness, I show how a focus on the shared transformation can help us make sense of urban religions. Simultaneously, this paper reflects a necessary change a researcher goes through. This movement, whether between religion and the city, between societal scales and identifications, or between the start and the end of a research project, creates uncertainty but also highlights the necessary change of our own questions during the journey. 

C. Dora Elia Ramos Muñoz (Colegio de la Frontera Sur): Accelerated Urbanization and Moral Refuge: Nazarene Church in Tuxtla, México

This proposal analyzes the co-production of urban environments and religious identity in Tuxtla Gutiérrez, Mexico. Drawing on 40 semi-structured interviews with church members and a historical ethnography of a Nazarene church over the last 50 years, the paper addresses the following core question: How do urban infrastructure (dams, demographic growth) and "moral infrastructure" (Nazarene doctrine) interact to reconfigure the subjectivity of Tuxtla Gutiérrez's new inhabitants? The study examines how the city's demographic explosion—triggered by rural-urban migration and hydroelectric projects—generated a mass of newcomers severed from traditional family networks. This urban uprooting and anonymity served as catalysts for ecclesiastical growth, allowing the church to effectively integrate solitary migrants through strategies of community welcome. Conversely, the paper discusses how religion influences the city by responding to urban anomie characterized by "disordered lives" (alcoholism, domestic violence, and solitude). Through the adoption of a rigorous ethic (abstinence, non-violence), believers undergo an ontological shift: they transition from marginality to inclusion, achieving personal recognition and social prestige within the congregation. Thus, the church offers a new moral citizenship and access to the Bible within the believers' own cultural vernacular. 

In this special session, Professor Kristina Stoeckl shares her experiences on research and publishing on politically controversial topics. Professor Stoeckl is a leading specialist on the global connections and dynamics of far-right Christianity, of Russian Orthodoxy and religion-state relations in Russia. 

After the interview, a Q&A session follows where all kinds of questions concerning scholarly publishing are welcome. The session is directed especially for early career scholars. It is sponsored by Karjalan teologinen seura and the journal Teologinen Aikakauskirja.

In this special session, Professor Kristina Stoeckl shares her experiences on research and publishing on politically controversial topics. Professor Stoeckl is a leading specialist on the global connections and dynamics of far-right Christianity, of Russian Orthodoxy and religion-state relations in Russia. 

The session includes an interview with Prof. Stoeckl about topics, such as  

• Under what conditions can research on a polarized society be reliable?
• What ethical issues should be taken into account when researching amid current crises and wars?
• How can one draw a line between research and one's own personal views and convictions?
• What kinds of attempts to influence and silence might a researcher studying these topics encounter, and how should they be responded to?
• In totalitarian or otherwise ideologically rigid societies, research and literature become part of the struggle for the "correct" interpretation of history and social order. How does this development affect the publication process for research? 

After the interview, a Q&A session follows where all kinds of questions concerning scholarly publishing are welcome. The session is directed especially for early career scholars. It is sponsored by Karjalan teologinen seura and the journal Teologinen Aikakauskirja. 

A. Terhi Hannola (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Human-animal relations and animal protection in times of complex uncertainties

Various scholars and activists have questioned Western human–animal relations on ethical, ecological and human-survival grounds. In particular, the unsustainable scale of animal production and prevailing food consumption habits have been widely criticized. However, diverse crises – such as Russia’s war of aggression against Ukraine since 2022 – have slowed the shift toward more plant-based diets. In Finland, the war has intensified public debate on security of supply, which is often equated with domestic animal production. In addition, economic instability has encouraged people to return to food practices perceived as familiar and safe. Yet even in environments marked by acute crises, other-than-human animals are not necessarily forgotten: care for animals can emerge and persist under extremely difficult circumstances. 

In this paper, I examine how human–animal relations are being reshaped amid overlapping crises and threats. I provide an overview of different worldview-based motivations for helping other animals in situations where humans, non-human animals and nature alike face significant risks. I also present empirical insights from data gathered in farmed animal sanctuaries for my PhD research, focusing on the forms of uncertainty that characterize animal protection work in the Finnish context. 

B. Kulbir Kaur (SPM College, University of Delhi): Kamdhenu Cow: Theology to Mundane position of the cow in Hinduism (or Hindutva)

Hindu religious tradition presents an interesting theological universe in which divine, animals and human beings interact and interchange positions at many junctures of spiritual journey. The sacred cosmic order seems to be a world belonging to all creatures, with myths, sacred texts and rituals affirming reverence for animal life.  The cow, addressed as Gaumata(mother) occupies a central position in Hinduism. The cow is not only sacred but is a ‘giver’ also, associated with abundance in the form of a divine cow named Kamdhenu. She is a miraculous cow of plenty and is often depicted as a white cow containing various deities within her body.  Contemporary India, on the contrary, presents an upside down version and a gulf between theology and social practice. The 'objectification’ and ‘politicization’ of the cow has failed all reasonings. This paper is an attempt to analyse this contradiction through the use of theological and sociological frameworks, especially with the use of Foucault’s notion of biopolitics. 

C. Tinni Goswami (St. Xavier's College (Autonomous)): Revisiting the thoughts of MK Gandhi to understand the Condition of Farm Animals

My approach to this theme is simple as I want to situate Gandhi to understand how we can celebrate the concept of one health as a plural entity rooted in the Indian tradition. It is important to know how humans exploited farm animals through the ages. In our Indian tradition previously, animals were sacrificed to perform rituals. Later on, as a result of the growth of the agrarian economy, we started preserving cattle wealth. The concept of Go -Seva or serving the cows got religious validation as cows were considered the best friends of Lord Krishna in his childhood. But we have never tried to highlight how they got exploited or tortured while milking them for dairy products. Here we also found the caste politics as milk in ancient and medieval times considered as a food item for the rich higher caste people.  Gandhi in his book did not preach anything against the established social norms. We need to make a critic of his book to understand how the politicization of slaughtering cows created a fresh wave of communal hostility in India. His ideas on saving cows shed light on industrialization as he mentioned  about the tanneries. We need to reexamine his ideas on farm animals to measure the fallacy or the potency of his thoughts as an animal lover who staunchly disapproved the Western civilization and searched for solutions in the Bharatiya Parampara or the Indian tradition. 

D. Santanu Dey (Jagiellonian University): Understanding Animal-human relations from a Hindu religious worldview

Animals occupy a deeply integrated position within the Hindu religious, philosophical, and ethical worldview. Far from being regarded as inferior or merely utilitarian beings, animals are understood as sentient beings possessing a soul and as participants in the cosmic order (dharma). Despite the ritual prescription of animal sacrifices in some religious sub-denominations, Hinduism propagates the broad idea of ahimsa or compassion towards animals. Can we think of a Hindu worldview of animals that takes cognizance of animal wellbeing despite concerns of present forms of exploitative animal farming? This paper explores how Hindu scriptures, philosophical systems, mythologies, and ritual practices conceptualize animals—as manifestations of the divine, carriers of moral symbolism, fellow travellers in the cycle of rebirth (saṃsāra), and subjects of ethical concern. The Hindu understanding challenges anthropocentric hierarchies and presents a relational ontology between humans, animals, and the cosmos. 

A. Tuomas Heikkilä (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Turun tuomiokapituli ja kristityn suomalaisen synty keskiajalla

Turun tuomiokapituli oli keskiajan Suomen tärkein instituutio. Se johti koko nykyisen Suomen alueen kattanutta hiippakuntaa ja toimi sen kirkollisten, liturgisten ja taloudellisten käytäntöjen yhtenäistäjänä aikana, jolloin muuta yhteistä hallintorakennetta ei ollut. Yhdessä Turun piispan kanssa tuomiokapituli määritteli, mitä merkitsi olla kristitty suomalainen keskiajalla. Se harjoitti tietoista historiapolitiikkaa: menneisyyttä esitettiin voittajan oikeudella tavalla, joka palveli kapitulin omia tavoitteita ja vahvisti sen asemaa. Näin tuomiokapituli muokkasi keskiajalla arvoja, identiteettejä ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka näkyvät Suomessa yhä edelleen. 

B. Sini Mikkola (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Turun tuomiokapituli kristittyjen kasvatustehtävässä reformaatioajan murroksessa

Luterilaisen kirkon yhdeksi tehtäväksi muodostui uuden ajan alussa kunnollisten luterilaisten kristittyjen kasvattaminen. Tämä tehtävä heijastui reformaatioajan murroksessa esimerkiksi tuomiokapitulin rakenteessa ja sen kirjallisessa tuotannossa. Turun kirkonmiehet pyrkivät edistämään oikeaa oppia ja kristitylle sopivaa elämää monin keinoin: piispantarkastuksin, kouluopetuksella ja suomenkielisen kirjallisuuden tuottamisella. Esitelmässäni tarkastelen, miten Turun tuomiokapitulin toimijat rakensivat ja välittivät kristillisiä ihanteita ja millaisin retorisin ja käytännöllisin keinoin he pyrkivät muokkaamaan hiippakuntansa jäseniä oikeaoppisiksi ja hyveellisiksi kristityiksi. Tarkastelen artikkelissani nimenomaan heidän kirjallisia tuotoksiaan (aapiset, rukouskirjat, virsikirjat, katekismukset ja saarnakokoelmat), jotka toimivat keskeisinä välineinä kansanopetuksessa raamatunsuomennosten ohella. 

C. Kyllikki Tiensuu* ja Simo Heininen* (*Helsingin yliopisto/University of Helsinki): 700-vuotisjuhlat ja julkaisut 1976

Kerromme juhlien valmistelusta, itse juhlista, juhlakirjan laatimisesta. sen arvioinnista ja merkityksestä. Tuomme esiin Kauko Pirisen aseman kirjan toimittajana sekä kerromme myös omasta työstämme kirjoittajina. Teos on ensimmäinen suomalainen hiippakuntahistoria, joka sai jatkoa samoin Pirisen ideoimana itäisen hiippakunnan historiana. 

A. Sami Pihlström (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Valistusoptimismin ja -pessimismin välissä: Kant ja meliorismi

Immanuel Kantia on perinteisesti tarkasteltu joko järkeen luottavana valistusoptimistina tai inhimillisten kykyjen rajallisuutta korostavana pessimistinä. Niin tiedollisilla kuin moraalisillakin pyrinnöillämme on rajansa, joten pessimismiin on suhtauduttava vakavasti. Tästä ei kuitenkaan seuraa pessimismin hyväksyminen, koska optimismin kritiikki voidaan, myös kantilaisessa viitekehyksessä, yhdistää meliorismiin, jonka mukaan sekä optimismi että pessimismi on hylättävä. Meliorismissa on – kantilaisittain ilmaistuna – kyse siitä, mitä meillä on lupa toivoa, kun tavoittelemme parempaa maailmaa rajallisin inhimillisin toimin.

B. Dan-Johan Eklund (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Uskon tahdonvaraisuus valistuksessa

Uskomusvoluntarismiksi kutsutaan teesiä, jonka mukaan uskominen on tahdonvaraista. Teesin idea tunnettiin valistusajalla, ja siihen kohdistettiin kritiikkiä. Esitelmässäni kuvailen tätä kritiikkiä ja sen merkitystä uskonnollisen uskon tahdonvaraisuutta koskevalle problematiikalle. 

C. Tilda Nerg* ja Olli Koistinen* (*Turun yliopisto/University of Turku): Valistuksen lumo

Alustuksessa pohdimme uskonnollisen uskon käsitettä uuden ajan alun filosofiassa, mukaan lukien Kant, ja kysymystä siitä, minkälainen superstruktuuri voi korvata transsendentin Jumalan.

A. Maria Buchert*, Jonna Ojalammi* (*Helsingin yliopisto/University of Helsinki), Kaisa Viinikka (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Katsomuksellinen sitoutumattomuus teologisissa soveltavissa opinnoissa

Suomalainen teologikoulutus on uskonnollisiin katsomuksiin ja muihin ideologioihin sitoutumatonta koulutusta. Samalla koulutuksessa huomioidaan kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen työelämärelevanssi, sillä teologikoulutuksen aikana on mahdollisuus suorittaa tutkinto, joka antaa kelpoisuuden hakeutua evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon papin tehtäviin. Työelämätaitojen merkitys on kasvanut osana akateemisia opintoja, ja niitä pidetään keskeisinä kaikilla aloilla. Työelämäopinnot haastavat katsomuksellisen sitoutumattomuuden periaatetta, sillä ne sisältävät harjoittelua katsomuksellisesti sitoutuneissa ympäristöissä ja omien kokemusten reflektointia. Tämä voi johtaa jännitteisiin, kun opettajalta edellytetään alan osaamista ja opiskelijat jakavat saman tai poikkeavan katsomuksen. Esitelmässä tarkastelemme kerätyn aineiston alustavia tuloksia Itä-Suomen yliopiston ja Helsingin yliopiston teologian opiskelijoilta siitä, miten he arvioivat katsomuksellisen sitoutumattomuuden tavoitetta ja toteutumista soveltavien ja työelämäopintojen kontekstissa. Tulokset valottavat käsitteen selkeyttämisen tarvetta ja sen merkitystä asiantuntijuuden kehittymiselle. 

B. Tuomas Salonen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Eettinen itsen muodostaminen ja globaali vastuu alakoulun etiikan oppimateriaaleissa

Ajankohtainen kysymys on, kuinka kasvatuksen kautta vastataan globaalin monikriisin haasteisiin. Katsomusaineiden ja etiikan opetuksen keskeisenä tavoitteena on kasvatus (globaalisti) vastuulliseen kansalaisuuteen, mutta toistaiseksi on niukasti tutkimusta siitä, kuinka oppilaita tähän ohjataan. Tarkastelen tätä kysymystä oppikirjojen kautta, koska niissä sanallistetaan opetussuunnitelman ihanteita tarkoituksena välittää näitä seuraaville sukupolville.  

Tutkimuksen menetelmä on teoriaohjaava laadullinen sisällönanalyysi ja aineisto alakoulun evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon tämänhetkiset oppikirjasarjat. Antropologiseen etiikantutkimukseen ja Foucault’n teoriaan nojaten käsitteellistän etiikan reflektiivisenä itsen muodostamisena ja tarkastelen, kuinka oppikirjoissa ohjataan oppilaita muodostamaan itsestään globaalisti vastuullisia kansalaisia. 

Oppikirjasarjoista piirtyy kolme erilaista moraalista orientaatiota, joista vain kaksi todella ohjaa oppilaita globaaliin vastuuseen ja toimijuuteen. Nämä oppikirjasarjat eroavat kuitenkin sen suhteen, tukeutuvatko ne sekulaareihin vai uskonnollisiin perusteisiin sekä minkälaisia välineitä ne tarjoavat oppilaille oman subjektiuden muodostamiseen. 

Tutkimus havainnollistaa, kuinka oppikirjat heijastavat erilaisia maailmankuvia sekä vakiintuneen etiikan opetuksen pedagogiikan puutetta. Tutkimus tarjoaa suuntaviivoja empiiriselle tutkimukselle sekä etiikan oppimateriaalien ja (yhtenäisen) katsomusopetuksen kehittämiselle. 

C. Vesa Nuorva (Centria-ammattikorkeakoulu/Centria University of Applied Sciences): Humaniora haastaa teknon. Humanistisesta sivistyksestä avaimena eettiseen toimijuuteen 

Yhdysvaltalainen filosofi Martha C. Nussabum julkaisi vuonna 2010 tutkielman Talouskasvua tärkeämpää: Miksi demokratia tarvitsee humanistista sivistystä.  Pyrin löytämään tämän teoksen valossa suuntaviivoja katsomuskasvatusta koskevaan keskusteluun. Nussbaumin ajattelun valossa ei löydetä vastausta, kuinka uskontojen, katsomusten ja etiikan opetus pitäisi järjestää oppiainejaon puitteissa, vaan ennemmin, kuinka voitaisiin ohjata oppilaan/opiskelijan kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä perusopetus- ja lukiolaeissa ilmaistujen tavoitteiden mukaiseksi sivistyneeksi, vastuuulliseksi ja yhteisölliseksi ihmiseksi. Nussbaum korostaa oppialoja, joita voi ilmaista sanalla humaniora. Näitä ovat historia, filosofia, kielitieteet ja kirjallisuus sekä kulttuurintutkimus ja taiteet. Jotta humaniora voisi koulutuksessa saavuttaa tavoitteensa, siitä ei voida poistaa uskontoa ja etiikka.  Pyrkimyksessä talouskasvuun ovat korostuneet LUMA (luonnontieteet ja matematiikka) -aineet. Jos nämä syrjäyttävät humanioran, joutuu demokratia uhatuksi; Toimiva demokratia edellyttää vastuuntuntoisia, empaattisia kansalaisia, joilla on laaja yleissivistys.  Nussbaumin kasvatusfilofisina taustoina ovat aristotelismi ja stoalaisuus. Molempien tavoitteena on kasvattaa nuoria ajatteleviksi maailmankansalaisiksi, joilla on mahdollisuus kehittää itseään perheen ja yhteiskunnan jäsenenä, unohtamatta mahdollisuutta vapaa-aikaan, leikkiin ja virkistykseen. Avainasemassa tämän kaiken saavuttamiseen on koulutus.

A. Hanne Janhonen (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Sanojen diakonia ja diakonos käyttö Epiktetoksen Keskusteluissa

Uuden testamentin kirjoittajien tavoin filosofi Epiktetos kuvaa sanoilla diakonia ja diakonos henkilön tehtävää ja asemaa suhteessa jumaluuteen. Tarkastelen esitelmässäni, millaiseen toimintaan ja rooliin Epiktetos viittaa ilmaisulla "jumalan diakonia" ja ilmaistessaan jonkun henkilön olevan jumalan diakonos. Etenkin sanan diakonos käyttötavasta Epiktetoksella on aiemmassa tutkimuksessa esitetty toisistaan poikkeavia kantoja. John N. Collins on asettunut tutkimuksissaan (muun muassa Diakonia: Re-interpreting the Ancient Sources, 1990) vastaan Dieter Georgin tulkintaa (The Opponents of Paul in Second Corinthians, 1986). Georgin mukaan Epiktetos tarkoittaa sanalla diakonos lähettilästä, jolla on missionaarinen tehtävä maailmassa. Collins katsoo, että sana ei Keskusteluissa viittaa lainkaan tällaiseen tehtävään, vaan ainoastaan toimimiseen jumalan tahdon mukaisesti. Esitelmässäni tarkastelen, millaisia eri tekijöitä Epiktetos ilmaisuihin diakonia ja diakonos liittää. 

 B. Esko Ryökäs (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Kristilliset vaiko profaanit diakonit? Kahden ensimmäisen vuosisadan tekstien vertailua

Tässä esitelmässä tarkastelen varhaiskristillisten diakonien (διάκονος) roolia ja sitä, miten tulkinta muuttuu, kun kirkollisia tekstejä verrataan ei-kirkollisiin lähteisiin. Pitkään diakoni on kuvattu nöyränä palvelijana ja karitatiivisen avun toteuttajana, mutta tämä kuva nojautuu usein suppeaan, samoja avainkohtia toistavaan lähdejoukkoon. John N. Collinsin käynnistämä diakonia-debatti haastaa perinteen: diakonos on ennen kaikkea valtuutettu välittäjä ja toimija, joka toteuttaa toisen toimeksiantoa. Hyödynnän TLG-tietokantaa ja poimin 1.–2. vuosisadan tekstejä, joissa διάκονος esiintyy vain 1–2 kertaa. Aineisto jakautuu siten sattumanvaraisesti eikä siinä lähtökohtaisesti korostu tietynlainen sanan ymmärtäminen (esimerkiksi nöyränä tai palvelijana). Rinnakkaisluku osoittaa termin monimuotoisuuden: seurakuntateksteissä diakonit liittyvät liturgiaan ja järjestykseen (esim. ehtoollisen jakamiseen), kun taas muissa teksteissä diakonos toimii usein metaforana, välineenä tai viestinviejänä ja kytkeytyy toisinaan numeenisiin tai arvostettuihin tehtäviin. Aineisto ei korosta ”nöyrää palvelua” diakonin ydintehtävänä, vaan tukee käsitystä diakonoksesta ”välissä toimijana”, joka toteuttaa toisen tahdon käytännössä. 

C. Tomi Karttunen (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Diakonit piispojen edustajina ja arkkidiakonin viran kehitys

Diakonin virkaan liittyvä merkitysulottuvuus piispan avustamisessa ja edustamisessa keskeisissä yleiskirkollisissa tehtävissä hiippakunnassa tai sen alueella liittyy olennaisesti kirkon hallintorakenteen kehittymiseen. Tärkeitä etappeja ovat tällöin vuosi 313 eli uskonnonvapauden myöntäminen kristinuskolle, ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous 325 Nikeassa kristinuskon tuloon Rooman valtakunnan viralliseksi uskonnoksi vuonna 380 ja kirkon tulo keisarilliseksi kirkoksi. Diakoninviran kehitys tältä osin on siis sidoksissa samanaikaiseen kirkko-opilliseen ja piispanviran kehitykseen. Arkkidiakonin viran kehittymisen esimuoto oli, kun yksi diakonien kollegiosta valittiin piispan diakoniksi (diakonus episcopi). Virka oli tärkeä katolisessa kirkossa 300-luvun lopulta aina 1400-luvulle asti ja on osa anglikaanisen kirkon virkarakennetta tähän päivään asti. Ensimmäinen maininta vakiintuneesta arkkidiakonin virasta on keisarillisen kirkon rakentumisen jo ollessa hyvässä vauhdissa noin vuodelta 370 Optatus Mileveläisen kirjoituksessa donatolaisuuden historiasta (I, xvi, ed. Corp. Script. Eccl. Lat., XXVI, 18). Esityksessä olisi tarkoitus tarkastella sekä perusteita ajatellen että funktionaalisesti diakonien toimintaa piispojen edustajina sekä tähän liittyen arkkidiakonin viran kehitystä ja sen jäämistä syrjään roomalaiskatolisessa sekä idän ortodoksisessa kirkossa, kun taas anglikaanisessa kirkossa ja joissakin orientaalisissa kirkoissa viralla on edelleen toiminnassa. 

D. Grant White (Sankt Ignatios College, Stockholm School of Eastern Christian Studies): Deacons in the End Times: The Witness of the Testament of our Lord

The Testament of Our Lord, an early fifth-century example of the church order literature, is unique in the apocalyptic frame within which it presents the church order it contains, which the text presents as the word of the risen Jesus to his disciples, his “testament” to them about how the church is to be arranged. As a church order, the Testament contains directions about the qualifications, roles, and functions of church offices, including that of deacons. This paper will interpret the Testament's material pertaining to diaconal offices, but not primarily in light of the historical-critical issues that material raises. Instead, this paper will explore the question of the role of the apocalyptic-ascetic frame of the Testament in interpreting what it contains about diaconal offices. The paper will conclude with observations about apocalyptic and early Christian views of how the church ought to be arranged and what the roles and functions of diaconal ministries ought to be, against the apocalyptic horizon of the Testament. 

E. Harri Huovinen (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Initiaation rajapinnalla: Diakonien tehtävät Corpus Areopagiticumin kirkollisessa hierarkiassa

Vaikka varhaiskristillisten diakoniakäsitysten tutkimus on viime vuosikymmeninä elpynyt huomattavasti, yksi merkittävä tekstilähteistö on tässä yhteydessä jäänyt toistaiseksi vaille systemaattista huomiota. 500-luvun alkupuolelle ajoitettu Corpus Areopagiticum tunnetaan laajalti kirkollista hierarkiaa koskevista kuvauksistaan, mutta siinä esitettyjä käsityksiä diakonien tehtävistä ei ole juuri tarkasteltu erikseen. Tässä esityksessä osoitetaan, että erityisesti Ecclesiastica hierarchia tarjoaa poikkeuksellisen jäsennellyn ja teologisesti perustellun näkemyksen diakonien roolista osana kirkon liturgista ja katekeettista todellisuutta. Teoksessa diakonit sijoittuvat kolmitasoisen kirkollisen hierarkian alimmalle tasolle ja heidän tehtävänsä ymmärretään ensisijaisesti hengellisesti puhdistavina. Säädellessään kirkkoon liittyvien katekeettista prosessia, ohjatessaan heidän liikettään liturgisessa tilassa sekä varjellessaan kirkon liturgista järjestystä diakonit toimivat kirkon ulko- ja sisäpuolisuuden rajapinnalla. Esitys osoittaa, että Corpus Areopagiticum ei ainoastaan liity varhaisempaan kreikkalaiseen katekeettiseen traditioon, vaan systematisoi ennenäkemättömän johdonmukaisesti kirkollista initiaatioprosessia ja diakonien tehtäviä sen palvelijoina. 

A. Hanna Gebraad (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Cohesion through transgression? Playful transgressive rituals in Discordianism

At its inception, the movement called Discordianism was meant as an irreverent joke that poked fun at established religions, political conservatism and general conformism. It was created by two precocious college students at a Californian all-night bowling alley in late 1950s. Discordianism brewed in private letter circles of likeminded individuals, and the scripture mainly consisting of absurd jokes, college humour, philosophical ideas and sometimes rather wildly edited greek-roman mythology gradually took shape. Sometimes called "ontological anarchism" or "dada zen", Discordianism has for a long time carefully treaded the line between joke and the real thing. Some of its adherents describe it as a tool to keep one's mind open, but also to critique and question authority. “It’s best not to believe anything much, at least not very seriously”, as one Discordian put it. During my research among Finnish Discordian practitioners I have heard of various ways of intentionally or ritually challenging and breaking boundaries, often by means of play and humour. These actions can be big and noisy, but often they are small and taken amid the everyday grind. This paper discusses the meanings my research participants attach to what I have termed 'minimal transgressions' and sketches a preliminary picture of the ways they can also improve experienced wellbeing and help the practitioners cope with the uncertainties of this cacophonic world we find ourselves in. 

