Kirkkaan ilman kaikuja

Ilmatieteellisesti merkittävä kirkkaan ilman kaiku on säätutkissa pääosin peräisin hyönteisistä, mutta myös ilmassa oleva pienimittainen pyörteisyys eli turbulenssi voi aiheuttaa kaikua, joka ylittää havaittavuuskynnyksen. Toisaalta linnut ovat tutkalla helposti havaittavissa, jopa heikkojen sateiden sisältä.
Seuraavassa esitetyt havainnot perustuvat Polarimetrisella Doppler-säätutkalla tehtyihin kaiun mittauksiin. Tavallisesti tarkemmin tutkittava kaikualue ulottuu parinkymmenen kilometrin päähän tutkasta eli Helsingin Kumpulasta. Voimakas kirkkaan ilman kaiku on havaittavissa jopa yli 60 km päästä tutkasta, mutta tällöin maanpinnan kaareutumisen takia tutkalla mitataan vain kaikukerroksen yläosaa (kts. mittaustilavuuden sijainnista lähemmin).
Selostuksen ymmärtämiseksi saattaa joskus olla tarpeellista katsoa kokoon tai runsauteen liittyvien määritelmien selitys.
30.01.2012 09.04
Matti Leskinen

Tuorein tutkailu

29.1.2012
Auringonnousun edellä lintuja pölähti liikkeelle melko paljon mutta aika nopeasti häipyen, pitkin päivää välillä Ämmässuon tienoilla runsaammin toisaalta vilkkuen. Illan hämärtyessä lintuja oli taas huomattavasti liikkeellä laajalti vaan matalalla. Meren puolella oli ilmeisesti heikkoa lumisadettakin kapeaan rannikon suuntaiseen nauhaan keskittyen aamusta iltaan.


tuoreimmat kertomukset


Taannoisia tapauksia

2011:alustava 2011

2010:3-6 2010, 7- 2010

2009:3-6/2009, 7-11/2009

2008:2-5/2008, 6-12/2008

2007:3-5/2007, 6-12/2007

2005:4-5/2005

Tarkemmat kuvaukset vanhoista tilanteista, v.2001-2003 olennaisesti päivittäin Helsingin keskustassa Porthanian katolla sijainneen tutkan havainnoista:

2004: 1-3/2004
2003: 1-5/2003, 6-8/2003, 9-12/2003
2002: 1-5/2002, 6-8/2002, 9-12/2002
2001: 1-5/2001, 6-8/2001, 9-12/2001
2000: 1-5/2000, 6-8/2000, 9-12/2000
1999: 3-6/1999, 7-8/1999, 9-12/1999
1998: huhti-kesäkuu 1998, elo-joulukuu 1998
1997: touko-elokuu 1997, syys-marraskuu 1997


Muuten mainittavaa

kirkkaan ilman kaiuista yleistä kuvausta.
hyönteisvaelluksista kirkkaan ilman kaikujen taustalla.
perhosia vaeltamassa luultavasti.



Siirry

Matti Leskinen ja ilmakehätieteet Helsingin yliopistossa