— Yleinen sanonta on, että elämässä on varmaa vain kuolema ja verotus. Mutta yhtä pysyvää kuin verotus on pyrkimys verojen välttelemiseen.
Näin sanoo Helsingin yliopiston finanssioikeuden emeritusprofessori Esko Linnakangas. Hän on seurannut verottajan ja veronkiertäjien välistä vääntöä 1960-luvulta asti.
Vaikka verojen välttely on ikuista, sen painotukset muuttavat muotoaan.
— Aikoinaan tyypillistä oli kommandiittiyhtiön tai miniosakeyhtiön sivuuttaminen. Temppuiltiin myös lahjaveron ja tuloveron rajamaastossa. Ne alkavat olla näpertelyä verrattuna siihen, mitä nykyään käsitellään. Tällä hetkellä puhutaan kansainvälisistä yritysjärjestelyistä ja siirtohinnoittelusta.
Summat ovat vuosikymmenien myötä kasvaneet rajusti. Se on yksi syy siihen, miksi veronkierrosta puhutaan niin paljon.
Kun oikeustieteilijä puhuu veronkierrosta, kyse on useimmiten tulkintaerimielisyyksistä verottajan ja verovelvollisen välillä.
— Se on kissa ja hiiri -leikkiä, jossa aina etsitään uusia keinoja kiertää veroa. Verottajan tehtävä on sitten yrittää estää niitä.
Julkisessa keskustelussa veronkierrolla viitataan usein myös rikolliseen toimintaan, kuten tulojen ilmoittamatta jättämiseen.
MITÄ ON SIIRTOHINNOITTELU?
Veronkierron ongelma ei ole vain valtioiden menettämissä verotuloissa, vaan veronkierto myös vaikuttaa haitallisesti yritysten väliseen kilpailuun.
Hyvä esimerkki tästä on juuri siirtohinnoittelu, joka on viime vuosina aiheuttanut isoja otsikoita.
Siirtohinnoittelu tarkoittaa hinnoittelua samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välisissä liiketoimissa. Termiä ei tule sotkea sähkönsiirron hinnoitteluun, vaikka sitäkin kutsutaan joskus siirtohinnoitteluksi.
Asia aukeaa esimerkin kautta. Suuri kansainvälinen konserni pyörittää Suomessa pikaruokaravintoloita. Konserniin kuuluva suomalainen yhtiö hoitaa kaiken suomalaisen liiketoiminnan ja maksaa vuosittain ulkomaille rojaltimaksun siitä, että saa käyttää yrityksen tunnettua tuotemerkkiä.
Konsernille on edullista, että rojaltimaksu on mahdollisimman suuri ja suomalaisen tytäryhtiön tulos mahdollisimman pieni, esimerkiksi nolla. Silloin ei jouduta maksamaan veroa voitosta Suomessa. Rojaltimaksu voidaan suorittaa konsernin omistamaan yhtiöön vaikka Irlantiin, jossa tällaisten tulojen verotus on poikkeuksellisen kevyttä. Suomalaiselle yhtiölle voidaan myös antaa konsernin sisäinen laina, josta peritään korkoa.
ITSENSÄ KANSSA ON HELPPO SOPIA
— Kun sopii hinnan itsensä kanssa, niin se on helpompaa kuin vieraan kanssa sopiminen, Linnakangas toteaa.
Järjestelyn seurauksena kansainvälinen konserni voi saada huomattavaa kilpailuetua verrattuna pieneen suomalaiseen ravintolaan, joka ei voi ohjata voittojaan ulkomaille.
Käytännön takia isot yritykset hyötyvät, kertoo maailmanpolitiikan tutkija Matti Ylönen (@mattiylonen) Helsingin yliopistosta. Hän väitteli tohtoriksi kesäkuun alussa yritysten verosuunnittelusta.
— Euroopan komissio on laskenut, että isot yritykset maksavat jopa 30 prosenttia vähemmän tuloistaan kuin pienet, pitkälti siksi että voivat käyttää verosuunnittelua, Ylönen kertoo.
Ilmiö kertoo siitä, että vauraus syntyy eri tavalla kuin puoli vuosisataa sitten.
— Immateriaalitalouden, patenttien ja tavaramerkkien merkityksen kasvu on kasvattanut ongelman mittaluokkaa ja tehnyt voittojen siirtelyn maasta toiseen helpommaksi yrityksille, Ylönen analysoi.
YLIHINNOITTELIJOITA ETSITÄÄN
Siirtohinnoittelu on veronkiertoa, jos yrityksen sisäiset hinnat eivät ole markkinaehtoisia. Rojalteista, lainoista ja muista vastaavista laki sanoo, että niitä saa maksaa vain aidon markkinahinnan verran.
Mutta ovatko hinnat oikeita? Kymmenisen vuotta sitten verohallinto käynnisti Suomessa ison hankkeen, jossa siirtohinnoittelutarkastajien määrä nostettiin alle kymmenestä yli kolmeenkymmeneen. He perkaavat yritysten sisäisiä maksuja ja katsovat, onko siellä ylihinnoittelua tai vastaavia veronkiertojärjestelyjä. Tuloksena on ollut oikeusjuttuja, joissa on riidelty kymmenistä miljoonista, jopa yli sadasta miljoonasta eurosta.