B. Essi Mäkelä (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Live, laugh, resist. Humour and performance as religious expression

Humour can be used in various ways, but in this paper my interest lies in the pursuit of agency and relevance: the ways in which humour is used as transgression and resistance. It can be a tool to challenge hegemonic ideas, but it may also be a way to build a space to empower the disempowered. When hegemonic ideas of “religion” is seen as repressive, people find other ways of understanding the world, be it eventually nonreligious, or utilizing the concept of religion to better fit their own worldview. Many have found their way into creatively applying the ideas they find useful in the religious milieu into a new and original entity. Often these new religions are based on common values, and ideas of human growth and betterment. These movements, like Discordianism, Pastafarism, Satanism, criticize the hegemonic understanding of religion as restricting rather than freeing the human spirit. Their values are in the sciences, arts, and human integrity, and they may use humour and carnival to express where the concept of “religion” can be transgressed, and even how to resist this imposition of boundaries. I will present cases how these movements make space for their own values in the fields of “religion” and “society”, using material from my PhD research related to registration of religious communities, but also referring to events described by practitioners in other relevant contexts. 

C. Joona Vuorinen (Turun yliopisto/University of Turku): Climate Change, Civil Disobedience and a Pepper Spray – An Analysis of the Nomos within Elokapina’s Hätäjarrutus Demonstration

This paper examines the different framings of Elokapina’s Hätäjarrutus demonstration in October 2020, when non-violent civil disobedient activists were pepper sprayed at. The research questions concentrate on the justifications of the activists’ non-violent civil disobedience (NVCD) and the use of force by the police, as well as the media’s role in representing the events. The source material consist of news articles and material by Elokapina and the police, which are analysed with framing analysis. Theories of nomos and liminality are applied to explain the actions of both parties. Elokapina is inerpreted as challenging the nomos –– the shared societal order –– perceived as toxic and exacerbating the climate change. The police interprets this demonstrative act as liminal –– beyond the normal societal order –– and resorts to unusual means to control the situation. Media framing impacts how the event is understood. While most articles were neutrally descriptive, both parties narratives were also presented, offering readers the tools to draw conclusions on which party to sympathise. Applying theories of study of religions deepens the understanding of climate actions and sentiments they generate, highlighting the role study of religions could have in interpreting the most urgent questions of our time. 

D. Weronika Pochwała (Jagiellonian University): Resisting Discursive Religious Oppression: Autonomous Identity Formation as Transgression Against Catholic Bodily Discipline in Poland

When young Poles reclaim their bodies from Catholic shame narratives, they engage in profound transgression – crossing sacred lines that have governed Polish identity for centuries. Where Catholicism functions as cultural religion fused with national belonging, the Church's panoptic surveillance of corporeality and sexuality operates through Foucauldian disciplinary power: internalized shame, sin discourses, and moral policing of the body. Yet resistance emerges. Young adults construct autonomous identities positioned against imposed Catholic frameworks, transforming apostasy from loss into liberation. Through narrative interviews with 20 young Poles, this research traces resistance as generative force: cognitive reframing of purity/sin binaries, bodily reclamation through sexuality acceptance, and narrative reconstruction of religious trauma as growth catalyst. These strategies reveal transgression as both meaning-making practice and methodological stance. Young Poles cross boundaries between sacred/profane, pure/impure, proper/deviant – boundaries that previously colonized their self-understanding. Their resistance demonstrates what Foucault termed the space left for disobedience: not opposition but creation of alternative modes of being. This autonomous identity formation represents decolonization of religiously disciplined subjectivity. 

E. Sajjad Ahmed (Institute of Islamic Studies,Mirpur University of Science and Technology MUST): Crossing the Sacred Line: Prophetic Ethics as Moral Resistance to Extremism in Pakistan

This paper examines how Prophetic ethics (Akhlaq-e-Nabawi) serve as moral resistance against religious extremism in Pakistan, where the “sacred” is often misused to justify violence, coercion, and exclusion. Extremist ideologies transform obedience into fear and moral conformity into social obligation. The study argues that crossing such imposed “sacred lines” through Prophetic ethics is not irreverence but a faithful ethical response rooted in Islam’s moral core. Extremism is framed as an ethical distortion where power replaces moral reasoning and violence substitutes persuasion. Drawing on Qur’anic ethics, Seerah literature, and critical theories of power, the paper shows how Prophetic practices—protection of minorities, prioritizing intention over formalism, and commitment to reconciliation—demonstrate ethical resistance against injustice. In Pakistan, where boundaries are enforced through sectarianism and moral policing, Prophetic ethics provide a framework for confronting extremism, fostering moral agency, restoring communal trust, and promoting justice, compassion, and human dignity. 

A. Azis Nurdin Ngadenan (University of St. Andrews): Mosques as Socio-Cultural Institutions in Java: Negotiating Vernacular Islam

This article investigates the mosque as a central social and cultural institution in rural Java, Indonesia. In this setting, the mosque serves not only as a place of worship but also as a primary site for negotiating and reproducing social order, moral values, and religious authority. This article argues that religious traditions and ceremonies, what Clifford Geertz called as slametan, centered not only in the house of villagers, but also in the mosque. Therefore, it is crucial to understand the vernacular Islam in Java without examining how its adherents build their piety through religious activities centered in the mosque, such as religious gatherings (majelis taklim), public cermons, and others.     Rather than portraying vernacular Islam as a deviation from normative Islam, this study demonstrates that rural Javanese Muslims actively construct moral evaluations of good Muslim lives through everyday religious practices centered on the mosque. The analysis also shows that mosque-centered religious life is closely associated with practices such as grave visitation, which foster connections with the past, ancestors, and village histories. By situating mosques within broader networks of lived religious practices, the article contributes to ongoing anthropological and theological discussions of Islam in Java and illustrates how moral life is shaped by locally grounded, theologically significant forms of Islamic expression. 

B. Janne Seppänen (University of Helsinki): Layers of Meaning: Role of Islam in South Indian Language Discourse

Discussions about language, both private and public, are common and often heated in many parts of India. Ideas of national unity and local belonging meet on the arena of language policy and usage. Questions of who belongs and where are deeply entwined with linguistic identity. Another recurring aspect of identity often brought up in these discussions is religion. In areas where several linguistic and religious groups co-exist, languages become the symbolic but visible carriers of this additional information: languages are associated with certain religious identities, with all the complexities of identity streamlined in the process. To demonstrate how Islam and Muslim identities are regularly used as a rhetorical tool in linguistic discussions, I examine the media landscape of Telangana and Andhra Pradesh, the two Telugu-majority states in South India with significant Urdu-speaking minorities. By analyzing the media discourse surrounding the topic of language, I argue that Islam and Muslim identities are often used as an argument against policies promoting Urdu. Ideas of belonging and not-belonging are utilized both in discussions of Urdu as a minority language and of Islam as a minority religion, and I argue that both are often indexically made to represent the other. 

C. Mikko Autere (University of Helsinki): Pining for Krishna. Sufi poetry, music, and pain of separation

Sufis in the Indian subcontinent have written numerous poems mentioning Krishna, and many such poems are still performed in their musical assemblies. But why did these authors who saw themselves as orthodox Muslims and engaged in normative religious disciplines such as exegesis of the Quran and jurisprudence write poems on a Hindu God? To tackle this seeming conundrum, I move beyond the conventional explanations that evoke syncretism, instrumentalist missionary motives (i.e. Krishna poetry as a way to lure Hindus into the fold of Islam), or alleged secularism of the authors. Instead, I approach these poems in the context of qawwali music and Sufi practice and argue that the literary motives connected to Krishna are employed in order to intensify the listeners’ experience of the pain of separation from God.  

D. Ershad Noorzai (University of Helsinki): Mapping the Sacred: The Avesta and the National Imagination of Ancient Afghanistan

In recent decades, the public image of Afghan national identity has been largely shaped by the most vocal Islamist actors. This narrative has been widely echoed and reinforced by media outlets and, to some extent, academic institutions, contributing to a dominant perception of Afghanistan as an exclusively Islamist identity.   

By contrast, within Afghanistan’s national historiography, the foundational narrative of Afghan history does not begin with Islam or Islamic civilization; rather, it traces its origins to the Avesta and Avestan myths. In this presentation, I argue that, from the inception of Afghan national historiography to the present, the most persistent and influential framework for narrating Afghanistan's history and territorial imagination has been rooted in the sacred texts and mythological geography of Zoroastrianism.  

To demonstrate this continuity, I examine several of the most influential Afghan national history books published between the 1930s and the early 2000s. Through these examples, I show how this sacred-historical narrative has been repeatedly reproduced and preserved, shaping the imagined ancient map of Afghanistan across generations of historiographical writing. 

A. Miikka Ruokanen (Helsingin yliopisto; Nanjingin teologinen seminaari, Kiina): Kristinuskon kasvutekijät

Esitelmässä tarkastellaan kristinuskon kasvutekijöitä. Tilastollisesti arvioiden tulevaisuuden kaksi vaikuttavinta globaalia uskontoa ovat islam ja globaalin etelän kristinusko. Molemmilla on vahva kasvutrendi suuressa osassa maailmaa. Kaikki muut uskonnot ovat regionaalisia ja tiettyihin kulttuureihin sitoutuneita järjestelmiä. Ennusteiden mukaan islamista tulee maailman suurin uskonto viimeistään 2070-luvulla. Globaalin etelän kristillisiin seurakuntiin kuuluu maailman kristityistä jo liki 70 % ja suhteellinen osuus kasvaa kaiken aikaa. Kristinusko elää historiansa suurinta muutosprosessia Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Tämä koskee protestanttisia kuten myös katolista kirkkoa. Yhteistä islamille ja globaalin etelän kristinuskolle on vahva luottamus uskonnollisiin totuusväitteisiin: Jumala on ilmaissut itsensä ihmisille ymmärrettävällä ja velvoittavalla tavalla. Vain Jumala-keskeinen uskonto tyydyttää ihmisen syvimmän tarpeen. Relevantin filosofisen määritelmän mukaan aito uskonto fokusoi ns. ”Perimmäisen Todellisuuden” (Ultimate Reality) käsitteeseen. Uskomukset, hengellinen elämä ja eettiset normit perustuvat siihen, miten Perimmäisen Todellisuuden uskotaan ilmaisseen itsensä ihmiskunnalle. Maailmanlaajaksi vaikuttajaksi nousseen globaalin etelän kristinuskon tunnuspiirteitä ovat mm. Jumalan sanan teologinen painotus ja ahkera käyttö: Kanoniset kirjoitukset ovat uskon sisältö ja elämän perusta. Postdenominationalismi: Länsimaista tuodut tunnustuskunnat ovat menettäneet merkityksensä. Kristillisen kirkon opillinen identiteetti sekä kirkon ykseys perustuvat jakamattoman kristikunnan ekumeenisiin kolminaisuusopillisiin ja kristologisiin tunnustuksiin sekä niiden luovaan soveltamiseen nykyhetken kulttuurin ja elämän kontekstissa. Globaalin etelän kirkot ovat evankelioivia, lähetystyötä tekeviä sekä vahvaa diakoniaa harjoittavia yhteisöjä. 

B. Brita Jern (SLEF): ”Så länge hemmafronten håller” – Finländskt missionsunderstöd då och nu

Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland är en av lutherska kyrkans officiella missionsorganisationer. Organisationen verkar inom Finlands svenskspråkiga minoritet och bedriver idag missionsarbete i Afrika och Främre Asien. I sin doktorsavhandling undersökte Brita Jern understödsgruppen (”hemmafronten”) För SLEF:s missionsarbete i Kenya 1963–2000. I forskningen undersöks en period då Evangelisk-lutherska kyrkans i Finland missionsarbete höll på att ta form, samtidigt som SLEF stod inför ett helt nytt skede med eget missionsfält. Syftet var att studera hur nämnda hemmafront utvecklades och förändrades åren 1963–2000 till följd av: (1) att SLEF år 1963 startade missionsarbete i Kenya och (2) att SLEF år 1969 blev officiell missionsorganisation inom Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland. Forskningen fokuserar på hemmafrontens identitet, utveckling och missionsunderstödjande aktiviteter samt relationerna till Kenya och till de lutherska församlingarna i Finland. I Kenya fick SLEF ansvaret för en ”egen” folkstam: luofolket. Studien visar att detta SLEF:s första, egna missionsfält ledde till ett kraftigt ökande missionsintresse i SLEF. Resultatet blev ett framgångsrikt missionsarbete. Utvecklingen av Kenyamissionens hemmafront åren 1963–2000 visar en understödskår med kombinerad förenings- och församlingsstruktur och tongivande gräsrötter vars vägval styrdes av stark teologisk medvetenhet och vars missionsuppdrag kläddes i kenyanska färger. 

C. Jaakko Rusama (Helsingin yliopisto): ORLE:sta ekoteologiaan

Esitelmä keskittyy siihen, miten ekumeenisesti ja useiden uskontokuntien voimin on pyritty kohtaamaan ilmastonmuutoksen aiheuttamat monipuoliset haasteet. Tarkastelen ensin ”Oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys - ORLE” (JPIC, Justice, Peace and the Integrity of Creation) -ohjelman syntyä Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksessa vuonna 1983. Se kokosi yhteen satoja kristillisiä kirkkoja sekä muiden uskontojen ja katsomusten edustajia etsimään yhteisiä keinoja ihmiskunnan selviytymiseksi yhteiskunnallisissa ja luontoa koskevissa kysymyksissä. Teologisesti ohjelmaa kuvattiin aluksi yhteiseksi ekumeeniseksi prosessiksi, joka perustui keskinäiseen sitoutumiseen. ORLE-prosessi merkitsi merkittävää muutosta järjestäytyneen ekumeenisen liikkeen työssä, kun ekologiset näkökulmat yhdistettiin perinteisiin rauhan ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiin. Aiemmin näitä pohdintoja oli käsitelty eri ohjelmissa, kuten ”Oikeudenmukainen, osallistava ja kestävä yhteiskunta” (Just, Participatory and Sustainable Society). Nyt kirkot kehottivat ekumeeniselta ja sosiaalieettiseltä pohjalta toisiaan seuraamaan hallitusten politiikkaa ja kansainvälisiä sopimuksia siltä osin kuin ne koskevat maapallon luonnonvarojen jakamista. Kyse ei ollut vain monitoroinnista vaan aktiivisesta vaikuttamista koko maapalloa koskeviin uhkakuviin. Yhtenä tavoitteena oli oikeudenmukainen maailman resurssien jakaminen ja jakautuminen. Tämä oli vahva haaste tieteeseen ja teknologiaan perustuvalle uskomukselle niiden kaikkivoipaisuuteen. ORLE-prosessin jälkeen ekumeeninen työskentely on keskittynyt muun muassa köyhyyteen, taloudellisiin muutoksiin ja erityisesti ekologiaan. Tähän ekumeeniseen prosessiin liittyy useita kysymyksiä, kuten eri kirkkojen ja uskontojen opetukset inhimillisten ja luonnonvarojen kestävästä kehityksestä. Analysoin tämän ekumeenisen työskentelyn argumentaatiota ja tuloksia ORLE-prosessista lähtien Kirkkojen maailmanneuvoston ylesikokoukseen 2023 saakka. 

D. Final discussion: Teaching Jewish studies in our universities and other topical issues / session speakers, invited commentators and audience, 45 minutes

A. Anna Jarske-Fransas (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Rituaalit ja pyhä lääkärin ja potilaan kohtaamisessa

Termi ”uskovainen” on vahvoin mielikuvin latautunut; sen liittäminen itseen kertookin usein yksilön uskonnollisesta identifikaatiosta. Aikaisempien tutkimusten mukaan ”uskovaisuus” voi ihanteena liittyä kokemuksiin epäonnistumisesta, riittämättömyydestä ja ulkopuolisuudesta. Uskovaisuuteen sisältyykin näin vähintään implisiittisiä käsityksiä hyvästä elämästä. On oletettavaa, että ne, jotka ovat saaneet uskonnollisen kasvatuksen esimerkiksi karismaattisissa yhteisöissä, kantavat näitä käsityksiä tavalla tai toisella mukanaan lapsuudesta aikuisuuteen. Tässä autoetnografisessa tutkimuksessa tarkastelen omaa nuoruuden päiväkirja-aineistoani (12-14 v.), ja sitä, millaisiin hyvän elämän käsityksiin termi uskovainen lähikäsitteineen siellä liittyy. Kontekstina on 1990-luvun helluntailaisuus, josta sittemmin nuorena aikuisena irtauduin. Alustavien tulosten mukaan hyvä elämä edellytti uskovaisuutta, ja epäonnistuminen uskovaisena olemisessa oli uhka hyvälle elämälle. Tutkimus kontribuoi hyvinvointiteologiaan tarkastelemalla hyvinvointia hyvän elämän sekä yksilön ja uskonnollisen yhteisön kohtaamisen näkökulmista. 

B. Tiia Liuski & Harri Huovinen (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Sotilaallisen initiaation statussiirtymät ja liminaalitila

Tutkimus tarkastelee sotilaallisia statussiirtymiä ja niihin liittyviä liminaalitiloja kokemuksellisesta ja eksistentiaalis-symbolisesta näkökulmasta. Sotilaalliset initiaatiot ymmärretään identiteettiä muovaavina rituaalis-symbolisina prosesseina, ei vain institutionaalisina tapahtumina. Tutkimus esittää, että varhaiskristilliset initiaatiot tarjoavat vertailukohdan modernien sotilaskontekstien siirtymien tulkinnalle. Tutkimuksessa kysytään (1) miten liminaalitila jäsentyy kokemuksellisena prosessina varhaiskristillisissä ja moderneissa sotilaskonteksteissa sekä (2) miten patristinen sotilasmetaforiikka valaisee siirtymien eksistentiaalista ja symbolista ulottuvuutta toivon, merkityksen ja kuulumisen näkökulmista. Fenomenologinen lähiluku ja vertaileva teoreettinen analyysi osoittavat, että patristinen sotilasmetaforiikka ja kristityn identiteetin hahmottaminen ”taistelukouluna” tarjoavat teoreettisen kehyksen liminaalitilan ymmärtämiselle. Varhaiskristillisten tekstien kuvaama initiaation liminaalisuus rakentuu mekanismien varaan, jotka ovat tunnistettavissa myös moderneissa sotilaskonteksteissa: epävarmuus, koettelemukset, identiteetin muotoutuminen sekä sisäisen varmuuden ja kuulumisen vähittäinen rakentuminen. 

C. Maria Buchert (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Koira-avusteinen interventio ja sen vaikutukset yhteiseen hyvinvointiin

Koira-avusteisuus oppimistilanteissa on lisääntynyt. Perusopetustasolla koiran läsnäolo parantaa luki-taitoja ja lisää kiinnostusta oppimiseen. Korkeakoulutasolla koiran läsnäolo vähentää stressiä ja vahvistaa pystyvyyskokemuksia. Hyöty on merkittävä, sillä lähes 30% korkeakouluopiskelijoista kokee kiireen, työmäärän ja omien kykyjen riittämättömyyden aiheuttamaa stressiä. Koiran ja ihmisen vuorovaikutuksella on myönteisiä vaikutuksia ihmisille. Oksistoisiini- ja serotoniinitasot nousevat ja stressitasot vähenevät, motivaatio ja sosiaalinen vuorovaikutus paranevat. Ammatillinen koira-avusteisuus on luontoperustaista GreenCare toimintaa, jossa osallistujalle mahdollistetaan ohjattu luontokokemus. Koira-avusteisessa interventiossa tavoitellaan jaettua mielentilaa. Lähtökohtana on, että toimintaan osallistuva ihminen ja koira muodostavat aktiivisen suhteen toisiinsa, jossa kummankin hyvinvointi huomioidaan. Erilaisten uskontoperinteiden muokkaamilla maailmankatsomuksilla on keskeinen rooli ympäristön ja muun lajisten nykyiseen asemaan. Uskonnollisten johtajien ympäristön suojelua koskevien lausuntojen on arvioitu vaikuttavan seuraajiensa käyttäytymiseen. Tavoitteenani on tutkia, miten koira avusteinen työskentely vaikuttaa teologian opiskelijan muita lajeja koskeviin suhteisiin ja tarjoaako se uusia mahdollisuuksia molempien hyvinvoinnin edistämiseen. 

D. Titti Kallio & Terhi Paananen (Suomen evankelis-luterilainen kirkko/Evangelical Lutheran Church of Finland): Participants’ Psychophysiological Relaxedness or Activation during Worship

In our research we used smart rings to measure the neurological and emotional activity of participants of some liturgical assemblies of the Ev.Luth. Church of Finland. As the rings give information about activation vs. relaxedness levels, we have also collected data in a questionnaire to compare levels with the reported emotional experiences. In the questionnaire, the participants have marked their positive or negative emotional state during Sunday service stages, whereas the smart ring measures the psychophysiological level. The the combination of data is, for example, “high positive emotion + somewhat relaxed”, or “somewhat negative emotion + very active level”. Our results show that the regular participants of the liturgical assemblies experience the situation in a relaxed way. However, there are signs in the data that the character of the service (regular service/confirmation service/the atmosphere) may influence both emotions and the activation levels, especially with the participants of the Confirmation services. Our approach to the participants has been psychophysiological, and measurements of experiences have been made during worship. The smart rings we have used (Nuanic) have electrodermal activity sensors (EDA), which measure the levels of parasympathetic vs. sympathetic nervous systems – through psychophysiological study with smart devices (e.g. smart rings, or activity bracelets), one can achieve otherwise hard-to-get data about people’s worship-related emotions. 

A. Wilson Chak (University of Edinburgh): Naming God in Malay(sia): The Allah Controversy and Sarah Coakley

This paper investigates how Sarah Coakley's paradigm of contemplative trinitarianism elucidates the failure of political theology in Malaysia's Allah controversy. It argues that the government's ban on the use of Allah by Malay-speaking Christians, whilst politically driven, could be a starting point to rethink the naming of God in Malay(sia). It proposes to negotiate between either extremes of resisting or resigning to the government. Following Coakley's prioritisation of contemplative silence as a means to being incorporated into the trinitarian life, it makes the case that interreligious dialogue should frame religious language in via, by being open to the other through attentive listening. 

B. Ossi Korpi (Turun yliopisto/University of Turku): Interfaith Messiah? The concept of “World-Teacher” in the OSE (1911–1929)

Order of the Star in the East, and its successor Order of the Star, was an international religious organization that promoted the imminent coming of a “great World-Teacher”. OSE has often been overlooked in previous research as merely a brief phase that divided the Theosophical Society. From a contemporary perspective, however, it was a much greater matter since the Messianic project lasted for nearly twenty years. This proto-New Age movement was also active in Finland under the name Idän Tähden Järjestö, publishing and translating magazines and literature on the subject. In their publications, the World-Teacher was paralleled with the likes of Buddha, Krishna, Zoroaster and Jesus (sometimes in an archaic vernacular spelling "Kiesus”). In my presentation, I will discuss the Finnish OSE’s ideas about the World-Teacher as a Messianic entity that was to transcend different religious traditions. 

C. Annemiet Geldof (Karel de Grote University of Applied Sciences and Arts): Insights on Religious Diversity and Superdiversity in Education

This contribution explores diversity and superdiversity in education with particular attention to religious and worldview plurality. Drawing on experience as a teacher educator, it highlights how contemporary classrooms mirror a superdiverse society, as described by sociologist Dirk Geldof. Diversity today extends far beyond ethnicity to include language, social background, gender, and especially religion and life stances. For teachers, this context demands not only pedagogical expertise, but also religious literacy, self-reflection, and openness to dialogue. 

Religious diversity offers significant educational opportunities. Encounters with different faith traditions and secular worldviews can deepen students’ understanding of meaning, values, and identity, while fostering empathy and respect. When handled thoughtfully, religious plurality enriches classroom dialogue and helps students develop the competencies needed to live together in a plural society. For teachers, it invites a rethinking of curriculum content and teaching approaches, moving beyond implicit normativity or a purely secular framing of education 

A. Lena Roos (Södertörn University): Jewish Thought between Jewish and Thought. A Meeting of Academic Cultures

This presentation is a meta-reflection on an ongoing research project that deals with some of the key Jewish thinkers of the 20th century. The point of departure of the research project was that the philosophy of these thinkers emerged from the meeting between traditional, Eastern European Jewish tradition and secular Western academic philosophy. Yet, one more meeting of traditions occurred within the project itself, since it contained scholars from two distinct fields: philosophy and study of religions/Jewish studies. This contributed to a richer understanding of the texts, since each group of scholars were sensitive to different “echoes” in the texts. But it also presented sometimes unexpected challenges since the two groups came from different traditions of scholarship. What methods and perspectives were allowed when approaching the texts? What was a desirable outcome of the study of a philosophical text? To what extent could the two groups of scholars let their differences be an advantage, and to what extent did they fail to communicate, often because they each spoke within different academic traditions, using different terminology or meaning different things by the terms used, referring to different “canonical” texts that everyone were presumed to be familiar with? In the end, I will try to outline a few suggestions for how such a cooperation can actually be beneficial, not just for the research, but also for the intellectual development of the participating scholars.

