i Lintujen aamuliikenne 2011-04-08 Matti Leskinen

Lintujen aamu 2011-04-08

Tutkakuvissa kellonaika on UTC eli 3 h jäljessä Suomen kesäaikaa. Karttapohjalla näkyy Suomenlahden rantaviivaa ja maantieverkkoa sekä EUm = Porvoon kaatopaikka, HMp = Ämmässuon kaatopaikka ja WUm = Lohjan kaatopaikka.
Sadealue liikkuu kaakkoon päin ja sen pystyy erottamaan linnuista mm. säteettäisnopeuden perusteella, sadeosaset kulkevat pohjoiskoillisesta 10-13 m/s puhaltaneen virtauksen mukaisesti. Linnuista tuleva kaiku on rakeisempaa eli paikallisesti vaihtelevampaa kuin sadekaiku ja differentiaalinen vaihe poikkeaa sateesta tulevaan kaikuun nähden myös selvästi. Differentiaalinen tutkaheijastuvuuden jakauma ei loppujen lopuksi ole kovin erilainen sateessa lintuihin verrattuna, mutta tässäkin paikallinen vaihtelu on lintujen osalta rakeisemman yleiskuvan aiheuttava.

Lintujen liikehdinnän osalta on havaittavissa rannikon suuntaiset ruuhkaiset alueet, Porkkalanniemen reunaa koilliseen ja Helsingin edustalta itään, selvästi kahteen haaraan jakautuen. Idässä joidenkin lintujen säteettäisnopeus ylittää mittauksen yksikäsitteisyysrajan eli on yli 10 m/s poispäin tutkasta olennaisesti sivutuulessa, kun taas Porkkalanniemen rantamilla vastaiseen tuulen linnut matkaavat hitaammin kohti tutkaa.
Toisaalta Ämmässuon alueelle kertyy tavanomaiseen tapaan lintuja (esim. 15.3.2011). Yksittäisempiä lintuja tai lintuparvia näkyy lisäksi keskimäärin matkaamassa pohjoiseen päin ruuhka-alueiden ulkopuolella.































kaikukatsaus