Tiedekunta

Laatu, näkyvyys ja yhteistyö ovat läpikäyviä teemoja koko tiedekunnan toiminnassa niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin yhteiskunnallisessa vuorovaikuttamisessa. Tiedekunta on alansa terävintä kansainvälistä kärkeä, mutta voimme hyödyntää vahvuutemme rekrytoinnissa paremmin. Tavoitteena on houkutella parhaita opiskelijoita ja kansainvälisiä tutkijoita huippuluokan tutkimus- ja opiskeluympäristöön.
Humanistisessa tiedekunnassa
  • tehdään kansallisesti merkittävää ja kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta kielten, taiteiden ja kulttuurien tutkimuksen, historian, filosofian sekä sukupuolentutkimuksen ja aluetutkimuksen aloilla
  • annetaan tutkimukseen perustuvaa laadukasta perus- ja jatkotutkinto-opetusta
  • tarjotaan sivuaineopetusta muiden tiedekuntien opiskelijoille
  • koulutetaan avaraan ja kriittiseen ajatteluun kykeneviä ja päteviä tieteentekijöitä sekä sivistyneitä opettajia erilaisiin oppilaitoksiin ja muita asiantuntijoita ammatillisiin tehtäviin muun muassa kirjastoihin, tiedotusvälineisiin, taide- ja kulttuurilaitoksiin, kansallisiin ja kansainvälisiin järjestöihin ja organisaatioihin sekä yritysmaailmaan
  • huolehditaan omalta osalta yliopiston laajasta sivistystehtävästä.

Tiedekunnan sidosryhmäyhteistyössä ovat keskeisinä elementteinä luotettavuus, vuorovaikutteisuus, molemminpuolinen hyöty ja sitoutuminen. Sitoutumisen syntymiseen vaikuttavat muun muassa palvelujen laatu, tyytyväisyys ja mielikuva tiedekunnasta. Yhteistyön riittävä taso ja tasaisuus ovat edellytyksiä pitkien kumppanuussuhteiden kehittymiselle.

Humanistisen tiedekunnan toimintaa ohjaa tiedekunnan tavoiteohjelma, jota toteutetaan erilaisten toimeenpanosuunnitelmien avulla.