B. Joanna Zofia Spyra (University of Bergen) & Magdalena Dziaczkowska (Lund University): Teaching Jewish Studies in the Nordics

The paper draws on the outcomes of a collaborative written roundtable on teaching Jewish Studies in the Nordic region, bringing together scholars and instructors based in Denmark, Finland, Norway, and Sweden. It addressed four interconnected themes: national and institutional contexts for Jewish Studies; classroom practices and curricular design, including both conventional and experimental formats; strategies for integrating Jewish Studies into broader disciplinary frameworks; and reflections on how teaching has shifted in the wake of October 7, including emerging debates about the boycott of Israeli institutions. The paper situates these discussions within the broader Nordic academic landscape while also speaking directly to ongoing Finnish debates about pedagogy, institutional positioning, and the place of Jewish Studies within the humanities. It suggests that the specific conditions of Nordic academia both constrain and generate distinctive forms of pedagogical innovation, and it foregrounds teaching not merely as academic service but as a central site of intellectual work and knowledge production, where the future contours of Jewish Studies are actively being shaped. 

C. Final discussion: Teaching Jewish studies in our universities and other topical issues / session speakers, invited commentators and audience. 45 minutes.

A. Lauri Snellman (University of Helsinki): The Problem of Evil in different types of Christian theology

The Problem of Evil has traditionally been understood as a problem for theistic world-views. The presentation aims to investigate, how the problem arises in different forms of Christian theology. The philosophical debate has largely bypassed the conceptual resources of the particular approaches of religions and their theologies and practices. The presentation first offers a semiotic reading or interpretation of the Christian doctrine of revelation: the relations <God → nature → reason> and <God → Word → addressee> are cases of semiotic triads <object → sign → interpretant>. I then use the semiotic reading to investigate the problem of evil in Scholastic, early Modern and Biblical natural theologies. Scholastic theology infers the existence of God from Nature via the Five Ways, which are in turn based on taking in forms via sense perception. Thus, nature is read as a book of God. The Newtonian and Leibnizian natural theologies use PSR-based First Cause and Design arguments to read Nature as God’s design, and presuppose evidentialism. Wisdom theologies use metaphors to interpret Nature to shape Reason through faithful interpretation. The Problem of Evil is then reinterpreted as a challenge to these semiotic relationships of intelligibility, and the resources each approach has to respond to the Problem are then are assessed. 

B. Aaron James Goldman (Lund University): The *Sine Quibus Non* for the Moral Adequacy of the Creation: Rethinking the Problem of Evil with Kierkegaard

This paper offers an alternative frame for the problem of evil by shifting the question. Instead of asking how the world’s evil is commensurate with an omnibenevolent and -potent creator, I ask: What conditions of the creation are necessary to preclude the world’s suffering from serving as sufficient evidence of its creator’s imperfection? I do so with reference to three short selections from Søren Kierkegaard’s corpus: from Fear and Trembling, Philosophical Fragments, and a late diary entry. In the last of these, he suggests that the threat of divine injustice related to the non-universality of grace’s dispensation “torments” his “sympathy,” and that it has been a major reason to develop his core concepts of individuality and subjectivity. These concepts enter Kierkegaard’s thought as methods of “sympathetic relief” about the non-universality of salvation, which, without them, implies divine injustice. More importantly for our session, it reveals how the foundation of Kierkegaard’s philosophy depends on his commitments to a sine qua non for the creation’s moral adequacy. Accordingly, my interpretation of Kierkegaard showcases how to replace the problem of evil with a distinct but related question about the adequacy of creation that I argue is more useful for today’s philosophy; moreover, it demonstrates how the problem of evil lies—though differently—at the center of a major thinker’s project in an unexpected way, opening similar avenues for interpreting other such thinkers. 

C. Jose Luis Diaz Sanchez (The World Bank): Recurrence & the Problem of Evil: Hedonic Adaptation & Theodical Reorientation

Hedonic adaptation, the tendency for affective experience to return toward a baseline after improvements or setbacks, has been widely studied in psychology and economics, but its implications for theodicy have received little attention. This paper argues that adaptation introduces a distinctive constraint on the problem of evil by foregrounding a neglected dimension of suffering: its recurrence. Even when objective conditions improve, relief tends to lose experiential force as evaluative baselines reset and perceived suffering reasserts itself. I develop a minimal framework distinguishing external circumstances from perceived suffering and identify two structural features of adaptation: the persistence of deviations from baseline and the degree of asymmetry between recovery from adversity and habituation to improvement. The framework shows why even benevolently calibrated trajectories can at best reduce cumulative burden rather than secure lasting experiential relief. These dynamics have differential implications for soul-making, free-will, providential-restraint, and interventionist theodicies, reframing what divine benevolence can be taken to accomplish within affective life. They also supplement skeptical theism by identifying an affective source of opacity and illuminate an experiential pathway to divine hiddenness. 

A. Kati Tervo-Niemelä (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Calling, Boundaries, and Work Orientations: Nordic Lutheran Clergy in a Time of Uncertainties

Clergy work in the Nordic countries is often described through a strong discourse of calling, vocation, and commitment. At the same time, contemporary church work is increasingly shaped by organizational pressures, role conflicts, and debates over boundaries, wellbeing, and fairness. This paper examines how experiences of calling intersect with different work orientation types and how understandings of calling vary across career stages among Lutheran clergy.   

The study draws on survey data collected in 2024–2025 among Lutheran clergy in Finland, Sweden, Norway, and Iceland (N = 1,537) within the project Leading Religious Institutions in Times of Change (LERIC). Using k-means cluster analysis, the paper identifies distinct work orientation types ranging from strongly vocation-driven and broadly committed clergy to more pragmatic approaches to ministry. While several patterns are shared across the Nordic countries, the analysis points to notable national differences, particularly in Finland, in how clergy evaluate the importance and motivational significance of their work. The analysis also reveals generational differences in how calling is narrated and evaluated. Overall, calling remains an important resource for clergy work, but one that increasingly depends on fair, supportive, and sustainable institutional conditions. The paper concludes by reflecting on implications for theological education, leadership, and organizational development in Nordic churches 

B. Helge Nylenna (VID Specialized University): Norwegian pastors’ understanding of calling

Over the last decade, pastors in the Church of Norway have experienced significant changes in the conditions under which they exercise their ministry. The disestablishment of the state church led to all pastors being transferred from governmental employment as civil servants to the new legal entity of the Church of Norway in 2017. From 2015, pastors were no longer required to live in their service housing, leading to an increase in pastors living outside of their parishes. As of 2016, the exemption of pastors from ordinary labor legislation was abolished, resulting in the introduction of a 35.5-hour working week. In addition to other changes in working conditions, one can argue that the role of the pastors has become more similar to other professions. However, answering the question of motivation in a survey from 2024, 61% of 541 respondents stated that they strongly agree with the statement that “my work is a calling from God”. 31% agreed with the statement, and only 1,6 % disagreed or strongly disagreed. What then, is the pastors own understanding of what the notion of calling entail? Giving the pastors an opportunity to elaborate, 397 pastors wrote a brief reflection on their understanding of their work as a calling.  Analyzing the reflections, this paper puts the results in dialogue with current literature on calling and motivation. 

C. Harald Askeland (VID Specialized University): Deans on the rise as church leaders

Deans on the rise as church leaders Recent years is marked by dis-establishment of the state church (2017) and re-establishing the Churh of Norway (CoN) as an independent folk-church. The overarching institutional change has necessitated a new discussion of organizing church structures and the governing and leadership roles. Ongoing processes and decisions the last five years have highlighted anew how religious leaders navigate questions of power, authority, and credibility. This paper explores religious leadership in contexts where traditional pastoral authority has been contested and reframed. With special attention to the role of the deans of CoN, this paper analyze and discuss how leaders interpret and perform their roles in a changing organizational context. This analysis will draw on results from a Nordic survey among church leaders in Lutheran majority contexts (LeRIC). This new data will be compared to prior research to capture both stability and change in this leadership role, particularly regarding to what extent the strengthened leadership role of the dean has gained more power in relation to other leading pastoral roles. An important question will be whether eventual increase has been accompanied by and legitimized by ecclesial/organizational reframing. Thus, this paper examine how religious leadership is experienced and interpreted in uncertain times. The contribution of the paper relates to combining theological and leadership-theoretical perspectives. 

D. Peterson Thumi Kabugi (Laikipia University): Prophetic Silence or Moral Witness? Religious Leadership, Gen-Z Protest

The Gen-Z–led protests of 2024 marked a defining moment in Kenya’s political and moral landscape, foregrounding youth resistance to economic precarity, governance failures, and alleged human rights abuses by the state. These events also reignited public debate on the role of religious leadership in a society where churches have historically functioned as moral authorities, political mediators, and defenders of human dignity. This paper examines how religious leaders in Kenya interpreted and performed their leadership roles during the 2024 crisis, focusing on questions of power, authority, prophetic responsibility, and public credibility. Drawing on theological ethics, sociological theories of authority, and leadership studies, the paper analyses pastoral statements, sermons, media interventions, and institutional church responses, alongside emerging Gen-Z narratives and perceptions of religious institutions. The study argues that the Gen-Z uprising exposed a widening gap between institutional religious authority and youth expectations of moral courage and accountability. While some church leaders adopted cautious, conciliatory positions aligned with political stability, others invoked prophetic traditions to condemn state violence, affirm human rights, and legitimize youth. 

A. Vesa Hirvonen (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Osmo Tiililä ja Suomen kirkon sosiaalietiikka levottomalla 1900-luvulla

Suomen kirkon eettinen ja erityisesti sosiaalieettinen viesti oli epäselvä koko 1900-luvun ja on ollut epäselvä sen jälkeenkin. Perustavanlaatuista kysymystä siitä, onko yhteiskunnallisia kysymyksiä lähestyttävä luonnollisen moraalilain ja järjen vai uskon ja erityisen ilmoituksen (vai molempien) avulla ei ole kyetty ratkaisemaan ainakaan niin, että asiasta vallitsisi likimainkaan yksimielisyys. Kirkon nykyiset eettiset konfliktit aiheutuvat osittain tästä ristiriidasta. 1900-luvun suomalaisen herätyskristillisyyden johtava teologi Osmo Tiililä (1904-1972) pohti etiikan kysymyksiä 1920-luvulta 1970-luvulle. Hänen keskeisimpiä korostuksiaan oli, ettei maailman tila parane ihmisvoimin, eikä yhteiskunnallinen vanhurskaus saa syrjäyttää henkilökohtaista kääntymystä. Pelastuneen oli silti kannettava sosiaalista vastuuta, johon hän jonkin verran pystyikin. Syntinsä anteeksi saanut sai uuden voiman toimia oikein ja myös ohjeita Raamatusta. Kristillinen etiikka ei kuitenkaan Tiililän mielestä ollut kasuistista sääntömoraalia vaan pikemmin pelastuneen mielialaetiikkaa. Kysymys luonnollisesta (luomisjärjestysten) etiikasta oli äärimmäisen vaikea Tiililälle. Hän muutti asiassa jonkin verran ajatteluaan ja päätyi hyväksymään luonnollisen etiikan periaatteessa, mutta sen ja kristillisen etiikan välinen suhde jäi häneltä ratkaisematta. Tiililän ajattelun keskeneräisyyden ja ristiriitaisuuden voi ajatella yhä näkyvän uuspietistisen liikkeen epäluulossa luonnollista etiikkaa kohtaan. 

B. Vilppu Huomo (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Etiikan rooli luterilaisten kirkkojen ilmastonmuutosta käsittelevissä asiakirjoissa

Suomen ev.-lut. kirkko, Ruotsin kirkko sekä Luterilainen maailmanliitto ovat jokainen ottaneet omasta näkökulmastaan kantaa ilmastonmuutokseen. Asiakirjoissa annetaan käytännöllisiä, teologisia ja eettisiä perusteluja toimia ilmastonmuutosta vastaan. Perusteluilla kirkot ja maailmanliitto ilmaisevat miksi on järkevää toimia ilmastonmuutosta vastaan, mutta myös, miksi se on oikein. 

Käytännöllisten, teologisten ja eettisten perusteiden eritteleminen avaa näkökulman siihen, miten kirkot ja maailmanliitto perustelevat toimintaa ilmastonmuutosta vastaan. Eeettisten perusteiden tarkastelu avaa lisäksi näkökulman siihen, miten kirkkojen ja maailmanliiton sosiaalietiikka rakentuu.Erityisesti Suomen ev.-lut. kirkon Ilmasto-ohjelma on kiinnostava, koska siinä tulee esiin katkos kirkon sosiaalietiikassa. Verrattuna aiempiin kannanottoihin, teologiset perusteet säilyvät samoina, mutta etiikan painopiste siirtyy yksilöetiikan korostukseen. Ruotsin kirkon asiakirjoissa puolestaan korostuu pyrkimys perustella etiikan avulla miksi juuri ruotsalaisten tulisi kantaa vastuuta ilmastonmuutoksesta. Luterilaisen maailmanliiton asiakirjoissa puolestaan korostuu ilmastonmuutoksen hidastaminen oikeudenmukaisuutena köyhiä maita kohtaan. 

C. Taina Kalliokoski (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Religious and Ecological Renouncing as Responsible and Relational Actions

The global ecological crisis challenges the Western growth-oriented moral thinking. People have started to look for possibilities to live with less material goods. This resembles the ancient and religion-based ascetic ideals. This paper compares ecological renounging and religious renouncing and analyzes them as responsible and relational actions. The method used is philosophical analysis – thorough thinking and clarifying conceptual distinctions and connections. The examples for renouncing action come from both contemporary ecologically concious people and Early Church fathers and mothers. The religious renouncing action has been traditionally a project of self-improvement. However, renouncing something is always social and intrinsically relational action, where a non-action or an act of giving up something compares to generally accepted social norm. For example, there would not be need for giving up flying for ecological reasons if flying had not become a collective norm as a means of travel. The ecological renouncers might argue that abandoning flying is a responsible thing to do, but a Christian ascetic taking part in astetic life and renouncing i.e. matrimony or ownership, is acting for the spiritual betterment of themselves, in which case it is not meaningful to consider the religious renouncing as responsible action. An ecological renouncer could argue for an obligation to preserve the living conditions of all living creatures and future generations 

Mitkä teologiaan ja uskonnontutkimukseen liittyvät aiheet ovat yhteiskunnassa pinnalla? Mikä on järkyttänyt tai yllättänyt, mikä on loistanut poissaolollaan? Tässä paneelissa ”jälkiviisaat” tutkijat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat keskustelevat pyöreässä pöydässä ajankohtaisista teologian ja uskonnontutkimuksen teemoista sekä niiden relevanssista tämän päivän Suomessa. 

Keskustelijoina ovat kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä, uskonnonpedagogiikan professori Antti Räsänen, toimittaja Ruben Stiller, globaalin kristinuskon professori Elina Vuola sekä Helsingin tuomiorovasti Päivi Vähäkangas. Keskustelun juontaa Teologisen Aikakauskirjan päätoimittaja Outi Lehtipuu.

A. Moona Kinnunen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Jumalan Karitsa ja eläinsuhteiden kriisi: näkökulmia Jeesukseen lampaana

”Jumalan Karitsa” on titteli, jota käytetään Jeesuksesta monissa varhaiskristillisissä teksteissä. Jumalan Karitsa nähdään usein symbolina tai metaforana, mutta mitä jos Jeesuksen tulkitsee lampaana ilman metaforia? Miten Jeesuksen identiteetti muunlajisena eläimenä voisi edistää kriittistä eläintutkimusta ja eläinoikeusliikettä? Tutkin Jeesusta lampaana pääasiassa Johanneksen evankeliumissa queertutkimusta hyödyntäen. Queertutkimuksen näkökulmasta Jeesuksen ruumis purkaa jo monia dikotomioita: Jeesus on Jumalan ja ihmisen hybridi, joka pystyy muuttamaan muotoaan esimerkiksi viiniksi ja leiväksi. Queertutkimus yhdessä kriittisen eläintutkimuksen kanssa mahdollistaa myös ihmisen ja eläimen vastakkainasettelun purkamisen, jolloin Jeesuksen elämää ja kuolemaa lampaana voi tarkastella intersektionaalisesti eläimen näkökulmasta. Näin ollen lammas-Jeesus tarjoaa uuden ulottuvuuden eläinsuhteiden kriisiin ja uusia näkökulmia sekä kriittiseen eläintutkimukseen että teologiseen tutkimukseen. 

B. Ville Niemelä (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Sanomalehdistö suomalaisen susitrauman rakentajana 1800-luvulla

Historiantutkimuksen valossa autonomian ajalta voidaan osoittaa neljä lapsiin kohdistunutta susi-surmasarjaa (Kaukola 1830–1832, Kivennapa 1843–1850, Hämeenkyrö 1877, Turku 1880–1881). Samaan aikaan suuriruhtinaskunnan sanomalehtiverkosto eli vakiintumisvaihettaan. Kiihtyvä lehtikirjoittelu kirvoitti kansalaistuntoja, ja vähin erin susikysymys politisoitui. Lopulta senaatti käynnisti susisodan, jonka seurauksena elinvoimainen laji hävitettiin Suomesta sukupuuttoon 1900-luvun taitteeseen mennessä.  Suomalaisen susitrauman käsitteellä viittaan 1800-luvulla kansakunnan kollektiiviseen tajuntaan iskostuneeseen mielikuvaan sudesta lastentappajana. Ymmärrän susitrauman jälkidurkheimilaisittain kulttuuriseksi traumaksi, joka pohjautuu profanaatiota – pyhän makaaberia loukkausta – koskevaan kerrontaan. Traumanarratiivi omaa potentiaalin sulautua kulttuuri-identiteettiin ja siirtyä siten historiassa eteenpäin ylisukupolvisesti. Oletankin, että 1800-luvulla syntynyt trauma vaikuttaa suomalaisten susiasenteisiin yhä tänäkin päivänä.  Sanomalehtiaineiston pohjalta olen selvittänyt, millainen suomalainen susitrauma on ja miten se on rakentunut. Fennomaanisen eetoksen läpäisemä trauma saavutti lopulliset mittasuhteensa 1800-luvun loppupuoliskolla – suomenmielisen lehdistön hävetessä kansakuntaa, joka sivistymättömyyttään ei kykene suojelemaan kaikkein haavoittuvimpiaan pedoilta. Tulokset avaavat kiinnostavan jatkotutkimuslinjan suomalaisen nationalismin ja modernin susivihan suhteesta. 

C. Heikki Pesonen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Kirkon paikka eläinoikeuskeskustelussa

Pastori Kari Kuula kirjoitti tammikuussa 2021 Kirkko ja kaupunki -lehteen kolumnin, jossa hän tarkasteli eläinten oikeuksia teologisista lähtökohdista. Kolumni synnytti monisäikeisen mediakeskustelun, johon osallistuttiin niin perinteisissä joukkotiedotusvälineissä kuin sosiaalisessa mediassa. Keskustelun osapuolina toimivat piispat, papit, MTK:n edustajat, maataloustuottajat, poliitikot, tutkijat sekä erilaisia ammattiryhmiä ja tahoja edustavat blogistit. Keskustelu kosketti useita kulttuuris-yhteiskunnallisia teemoja, jotka liittyivät esimerkiksi sananvapauteen ja lehdistönvapauteen, maataloustuotannon asemaan ja tuottajien työhön sekä eläinten kärsimykseen ja oikeuksiin.  Esitelmässäni analysoin kohuun liittyvän mediakeskustelun rakentumista ja asetelmia retorisen analyysin avulla. Olen kiinnostunut siitä, minkälaisilla retorisilla keinoilla kohun tuottamissa teksteissä pyritään saamaan jotkut todellisuuden versiot vakuuttaviksi ja kannatettaviksi, mitä versioita puolustetaan ja mitä kritisoidaan. Tätä kautta avaan näkymän uskontoon liittyviin laajempiin julkisen keskustelun teemoihin kuten siihen, miten uskonnolliset yhteisöt asemoituvat mediaympäristön muutoksiin. Samoin pohdin sitä, miten kohun tuottamassa keskustelussa määritellään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon positiota suhteessa eläinoikeuskysymyksiin ja eettis-yhteiskunnallisiin kysymyksiin laajemmin. 

D. Jenna Kuronen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Suomalaisen maitoteollisuuden myytit

Maidolla ja sen tuotannolla on ollut 1900-luvun alusta alkaen merkittävä rooli suomalaisessa ruokakulttuurissa. Suomi on pitkään kuulunut kansainvälisesti maidonkulutuksen kärkimaiden joukkoon, ja maito on edelleen keskeinen osa suomalaista kansallisidentiteettiä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vuonna 2022 vahvisti Suomessa erityisesti kotimaisen ruoantuotannon merkitystä huoltovarmuuden takaamisessa. Tässä yhteydessä suomalainen maidontuotanto ja lehmät nousivat yhdeksi keskeiseksi representaatioiksi huoltovarmuutta koskevissa julkisissa diskursseissa. Esitän, että näitä diskursseja on mahdollista tarkastella kulttuurisina myytteinä, jotka oikeuttavat teollista maidontuotantoa ja legitimoivat siihen kuuluvia rutiineja. Samalla nämä myytit häivyttävät näkyvistä eläinperäisen ruokateollisuuden tuottamaa fyysistä ja henkistä kärsimystä eläimille ja rakentavat maidosta, sen tuotannosta ja lehmistä keskeisiä suomalaisuutta koskevia uskomuksia.

A. Heini Kesti (Lapin yliopisto), Eerik Soares Ruokosuo, Veli-Matti Salminen ja Ville Pietiläinen: Digitaalinen paasto ja liminaalitilan raivaus: Älypuhelin ja siirtymäriitin dynamiikka rippikoulussa

Älypuhelin toimii sosiaalisia suhteita järjestävänä kvasi-objektina (Serres, 1982), jolla on vaikutuksensa myös rippikoulun siirtymärituaalissa. Digitalisaatio voi murtaa perinteisiä rituaalisia rajoja luomalla tilan, jossa yksilö on jatkuvassa yhteydessä profaaniin todellisuuteen. Analysoimme, miten tämä haastaa kirkon kyvyn luoda ja johtaa rituaalista liminaalitilaa, jossa arkiset roolit rikkoutuvat ja uusi identiteetti voi muotoutua. 

Aineistomme on kerätty kesällä 2025 rippileiriltä, jossa toteutettiin digitaalinen paasto: kännykän käyttö oli rajoitettu 30 minuuttiin aamupäivisin ja tuntiin iltaisin. Aineisto koostuu 40 rippikoululaisen päivittäisistä vastauksista viikon ajalta sekä 17 nuoren teemahaastattelusta. Teoreettisena viitekehyksenä on Turnerin liminaalitilan (1969) ja Durkheimin pyhän ja profaanin (1912) klassiset teoriat sekä Sumialan (2022) ja Campbellin (2012) tutkimukset digitaalisuudesta uskonnollisuudessa. 

Analyysimme etenee kolmella tasolla: 

1. Miten kännykättömiä hetkiä hallinnoidaan ja säännöt jäsentävät arkea?
2. Millaisia affekteja ja vastarintaa laitteesta luopuminen herättää kilpailevana rituaalina?
3. Mitä aineistolähtöisiä tyyppikertomuksia nuoren matkasta alkuresistanssista kollektiiviseen oivallukseen ja yhteisön pyhän yhteyden vahvistumiseen on tarinoista muodostettavissa? 

Tuloksiemme mukaan tietoinen kännykättömyys voi vahvistaa rippikoulun roolia liminaalitilana ja mahdollistaa läsnäolon sakraalissa parissa. 

B. Jenni Urponen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Musiikillista uskontodialogia ”Trimum”-hankkeesta katsomuskasvatukseen?

Uskonnollinen musiikki perusopetuskontekstissa on puhuttanut viime vuosina. Julkinen keskustelu on liittynyt lähinnä evankelis-luterilaisen kirkon perinteeseen lukeutuvaan musiikkiin. Eri katsomusperinteiden, kristillisten ja ei-kristillisten, musiikki on jäänyt vähälle huomiolle – sekä julkisessa keskustelussa että suomalaisessa uskonnonpedagogisessa tutkimuksessa. Uskonnollinen musiikki -teema on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana kansainvälisesti ajankohtainen. Kiinnostus eri uskontojen musiikkia kohtaan on herännyt vähitellen myös Suomessa.  Tämä esitelmä esittelee saksalaisen musiikkiprojektin – kulttuurien ja uskontojen välisen ”Trimum”-hankkeen tavoitteita, toteutusta ja tuotoksia. Tarkastelun aineistona hyödynnetään hankkeen julkaisuja. Esitys pohtii ”Trimum”-hankkeen lähtökohtien sovellusmahdollisuuksia suomalaisessa perusopetuskontekstissa. Mistä ”Trimum”-hankkeessa on kyse? Minkälaista uutta näkökulmaa hanke voisi antaa esimerkiksi suomalaisen perusopetuksen katsomuskasvatuksen kehittämiseen? Uskonnonpedagogisen perspektiivin laajentaminen eri katsomusperinteiden uskonnolliseen musiikkiin voisi tulevaisuudessa mahdollistaa musiikin monipuolisen pedagogisen hyödyntämisen ja opetusmenetelmien kehittämisen – musiikillisen uskontodialogin. 