Linjaa siis haetaan parhaillaan.
— Jos puututaan liikaa, niin kansainväliset yritykset alkavat karttaa Suomea. Samalla pitää turvata, ettei synny verotusta molemmissa maissa. On työlästä turvata yhdenkertainen verotus ja välttää kaksinkertainen, Linnakangas pohtii.
VEROPARATIISIEN SYNTY
Tietojenvaihto on tehnyt verottajan työstä helpompaa kuin ennen. Nykyään eri maiden verohallinnot voivat vertailla tietoja siitä, mitä jokin konserni laskuttaa mistäkin missäkin maassa.
Siirtohinnoittelulle löytyy taustaa 1900-luvun alusta, Ylönen kertoo. Kansainvälinen yritystoiminta kasvoi tuolloin vauhdilla ja heräsi kysymys, miten sitä verotettaisiin.
— Kansainliitto päätyi periaatteeseen, että kukin valtio verottaa omaa yritystään. Tämä tarjosi yrityksille mahdollisuuden peluuttaa valtioita toisiaan vastaan ja sijoittua sinne, mistä ne saavat etuja.
Muun muassa tästä päätöksestä versoivat veroparatiisit, kuten Panama, Luxemburg, Jerseyn saaret, Gibraltar, Irlanti ja New Jersey.
Siirtohinnoittelua myös tarjotaan yrityksille aktiivisesti.
— Viime vuosikymmeninä isot veropalveluyritykset on kasvaneet todella paljon, ja monet verovälttelymekanismeista tulevat niiden tarjoamina paketteina, Ylönen kertoo.
VARALLISUUSVERTAILU VAIKEUTUU
Jos Suomessa on joskus hankala verottaa, niin vielä vaikeampaa on muualla.
— Kehitysmaissa on erittäin vaikeaa löytää pätevää henkilökuntaa tarkastelemaan yritysten ja rikkaiden yksityishenkilöiden verosuunnittelua, Ylönen toteaa.
Tämä taas lisää kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden välistä varallisuuskuilua.
Veroparatiisit aiheuttavat myös sen, ettemme saa kunnolla tietoa varallisuus- ja tuloerojen kehityksestä. Jos jollakulla on omaisuutta panamalaisessa pankissa, se ei näy muualle. Sitä, kuinka kaukana muista kaikkein rikkaimmat ja hyvätuloisimmat ovat varallisuustilastoissa, on yhä hankalampi arvioida.
LUXENBURG, IRLANTI JA BRITANNIA JARRUTTAVAT
Veronkierron suitsiminen innostaa poliitikkoja. Jos kertoo, että hyvä säästökohde on veronkierron vaikeuttaminen, tuskin menettää kovin montaa äänestäjää.
Keinoja on sitten vaikeampi löytää. Ylösen mukaan yksi ongelma on se, että EU:ssa verotuksesta päätetään yksimielisesti. Erityisesti Luxemburg, Irlanti ja Britannia eivät olleet innostuneita verojen välttelemisen vaikeuttamisesta.
Monia parannuksia on tosin jo toteutettu EU:n tasolla, Ylönen kertoo: konsernilainojen määrää on rajoitettu, tietojenhankintaa toisesta maasta on standardisoitu ja holding-käytäntöjä hillitty. Lisäksi verottajien mahdollisuuksia saada tietoja yhtiöiden tekemistä verosopimuksista ja konsernien maakohtaisista verotiedoista on parannettu.
YHTIÖVEROA PITÄÄ UUDISTAA
Radikaali uudistus voisi koskea koko kansainvälistä yhtiöverojärjestelmää, Ylönen hahmottelee.
— Yhtiöitä voisi velvoittaa raportoimaan maakohtaisesti, missä ne tekevät tuloksensa. EU-komissiolla on pitkään ollut globaalia verotusta koskevia aloitteita, joissa kansainvälisiä yhtiötä katsottaisiin yhtenä yhtiönä.
Nämä tiedot tukisivat vielä pidemmälle menevää aloitetta, jonka mukaan valtiot jakaisivat oikeudet verottaa yhtiöitä sen mukaan, missä yhtiöiden liiketoiminta todellisuudessa on. Systeemillä voitaisiin tehokkaasti puuttua siirtohinnoittelu- ja veroparatiisiongelmaan.
— Kun seuraavan kerran uudistetaan EU:n julkisten hankintojen direktiiviä, mukaan olisi syytä ottaa yhtiöiden läpinäkyvyyteen ja veronmaksuun liittyviä kriteereitä, Ylönen sanoo.
RIESA VAI YHTEISHYVÄ?
Mitä yksilöiden veronkiertoon tulee, siinä on kyse paitsi tepsivistä keinoista myös veronmaksajien tahdosta ja etiikasta. Esko Linnakankaan mukaan yksittäisten ihmisten suhtautumiseen veronkiertoon vaikuttaa se, kokevatko he veroja käytettävän heidän omaksi hyväkseen.
Mutta vaikka kokisivat, veronkierrosta ei olla kovin pian pääsemässä eroon.
— Aito iloinen veronmaksaja — ei niitä välttämättä kauhean paljon ole, professori arvelee.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/06/18.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.