C. Jouko Porkka (DIAK): Uskonnollisuus ja hyvinvointi isosten elämässä: vapaaehtoisuus, sukupuoli ja polarisaatio

Uskonnon ja hyvinvoinnin yhteys on ollut tutkimuksen kohteena pitkään, mutta tulokset vaihtelevat. Tässä esitelmässä tarkastellaan ilmiötä uudesta näkökulmasta: isosina toimivien nuorten uskonnollisuutta ja hyvinvointia. Isostoiminta on merkittävä osa suomalaista nuorisokulttuuria – vuosittain yli 15 000 16–18-vuotiasta toimii vapaaehtoisina rippikouluissa ja seurakunnissa. Toiminta houkuttelee myös nuoria, joille uskonto ei ole keskeistä (Porkka 2019), ja sen on havaittu lisäävän kiinnostusta muuhun vapaaehtoistyöhön. 

Tutkimusaineisto (N=23 000) on kerätty vuosina 2019–2025 ja mahdollistaa pitkittäisanalyysin sukupuolen mukaan sekä globaalien kriisien, kuten pandemian ja Ukrainan sodan, vaikutusten tarkastelun. Vertailu rippikoululaisten aineistoon syventää ymmärrystä nuorten ajattelusta. 

Tulokset osoittavat, että tyttöjen ja poikien hyvinvointi ja uskonnollisuus ovat eriytyneet voimakkaasti. Esitelmässä tarkastellaan näitä muutoksia käytäntöyhteisöjen näkökulmasta (Lave & Wenger) ja avataan keskustelua nuorten vapaaehtoistyön, identiteetin ja uskon merkityksestä nyky-yhteiskunnassa. 

A. Aleksandre Gabunia (KU Leuven): Holy Rus’ as Theopolitical Imagination in Russian Religious Propaganda

This study examines how Orthodox theology was employed in the Russian context from the Stalinist period to the present, as a form of propaganda that underpins hegemonic political projects rather than as a theological discourse. Focusing on the concept of Holy Rus’, it situates the analysis within existing scholarship that interprets the concept either as a revival of a pre-revolutionary ideal or as a post-Soviet reinvention. The study argues instead that the form of Holy Rus’ operative today took shape during the Stalinist period, when inherited religious symbols were selectively recontextualized within Soviet religious propaganda and transformed into a geopolitical and civilizational imaginary. This reconfiguration enabled the Russian Orthodox Church to legitimize state authority through the instrumentalized use of Orthodox theology, to articulate claims of Russian messianism and civilizational exceptionalism, and to sacralize political goals in support of geopolitical domination. The continued use of this conceptual framework in contemporary Russia reveals an ideological continuum between Soviet and post-Soviet religious propaganda, particularly within the logic of Russkiy Mir’. On this basis, the study advances a working definition of propaganda, applied throughout the research to analyze how theology is mobilized, governed, and instrumentalized in support of hegemonic politics across both periods. 

B. Jamil Akhtar (University of the Punjab): The Silence of God? Divine Hiddenness in Times of Uncertainty

This paper examines how contemporary Islamic theology negotiates sacred authority amid political crisis, coercive governance, and moral uncertainty. Challenging state-centric interpretations, it argues that Islamic moral authority is increasingly articulated through transnational ethical discourses that resist monopolization by nation-states and official clerical institutions. Drawing on normative theological texts and recent debates from the Eastern Islamic world, the paper analyzes how concepts such as amānah (moral trust), ʿadl (justice), and ḥisbah (ethical accountability) authorize principled dissent without sacralizing violence. In comparative perspective, the study places these Islamic formulations alongside Christian theopolitical reflections on conscience, resistance, and limits of obedience, from Pauline tensions between divine and imperial authority to modern political theologies emphasizing prophetic critique of the state. This comparison highlights convergences in how both traditions conceptualize moral resistance as a theological responsibility rather than an ideological posture. The paper concludes that Islamic theology, like its Christian counterparts, offers a flexible yet normatively grounded moral vocabulary capable of sustaining ethical agency globally. 

C. Zoltan Balazs (Corvinus University): The Political Problem of Succession and Political Theology

Carl Schmitt’s well-known thesis asserts that political concepts stand in a close analogy to theological concepts. Schmitt employed this primarily in his interpretation of the sovereign and sovereignty. Ernst Kantorowicz, in turn, linked the notion of the mystical body (Christ and the Church) to the political body, seeking to resolve the problem of connecting personal rule with representation. Giorgio Agamben endeavored to trace the genealogy of governance, highlighting its trinitarian dimensions and incorporating liturgy into the political interpretation of government. By contrast, the theological relationship between the Father and the Son has received far less attention within the political sphere. This relationship may prove particularly fruitful for addressing the classical political problem of succession—not by establishing analogy, but by demonstrating disanalogy. The origin and interrelation of the divine persons (love, obedience, kenosis, mutual self-recognition) constitute, in my view, one of the most effective barriers to any attempt to “settle” the problem of political succession through theological categories. In this respect, Erik Peterson’s reservations concerning the very possibility of political theology find robust confirmation. 

D. Milda Ališauskienė: Elephant in the Room? The Majority Church and the State’s Recognition of Minority Religions in the Post-Socialist Society

The paper examines the development of the relationship between religion and the state in post-socialist, Catholic-majority Lithuania, focusing on how the state recognizes minority religions. The highest level of state recognition for religious organizations is their inclusion on the list of ‘traditional’ religions outlined in the 1995 Law on Religious Communities and Associations. ‘State recognition’ is an intermediate status introduced by the law, which religious organizations can attain after being registered for 25 years and applying for this status. By 2025, five religious associations had achieved state recognition. Analysing the process of recognising these groups highlights the role of the majority Roman Catholic Church. This role ranged from latent support and non-opposition to active resistance. The paper will explore these strategies and the circumstances under which they were employed in constructing relations between religion and the state and in implementing the separation of church and state amid social and political changes. 

This paper is prepared as a part of the research project “Discursive Practices of Politicization of Religion and Religionization of Politics in Contemporary Lithuania” (RELPOL), which has received funding from the Research Council of Lithuania (LMTLT), agreement No. S-MIP-24-16. 

A. Goran Stanić (KU Leuven): An activist perspective on soteriology and collective memory

Since the emergence of Latin American liberation theologies in the second half of the 20th century, historical reality has been widely regarded by Catholic theologians as a site where soteriological meaning is embedded in historical praxis. A theological commitment to the underside of history that emphasizes the historicity of salvific action is inherently present within various contextual theological movements, which present salvation as inseparable from political activism. However, instead of looking to the utopian future as the place of salvation in the liberationist method of “critical reflection on historical praxis” (G. Gutiérrez), this paper investigates the capacity of collective memories to serve as future-oriented sources for sociopolitical transformation. Following the so-called “activist turn” (A. Rigney) in memory studies, which reorients the study of collective memories from the backward-looking “traumatic paradigm” toward a future-oriented political imagination characterized by hope, I argue that collective memories of resilient religious traditions possess a soteriological quality that manifests in concrete political action. The paper focuses on the Bosnian Franciscan community during the war in Bosnia-Herzegovina in the 1990s to demonstrate how nurturing historical memories of political resistance, shaped by soteriological vocabulary, made them key anti-nationalist sociopolitical actors who advocated for a society undivided along ethnic lines. 

B. Laura Wickström (Polin-institutet & Åbo Akademi): Activism Raised by the Islamic Declaration on Climate Change

Prior to the 2015 Paris conference, awareness of climate change emerged among Muslim intellectuals. This was prompted by statements on the subject published by Pope Francis (Laudato Si', 2015), the Church of England's General Synod (2015), and Buddhist and Hindu monks (A Buddhist Declaration on Climate Change, 2015; Hindu Declaration on Climate Change, 2009). These statements addressed how climate change was viewed within their respective religions. These statements prompted Muslims to consider the Islamic perspective on the environment and climate change at a two-day conference in Istanbul in 2015. The conference resulted in the Islamic Declaration of Climate Change.  The publication of Pope Francis’s encyclical “Laudato Si’: On Care for Our Common Home”, sparked a global Catholic movement for socio-ecological transformation. Although Islamic ecological teachings have been increasingly explored by Muslim faith-based scholars, Qur'anic ecology itself is still a relatively understudied subject, particularly given its many facets. The Islamic Declaration of Climate Change has led to additional ecological initiatives, including the document “Al-Mizan: A Covenant for the Earth”. This paper will explore the influences on the Islamic Declaration of Climate Change and its subsequent impact on Muslim environmental activists. 

C. Elena Šiaudvytienė (LCC International University): When Evaluation Takes Sides: Integral Ecology in Lithuania’s Just Transition

This paper conceptualises policy evaluation as a form of ethically grounded activism and examines how integral ecology, understood as an eco-theological and social-ethical paradigm, can transform the evaluation of just transition policies so that they contribute toward justice, participation, and the common good. Grounded in Pope Francis’ encyclical Laudato Si’ and its integral ecology, and drawing on transdisciplinary evaluation research, the study challenges assumptions of value-neutral policy assessment and treats evaluation as a normative practice that exposes ethical blind spots in just transition governance. To address the absence of an integrated justice-oriented framework of just transition policy evaluation, this paper develops a novel evaluation framework. The framework brings integral ecology into dialogue with transformational evaluation perspectives and integrates three interrelated dimensions—economic ecology, justice, and sociality—with particular attention to participation, subsidiarity, and solidarity. The framework is applied through directed qualitative content analysis to 23 Lithuanian strategic policy documents. Findings reveal strong environmental commitment, while justice, meaningful participation, and attention to vulnerable groups remain weakly articulated. The paper argues that framing just transition policy evaluation as activism enables theological ethics to critically engage technocratic modes of just transition policy design and evaluation, and w.

A. Kehinde Francis Adebayo (Theological University Utrecht, University of Groningen): Christian Political Imagination in Nigeria, A Methodological Proposal

This paper proposes a new approach to the study of political theology and Christian nationalism in Nigeria. This paper proposes a historical method that examines the root of religio-political ideologies and their contemporary impact on political participation in Nigeria. Ethnographic methods that combine individual life stories, histories, in-depth interviews, questionnaires and observation for data collection. And a theological method based on the ‘four voices’ approach of Helen Cameron et al. 2013. It argues that the history of Christian mission, Islam and the influence of Pentecostalism are factors that shape the Nigerian political landscape. I argue that Christianity’s political orientation was for a long time hindered by theological and doctrinal views inherited by Protestant churches. These views is part and parcel of the theology and mission strategies of early European and American missionaries that founded these churches. Islam on the other hand arrived in present day northern Nigeria as a religious and political movement led by Usmanu Dan Fodiyo. Dan Fodiyo established the sultanate to exert political and religious control over the conquered Hausa states. Pentecostals, another stream of protestants in Nigeria emerged in the 1970s with a new political imagination brewed in the university campuses and developed in redemptive prayer mission and Christian nationalism. evolved a redemptive agenda that envisioned a new Nigeria where the fear of a theocratic God. 

B. Jenni Mölkänen (University of Eastern Finland): Christian nationalism at times of societal contestations in Madagascar

In recent decades, the mainline churches (Catholic & Protestant) have become influential actors in national political arenas. Additionally, ritual specialists of the Christian revival movement, fifohazana, have performed cleansing rituals when new leaders, whether democratically elected or violently taking over power, have stepped in. Furthermore, different Pentecostal denominations have proliferated in rural Madagascar from 1990s onwards, a period that coincides with the implementation of liberal economic restructuring measures mandated primarily by international financial institutions such as the International Monetary Fund (IMF) and the World Bank. Recently, the GEN Z youth movement has challenged patriarchal rule and elite authority by emphasizing liberal individualism. Moreover, new development actors, such as China, have emerged in Madagascar, while traditional partners, such as US and France, have stopped or diminished their development aid. Christian churches in Madagascar operate beyond or independently of the state: They constitute powerful networks including the elite and work in health care and education as well as in humanitarian aid and development. They have played an active mediating role in several recurrent crises. However, aggressive Christian proselytization has led to conflicts. In this context, I discuss how different Christians enact with ongoing multiple crisis and work on their views on religion and society. 

C. Francis Rothery (Cambridge Theological Federation, Institute of Orthodox Christian Studies): Transcending Christian Orthodox nationalisms in Western Societies

The "Russian World" (Russkiy Mir) ideology posits a trans-national Russian civilization, encompassing Russia, Russian speakers, and Russian culture globally, centered around Moscow and the Russian Orthodox Church, asserting Russia's unique path against the West. It positions Russia as a protector of ethnic Russians / speakers abroad and has legitimized territorial claims and Russian values against perceived Western liberalism. In the Volos Declaration (2022) Orthodox scholars condemned "Russian World" ideology as a heretical justification for aggression. It distinguishes a generous Orthodox faith from ethno-nationalist ideology and challenges its historicity /legitimacy. Agamben (2014), Milbank (1990) and Galtung (1990) propose conflict is due to property laws, unrestrained global markets or structural oppression. However some innovative Orthodox monastic communities have developed trans-national hospitality practices emerging from their practice of stillness / unknowing (hesychasm) and emptying of the ego to make room for the Divine / human Other (kenosis). These practices may be opening pathways to transcend differences and conflict and the demands of ethno-nationalism. In this way they are making engagement possible beyond blood ties, ethnicities, borders and identities and blunting the structural oppression and social consequences of both assimilationist and nationalistic temptations to structural oppression. 

D. Rosa Huotari (Åbo Akademi University): Lived Theologies on Geopolitical Crises

This paper seeks to uncover the discursive ways in which grassroots Christians in Finland make sense of, respond to, and reposition themselves within the ongoing (geo)political crises that influence on their theological thinking. By (geo)political crises, I refer to the ongoing wars and armed conflicts particularly evident in Europe and the Middle East, viz., the Russian invasion of Ukraine and the Israeli-Palestinian conflict, as well as culture wars and the democratic backsliding which are also entangled with such conflicts.  The empirical data will be collected in the spring of 2026 through participant observation as well as focus group and individual interviews. The individuals and communities studied represent different factions within the majority (i.e., the Evangelical Lutheran) church of Finland, with some affiliated with more conservative movements and others with more progressive ones. The data analysis focuses particularly on the concepts of ‘crisis’, ‘democracy’, and ‘nationhood’ and the ways in which these concepts are theologically understood, (re)interpreted, and discussed. The results will show how the informants construct and potentially realign their lived theologies in response to the emerging (geo)political turmoil, thus providing us with tools to understand the emerging theo-political imaginaries from the grassroots perspective. 

A. Fatemeh Hajiakbari (Kosar University of Bojnord, Bojnord): Speaking to the Dead: Talqīn al-Mayyit and Ritual Practice in the Shiʿi Tradition

Funerary rites occupy a fundamental and emotionally charged position in Islamic religious life, yet their discursive, affective, and theological dimensions remain insufficiently explored in contemporary scholarship. While studies of Islamic death rituals have expanded in anthropology and religious studies, the majority of this literature focuses either on jurisprudential classifications of obligatory and recommended practices or on ethnographic descriptions of mourning rituals. Only rarely are the linguistic, narrative, and performative qualities of ritual speech analyzed systematically as mechanisms that shape the lived imagination of the afterlife and structure communal responses to death. This research seeks to address that gap by examining talqīn al-mayyit—a form of ritual instruction delivered to the deceased at the time of burial—as a key site where theology, discourse, and emotion intersect in Shiʿi Islamic tradition. In Shiʿi contexts, the talqīn is more than a verbal recitation; it is an act of guidance, affirmation, and reassurance whose audience is both metaphysical and communal. The ritual addresses the deceased directly, reminding them of their doctrinal identity, affirming core theological commitments, and preparing them for the interrogations of the grave. At the same time, this speech is overheard, witnessed, and internalized by the mourners who surround the grave. This duality—speaking to the dead while shaping the emotional and theological consciousness of t.

B. Sajjad Ahmed (University of Science and Technology MUST): Local Islam and Global Discourses: Authority, Ethics, and Religious Change in Pa

The paper will examine the interface between the local and the global Islamic discourses in Pakistan with respect to religious authority, ethical argumentation and social change. Although global reformist and Middle Eastern patterns tend to prevail in the study of Islam, Pakistani Islam is a heterogeneous terrain, which is affected by the indigenous culture, past experiences, and transnationalism. Such local practices as Sufi-oriented cults, vernacular preaching, and communal authority are in competition with reformist movements, which produce discussions on authenticity, moral values, and social norms. The study is qualitative and interpretive, which is based on Islamic ethics, sociology of religion, and critical theories of power. It emphasizes the way that local actors translate global concepts, save moral discretion, compassion, and the community peace. These customs offer moral guidelines to combat extremism, sectarianism, sexual inequalities and inter-religious issues. The article opines that local and global discourses negotiation is the cause of religious change in Pakistan. It is in the awareness of the ethical complexity, flexibility and practice of local Islam that one might have a more inclusive view of the nature of authority, ethics and the modern religious change in the Muslim world. 

C. Kurniawan Dwi Saputra (Universitas Gadjah Mada): Nahdlatul Ulama’s Discursive Transformation on the Palestinian Cause

Despite its support, there rises subtle change of Nahdlatul Ulama (NU) attitude toward the Palestinian cause. As the major Islamic organization in Indonesia, NU were amongst the firmest supporters of Palestinian independence. Highlighting important historical events, this paper aims to shed light to the development of NU’s attitude toward the Palestinian cause. Particularly, it explains how Bayt ar-Rahmah, an NU-linked organization, have engineered a discursive shift on the Palestinian issue. Drawing on Slavoj Zizek theory of ideology, which highlights the distinction between ancient cynics and contemporary cynicism, this paper critically analyzes Bayt ar-Rahmah’s discourses and activities related to Palestine. Analyzing its complex relation with NU and its broader constituency, this article argues that Bayt ar-Rahmah, have pioneered a softer attitude toward the Israeli government. Through academic fellowship and forums, this movement begins to engage intellectual exchanges with Israeli and Zionist. Thus, the discourse of collaboration with Israel is produced and disseminated. Although framed as a peaceful strategy for supporting Palestine, the authors argue that this attitude represents ideological changes: from treating Palestinian issue as part of anti-colonial struggle to confusing it with the matter of religious extremism. This shift marks a transformation from kynicism as an anti-establishment movement, toward a form of cynicism that defends the existing power. 

A. Anne Heikkinen (University of Helsinki): Palestinian Lutheran Perspectives on Occupation, Oppression, and Liberation

This paper explores Palestinian Lutheran perspectives on occupation, oppression, and liberation through the thought of Bishop Munib Younan and the Evangelical Lutheran Church of Jordan and the Holy Land (ELCJHL). Munib Younan (b. 1950), Palestinian Lutheran emeritus bishop and former president of the Lutheran World Federation, has consistently opposed occupation and advocated for Palestinian freedom. His contextual theology is rooted in Palestinian lived experience and focuses on three key themes: commitment to international law and human rights, Lutheran theology of reconciliation and liberation, and non-violent struggle articulated through a theology of martyria. Shaped by the refugee background of most of ELCJHL members, the church closely connects theology with the political and social realities of Palestinian life, contributing to Palestinian theology since the 1980s. Younan understands the Israeli–Palestinian conflict as central to regional and global stability and argues that a just peace requires ending the occupation. He emphasizes its concrete effects on daily life, including restrictions on movement, economic hardship, and human rights violations. Younan also critiques political and economic interests that perpetuate the conflict. He views the church’s vocation as opposing violence and structural sin, such as occupation, while proclaiming a holistic Lutheran theology in which salvation includes justice, reconciliation, and restored relationships.

B. Agetta Putri Awijaya (Duke Divinity School): Truth-telling as the Fulfillment of Ethical Demands in Post-Authoritarian Society

This article uses Knud Ejler Løgstrup's thoughts on the Ethical Demand to argue for the importance of truth-telling about the history of violence in post-authoritarian societies, not only as an act of resistance but also as an act of love. Focusing on the interpretation of Pavlovsky’s Paso de Dos in Argentina, Rescate por la Memoria contest in Peru, and the theatre play of Silent Song of Genjer Flowers in Indonesia, this article shows how truth-telling is often viewed as an act of resistance against the violent power. The discussion then moves on to explore Løgstrup's thoughts on the Ethical Demand to show another importance of truth-telling: to heal post-authoritarian societies by fostering trust and awareness of interdependence. This paper then explains how truth-telling by perpetrators, survivors, and families of victims of torture and forced disappearances by authoritarian regimes becomes an act of love that fulfils the ethical demand, not only to pursue justice but also to restore life in post-authoritarian societies. 

C. Crystallia Latsara (University of Helsinki): From Memory to Healing: Receptive Ecumenism in Orthodox Theology

The Orthodox Church has known from a very early stage what divisions look like. Its theology holds witnesses of historical rapture and prolonged exposure to such events, whether that would be caused by several factors. Within this context, Ecumenism has frequently not  been approached not as a perspective of healing Receptive Ecumenism, however, proposes an idea that withholds self-examination rather than defense. To what extent can Receptive Ecumenism help Orthodoxy by resolving the internal conflicts that have affected its long-standing history? Memory in Orthodoxy is of a deeper essence, shaped by experience, rather than historical narration of events alone. This form of memory has sustained the Orthodox people through periods of turbulence, but it can also function selectively, interpretating events in an one-sided perspective, while leaving other aspects of the past with no concise answer. Receptive Ecumenism offers a way of engaging with that memory. By asking what someone needs to receive from the others, it calls for an honest engagement with one’s own past, including those elements that remain uneasy to explore. This does not require abandoning liturgical or theological forms of remembering, but it invites them to be complemented by tactics of engaging with the other, who has witnessed events through their own perspective. 

D. Andrew Williams: Christian Personalism: A Third-Way Political Theology Toward Human Rights

This paper examines the aftermath conflict through the lens of Christian personalism and its formative contribution to human rights discourse. Focusing on the transwar period shaped by the Great Depression and World War II, it situates the emergence of the 1948 Universal Declaration of Human Rights (UDHR) within a broader theological and philosophical response to crisis. While recent scholarship emphasizes the role of Christian personalists such as Jacques Maritain and Charles Malik in the drafting of the UDHR, it has tended to sever this movement from its deeper nineteenth-century roots in philosophical personalism, phenomenology, existentialism, and neo-classicism.  By reconnecting Christian personalism to its intellectual genealogy and crisis context, the paper highlights its distinctive “third way” approach between individualism and collectivism. Personalism articulated a vision of human dignity that was both inviolable and relational, offering a less myopic theological-ethical framework.  Engaging themes central to this session—memory and crisis, justice and reconciliation, suffering and hope—the paper demonstrates how religious actors and theology can be vital resources in the aftermath of conflict. 

A. Risto Uro (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Miten käytäntöteoria hyödyttää varhaiskristillisyyden tutkimusta?

Käytäntöteoreettinen näkökulma on inspiroinut monia teologian ja uskonnontutkimuksen aloja. Myös Uuden testamentin ja varhaiskristillisyyden tutkimuksessa esiintyy lähestymistapoja ja tutkimuskysymyksiä, joissa käytäntö nostetaan etusijalle ja jotka voidaan kytkeä käytännön käsitteen ympärillä käytyyn yhteiskuntatieteelliseen keskusteluun. Aihe on kuitenkin toistaiseksi suurelta osin kartoittamaton. 

Tässä esitelmässä esitetään alustava tutkimuskatsaus siihen, miten käytännön näkökulmaa on sovellettu varhaiskristillisyyden tutkimuksessa. Katsaus jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä tarkastellaan tutkimuksia, joissa eksplisiittisesti viitataan käytäntöteoreettiseen keskusteluun (esimerkiksi sosiologi Pierre Bourdieun käytäntöteoriaan). Toisessa osassa kuvataan suosittuja tutkimusteemoja ja -aloja, joissa huomio kiinnittyy johonkin varhaisten kristittyjen keskeiseen käytäntöön, mutta joissa ei useinkaan reflektoida käytäntöteorian käsitteellisiä lähtökohtia. Tällaisia ovat muun muassa varhaiskristillisten ateriakäytänteiden tutkimus, varhaiskristillisen sairaanhoidon tutkimus sekä kirjojen tuottaminen ja käyttö varhaiskristillisyydessä. 

Tutkimuskatsauksen perusteella pohditaan käytännön näkökulman soveltamisen hyötyä varhaiskristillisyyden tutkimukselle. Johtopäätöksenä esitetään, että hyöty on kahdenlainen. Ensinnäkin käytäntöteoria tarjoaa kattokäsitteen, jonka avulla erilaisia käytäntöä ja kehollisuutta korostavia lähestymistapoja voidaan tarkastella yhteisessä käsitteellisessä kehyksessä ja siten luoda tuore näkökulma varhaiskristillisyyden tutkimukseen. Toiseksi käytännön näkökulma liittää varhaiskristillisyyden tutkimuksen laajempaan uskonnontutkimuksen kenttään ja viime kädessä osaksi keskustelua ihmistieteiden tehtävästä muuttuvassa maailmassa. 

B. Ismo Dunderberg (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Muuttuva kuva kirjoittamisen ja lukemisen käytännöistä varhaisessa kristinuskossa

Uuden testamentin ja varhaisen kristinuskon tutkimuksessa on alettu esittää uusia näkökulmia tekstien kirjoittamiseen ja esittämiseen liittyvistä käytännöistä. Aiemmin oletettiin, että kaikki antiikin tekstit kirjoitettiin "korvalle", toisin sanoen ääneen luettaviksi ja jopa esitettäviksi dramatisoituna performanssina. Niin ikään korostettiin suulliseen esitystapaan tottuneiden kuulijoiden kykyä painaa mieleen esityksien sisältöjä. Esittelen ja arvioin uutta tutkimusta, jossa teksteihin ja niiden tuottamiseen liittyviä oletuksia on kyseenalaistettu. Antiikin aikanakin ihmiset perehtyivät teksteihin yksityisesti ja lukivat niitä myös äänettömästi. Kirjoittajat käyttivät työssään kirjallisia lähteitä ja muokkasivat sekä niitä että omaa tekstiään. Kirjoittajat eivät kirjoittaneet tekstejä omille uskonyhteisöilleen ja niiden tarpeista käsin, vaan kirjoittajan työn vaatimien taitojen oppiminen vaati osallistumista kirjallisten piirien toimintaan. 

C. Johanna Salovaara (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Jeesuksen muistaminen käytännön lähetystyössä: 4E-kognitiivinen näkökulma

Esitelmässäni kysyn, miten varhaisten kristittyjen lähetyspainotteinen toimintaympäristö vaikutti Jeesuksen muistamiseen. Perinteisesti tutkimuksessa on ajateltu varhaisten kristittyjen julistuksen (kerygma) toimineen Jeesus-traditioita muokkaavana ja kehittävänä voimana. Tutkimuksesta on kuitenkin uupunut keskustelu siitä, miten lähetystyö käytännössä vaikutti muistoihin Jeesuksesta.  Lähestyn kysymystä 4E-kognition näkökulmasta, jonka mukaan ihmismieli on ruumiillinen (embodied), uppoutunut (embedded), toiminnallinen (enacted) ja laajentunut (extended). Muistaminen on näin ollen kehossa tapahtuvaa, tavoitteellista toimintaa, joka ulottuu ympäristöön. 4E-teorioiden avulla muistamista on mahdollista tarkastella tutkimuksessa tyypillistä muisti-traditio-dikotomiaa laajemmin.  Jeesuksen seuraajien lähetystoimintaa kuvataan mm. synoptisten evankeliumien ja Q-lähteen lähetysohjeissa, Paavalin kirjeiden viittauksissa lähetystyöhön, Didakhen ohjeistuksissa sekä Papiaan kirjoituksissa, jotka käsittelevät varhaiskristillisen tiedon välittämistä toisen vuosisadan vaihteessa.  Edellä mainittujen tekstien kuvailemien lähetyskäytäntöjen valossa esitän, että varhaiskristillinen liike operoi eksplisiittisen muistamisen lisäksi myös implisiittisen, kehollisuuteen liittyvän muistamisen tasolla. Jeesus-traditioiden välittämisen ohella varhaiset kristityt näyttävät välittäneen myös tietoa siitä, miten keho-mieli voi kokea fyysisen muutoksen kääntymyksen, parantumisen tai eksorkismin avulla. 

A. Pekka Metso (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Hahmotelma kaavasta samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta ortodoksisessa kirkossa

Ortodoksisessa kirkossa suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parien siunaamiseen on torjuva. Perinteisen opetuksen mukaan avioliitto on sakramentti, joka rajautuu miehen ja naisen väliseen liittoon. Kirkko ei tunnusta samaa sukupuolta olevien parien liittoa eikä se myöskään tarjoa heille parisuhteen liturgista siunausta tai vihkimistä. Kirkon sisällä käydään jonkin verran teologista ja pastoraalista keskustelua sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta, mutta se ei ole johtanut kirkon opetuksen muutokseen.  Eletty todellisuus on kirkon virallista linjaa vivahteikkaampi, jolloin suhtautumisen ja pastoraalinen ohjauksen painotukset voivat vaihdella papin, seurakunnan ja kulttuurisen kontekstin mukaan. Esimerkiksi Suomen ortodoksisessa kirkossa yksittäiset papit voivat yksityisesti rukoilla samaa sukupuolta olevien parien puolesta. Käytännöksi on muodostunut toimittaa kotona kodinsiunaus tai rukouspalvelus, joissa ei kuitenkaan eksplisiittisesti anota kirkollista siunausta samaa sukupuolta olevien liitolle. Jos samaa sukupuolta olevien parisuhde voidaan hyväksyä kirkon piirissä, miksei tätä voitaisi vahvistaa rukouksella, joka tunnustaisi liiton olemassaolon ja ilmaisisi halun sen siunaamiseen?  Esitelmässäni esittelen Suomen ortodoksisen kirkon piirissä vallitsevia käytänteitä samaa sukupuolta olevien parien siunaamisessa sekä hahmottelen samaa sukupuolta olevien parien siunaamisen kaavaa ortodoksisen kirkon yleisten rukous- ja siunauskäytänteiden pohjalta.  

B. Anna Pulli-Huomo (Kirkon tutkimus ja koulutus): Pyhä, kokemus ja populaarimusiikki: Taiteellinen tutkimus kirkollisten toimitusten musiikinteologisessa muutoksesta

Suomen evankelis‑luterilaisen kirkon vuoden 2000 jumalanpalvelusuudistus vahvisti musiikin roolia kirkollisissa toimituksissa ja toi keskusteluun uusia musiikinteologisia näkökulmia. Viimeisten 25 vuoden yhteiskunnallinen ja musiikkikulttuurinen muutos on kuitenkin moninaistanut toimitusmusiikkia merkittävästi, erityisesti populaarimusiikin yleistymisen myötä. Tämä on herättänyt kysymyksiä musiikin sopivuudesta, samalla kun musiikin teologinen tutkimus Suomessa on lähes pysähtynyt. 

Vuonna 2025 käynnistetty kirkollisten toimitusten kirjan uudistus tarjoaa mahdollisuuden arvioida musiikkia uudelleen sekä teologisesti että käytännöllisesti. Piispainkokouksen teologisessa selvityksessä ”Kasteessa kaiken perusta” tarkastelimme Kati Pirttimaan kanssa toimitusten musiikinteologiaa keskittyen tunteen, kokemuksen, merkityksellisyyden, laadun, pyhyyden sekä osallisuuden teemoihin. 

Taiteellisessa tutkimuksessani olen syventänyt näitä kysymyksiä pohtimalla, millaista musiikinteologiaa syntyy, kun urkuri sovittaa populaarimusiikkia – esimerkiksi Lady Gagan teoksia – liturgiseen käyttöön. Tutkimukseni korostaa muusikon kokemusta tiedonmuodostuksen välineenä, mikä resonoi myös Lutherin näkemykseen evankeliumin kokemisen merkityksellisyydestä. Näin tutkimus avaa uusia tapoja ymmärtää musiikin teologiaa tilanteessa, jossa kirkolliset käytännöt ja musiikilliset odotukset ovat murroksessa. 

C. Suvi Tamminen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Populaarimusiikki kirkon musiikkina

Olen aloittamassa väitöstutkimustani populaarimusiikin käytöstä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Tutkimuksessani populaarimusiikilla tarkoitetaan musiikkia, jota ei varsinaisesti mielletä uskonnolliseksi. Tutkimuksen kohteena ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanttorit. Keskeisiä kysymyksiä ovat: Käytetäänkö populaarimusiikkia kirkossa? Miten se vaikuttaa kanttorien työhön? Miten sen käyttö perustellaan? Millainen vaikutus kanttorinomalla taustalla on populaarimusiikin käyttöön? Tutkimuksellani on kaksi osaa. Ensimmäinen on kanttoreille suunnattu kysely siitä, käytetäänkö populaarimusiikkia kirkossa ja miten heidän taustansa ja näkemyksensä populaarimusiikinkäytöstä suhteutuvat toisiinsa. Toisen osan haastatteluissa esiin nousseita teemoja syvennetään. Viime vuosina tehtyjen tutkimusten perusteella populaarimusiikki herättää kanttoreissa usein epämukavuutta. Kanttorien koulutus perustuu länsimaiseen taidemusiikkiin, mutta käytännön työssä he kohtaavat myös populaarimusiikkiin liittyviä toiveita. Merkittävä osa kanttoreista edustaa vanhoillislestadiolaista herätysliikettä, joka on tunnettu varauksellisesta suhtautumisestaan populaarikulttuuriin. Samaan aikaan populaarimusiikista kiinnostuneet kanttorit saattavat kokea painetta asettaa perinteisen kirkkomusiikin työssään etusijalle. Millaisia ratkaisuja kanttorit työssään tekevät suhteessa musiikin teologiaan ja toisaalta suhteessa seurakuntalaisiin? 

D. Aino Vesti (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Kirkkokäsikirjojen esirukoukset 1913–2000

Esitelmä vertailee kirkkokäsikirjojen 1913, 1958, 1968 ja 2000 esirukousten kokonaisuutta, aiheita ja sanavalintoja. Esirukoukset ovat muuttuneet sadan vuoden aikana rakenteellisesti, sisällöllisesti ja kielellisesti. Erityisesti uusinkäsikirja erottuu aiemmista vanhojen rukousten poisjättämisellä ja osittain poikkeamalla perinteisistä esirukousmalleista.  Perinteinen esirukouksen rakenne on puhuttelu, anamneesi/kiitos, esirukoukset, uskon säilyminen, taivas. Perinteisesti aiheet on jaettu neljään alueeseen: kirkko, esivalta, arki ja kärsivät. Sadan vuoden aikana rukoukset lyhenevät ja muutosten painopiste siirtyy Jumalan toiminnasta ihmisen toimintaan, yksityiskohtaisista luetteloista yleisluontoisiin, positiivisiin muotoiluihin.  Erojen taustalla näkyvät sekä yhteiskunnan, kirkon että arvojen muutokset. Osa eroista selittyy muilla rukousohjeistuksilla tai niihin suhtautumisella. Tärkeänä selittävänä tekijänä muutoksille ovat kielellisten muutosten ohella privatisoituminen, auktoriteetteihin sitoutumattomuus sekä kokemuksellisuuden arvostuksen nousu. Vertailu herättää kysymyksen, mikä on kirkossa muuttuvan ja muuttumattoman suhde. Tätä on tärkeää punnita yksityiskohtaisesti laadittaessa esirukouksia joko kirkkokäsikirjaan tai seurakunnissa jokasunnuntaisiin messuihin. 

A. Eila Helander (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Bishops' wives -a spousal position and role in transition

There are women, like diplomat wives and wives of bishops, whose status and role have been defined according to their husbands’ professions. There is hardly any research on the 21st century Finnish bishops’ wives. Changes in marriage patterns and in the nature of the family and household, shifts in overall career patterns and the tendency towards dual career families suggest that also the position and role of the bishop’s spouse is undergoing changes. Furthermore, three out of nine dioceses have now female married bishops, and their husbands will have to find their own position and role in the diocesan traditions. My research project asks: How, in the 21st century, the position and role of bishops’ spouses are negotiated and constructed within the Finnish Lutheran church? In this paper I will focus on how the dioceses see the position and role of the bishops’ wives, how their position is defined within the diocesan power structure? Data consists of interviews and related documents. Preliminary results indicate a clear transition in the position of the bishop’s wife. There seems to be a dissonance between the official and popular role definitions. Some of the dioceses perceive her not having any particular position or role. In other dioceses the bishop’s wife is regarded as an integral part of the diocesan community. Unpaid spousal labour still seems to characterize the position of the bishop’s wife.

B. Michael Mleczek (Pontifical University of John Paul II in Kraków; Archdiocese of Kraków): Synodality as a Test of Authority: Trinitarian Criteria for Ecclesial Power

Synodality is often treated as an organisational reform, yet the current Catholic “crisis of authority” points to a dogmatic question: what kind of ecclesial power is credible in times of uncertainty? I argue that synodality should be understood as the Church’s participation in Trinitarian communion (communio), and that this participation yields criteria for distinguishing legitimate authority from both clerical domination and purely procedural governance. Methodologically, the paper (1) offers a doctrinal-analytic reading of key magisterial texts on synodality (International Theological Commission 2018; Vatican II’s communio ecclesiology), (2) retrieves a trinitarian account of ecclesial participation (Cappadocians; Augustine), and (3) develops a systematic proposal in dialogue with Karl Rahner’s account of grace and freedom (grace as enabling condition of responsible agency). The central claim is that ecclesial authority becomes credible when it is configured to the trinitarian logic of gift and reciprocal self-giving: authority as service that generates space for truth-seeking and co-responsibility, rather than control. I conclude by sketching dogmatic ‘tests’ for synodal leadership—pneumatological discernment, communional accountability, and the non-competitive relation between charisms and office—showing how these norms address uncertainty by rebuilding trust without collapsing doctrine into management. 

C. Tomas Ray (Åbo Akademi): Safeguarding the "true doctrine"

This paper examines the strategies employed by pastors in two Southeast Asian countries to safeguard their churches' doctrines against the influence of the lived religion of church members. Lived religion often incorporates elements from traditional religious practices, resulting in a novel understanding of faith. Data were collected from Malaysia (2025) and Vietnam (2026). In Sarawak, located on the Island of Borneo in Malaysia, the majority of the population belongs to the Iban ethnic group, one of the many indigenous communities. The Ibans celebrate a harvest festival that includes a religious component—an offering to the gods. This offering is also integrated into the lived religion of Christians. However, church leaders are attempting to intervene in the offering ceremonies. Another demographic in Sarawak comprises Chinese migrants who arrived on the Island of Borneo in the late 19th century. They introduced Chinese traditions, such as the lion dance during Chinese New Year and the Qing Ming grave-sweeping festival, which includes ancestral veneration. Vietnam also has a significant population of Chinese migrants. The Chinese New Year is celebrated as the Lunar New Year; however, its observance in a church context raises questions. What practices are permitted by religious leaders and which are not? Based on interviews with preachers in various churches in Malaysia and Vietnam, this study demonstrates how religious leaders utilize sermons to modify the lived religion of 

D. Claire P. Ayelotan (Overseas Ministries Study Center at Princeton Theological Seminary): Pastors, Panic, and the Pentecostal Screen: Fear, Witchcraft, and Religious Authority

This paper examines how Yoruba Pentecostal leaders in Nigeria mobilise fear as a technology of authority through a media ecology that spans sermon-performance, televised religious programming, and film circulation (from domestic viewing cultures to contemporary digital platforms). Drawing on qualitative fieldwork (interviews and participant observation) and close reading of Pentecostal audiovisual materials, I analyse how witchcraft narratives are dramatised to render moral danger perceptible, urgent, and actionable. I argue that “fear-work” does not merely entertain; it organises religious credibility, gendered suspicion, and pastoral power in times of social and economic uncertainty. By tracing recurring motifs—nocturnal menace, spiritual surveillance, and deliverance as spectacle—the paper shows how mediated demonology shapes everyday interpretations of misfortune and reinforces leadership legitimacy. The contribution speaks to broader debates on religious leadership, contested authority, and the performative labour by which uncertainty is managed within contemporary Christianity. 

A. Salar Barvary (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Philosophy as a Way of Life from the Perspective of ʿAllāma Ṭabāṭabāʾī (d. 1981)

This research investigates ʿAllāma Muḥammad Ḥusayn Ṭabāṭabāʾī (d. 1981), the preeminent Shīʿī philosopher, exegete, and mystic of the twentieth century, through Pierre Hadot’s paradigm of philosophy as a “way of life.” The study argues that Ṭabāṭabāʾī’s philosophical writings particularly Bidāyat al-Ḥikma and Nihāyat al-Ḥikma should not be solely considered as scholastic metaphysics but must be also read as part of a broader project of spiritual self-cultivation. Drawing on Hadot’s framework of philosophy as spiritual exercise, this research reconsiders Ṭabāṭabāʾī as a philosopher-mystic whose thought integrates rational inquiry, Qurʾānic exegesis, and practical mysticism into a lived vision of wisdom (ḥikma). While Sajjad Rizvi has applied Hadot’s paradigm to Mullā Ṣadrā, no such sustained study exists for Ṭabāṭabāʾī. That being said in Ṭabāṭabāʾī relationship between philosophy and mysticism is different to Mullā Ṣadrā. This research fills the gap of situating his thought within both the modern Iranian seminary context and global philosophical debates about the role of philosophy in life. 

B. Nazia Nazar (Independent scholar): Spatial and Temporal Contexts of Mystical Experience in the Islamic Tradition

While the spatial settings of mystical experience have received scholarly attention, the temporal dimension – particularly night – remains underexplored in studies of Islamic mysticism. This paper examines mountain and night as intertwined spatial and temporal contexts shaping prophetic experience in Islamic tradition. Through close textual analysis of Qurʾanic and hadith sources, it explores night as a privileged context for spiritual receptivity, focusing on the Prophet Muhammad’s retreats to Mount Hira, his sustained nocturnal vigils, and the descent of revelation during the Night of Power (Laylat al-Qadr). These practices are read alongside the Qurʾanic account of Moses’s forty-night withdrawal on Mount Ṭur preceding revelation. Despite differences in prophetic mission, these narratives converge on withdrawal, nocturnal discipline, and suspended ordinary engagement for divine encounter. Approached phenomenologically, the paper examines the mountain as a spatial locus of withdrawal and night as both a temporal setting and, through practiced cultivation, an experiential threshold. Read in relation to prophetic nocturnal discipline, Laylat al-Qadr is interpreted not only as a calendrical event but, in experiential terms, as the culmination of a cultivated nocturnal awareness. This paper advances understanding of Islamic mysticism by demonstrating how specific spatial and temporal contexts prepare for and shape prophetic receptivity to revelation. 

C. Tomilola Fadipe (Tampereen yliopisto/Tampere University): Logics of Mediation: Social Adjudication and the Making of Mystical Authenticity

The paper analyzes how mystical authenticity is stabilized, contested, and reconfigured among various Christian publics via the case of Apostle Joseph Ayo Babalola. Utilizing a cross-generational, multi-genre data set for the period (1930s revival movements to a 2025 digital controversy), the study identifies three processes of mediation: translation work, testimonial economies, and institutional sponsorship. Within a field theoretic framework, the research models how these mediating processes interact with changing evaluative logics (holiness, prosperity, lineage-orthodoxy, legal-administrative) at instances of key episodes. Analysis indicates that authenticity is not an inherent property but rather a public attribution dependent upon alignment of claims, audiences, and infrastructure. By tracing how the same practices evoke differing reactions across evaluative logics, the study develops a mediation-logic model of mystical authenticity and expands discussions of mysticism, authenticity, and evidentiary publics in Nigerian Christianity and beyond. 

D. Eric Ashton Winslow (Independent scholar): Non-Duality as Liminal Subjectivity: A Post-Critical Re-Approach to Mysticism

This paper proposes a re-approach to mysticism through the problem of non-duality, understood neither as a universal experiential core nor as a mere product of discourse, but as a liminal transformation of subjectivity that destabilizes the subject–object distinction itself. Drawing on medieval Islamic and Christian sources—including Qurʾānic poetics, Sufi ecstatic utterance (shathiyyāt), the work of Ibn Arabi, Johannine theology, and the speculative mysticism of Marguerite Porete and Meister Eckhart—the paper argues that non-dual mysticism is best approached as subjective imperience: an apophatic mode of knowing that resists both experiential objectification and constructivist reduction. Rather than resolving the perennialist–constructionist debate, non-dual texts intensify its aporias by rendering experience linguistically unstable and conceptually indeterminate. These articulations are historically situated and tradition-specific, yet they repeatedly disclose a structural uncertainty within religious consciousness itself—one that becomes especially visible in moments of theological and cultural crisis. By reframing non-dual mysticism as historically mediated but irreducibly ambiguous, the paper contributes to post-critical scholarship that retains mysticism as a viable analytic category while foregrounding liminality, paradox, and the limits of conceptual mastery. 

Teemu Pauha (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Book Presentation: Finnish Shia Youth and the Qur’an

The book Finnish Shia Youth and the Qur’an: Cultural Psychological Perspectives on Lived Religion (Springer, 2025) examines the role of the Qur’an in the everyday lives of young Shia Muslims in Finland. Drawing on a cultural-psychological approach to Islamic scripture, the book conceptualizes the Qur’an as a symbolic resource through which young Muslims seek guidance and support, reflect on meaning and purpose in their lives, and experience a sense of community with other believers. Based on empirical material, the book highlights the diversity of ways in which young Shia Muslims engage with the Qur’an, paying particular attention to the challenges of interpreting a complex and demanding text and making it meaningful in the context of contemporary Finland. By focusing on the lived experiences of a little-studied religious minority, the book offers a novel perspective on Islam in Europe and brings into dialogue fields that have largely developed separately, especially cultural psychology and Islamic studies. 

In the book presentation, Pauha will first give a short presentation, followed by an interview with Martikainen. The audience is welcome to ask questions.

A. Avijit Barua (Mahamakut Buddhist University): Cultivating Hermeneutic Intelligence in A Fractured World

Religious Literacy has emerged as a critical competence in an era marked by ideological polarization, migratory pluralism, and geopolitical volatility. Beyond the mere acquisition of doctrinal facts, religious literacy in action signifies the capacity to interpret, contextualize, and ethically engage with religious worldviews as living, evolving phenomena. This article argues that applied religious literacy functions as form of hermeneutic intelligence–an embodied skill that enables individuals and institutions to navigate interreligious encounters with discernment, humility, and moral imagination. Drawing upon sociocultural analysis and practical case illustrations, the study demonstrates how religious literacy, when operationalized, can mitigate misrecognition, counteract reductionism, and foster civic concord. Ultimately, the paper proposes that religious literacy in action is not an ancillary educational asset but a civilizational necessity for sustaining coexistence in an increasingly entangled world. 

B. Nina Maskulin (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Representing religious literacy and culturalisation in educational materials

Literacies are depicted as teaching that aims for a comprehensive understanding of the diversity of social and cultural actions and belonging within the world. Legitimate knowledge transfer related to education, demographic changes, and national policies aims to enhance equality, democracy, and participation as social practices (Lähdesmäki 2021). The purpose of religious literacy projects aligns with these educational goals by addressing, for example, the flaws among professionals and administrators in the public sphere (Konttori 2019). A critique of religious literacy research reveals its normative aspects (Hjelm, Äystö & Karimi 2025, p. 3). When connected with culturalisation processes that seek to integrate distinctions between culture and religion, normativity is articulated in defining nationality and citizenship (Taira & Beaman 2022; Tonkens, Hurenkamp & Duyvendak 2011). In this paper, religious and cultural literacy are examined in terms of their potential either to reproduce or to challenge social and cultural positions. I ask how values and the representations of religion and culture are portrayed in educational materials intended for different audiences. The project Uskontolukutaito (2019-2020) produced the board game "Katsomukset", and the cultural literacy project DIALLS (2020-2021) included 21 short films within its educational material bank. 

C. Anuleena Kimanen* & Tapani Innanen* (*Turun yliopisto/University of Turku): Religious agency as an element of religious literacy: A case study on the materials and grading guidelines of the Finnish matriculation examination Evangelical Lutheran Religion test 2022–2024

A vital element within religious literacy according to diverse definitions is to avoid essentialist views of religion and to understand how religious beliefs and practices are impacted by the socio-economic realities. The concept ‘religious agency’ provides a perfect tool to analyse these relationships, especially when it is analysed not only against religious structures but also socio-economic structures (Burchardt & Becker 2023). We suggest that analysis of religious agency should be considered as a key aspect of religious literacy and propose a pedagogical model that can support teaching discussing phenomena related to religion in a religiously literate manner. The model is based on an abductive qualitative content analysis of grading guidelines and data excerpts in Evangelical Lutheran Religion test in the Finnish matriculation examination. Most of the perspectives mentioned in the grading guidelines can be categorized into religious structures, religious agency or socio-economic structures. Certain overlaps, however, suggest that 1.) the tendency of religious agency to gradually shape religious structures is visible in the categorisation, and 2.) both religious agency and structures are shaped by socio-economic structures. We sum up our findings in a framework of religious agency for RE. Moreover, we found certain biases in the grading guidelines, and suggest that the framework could help to avoid the bias by paying attention on all three categories. 

D. Tuomas Äystö (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): “Religious Literacy” in Scholarly Publications: A Critical Review

We have witnessed an increased interest in “religious literacy” and, conversely, concern regarding “religious illiteracy”. This paper is based on an article published in the journal Religion (Hjelm et al. 2025), where we conducted a systematic review of English-language scholarly publications (n=233) on religious literacy. Scholars largely agree about the timely social value of religious literacy and advocate for curbing “religious illiteracy”. It is often promoted as a cure to various social challenges brought about by a decreased ability to engage in religion-related issues such as religious diversity.    

A religiously literate person is described as someone who knows how to navigate the current religious landscape in a respectful and liberal democracy-affirming manner. Study of religion is being promoted as the obvious choice for producing such ideal citizens. Contexts of discussion have included e.g. education, social work, the workplace, and health care.    

We join the few critics who argue that there are inadequate empirical grounds directly supporting religious literacy as a concept. Most scholarly publications are normatively rather than empirically oriented, and the empirical publications usually do not tackle the premises.  

We argue that religious literacy discourse is currently mainly ideological and would require further empirical scrutiny and reorientation if it is to be promoted into a methodological discourse within the study of religion. 

A. Amjad Mohamed-Saleem (Minhaj University Lahore): From Rhetoric to Praxis: Muslim Leadership Networks developing an ‘Embodied Ethics’

As European societies face rising populism and social fragmentation, minority faith and ethnic communities, especially Muslims, experience increasing insecurity. Islamophobia and anti-Muslim hate speech often lead to violence across Europe. Despite ongoing structural barriers, Muslim leaders in political, religious, and academic spheres are vital in strengthening pluralism and democratic resilience. Muslim scholars, civil society members, and intellectuals shape religious discourse, promote interfaith dialogue, and address socio-political issues. Their efforts challenge stereotypes, advance social justice, and uphold Islamic ethics in European contexts. Collaboration among scholars, imams, educators, and community leaders is essential to create safe, faith-based responses to real-world challenges. This paper examines how Muslim leadership networks act as catalysts for theological reflection, civic ethics, and social action. Using insights from the Muslim European Empowerment Programme (MEET) Network, it shows how such groups build capacity to combat anti-Muslim racism, foster interreligious dialogue, promote gender justice, and contribute to public theology, positively impacting European society. Participants leverage Islamic ethical resources to challenge exclusion and build solidarity. The paper introduces "embodied ethics," illustrating how theology informs practical initiatives like mental health support, anti-racism education, and interfaith work. 

B. Iiris Kivimäki (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): What is the role of organizational communication in a good change?

Communication is as natural as breathing. It keeps us alive and connected to others, especially during times of uncertainty. Organizations also live and breathe. In major changes, such as when organizations combine their operations or merge, the role and importance of communication is emphasized a lot in management speeches. But are the tasks of organizational communication realized in practice by different stakeholders and communities, channels or as dialogue? What is the role of communication in good change? Based on my doctoral research, I present the process of closer cooperation between the Finnish Seamen's Church and the Ministry of the Evangelical Lutheran Church of Finland abroad in 2022-2025 and the role of communication in this change. The research findings and perspectives provide new information and further developed models on the role of communication in the framework of religious and other purpose-oriented organizational activities. 

C. Sanna Hakkarainen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Johtaminen eettisesti kestävänä vaikuttamisrelaationa

Tutkimus käsittelee ammatillisen koulutuksen johtamista, opettajien ja johdon välistä vuorovaikutusta, sosiaalietiikan näkökulmasta. Ammatilliselta koulutukselta vaaditaan kykyä vastata työelämän muuttuviin tarpeisiin. Sekä toiminnan sopeuttaminen muuttuviin  

resursseihin että uuden kehittäminen ovat kulkeneet viime vuosina rinnakkain ammatillisessa koulutuksessa vaikuttaen sekä oppilaitoksen johtoon että opettajiin. Ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden tulevaisuuteen kuuluu epävarmuus työpaikoista ja jatko-opintopaikoista. Miksi ammatillisen koulutusalan johtamisen tarkastelu eettisenä johtamisena on tärkeää epävarmuuksien ajassa?  Ammatillinen koulutus vaikuttaa suuren määrään nuoria.Opetuksen laatu vaikuttaa opiskeleviin nuoriin ja koulutuksen laatu riippuu opettajien työn onnistumisesta. Opettajien laadukkaan työn mahdollistaa hyvä johtaminen. Tutkimuksessa tarkastelen johtamista johtajan ja johdettavan välisenä vaikuttamisena, jossa johtajan ja johdettavan välisen vuorovaikutuksen kautta syntyy tavoiteltua toimintaa. Johtamisen teoreettisena taustana ovat pedagoginen johtaminen ja relationaalinen johtaminen. Tarkastelen käsityksiä hyvästä eettisestä johtamisesta. Hyvä johtaminen perustuu arvoihin, joita sekä johtaja että johdettava pitävät työssään keskeisinä. Johtamisen etiikkaa tarkastellaan tässä tutkimuksessa vuorovaikutuksen etiikan näkökulmasta, ei johtajayksilön eettisenä toimintana.Tutkimus on sosiaalietiikan tutkimusta, jossa on tekstianalyyttinen osuus ja empiirinen osuus.Tutkimuksessa haastatellaan ammatillisten oppilaitosten opettajia, heidän lähiesihenkilöitään ja johtoa. 

A. Aku Visala (University of Helsinki): Filosofinen näkökulma uskonnollisiin mielialoihin

Uskonnollisia tunteita on tutkittu laajasti empiiristen tieteiden ja filosofian keinoin. Mielialat ovat tärkeä osa ihmisen tunne-elämää mutta niiden roolia uskonnollisessa elämässä on käsitteellistetty ja tutkittu hyvin vähän. Pyrin tässä esityksessä muodostamaan tieteellisesti ja filosofisesti uskottavan mielialan käsitteen ja soveltamaan sitä alustavasti joihinkin uskonnollisiin ilmiöihin. Tarkoitus on osoittaa, kuinka mielialan käsite voi edesauttaa uskonnollisten kokemusten tutkimusta. Käyttämäni mielialan käsite on sekä fenomenologinen että psykologinen. Fenomenologisesti ottaen mielialat ovat tunteiden ja kokemisen ennakkoehtoja. Psykologisesti taas mielialat jäljittävät henkilön kokonaisvaltaista arviota hänen selviämisestään niin ruumiillisesti kuin sosiaalisestikin. Tällainen mielialan käsite sopii monien uskonnollisten kokemusten käsitteellistämiseen paremmin kuin pelkkä tunne. Näitä ovat esimerkiksi uskonnollinen ahdistus, masennus, rauha, harmonia ja onni. Tarkastelen erityisesti ahdistuksen ja rauhan kokemuksia sekä sitä, miten erilaiset uskonnolliset ideat tuottavat ja pitävät niitä yllä. 

B. Panu Pihkala (University of Helsinki & Finnish Youth Research Society): Ympäristötunteiden vuorovaikutus uskonnon kanssa: esimerkkinä suru

Ympäristökriisi voimistuu ja erilaiset ympäristöasiat herättävät monenlaisia tunteita. Näiden niin kutsuttujen ympäristötunteiden tarkastelu on kasvanut 2020-luvulla monitieteelliseksi temaattiseksi tutkimusalaksi. Tässä esitelmässä pureudutaan ympäristötunteiden ja uskonnon sekä hengellisyyden suhteeseen. Tapausesimerkkinä käytetään ympäristösurun ja uskonnon suhdetta. Ympäristösuru (engl. ecological grief) tarkoittaa erilaisia surun ja murheen muotoja, jotka kumpuavat ympäristötuhoista. Ympäristösurua kokevat henkilöt saattavat samaan aikaan tuntea erilaista surua suhteessa uskontoonsa, spiritualiteetin harjoittamiseen ja uskonnolliseen yhteisöönsä. Esitelmä ammentaa tutkimusartikkelista “Ecological Grief, Religious Coping, and Spiritual Crises: Exploring Eco-Spiritual Grief” (Pihkala 2025, Pastoral Psychology), jossa aihetta tarkastellaan surututkijoiden Burke ja Neimeyer luoman ”spiritual grief”-viitekehyksen avulla. Termi ”eco-spiritual grief” on yritys kuvata ympäristösurun ja ”uskontoon kohdistuvan surun” yhdistelmiä. Nämä voivat liittyä uskomuksiin ja jumalasuhteeseen, hengellisyyden harjoittamisen tapoihin ja sosiaalisiin suhteisiin toisten uskonnonharjoittajien kanssa. Ympäristökriisin ja monikriisin tuoma epävarmuus vaikuttaa näihin ilmiöihin, samoin kuin ympäristö- ja etenkin ilmastopolitiikan suhteen esiintyvät jakolinjat. Esitelmä ammentaa tunteiden tutkimuksesta, uskonnontutkimuksesta ja monitieteisestä ympäristötutkimuksesta. 

C. Simo Parni (University of Eastern Finland): Kristillisen ilon kokemuksen merkitykset ja oikeutus epävarmuuden ajassa

Tämä esitelmä tarkastelee kristillisen ilon tunnekokemuksen mahdollisia merkityksiä kognitiivisen arviointiteorian näkökulmasta. Se perustuu systemaattiselle analyysille, jonka aineistona on ilon käsitettä koskeva kansainvälinen teologinen tutkimuskirjallisuus. Lisäksi pohdin esitelmässäni ilon kokemukseen liittyvien merkitysten suhdetta ilon kokemuksen oikeutukseen epävarmuuden sävyttämässä ajassa.  Alustavan tarkastelun perusteella kristilliseen ilon kokemukseen voi liittyä esimerkiksi vapauden, Jumalan hyvyyden, elämän lahjaluonteen ja rakkauden merkityksiä. Edellisten lisäksi ilon kokemukseen voi sisältyä huumorin tai koomisuuden merkitys, joka perustuu esimerkiksi inhimillisen elämän vastakohtaisuuteen jumalallisen todellisuuden kanssa. Joissakin tutkimuksissa ilon tai huumorin kokemus saa myös uskoon rinnastettavan, sakramentaalisen merkityksen. Siksi myös huumorin ja uskon välistä suhdetta on pohdittava ilon käsitteen yhteydessä, erityisesti moraalin näkökulmasta käsin.  Monissa ilon kokemusta käsittelevissä tutkimuksissa pohditaan myös kärsimyksen merkitystä. Pohdinnan taustalla tuntuu olevan oletus, jonka mukaan ilon ja kärsimyksen välillä on konflikti, joka täytyy ratkaista. Eri ratkaisuilla on erilaisia merkityksiä myös ilon kokemukselle. Ilon ja kärsimyksen välisen suhteen tarkastelu käsittelee osaltaan kysymystä siitä, millä tavalla ilon kokemus on oikeutettu maailmassa, jota sävyttää pahuuden ja epävarmuuden todellisuus. 

D. Pietari Hannikainen (University of Helsinki): Stereotypes between liberal and conservative theology students in Finland

Value polarization between liberal and conservative orientations has intensified in many Western societies as rapid cultural change challenges established moral frameworks. Although Finland has traditionally exhibited relatively low levels of polarization, recent studies indicate a growing value divide among younger generations. This divide is also gendered: young women increasingly adopt liberal positions, while some young men lean toward more conservative views.  Religious communities are both affected by and implicated in these developments. Inherited theological traditions often conflict with contemporary liberal values, producing divergent responses ranging from adaptation to resistance. Within Finland’s Evangelical Lutheran Church, polarization is currently most visible in debates over same-sex marriage, though these debates reflect deeper disagreements concerning biblical authority, religious identity, and the nature of Christianity.  This paper presents findings from a mixed-methods study based on survey data from over 200 theology students in Finland, all of whom identify as Christian and are future church professionals and opinion leaders. Respondents predominantly self-identify as either liberal or conservative. The analysis examines auto- and meta-stereotypes between these groups to assess whether polarization reflects realistic value differences or is driven by prejudice and exaggerated generalizations, and discusses implications for more constructive engagement .

A. Nora Repo-Saeed (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland): Erilaisuus työyhteisön haasteena ja voimavarana sosiaalihuollossa. Pohdintaa monimuotoisen työyhteisön arjesta ja pyhästä

Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon henkilöstö moninaistuu Suomessa merkittävällä vauhdilla. Samalla kun elämme VUCA-maailman (Volatile, Uncertain, Complex, Ambiguous) muuttuvissa olosuhteissa, ilmiö haastaa monella tavalla työn johtamista, työyhteisöä ja asiakastyön toteuttamista. Esitelmässä pohdin Helsingin kaupungin vammaispalveluiden asumisyksiköiden jokapäiväisessä työssä ilmeneviä haasteita ja mahdollisuuksia muun muassa digitalisaation, syrjimättömyyden, yhdenvertaisuuden ja psykologisen turvallisuuden kannalta. Samalla etsin keinoja moniuskontoisen, monikielisen ja monella muulla tavalla moninaisen yhteisen ja jaetun arjen ja pyhän sujuvoittamiseen ja tarjoilen mahdollisuuksia ratkaista sitä esimerkiksi ryhmäyttämisen tukemisen keinoin. 

B. Ville Päivänsalo (DIAK): Uskontojen asiantuntijuus ja dialoginen etiikka sosiaalityön yhteisöjen konteksteissa

Monikulttuuristumisen myötä myös sosiaalityön kontekstit ovat aiempaa useammin monikulttuurisia ja -uskontoisia. Tämä on johtanut uskontojen asiantuntijuuden tarpeen uudenlaiseen korostumiseen sosiaalityössä. Uskonnollisiin yhteisöihin liittyy kuitenkin usein yksittäisen sosiaalityöntekijän kannalta varsin vaikeasti hahmotettavia kysymyksiä, haasteita ja voimavaroja. Tilanne on johtanut osin uudenlaiseen tarpeeseen kehittää sosiaalityön dialogista asiantuntijuutta, kykyä etsiä ratkaisuja käytännöllisiin haasteisiin yhdessä asiakkaiden ja eri alojen ammattilaisten kanssa.   

Tässä tutkimuksessa aihepiiriä lähestytään psykiatrin ja verkostotyön pitkäaikaisen kehittäjän Jaakko Seikkulan dialogisen työn käsityksen näkökulmasta. Tämän sekä sosiaalityön arvoja (Pehkonen & Väänänen-Fomin, toim., 2011), yhteisöllisyyttä (Väyrynen & Ojaniemi, toim., 2017) ja asiantuntijuutta (Juvonen ym., toim., 2018) käsittelevän keskeisen kirjallisuuden avulla luonnostellaan sosiaalityön dialogisen asiantuntijuuden lähestymistapaa ottaen erityisesti huomioon uskonnolliset kontekstit. Tukena käytetään alan kansainvälistä kirjallisuutta, kuten Spiritual Diversity in Social Work Practice (Canda et al., 2020), ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonisessa monikulttuurisuustyössä käytettyä konvivialiteetin lähestymistapaa (Yhdessä elämisen taito, Kirkkohallitus 2021). 

Analyysin perusteella esitetään, millaisiin dialogisen asiantuntijuuden ja etiikan aiheisiin olisi tarvetta kiinnittää huomiota päivitettäessä sosiaalityön asiantuntijuustavoitteita uskontojen ja kulttuurien kannalta muuttuvissa sosiaalityön yhteisöjen konteksteissa.

C. Minna Taipale (Turun yliopisto/University of Turku): Islamtietoisuus sosiaalityössä: osaaminen, tieto ja käytännön työkalut nyt ja tulevaisuudessa

Esitys perustuu sosiaalityön islamtietoisuutta käsittelevän puheenvuoron käsikirjoitukseen, väitöskirjatutkimukseni tuloksiin sekä sosiaalityön ammattiuralla tekemiini havaintoihin sosiaalityön islamtietoisuuden nykytilanteesta tai tämän osaamisen kehitystarpeista. Esitykseni kiinnittyy uskonnollisia ja kulttuurisia vähemmistöjä koskevaan sosiaalityön tutkimukseen kahden sosiaalityön tutkimushankeen Lastensuojelun asiantuntijuus maahanmuuttajalasten ja -perheiden sosiaalityössä (LAMPE) ja Uskontojen ja kulttuurien tulkitseminen ja asiantuntijuus sosiaalityössä (SOWREL) kautta. Jäsennän islamtietoisuuden osaksi dekoloniaalin sosiaalityön osaamista, jonka tavoitteena on purkaa sosiaalityön valtarakenteita, tiedonmuodostuksen tapoja ja käytäntöjä, jotka edelleen tuottavat eriarvoisuutta. 

Pauhan ja Martikaisen (2022) arvion mukaan vuonna 2019 Suomessa asui noin 120 000–130 000 muslimia ja määrä kasvaa yhä. Muslimiväestön lisääntyessä tarvitaan sosiaalityössä yhä useammin islamtietoista osaamista. Islamtietoisuudella tarkoitan kykyä tunnistaa islamin uskonnon merkitys henkilön elämään ja valintoihin. Ammattikontekstissa islamtietoisuus sisältää uskontoa ja sen tapoja taustoittavan perustiedon lisäksi osaamisen ottaa huomioon uskonnon harjoittamisen yksilölliset variaatiot sekä ammattilaisen oman asennoitumisen tarkastelun.  

Tavoitteenani on esityksen kautta avata keskustelua islamtietoisen sosiaalityön asiantuntijuuden mahdollisuuksista ja nostaa esille pohdintaa sosiaalityön kyvystä purkaa sosiaalityössä esiintyviä uskonnollistavia ja normatiivisia asenteita. 

D. Emine Neval (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Religious Values and Coping Strategies among Hizmet-Affiliated Refugees in Finland

This presentation is based on ethnographic research conducted between 2021 and 2025 on the Hizmet (religious service) movement in Finland. Following the failed coup attempt in Turkey in 2016, the movement was declared a terrorist organization by the Turkish government, leading to the forced displacement of tens of thousands of its members. While my doctoral research focuses on post-2016 transformations within the movement and among its members, the sources of resilience and the ways individuals attempt to overcome challenges emerged as a central theme.  The findings show that Hizmet values, particularly the principle of acting for the sake of God (Allah rızası), function as a key moral and spiritual framework through which individuals interpret displacement, cope with trauma, and navigate integration. These values support resilience and meaning-making, but they also shape help-seeking practices. Rather than primarily turning to services recommended by the Finnish welfare system, individuals often seek support from trusted community members who share similar values.  In the Finnish context, where social and health care services are institutionally framed as secular and religious dimensions are often treated as private or irrelevant, such faith-based coping strategies may remain unrecognized. This can affect refugees’ access to and effective use of services, highlighting the need for greater religious literacy among social and health care professionals. 

A. Nader Abazari (University of Eastern Finland): Living a Meaningful Life: Lessons from the Kalevala Creation Myth

The meaning-making process, aimed at fulfilling the fundamental human need for meaning in life, is affected not only by individual factors but also by the overarching sociocultural and historical context in which individuals live. Given that sources of meaning are not transient but are transmitted across generations through culturally embedded knowledge, myths, as the essence of a given culture, have the potential to shed light on meaning-making processes in life. With this understanding, in order to extend the knowledge on sources of meaning within the Finnish cultural context, we conducted a hybrid thematic analysis of the creation myth in the Finnish national epic, Kalevala. Drawing on Schnell’s hierarchic meaning model, the deductive analysis identified four central sources of meaning: unison with nature, health, practicality, and freedom. In addition, the inductive analysis revealed three culturally specific themes: explicit wisdom, courage to lose, and perseverance. These themes reflect deeply rooted orientations toward life, representing manifestations of culturally embedded sources of meaning that have greater evolutionary fitness within the Finnish context, and may continue to contribute to the pursuit of a meaningful life in the contemporary world. 

B. Annika Hämäläinen (University of Turku): ”I feel more in peace”: Pyhiinvaellus Toivosen ja Creston onnettomuuspaikalle

Äkillisen onnettomuuden kohdatessa onnettomuuspaikat täyttyvät usein kynttilöistä, kukista ja muistoesineistä. Niin tapahtui myös vuonna 1986, kun ralliyhteisö kohtasi äkillisen surun rallikuljettajapari Henri Toivosen ja Sergio Creston menehdyttyä ulosajossa kesken Korsikan MM-rallin. Yhä 40 vuotta myöhemmin ralliyhteisö tekee onnettomuuspaikalle pyhiinvaelluksia, joita paikalla käyneet kuvaavat merkityksellisiksi, koskettaviksi ja korjaaviksi kokemuksiksi.  Käsittelen esitelmässäni sekulaaria pyhiinvaellusta tapana käsitellä Toivosen ja Creston onnettomuutta, siihen liittyviä tunteita. Lisäksi käsittelen paikalla käymisen merkityksellisyyttä.  Esitelmäni liittyy väitöskirjani ensimmäiseen artikkeliin, jossa tutkimme dosentti Minna Oppaan kanssa, miten Toivosen ja Creston onnettomuuspaikka muuttui tavallisesta tienvarresta pyhäksi paikaksi. 

C. Sofia Sjö (The Donner Institute): Death and meaning making in contemporary Nordic films – crises, continuity and community

Death is a recurring theme in Nordic films. Interestingly it is also a theme that is fairly common in comedies and comedy-dramas. This paper looks closer at three contemporary Nordic films where the main character is facing his or her own death with a focus on aspects of meaning: Nothing to Laugh About (Petter Næss, 2021, Norway), Weddings before Funerals (Kari Ketonen, 2022, Finland) and Day by Day (Felix Herngren, 2022, Sweden). The films are all comedy-dramas, which provides a certain setting to the events, but also open up for different interpretations. Building on Charles Taylor’s work (2007), it is argued that in a secular setting too, as the Nordic countries can be reasoned to be, death has still often got a privileged position at which the meaning of life becomes clear. The paper explores the crises of death in the narratives, but also how this crisis is dealt with and what can be argued to offer meaning when facing one’s own demise. Focus is particularly placed on continuity and community. The stories are argued to be largely secular, but the role of religious frameworks and rites of passage in some of the narratives are also highlighted in combination with their function in relation to aspects of continuity and community. 

D. Noora Palmi (University of Eastern Finland): Elämänkriisitkö erityisiä ajankohtia elämän tarkoituksen pohdinnoille?

Erinäisten elämänkriisien aikana mieleen saattaa nousta elämän tarkoitukseen ja tarkoituksettomuuteen liittyviä kysymyksiä kuten, ”mitä järkeä tässä kaikessa on”. Mikäli tällaisten kysymysten pohdinta pitkittyy, teoreettisesta näkökulmasta tilanne voi johtaa myös eksistentiaaliseen tai merkityksen kriisiin. Merkityksen kriisin on puolestaan löydetty olevan yhteydessä muun muassa masennukseen ja itsetuhoisuuteen. Tuen tarjoamisen näkökulmasta onkin asianmukaista tietää paitsi kriiseistä, myös niihin yhteydessä olevista ilmiöistä, kuten mahdollisista elämän tarkoituksen ja tarkoituksettomuuden pohdinnoista.   Tässä esitelmässä tarkastellaan, millaisissa tilanteissa elämän perimmäistä tarkoitusta tai tarkoituksettomuutta erityisesti ajatellaan suomalaisten keskuudessa, ja missä määrin erinäiset elämänkriisit lukeutuvat näihin tilanteisiin. Esitelmä perustuu 911 suomalaiseen yleisväestöön kuuluvan aikuisen avovastaukseen, jotka on osa kevätlukukaudella 2025 mukavuusotannalla kerättyä kyselyaineistoa. 

A. Ida Heikkilä (TT, tutkija): Todistus, ykseys ja palvelu kirkkojen maailmanneuvoston lähetysteologiassa keskellä muuttuvaa yhteiskuntaa

Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) lähetysteologia rakentuu kristillisen kirkon kaksituhatvuotiselle traditiolle, mutta sen painopisteet ja kysymyksenasettelut nousevat vahvasti ympäröivästä maailmasta ja muuttuvat sen mukana. KMN:n uusimmassa lähetysasiakirjassa, "Yhdessä kohti elämää" (2013), elämän suojeleminen ja vahvistaminen asetetaan missionaarisen työn keskukseen. Yhteiskunnallinen kytkös on vahva. Kirkon elämää vahvistava työ rakentuu kolmen pilarin varaan, jotka ovat todistus, ykseys ja palvelu. Todistus nähdään kaikenkattavana elämäntapana, joka julistaa Jumalan rakkautta sanoin ja teoin. Kristittyjen ykseys on edellytys uskottavalle todistukselle. Konkreettisen muotonsa todistus saa palvelussa. Palvelu on profeetallista elämää tuhoavien rakenteiden vastustamista sekä konkreettista työtä haavoittuneen maailman eheyttämiseksi. Yhä nopeammin muuttuva maailma haastaa KMN:a tulkitsemaan näitä kolmea peruspilaria uudelleen ja kysymään, miltä todistus, ykseys ja palvelu näyttävät maailmassa, jota määrittävät kristinuskon mureneminen länsimaissa, postmodernismin nousu, länsivetoisen lähetyksen paradigman romahtaminen, globaalin kristillisyyden muuttuva profiili, helluntailaisorientoituneen kristillisyyden kasvu sekä kiihtyvän globalisaation mukanaan tuomat ilmiöt.

B. Matti Repo (TT, dosentti, Tampereen hiippakunnan piispa): Julistus, palvelu ja ykseys – robotin vai ihmisen toimintaa? Lähetys ja kirkko 2000-luvun ekumeniassa

Julistuksen, palvelun ja ykseyden kolmikko oli Kirkkojen maailmanneuvoston New Delhin kokouksen teema v. 1961. Kolmella sanalla yhdistettiin kirkon oleminen ja tehtävä sillä tavoin, että lähtökohtana oli kirkko kokoontuvana ihmisyhteisönä, jonka tehtävä on todistaa uskosta palvella maailmaa. Uuden vuosituhannen myötä asetelma on kääntynyt toiseen järjestykseen. Nykyisissä ekumeenisissa missiologisissa asiakirjoissa kirkko saa olemisen oikeutuksensa tehtävästään käsin. Kirkon tarkoituksena pidetään lähetyksen ja palvelun toteuttamista maailmassa. Kirkon olemuksen määritteleminen sen missiosta käsin rohkaisee kunkin ajan uusien menetelmien ennakkoluulottomaan käyttöön. Teknologiset ratkaisut ovat palvelleet lähetystyön välineinä aina kirjapainosta puhelimiin, elokuviin, radioon ja tietoverkkoihin asti. Mitä merkitsee tekoälyn tulo? Voiko kone korvata ihmisen? Tekoäly voi kirjoittaa rukouksen, mutta voiko se rukoilla? Se voi julistaa, mutta voiko se olla uskottava? Voiko robotti synnyttää rakkautta, tietokone vahvistaa toivoa? Jos mission tarkoituksena on edistää Jumalan valtakuntaa niin hengellisessä kuin ruumiillisessa mielessä, voiko persoonaton laite tai tietokoneohjelma toteuttaa sitä niin kuin persoonista koostuvan ihmisyhteisön on tarkoitus? Tekoälyn hälventäessä ihmisen ja koneen rajaa tulee missiologiassa huomion ehkä kääntyä takaisin asettamaan kirkkona oleminen sen tekemisen edelle. 

C. Risto Jukko: Kirkkojen maailmanneuvoston ja Lausannen liikkeen ymmärrys lähetyksestä 2000-luvulla – kohti ykseyttä vai hajaannusta? 

Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) Busanissa v. 2013 pidetyssä yleiskokouksessa esiteltiin ekumeenisen liikkeen viimeisin lähetysasiakirja Together towards Life: Mission and Evangelism in Changing Landscapes (suom. ”Yhdessä kohti elämää: Lähetys ja evankelioiminen muuttuvassa maailmassa”). 

Vuonna 1974 Lausanneen kokoontui 2700 osallistujaa maailmanevankelioimisen kongressiin, jonka merkittävin saavutus lienee asiakirja nimeltä Lausanne Covenant (suom. ”Lausannen julistus”). Kongressi myös synnytti evankelikaalisen Lausannen liikkeen, joka on tähän mennessä julkaissut neljä lähetysasiakirjaa, viimeisin v. 2024. Tämä esitys tarkastelee KMN:n viimeisintä lähetysasiakirjaa ”Yhdessä kohti elämää” ja ”Lausannen julistusta” sekä Lausannen IV maailmanevankelioimisen konferenssissa 2024 valmistunutta liikkeen viimeisintä lähetysasiakirjaa The Seoul Statement (”Soulin julistus”). KMN:n asiakirjan ja ”Soulin julistuksen” syntyhistorian, rakenteen ja teologian, erityisesti asiakirjojen edustaman ekklesiologian, tarkastelun pohjalta arvioidaan sitä, ovatko KMN:n edustama ekumeeninen lähetysliike ja Lausannen liikkeen edustama evankelikaalinen lähetysliike lähentymässä toisiaan vai loitontumassa toisistaan 2000-luvulla.  

D. Johanna Björkholm-Kallio (Church Council): Lähetystyöntekijäkoulutus, kontekstuaalisuus ja etelän kirkot?

Missiologinen keskustelu ja tutkimus linkittyy 2020-luvulla vahvasti kristinuskon muuttuvaan toimintaympäristöön, jossa kristinuskon painopiste on globaalissa etelässä. Keskiöön nousevat kysymykset dekolonisaatiosta, teologian kontekstuaalisuudesta ja etelän kirkkojen roolista. Muutos haastaa samalla myös teologista koulutusta. Ymmärtääksemme nykytilannetta, meidän on myös tunnettava historiamme. Tämä esitys tarkastelee lähetystyöntekijäkoulutusta, kontekstuaalisuutta ja etelän kirkkojen muuttuvaa roolia perehtymällä jälleenrakennuksen aikakauden murrosvaiheeseen, joka loi pohjan nykyiselle dekolonisaatiokehitykselle. Aikakautta leimasi valtioiden itsenäistyminen ja uusien itsenäisten kirkkojen muotoutuminen vanhoilla lähetysalueilla esimerkiksi Namibiassa. Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijäkoulutusta uudistettiin vastaamaan siirtomaavaltojen purkautumisen luomia tarpeita. Koulutusuudistusta leimasi vahva ammatillistuminen, joka ilmeni muun muassa pääsyvaatimusten ja opintosisältöjen uudistamisena. Lähetystyöntekijäksi valmistuminen edellytti nyt myös psykologisten soveltuvuustestien läpäisyä. Esityksen teoreettinen viitekehys on poikkitieteellinen ja huomioi myös sosiologisia näkökulmia. Tutkimus perustuu arkistoaineistoon, jossa keskiössä ovat lähetysjärjestön asiakirjat kuten lukujärjestykset, pöytäkirjat ja kirjeenvaihto. Tutkimustulokset asetetaan historialliseen kontekstiinsa osaksi dekolonisaatioprosessin muotoutumista 2020-luvulla. 

A. Dennis Chwen-der Lin (Chinese Culture University): On the Streets of Zen: Issan Dorsey and Queer Buddhist Politics of Compassion

This paper examines how Issan Dorsey (1933-1990)—a former drag performer, sex worker, and recovering addict who became a Soto Zen priest—cultivated Buddhist compassion amid the gendered and sexualized tensions of the 1980s AIDS crisis. Drawing on textual and cultural analysis, it explores Issan’s teachings, public presence, and forms of queer Buddhist care. In a climate shaped by public stigma, governmental indifference, and moralizing discourses on sexuality, Issan approached suffering not as retribution but as a condition calling forth intimacy, attentive companionship, and shared vulnerability. Focusing on “On the Streets of Zen,” the AIDS Bodhisattva Path, and “Queer Uji,” the paper traces his practice in San Francisco’s queer communities, accompanying addicts, sex workers, and unhoused LGBTI+ people. Through the founding of Maitri Hospice, he developed a practice-based Buddhist care that unsettled dominant framings of AIDS. His statement that “AIDS is not God’s wrath; AIDS is God” disrupted punitive theologies by locating the sacred within queer suffering itself. Integrating Dōgen’s Uji (Being-Time) with queer temporality theory, the paper argues that Issan’s “Queer Uji” proposes a temporal ethics that loosens distinctions between sacred/profane, health/illness, and purity/impurity, allowing moments of suffering to become openings for relational attunement and new modes of ethical imagination.

B. Hanna Ylikangas (University of Helsinki): Constructive task of ecofeminist theology in light of religion, gender, and contemporary politics

The constructive task of ecofeminist theology in light of religion, gender, and contemporary politics  Ecofeminist theology has a deconstructive and a constructive task it sees as crucial to it, and this constructive task is especially interesting in the light of contemporary politics regarding religion and gender. The constructive task of ecofeminist theology has especially to do with climate change and environmental policies, but feminist and specifically women-centered perspectives are crucial as well. The goal of this constructive task is to formulate an interpretation of Christianity that takes into account the ethical and political aspects as well as theological ones. In this paper I seek to present an overview of the constructive task of ecofeminist theology through the analysis of Sallie McFague, Rosemary Radford Ruether, and Ivone Gebara. Contemporary politics affect ecofeminist theology deeply. It is demanded that theology must take into account the perspectives of contemporary politics, or otherwise it ceases to be meaningful for a modern, 21st century reader. Praxis is a crucial term for ecofeminist theology. It refers to a way of conducting theology that is focused on the practice of living one’s faith, instead of solely doctrine. In ecofeminist theology praxis is strongly highlighted, and praxis is even emphasized in the understanding of salvation, for humans must act in a sort of co-operation with God.

C. Candace Mixon (Read College (USA)): Male Clerics and Iranian Recognition of Mourning Fatimeh

Fatimeh, daughter of the Prophet Muhammad, is highly regarded in contemporary Twelver Shiʿi Iran. She is a model for women’s piety and over the last 20 years has increasingly been recognized by elite male clerics in Iran for her speech concerning Fadak, the implications of which affect all persons. It was under the presidency of Khatami in August 1999 that Fatimeh’s anniversary of death as the 3rd day of Jumada al-Thani became a national holiday in Iran, approved by the highest levels of government including Iranian Parliament, Council of Ministers and the Guardian Council. The decision to make a national holiday as connected to the death of Fatimeh is a predecessor to the further state connection with Fatimeh, such as the elevation of Fatimeh’s Sermon in national discourse in 2010. After that declaration, the elaboration of mourning ceremonies expanded yet again. This presentation offers a case study of the clerical class’s engagement with mourning ceremonies for Fatimeh in Iran. Mourning ceremonies abound during the Ayyam-e Fatimeyyeh (days of mourning Fatimeh). As promoted by many grand ayatollahs, mourning Fatimeh is an ideological indicator: a litmus test of persons truly devoted to their religion. By analyzing annual news records and documentation of the mourning ceremonies’ material constructions, I consider male clerics’ homosocial behavior in producing their vision of a female member of the Prophet’s family for mourning on national and city-wide scales. 

D. Emma Westerfield (University of South Florida): Social Implications of Gianna Beretta Molla’s Sainthood

Catholicism has a unique connection to members of the community who have died and are deemed in heaven, a positive afterlife in communion with God, through an extensive process these people become known as saints. One of the attributes of this connection is the expectation of members of the traditional who are still living to honor and strive to emulate the saints. Who the Catholic Church recognizes as a saint sends a message around the world, especially when considering the political climate of that time period. This research looks at the canonization of Gianna Beretta Molla and how her canonization was not only a political statement at the time but how her story is retold to control women today, specifically in terms of health care. 

A. Oluwaseun O. Afolabi (Lead City University, Ibadan, Nigeria): When one religion isn’t enough: Conflict of fluidity in Religious Affiliation in Alatere Community, Ibadan, Oyo State, Nigeria

Religious affiliation, as one of the forms of identities humanity embraces, has been a major source of religious conflict in Nigeria. Existing studies on religious conflicts in Nigeria have largely focused on religious superiority and doctrinal issues, with less emphasis on how fluidity in religious affiliation has been causing religious conflict. In Nigeria, people’s life mostly revolves around religion from birth to death, which gives meaning to their existence. However, when one’s religion is unable to solve one’s challenges in life, affiliating with more than one religion is inevitable, which is capable of leading to interreligious conflict. This briefly explains what triggered interreligious conflict in the Alatere community, in which the wife of a Muslim cleric decided to attend a Christian church owing to challenges of life that compelled her to seek a solution from the Christian religion. Knowing fully well that her affiliation with another religion can influence a change of religious identity, her husband, alongside other Muslim adherents, instigated a religious crisis. However, interreligious peacebuilding mechanisms such as dialogue, tolerance, and shared ethnicity were employed to manage the crisis. Using a descriptive methodology, this paper examines how discord among Alatere community members ignites interreligious crisis because of fluidity in religious affiliation, and how religious harmony was restored using interreligious peacebuilding mechanisms. 

B. Szymon Badura (University of Silesia in Katowice): Framing Polarization in the Aftermath of Pope Francis in US Catholic Media

The contemporary problem of social conflicts and divisions within society is greatly exacerbated by narrative strategies used in various media, which also affects divided groups within the Catholic Church. This phenomenon manifests itself through selective exposure, whereby users gravitate toward platforms that reinforce their ideological views, leading to increased polarization. This presentation analyzes “traditionalist-conservative silos” in the American Catholic media landscape, focusing on platforms that have maintained a critical or oppositional stance toward the current pastoral direction. The author analyzes material published within 30 days of Pope Francis' death on the websites “Crisis,” “The Catholic World Report,” “First Things,” and “National Catholic Register,” treating these reactions as significant “aftermath of conflict.” The study examines how the death of the Bishop of Rome serves as a catalyst for intense debates about the mission of the Church and doctrinal continuity. The analysis leads to a synthesis of the common ideas of these influential media outlets and allows conclusions to be drawn about how their narratives may undermine the concept of Catholicism by prioritizing particular ideological frameworks. The presentation shows how these platforms construct a specific memory of the pontificate and use theology to deal with ecclesial tensions, thus shaping the complex face of contemporary Catholicism in the United States. 

C. Timo Kallinen (University of Eastern Finland): Truth and revelation: Transitional justice and Pentecostalite public sphere in Ghana

As the West African nation of Ghana transitioned from military rule to a multiparty democracy at the turn of the millennium, a truth commission was set up to address past injustices. At the same time, Pentecostal-charismatic Christianity increasingly asserted its presence in public life. The purpose of the truth commission was to investigate human rights violations that had taken place in the country from its political independence in 1957 up to the 1990s. In the documents of the truth commission, religion frequently appears as a human/civil right that those in power had violated. By contrast, in the Pentecostal-influenced public debates about the commission’s work, the focus was on the religious motives of the political rulers. For example, events that in the commission’s secular language were classified as “political murders” were publicly revealed as human sacrifices to evil spirits, through which those in power sought to gain access to malevolent spiritual forces. In my presentation, I compare the commission’s legal-rational way of addressing human rights violations with the Pentecostal interpretations of them presented in the media. In doing so, two different conceptions emerge of what kinds of truths about the past should be uncovered. At a more general level, this raises new kinds of questions about the relationship between secular conflict resolution and religion. 

D. Jonathan Rova: Minneapolis between George Floyd and Renee Goode

This paper will the explore and reflect upon the aftermath of two conflicts, set in the same city and 5 ½ years apart, and how the memory of the first helped inform the resiliency of the second. While the stories of the two conflicts sparked international attention it was the local reaction to them that defined the nature and understanding of their significance. 

The murders of George Floyd on May 28^th, 2020 and Nicole Goode on January 7^th, 2026 both played significant roles in conflicts that engulfed the city of Minneapolis, Minnesota in the United States of America. Although they occurred over 5 ½ years apart the similarities between the murders are significant. They were killed within city blocks of each other. Both were murdered at the hands of law enforcement officials. Both murders were recorded on camera for the world to see. Both events were catalysts within the conflicts that engulfed the city of Minneapolis, the surrounding cities and beyond. The significance, in considering the two, is how the first conflict prepared the community for the second.  

When George Floyd’s life was ended by the knee of a Minneapolis Police Department officer on the curb at the intersection of 38^th Street and Chicago Avenue all hell broke loose, at least for local residents. What ensued were days of protests and rioting that engulfed the streets of the neighborhood and beyond, spreading into other parts of Minneapolis and surrounding cities. The protests were fueled by rage at the witnessed account of another black man killed by a white police officer. Rage turned to violence as riots erupted and destroyed homes, businesses and, in one case, a whole police precinct compound. To classify the George Floyd riots as a conflict is well deserved.  

Five and half years later, in a politically motivated incursion, Federal Immigration and Customs Enforcement (ICE) agents were sent into the same neighborhood with the apparent assignment of locating illegal aliens for deportment. What played out on the ground was intimidation and bullying through violent acts of thuggery and brutality. Conflict ensued with ICE agent’s supposed enforcement actions being met with protesters peaceful counter-reactions. In the midst of this conflict, Renee Goode was shot in the face by an ICE agent for noncompliance, also dying on a Minneapolis street. The conflict grew in scale, from this violent act, into a force of 2000-3000 ICE agents daily confronting hundreds of protesters and community “watchers” as the Minnesota community stood up to the hard-handed “enforcement” actions of immigration policy. The manner in which this second conflict played out was directly influenced by the first conflict-those days after George Floyd’s murder and the community’s reckoning with it.  

Through a theological and pastoral lens, this paper will explore the role of religion and ethics in the midst of these conflicts and the space between them. That lens will pass through the personal experience of an individual connection to this neighborhood, the one in which I was raised. Additionally, personal relationships with individuals directly involved will inform the paper. Those include an attorney representing the murderer of George Floyd as well as an attorney representing immigrants in the face of ICE. A school teacher losing students to ICE enforcement after having chased instigators away from setting fire to a local library five years previous. From protesters and those standing guard in the first conflict to protesters and those standing guard in the second conflict. Personal experience with all these individuals along with the nature and growth of the community between and in the midst of these conflicts will be explored through a theological and ethical lens. With special attention given to the voices of Dietrich Bonhoeffer, Emmanuel Levinas and Eivind Berggrav. 

Understand that the second conflict, The Minnesota N(ICE) conflict, remains in full measure with an end not yet in site. The history of this second conflict and the violence inherent to it is yet to be written. The paper will address this history as it continues to develop. 

A. Muhammed Mustaqim Malek (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): The Relationship Between Law and Ethics: An Inter-Genre Reading of Animal Treatment in the Selected Works of ʿIzz al-Dīn ibn ʿAbd al-Salām

Research in Islamic studies often explores the connection between law and ethics. In this paper, I begin with the premise that these two areas operate closely within Islamic moral thought. I focus on the sections concerning the treatment of animals in two works of the 13th-century scholar ʿIzz al-Dīn ibn ʿAbd al-Salām. These include the jurisprudential book Qawāʿid al-Aḥkām fī Maṣāliḥ al-Anām and the ethical manual Shajarat al-Maʿārif wa al-Aḥwāl. I engage in a comparative reading of these two genres. I observe how the author moves between technical legal rules to moral instructions. My reading seeks to reveal potential connections between legal rules and moral values. I seek to contribute to the investigation of fiqh as a form of ethical discourse. I aim to offer a deeper understanding of how classical scholars potentially integrated practical rules with moral purpose.

B. Maija Holopainen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Between Authority and Juristic Flexibility: Ijtihād and Legal Change in Ḥanbalī uṣūl al-fiqh

Ijtihād, denoting jurist’s independent legal reasoning, is a central yet contested concept in the study of Islamic law. Modern scholarship has often framed ijtihād through a dichotomy with taqlīd, adherence to the rulings of earlier jurists. This paper examines the concept of ijtihād within the legal theory (uṣūl al-fiqh) of the Ḥanbalī school of law. It focuses on the works of four influential Ḥanbalī jurists, Ibn ʿAqīl (d. 513/1119), Ibn Qudāma (d. 620/1223), Ibn Taymiyya (d. 728/1328), and Ibn Qayyim al-Jawziyya (d. 751/1350), analyzing how ijtihād is conceptualized in their legal theory, what constitutes valid ijtihād, the qualifications of a mujtahid, and the treatment of error in legal reasoning. It investigates how these jurists understood the permissibility of revising legal opinions and responding to new or stronger evidence. 

Based on a systematic analysis of primary sources, this paper argues that ijtihād in Ḥanbalī legal theory is a dynamic practice rather than a claim to juristic infallibility. Error is acknowledged as an inherent possibility, and the revision of legal views is not only permitted but often encouraged. Moreover, ijtihād is not a uniform or absolute status: ijtihād in a specific legal issue does not necessarily entail being a mujtahid across all areas of law. This paper contributes to a more nuanced understanding of ijtihād within the Ḥanbalī tradition and lays the groundwork for further investigation into the methods of legal reasoning and taqlīd. 
 
C. Mulki Al-Sharmani (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Law in the Qur’an, Islamic Jurisprudence, and Modern Muslim Family Codes. A Dialectical analysis

Islamic legal theory (uṣūl al-fiqh) stipulates that the Qur’an is the primary source of Islamic law. Notwithstanding differences between legal schools, pre-modern jurists identified and privileged particular verses as those being the basis for law-making (ayāt al-aḥkām).  Many modern Muslim family laws are drawn from Islamic jurisprudence- albeit being hybrid iterations.  These laws continue to privilege these verses and their legal significance.  Focusing on selected aspects of spousal relations, duties, and rights, this paper undertakes a comparative analysis of the nature law in the Qur’an, Islamic jurisprudence (fiqh), and modern Muslim family laws. I bring the three into critical conversation with one another. My aim is twofold: 1) to problematize and unpack certain juristic (pre-modern and modern) approaches to the Qur’an as source of law and their underlying assumptions about the text, and 2) highlight and contribute to new hermeneutical approaches and readings of the Qur’anic text and its ethico-legal normativity, particularly for present day Muslims. My analysis is informed by a close textual and thematic study of all Qur’anic verses on marriage, divorce, and parenting, 2) analysis of related legal interpretations  in Qur’anic commentaries and fiqh rulings, and 3) socio-legal analysis of modern Egyptian family laws and their implementation. 

D. Joonas Maristo* and Teemu Pauha* (*Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Finnish Muslims and interest-based loans – ideals and realities

In this paper, we discuss the economic practices of Muslims in Finland, particularly  attitudes towards interest-based loans. We are interested in the following questions: What are the financial practices regarding interest-based loans among Finnish Muslims? How do they perceive the lawfulness or prohibition of such loans? What factors (religious or otherwise) influence the decision to take out interest-based loans? Our analysis is based on a survey of 140 respondents. The responses indicate that Finnish Muslims engage in a variety of practices and utilize different arguments or rulings (fatwas) to justify their practices towards interest-based loans. In Islamic premodern and modern literature, there is a wealth of fatwas on the topic, both opposing and favoring Muslim involvement in ribā-related transactions. Since many authoritative texts forbid the use of ribā, the majority of fatwas are prohibitive, although permissive opinions also exist.  Our results interestingly show, that whether a respondent had taken an interest-based loan did not appear to be linked to their economic situation. While the respondents' economic situation was not associated with loan-taking, their religiosity was. Holding all other variables in the model constant, a person who never prays is about 50 times more likely to have taken an interest-based loan than a person who prays daily. 

A. Katriina Hulkkonen (Turun yliopisto/University of Turku): Vaihtoehtohoidot ja kristinusko uushenkisissä lehdissä

Esitelmässä tarkastellaan vaihtoehtohoitojen ja kristinuskon välisiä kytköksiä kotimaisessa uushenkisessä mediassa. Esitelmän lehtiaineisto muodostuu Ultran (1974–2025), Voi hyvin -lehden (1986–2025), Minä olen -lehden (1996–2022) ja Sielunpeilin (2008–2022) artikkeleista ja lehdissä julkaistuista mainoksista. Esitelmässä kartoitetaan ensinnäkin yleisemmin niitä teemoja, joissa kristilliset elementit ja vaihtoehtohoidot kiinnittyvät toisiinsa näissä neljässä lehdessä. Mitkä ovat keskeisiä teemoja ja millaisia muutoksia niissä ilmenee eri vuosikymmenten aikana? Millaisia eroja voidaan havaita lehtien välillä? Toiseksi esitelmässä tarkastellaan vaihtoehtoisten hoitomuotojen ja kristinuskon kytkösten ympärille rakentuneita ympäristöjä ja verkostoja skenen (scene) viitekehyksen avulla. Millaisia jaettuihin ideoihin ja käytäntöihin perustuvia henkisiä tai uskonnollisia ympäristöjä ja ryhmiä aineistosta voidaan löytää? Millaiset kansalliset ja kansainväliset virtaukset ovat vaikuttaneet kristillisten elementtien ja vaihtoehtohoitojen kiinnittymisiin Suomessa? Lopuksi esitelmässä arvioidaan skenen tarjoaman näkökulman hyödyllisyyttä vaihtoehtohoitoja ja kristinuskoa yhdistävien ympäristöjen ja ryhmien tarkastelulle. 

B. Linda Annunen (Turun yliopisto/University of Turku): Havaintoja jooga- ja meditaatiokentältä

Tässä esitelmässä tarkastellaan Meaningful Margins-hankkeen osatutkimusta, joka keskittyy joogaan ja meditaatioon nyky-Suomessa. Jooga ja meditaatio käsittävät nykyisin laajan ja jatkuvasti muotoutuvan kirjon erilaisia käytäntöjä, jotka suuntautuvat suurissa osin stressin hallintaan, terveyteen ja voimaantumiseen liittyviin tavoitteisiin. Tutkimukseni on etnografinen ja yhdistelee osallistuvaa havainnointia, haastatteluita ja kehokarttoja. Esittelen juuri käynnistynyttä kenttätyötä sekä sen puitteissa esiin nousseita havaintoja tilanteista ja harjoitteista, joissa jooga ja meditaatio toimivat kohtaamispintoina uushenkisyyden ja kristinuskon välillä. Lisäksi tarkastelen, miksi juuri jooga ja meditaatio muodostavat erityisen houkuttelevan areenan hyvinvoinnin harjoittamiselle nyky-Suomessa. 

C. Tommy Ramstedt (Åbo Akademi): Christian appropriation. Notes on when, why and how practices like mindfulness and yoga enter church settings

The Christian yoga form The Yoga of Stillness has in the recent years become a particularly popular practice within the Evangelical Lutheran Church of Finland (ELCF). Mindfulness as a method for relaxation, stress relief, and, as a way of strengthening Christian faith, has also become adopted by church employees. Historically, these practices, which have their roots in Eastern traditions, have been treated with skepticism by the ELCF. This presentation aims to give a general overview of how broader historical processes such as popularization, commercialization, and “secularization” of yoga and mindfulness, in a curious way allowed for a later “re-sacralization” or “Christianization” of the practices. 

D. Taika Nummi (Åbo Akademi): Religious Uncertainty and the Search for Livability

This presentation examines religious uncertainty as a lived condition that emerges when inherited Christian frameworks no longer orient suffering, responsibility, or care. Drawing on an ongoing doctoral project on post-Christian trajectories in Finland, it considers how experiences such as illness, exhaustion, or institutional disillusionment expose Christianity as a background world that can fail to “hold,” even as it continues to shape moral and affective life. In response, individuals may engage with alternative spiritual healing and meditation practices not as replacements for Christianity, but as pragmatic attempts to make life livable amid unresolved tension. The presentation suggests that such movements are better understood as ongoing forms of mobility rather than clear transitions, and invites reflection on how theology and religious studies might approach uncertainty as a durable condition of contemporary religious life. 

A. Iván López Rojo (Universidad Complutense de Madrid): The New Fractal Theology and Its Consequences on Death

The emergence of fractal metaphysics within contemporary theology introduces a decisive reconfiguration of death, no longer conceived as a terminal rupture nor as a mere passage toward transcendence, but as a recursive event internal to the very structure of being. This paper argues that new fractal theology dissolves the classical opposition between finitude and eternity by interpreting death as a self-similar inflection of ontological becoming, replicated across cosmic, anthropological, and theological scales. The analysis shows how death ceases to function as an eschatological exception and instead becomes a structural principle of meaning, transformation, and persistence. Such a framework destabilizes traditional soteriology, challenges linear narratives of salvation, and exposes the persistence of metaphysical absolutization under the guise of immanence. Ultimately, the paper contends that fractal theology does not eliminate transcendence but redistributes it, rendering death neither redemptive nor annihilating, but ontologically productive, thereby forcing theology to confront the paradox of a sacred order that perpetuates itself precisely through its own finitude. 

B. Jonathan Abernethy-Barkley (King's College London): “Populism and Conspirituality: ‘Awakening’ as a Global Conversion Narrative for I”

This paper situates the intersection of populism and conspirituality within the wider framework of Religion and Theology in Times of Uncertainty. Through a socio-ethnographic exploration of transnational movements, it examines how spiritualised populism transforms theological ideas of truth, salvation, and revelation into tools of activism and identity-making. Ultimately, it argues that conspirituality represents not the disappearance of religion in uncertain times, but its reconfiguration—an attempt to render uncertainty itself sacred, turning crisis into conversion. 

C. Antti Piilola (University of Helsinki): Being Ineffable: The Divide that Defines

One of the more peculiar and notable aspects of mysticism is the ongoing disagreement and even confusion among its scholars as to what exactly they are scholars of. Despite more than a century of contemporary scholarship and more than two millennia of rich historical context to build upon, we – scholars of mysticism – still don’t agree on what exactly mysticism is. While there are definitions build in and around the various “isms” that offer different paradigmatic vantage points to observe the phenomenon of mysticism, by themselves they offer very little to convince anyone but the already converted, those who are predisposed to consider the nature of mystical experiences and mysticism in a certain way.  In my PhD thesis I propose that the aspects, features, and elements in any definition of mysticism must form a coherent whole, a ‘mystical ensemble’ where the ordinary subject, the transcendent Object, and the mystical experience as the bridge between them are commensurable with each other. Moreover, instead of as a mere epistemological obstacle or phenomenological curiosity, I present ineffability as the sole measure of mysticality, as the “mystical something” that separates and demarcates the mystical from the ordinary. Even if they might not be right or wrong as such, definitions of mysticism must somehow find a place for the ineffable and say something about the unsayable. 

A. Sami Pihlström (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): The transcendental “we” and the (im)possibility of pacifism

Pacifism can be characterized as the view that we must never take arms against our neighbor. But who is our neighbor? If a neighbor attacks us, we are, according to the just war theory, justified in waging war against them in order to defend the conditions of our remaining “us” at all. However, in this situation the neighbor has turned into an enemy. This paper suggests that the ethical debates on pacifism and the just war rapidly move onto a transcendental philosophical level of inquiry focusing on what it is, or means, to be “us” – and thus on what it is, or means, for us to recognize someone as our neighbor or our enemy. While a transcendental reflection on “us”, in relation to concepts such as neighborhood and enmity, should acknowledge that pacifism is, for us, an impossible view to hold, we must continue to ask the philosophical question concerning the sense in which, exactly, pacifism ought to be considered impossible. The paper specifically argues that transcendental critique of pacifism does not claim war to be justifiable but questions the applicability of the entire framework of justification to situations of “supreme emergency” in which war becomes unavoidable. 

B. Ilja Lehtinen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Conceptual persons as transcendental determinations: from friend to enemy and beyond

In What is Philosophy?, Gilles Deleuze and Félix Guattari introduce the notion of a conceptual person, which they define as a "condition for the exercise of thought" or complementarily, a "transcendental determination". They argue that conceptual personae are necessary conditions for the process of thinking, and that specifically as regards Greek philosophy, the conceptual person-figure of the Friend is central. The Logos of philosophy is, then, understood as contingent upon friendship – philia – and the philos. In this paper, I will analyze this idea and expand it further by asking: in what regard is the transcendental status of the Friend as enabler of conceptual thought coextensive and/or codeterminative with the complementary yet under-analyzed transcendental figures of the Enemy and the Outcast? Moreover, I will use this analysis to expand upon René Girard's idea of the Logos of John as a separate, distinguished transcendental domain as one that introduces novel and revelatory kinds of transcendental personae into the domain of thought: the figures of the Neighbour and the Victim.

C. Panu-Matti Pöykkö (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): ”Nothing, in a sense, is more cumbersome than the neighbor”: Levinas on the neighbor and the ethical sense of peace

Emmanuel Levinas’ criticism of the Western philosophical tradition maintains that this intellectual tradition has been unable to think genuine peace. This failure stems from the tendency to conceive of peace as rest, (temporary) cessation of conflict, and intellectual serenity. Philosophy seeks peace as unity; aims to resolve conflictual relations. Genuine peace, according to Levinas, is grounded on a ethical relation in which one is called to acknowledge the other as invaluable. However, this paper maintains that Levinas’s notion of ethical peace contains the idea of conflict as its essential structural element. The figure of “neighbor” is meant convey the both the foreignness and proximity of the other person. Proximity of the other human being is enacted as a putting into question of the self, as moral summons to share, care, and recognize the other. Levinas’ philosophy opens the possibility of thinking about peace in a novel way which recognizes the significance of conflict and struggle while maintaining the primacy of the neighbor in her irreducibility and the centrality of constant disunity, and of inquiry and dialogue in our search for peace. 

A. Laura Carmen (Greater Boston YMCA instructor) & Viviana Arena (Consultant at the Center for Wellness, Harvard): Mystical Encounters in the Contemporary Yoga Studio

The presentation will discuss the contemporary yoga class as a third space providing adaptive coping mechanisms for modern life, providing skills for troubled times and bridging an existential crisis gap for many who might not otherwise engage in spiritual practice.The presentation will look at current research (literature review) on the diverse experiences of participants of yoga and mind-body classes in urban environments in secular fitness settings, encounters that go beyond physical understandings of wellness and health to re-defining narratives of being that are often mystical and expand connections to self, the community and the spirit. These experiences are not often expressed as mystical but the visualization, breath and meditative components of structured yoga classes elicit an expansion of everyday experiences, a greater sense of awareness,a more compassionate heart, and connectedness to dimensions beyond the self, all components of the mystical. The tension between secular and the spiritual is navigated within the institutional and societal expectations of fitness and wellness, and participants engage for varying reasons. Most do not expect or desire mystical experiences in these settings yet the expansion of awareness is often reported, a growth of flexibility in not just the body but in mind and spirit. The classes provide a safe exploration and a reevaluation of connection to many dimensions, including centering and grounding in deeper understanding. 

B. Lieven De Maeyer (Universitat Pompeu Fabra): Methodological Considerations for the Study of Surrealism’s “Mystical Attitude”

In 1934, a review of Point du jour, an essay collection by André Breton (1896-1966), founder of the Surrealist movement, remarked that “at the heart of Surrealism, one discerns a mystical attitude.” Breton himself described mysticism as “the poetic solution to the fundamental problems,” and in the postwar years, philosopher Georges Bataille argued that Surrealism would eventually lead to “a form of new mystical experience.” Such statements suggest that mysticism may serve as a productive hermeneutic for the Surrealist project, which sought—through art and other means—to provoke a “crisis of consciousness of the most general and gravest kind.” Yet, Surrealism’s militant atheism and anticlericalism have long obscured its conceptual affinities with religious mysticism in the scholarship. Any attempt to remedy this gap faces important methodological questions, however: If Surrealism explicitly rejected religion, on what grounds can it nevertheless be understood as mystical—without reducing mysticism to a purely metaphorical category, severing it from its historical grounding in religious and theological traditions, or presenting Surrealism as a covert form of religion (an accusation levelled quite frequently at Breton)? This paper confronts these methodological tensions and proposes a comparative framework that takes Surrealist mysticism seriously while maintaining the conceptual specificity of Christian religious mysticism. 

C. Fabien Muller (PRISM/Tampere University): Buddhism as Resistant Praxis: Mystical Perspectives

Scholars tend to approach Buddhism either as a cultural phenomenon enmeshed in Southeast and East Asian cultures or as a tradition centered on meditation practices. As a consequence, Buddhist mysticism appears either as culturally determined or as a result of mental exercises. Ajahn Buddhadasa, a Thai Buddhist thinker, and Kim Iryop, a Korean nun and author, present a different form of Buddhism: a social praxis in which mysticism arises from the enactment of Buddhist teachings. This presentation sheds light on the implications of the social interpretation of Buddhism and connects them with the study of mysticism. It argues that Buddhadasa and Iryop provide a new key for understanding mysticism independently of reductivist frameworks. 

D. Albia, Bryan B.*, Blanza, Mariel, B.*, Chanco, Andrew Joseph S.* (*University of Santo Tomas): “Cum Verba Mysterium Ferunt: Uncover–Understand–Uplift as a Framework for Theolo

This paper proposes Uncover–Understand–Uplift as a theological–hermeneutical framework for the study of mysticism. Responding to the long-standing tension between perennialist claims of a universal mystical core and constructionist critiques that emphasize historical and linguistic mediation, the article argues for a post-critical approach that neither reduces mysticism to ineffable experience nor collapses it into mere discourse. The framework unfolds in three methodological movements: Uncover, which attends to the linguistic, symbolic, and historical strata of mystical texts; Understand, which interprets these findings within their theological, doctrinal, and ecclesial horizons; and Uplift, which discerns the transformative and communal implications of mystical meaning for faith and life. By treating language as a bearer—rather than a negation—of mystery, the study demonstrates how theological mysticism can be read with both critical rigor and reverent attentiveness. A brief application to a classical mystical source illustrates the framework’s capacity to hold together textual analysis, theological depth, and constructive orientation. The article presents a replicable method for engaging mysticism as a living theological resource, transcending the perennialist–constructionist divide.  Keywords: Ecclesial interpretation; Hermeneutics; Language and mystery; Medieval mysticism; Methodology in theology; Mystical texts; Mystical theology; Post-critical theology.

A. Peter Nynäs (Åbo Akademi): The Complexity of Cross-Cultural Research with Vulnerable Communities

This presentation outlines Åbo Akademi University's Centre of Excellence Religion and Social Exclusion (RelEx) and our research across Finland, Ghana, India, Peru, and the Philippines, with a focus on the general question 'How can we navigate the tensions in cross-cultural research with vulnerable populations?' Challenges arise from specific national, political, and cultural conditions, but also reflect broader issues requiring attention when cross-cultural ambitions meet research among hard-to-reach communities. Moving beyond WEIRD-centric approaches (on Western, Educated, Industrialised, Rich, Democratic populations) demands critical reflection on how methodological choices, ethical frameworks, and researcher positionalities shape knowledge production—and whose voices are amplified or silenced. This involves fundamental questions: Can we define and sample non-WEIRD populations without reinforcing exclusion? Can researchers and participants establish a shared epistemic horizon? What does "safety" mean for all involved? These questions connect to colonial legacies and decolonization processes. Can we address the epistemic dissonance arising when academic research paradigms encounter complex, intersectional realities in cross-cultural research with vulnerable communities. 

B. Marcus Moberg* & Khushal Naik* (*Åbo Akademi): Fieldwork in Peru: current progress and challenges

This paper reports on the RelEx-project related progress in Peru. It accounts for the peculiarities of each of the project’s three cases in a Peruvian context (the indigenous Awajun community, the LGBTQI + community, and people incarcerated in prison) and provides an overview of the field research conducted to date. Particular attention is given to the main, both expected and unforeseen, challenges that our Peruvian researchers have encountered along the way. By highlighting the most notable of these, the paper also exemplifies our Peruvian researchers’ concrete ways of dealing with and overcoming them in ways that offer valuable lessons for conducting fieldwork among hard-to-reach populations more generally.  

C. Francis Benyah*, Clementine Nishimwe*, Peter Nynäs*, Ishmael Nuamah* (*Åbo Akademi): Fieldwork in Ghana: Aspects of Research Practice in Relation to doing research among sexual and gender diverse communities

In this presentation, we draw attention to some aspects of importance to our research in Ghana in general but more specifically in relation to doing research with sexual and gender diverse communities. On the one hand these pertain to meeting expectations about best practices and legislation for research on sensitive subjects and among vulnerable groups. On the other, these and other related issues are easily brought to a head in relation to the vulnerability of sexual and gender diverse communities. How are mutuality and co-creation of knowledge achieved in relation to hard-to-reach and anonymous communities? How is safety guaranteed in conditions marked by outing of queer people followed by abuse and violence? How is an ethical position possible in light of tensions and conflicts between different values involved?  In research where sexual and gender diverse communities’ involvement carries a risk of exposure to violence, how can the ethics of responsibility be maintained in post research meeting phase?  

D. Ali Ali (Åbo Akademi): Fieldwork in Finland: Positionality, Access, and Ethics in Research Practice

Vulnerability is an effect of positionality and situated/contextual relations. Different positionalities exact different senses and experiences of vulnerability in different contexts and relations. And this is of utmost relevance to relations between researchers and participants. How to conceptualize vulnerable populations and vulnerability in the Finnish context and how to reach out for people in and about their vulnerability? How to do this in an ethical and reliable manner? These are crucial questions to think through and act on when conducting research on faith and values that people mobilize to cope with precarity, exclusion and marginality. In this presentation we describe the practicalities and particularities of how to reach out for participants, access their communities and circles (official and less so) and how this happens across boundaries and markers of race, nationality, ethnicity, gender and the tricky entanglements of these. We reflect on what different and intersecting positionalities of researchers, gatekeepers and participants mean in the process of getting the participant to participate in the research and what it means for the results and the analysis.  

A. Roosa Haimila (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Religious literacy in action? Exploring religious literacy as a perceived solution to social problems in transnational organisations

Religious literacy (RL) has been called the ultimate applied religious studies project in its aim to overcome social problems. Despite the proposed societal impact, little research has systematically investigated how approaches to religious literacy are applied outside academia.  

Our research addresses this gap by asking: How is ‘religious literacy’ represented in transnational organisations? Is religious illiteracy represented as a social problem, and if yes, how is the problem defined and solved? Why are the proposed solutions seen to work? In addition to religious literacy, the importance of knowledge about and understanding of religions has been discussed with concepts resembling RL (e.g. ‘FoRB literacy’). To ensure we do not overlook this phenomenon, we also ask: How are concepts resembling religious literacy represented in transnational organisations?  

To answer the questions, we conducted a mixed method claims-making analysis of public documents released by four organisations (UN; EU; World Economic Forum; International Red Cross and Red Crescent Movement). The data comprised documents published between 1/2000–6/2025.  

The results clarify how academic claims about religious literacy have taken root in authoritative international institutions, and if the selected organisations might also conceptualise religious literacy in other ways. The findings also inform us about the ways in which religious literacy has been taken into ‘action’ within the selected organisations for aims such as conflict-prevention. 

B. Pietari Hannikainen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Does Religious Literacy Predict Attitudes Toward Religious Diversity?

In increasingly pluralistic societies, interreligious dialogue skills are essential for peaceful coexistence. Religious literacy has been proposed as a key competence for navigating religious diversity, yet its effects on the attitudes towards religious plurality remain understudied. This study examined the relationship between religious literacy (operationalized as knowledge of five world religions) and attitudes toward religious pluralism and interreligious dialogue among Finnish adolescents, controlling for demographic factors. Participants were Finnish secondary school students (n = 1270). Data, collected in 2021, were analyzed using linear regression analysis with religious literacy, gender, geographical region, interest in worldview education, and worldview education group as predictors. The regression model explained 31.9% of the variance in dialogue attitudes. Religious literacy was the strongest predictor (β = .318). Female students, those with high interest in worldview education, and those residing in Southern Finland held more positive attitudes. Students in Orthodox and other minority religious education held less positive attitudes than Evangelical Lutheran students. The findings have implications for worldview education curricula and pedagogical approaches aimed at fostering dialogue competences. 

C. Titus Hjelm (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Secularisation, Religious Literacy and Attitudes towards Religious Diversity

Increasing cultural and religious diversity has prompted claims that people in secularised societies are incapable of encountering religious difference. Religious literacy (RL) has been proposed as a solution. In this paper, we examine the claimed link between secularisation and religious (il)literacy. Utilising a quasi-experimental survey study conducted among Finnish upper secondary school students, we investigate 1) whether religious literacy is lower in more secularised contexts, higher in more religious contexts, and 2) whether the expected impact of a religious literacy intervention, increased positive attitudes towards religious diversity, is more pronounced in more secular contexts as compared to more religious surroundings.   

We find that, against the common-place expectations in the RL literature, religious literacy scores are higher in more secularised regions.  

Despite the greater impact of the intervention in the more secular context, the increased religious literacy does not translate into (the expected) attitudinal changes in either the more secularised or the more religious setting. The results invite scholars to rethink the framework of religious literacy. 

D. Zeinab Karimi (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Religious Literacy and the Politics of Acceptance

In recent years, religious literacy has gained significant attention in the study of religion. Proponents champion religious literacy as essential for promoting diversity and coexistence in pluralistic societies, arguing that greater knowledge of religious traditions cultivates tolerance and mutual understanding. However, a critical gap exists: empirical evidence supporting its effectiveness remains largely absent. Through a quasi-experimental survey design, we examine whether increased religious literacy leads to attitudinal changes. Although our goal in this research is to test this assumption rather than evaluate the educational system, we draw on religious education in Finnish high schools, using a representative sample of first-year students (capital region, N = 415; Ostrobothnia, N = 315) to reveal a striking paradox. We conducted a t-test in SPSS to compare the mean scores for religious literacy and attitudes towards religious diversity before and after their course in religious education. The results show that while religious literacy among students in both regions increases significantly after students receive the education, attitudes toward religious diversity do not improve and, in some cases, even worsen. These findings challenge prevailing assumptions and suggest that societal challenges surrounding religious education stem from deeper structural and political issues rather than mere ignorance of religious beliefs and practices. 

A. Anna Sofia Salonen (Itä-Suomen yliopisto/University of Eastern Finland), Henrietta Grönlund*, Rosa Huotari (Helsingin yliopisto/Åbo Akademi), Mitra Härkönen*, Anuleena Kimanen*, Tiina Parkkinen*, Riina Sinisalo* (*Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Syvää hiljaisuutta, pakottavaa hiljentämistä vai strategista vaikenemista? Vaietun ja uskonnon leikkauspisteitä

Hiljaisuutta on tutkittu teologian ja uskonnontutkimuksessa verrattain paljon. Uskonnosta ja vaikenemisesta on kuitenkin vähemmän tutkimusta. Tässä esitelmässä kysymme: kuinka uskonnosta vaietaan, kuinka uskontoa vaiennetaan ja kuinka uskonto vaientaa? Esitelmä on yleisesitys vaikenemista ja sen tutkimisesta. Se perustuu tutkijoiden yhteiseen keskusteluun, kirjoittamiseen ja aiempaan tutkimukseen nojaavaan reflektioon vuoropuhelussa erilaisten empiiriseen esimerkkien kanssa. Esitämme, että uskontoon liittyvä hiljaisuus kytkeytyy monimutkaisella tavalla erilaisiin ihmisten ja ryhmien välisiin ja yhteiskunnallisiin suhteisiin ja tuottaa vaikutuksia. Uskontoon liittyvä hiljaisuus ei kerro yksiselitteisesti sen läsnä- tai poissaolosta, vaan on monin tavoin merkityksellistä. Usein uskontoon liittyvät hiljaisuudet sisältävät vaikenemisia. Tämä vaikeneminen voi olla seurauksiltaan kielteistä ja pakottavaa, mutta myös myönteiseen lopputulokseen tähtäävää, strategisesti käytettyä, otettua, annettua ja vastavaltaa. Keskeistä on kysyä, mille tai keille uskonnosta vaikeneminen antaa tilaa. Vaiettu asettaa empiiriselle uskonnontutkimukselle monia haasteita, kuten sen, kuinka tunnistaa ja sanoittaa jännitteisiä ilmiöitä heikossa valta-asemassa olevien ihmisten ääntä kuunnellen ja vaikeita kysymyksiä vaientamatta. Esittämämme vaiettuun liittyvät näkökohdat voivat toivoaksemme auttaa tunnistamaan ja tutkimaan uskontoon liittyviä vaikenemisia entistä tarkemmin. 

B. Tiina Parkkinen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Nuorten kaupunkilaisaikuisten uskonnottomuus hiljaisuuksien kontekstissa

Lukuisat tilastot havainnollistavat uskonnottomuuden tavallistuvan nuorten kaupunkilaisten keskuudessa. Uskonnottomuus onkin merkittävä osa tämän päivän suomalaista katsomuksellista ympäristöä. Silti uskonnosta eri tavoin etäällä elävien kokemusmaailmaa on tutkittu niukasti. Uskonnottomuuden näkökulma rajautuu myös usein ulos, kun nuorten muuttuvasta uskontotilanteesta käydään laajempaa keskustelua. Tähänastiset laadulliset tarkastelut viittaavat siihen, että uskonnottomat nuoret eivät välttämättä itsekään ole tottuneet puhumaan aiheesta. Lisäksi uskontokriittisten näkemysten esittäminen saatetaan kokea vaikeaksi ja puhumisen paikkoja tasapainotellaan arjessa erilaisin käytännöin. Uskonnottomuuteen ja sen tutkimukseen liittyykin erilaisia hiljaisuuksia. Esityksessäni pureudun hiljaisuuksien tematiikkaan kaikista uskonnottomimman väestönosan eli helsinkiläisten nuorten aikuisten kontekstissa. Hyödynnän kahta tuottamaani haastattelujen kokonaisuutta (n=39). Keskityn niihin tapoihin, joilla uskonnottomat nuoret kaupunkilaisaikuiset neuvottelevat asemaansa katsomuksellisessa ympäristössä. Pyrin tekeillä olevan tutkimukseni perusteella osoittamaan, miten uskontoon liittyvä hiljaisuuden kulttuuri on keskeisessä roolissa näissä neuvotteluissa. Analyysissäni korostuu havahtumisen, haltuun ottamisen ja haastamisen tematiikka vaietuksi koetun äärellä. Käsittelenkin myös sitä, miten uskonnottomien hiljaisuuteen kietoutuvat neuvottelut heijastavat laajempaa yhteiskunnallista muutosta. 

C. Jarkko Vikman (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): Vaiettu, joka ei vaikene: Suomen romanien uskonnollisuus ja sen ulkopuolinen tutkija

Suomen romaniuden on tutkimuksessa nähty nivoutuvan kiinteästi karismaattiseen kristillisyyteen. Silti romaniuskonnollisuuden sisältöjä ei suomalaisessa teologisessa tutkimuksessa ole analysoitu lainkaan. Romaneille uskonnosta puhuminen on kuitenkin usein luonteva ja tavallinen osa arkea – jota kylläkin voivat sävyttää tabut monen muun puheenaiheen ympärillä.  Esitelmäni ponnistaa tutkimusprojektini valmisteluvaiheessa käymistäni keskusteluista Suomen romanien kanssa. Projektini analysoi romani-identiteettien rakentamista raamatuntulkintojen kautta 1900-luvulla ja 2000-luvun alussa. Pyrin siis rikkomaan tieteellistä hiljaisuutta projektillani.  Esitelmässäni keskityn jäljelle jääviin hiljaisuuksiin; niihin, jotka tuovat etäisyyttä tutkijaminäni ja romaniyhteistyökumppaneideni välillä. Vuorovaikutustilanteissa puhun ei-romanina ja ei-uskovaisena kömpelösti henkilökohtaisesta uskosta. Toisaalta en myöskään helposti tunnista niitä aiheita, joista romanikulttuurista tuleva keskustelukumppanini haluaisi vaieta.   Nämä vaivaantuneisuuden hetket ovat minulle tutkijana merkkejä siitä, että olen matkalla kohti vaikeaa ja siksi tärkeää. Toisaalta ne voivat viedä keskustelukumppanini epämiellyttäviin tilanteisiin ja antaa kuvan siitä, että käytän häntä epäsensitiivisesti vain oman työni välineenä. Analysoin tutkijoiden aiempia käsityksiä tabuihin liittyvistä hiljaisuuden hetkistä sekä niiden etiikasta ja hahmottelen, mihin oppimani tulisi jatkossa tutkimustyötäni suunnata. 

D. Ani Iivanainen (Helsingin yliopisto/University of Helsinki): LHBTQIA+ työntekijöihin kohdistuva hengellinen työpaikkaväkivalta on vaiennettu ilmiö 

Väitöskirjassani tutkin evankelis-luterilaisen kirkon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien työntekijöiden kohtaamaa hengellistä väkivaltaa ja syrjintää. Ilmiöitä ei kirkon viimeaikaisista inklusiivisista avauksista huolimatta tunnisteta ja sen vaikutuksia vähätellään. Kirkon LHBTQIA+ työntekijät ovat erittäin haavoittuvainen ihmisryhmä, sillä heillä on lisääntynyt riski kohdata samanaikaisesti sekä hengellistä väkivaltaa (mm. identiteetin synniksi leimaamista, identiteetin muutokseen ohjaamista) että syrjintää (mm. työtehtävien epäämistä, työyhteisöstä ulossulkemista). Nimeän tämän ilmiön hengelliseksi työpaikkaväkivallaksi, Spiritual Workplace Violence (SWV). Ilmiössä limittyvät yhtä aikaa niin hengellinen väkivalta kuin työpaikoilla tapahtuvat muut syrjinnän muodot. SWV mahdollistaa suoran ja hienovaraisen työpaikalla tapahtuvan hengellisen väkivallan ja syrjinnän yhtäaikaisuuden tutkimisen. Esitelmässäni avaan, miten tutkimukseni laajentaa olennaisesti aiempaa tutkimusta tuomalla näkyväksi ja kuuluvaksi vaiennetun ja vaietun uskonnollisen väkivallan muodon. Kartoitan ilmiöitä monitieteellisesti queer-teoriaan ja queer-teologiaan pohjautuen ja yhdistelen ennakkoluulottomalla tavalla sukupuolentutkimusta ja teologiaa. Puran näkyviä ja näkymättömiä seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviä normeja hengellisen työpaikkaväkivallan takana. Siksi tutkimukseni on myös yhteiskunnallisesti vuorovaikuttavaa taistelevaa tutkimusta.