Olen Kristiina, 31-vuotias, asun Espoossa ja opiskelen logopediaa toista vuotta.
Logopediassa kiinnosti poikkitieteellisyys, sillä olen aina ollut kiinnostunut opiskelemaan laaja-alaisesti eri aiheita ja yhdistelemään opiskelemiani asioita kokonaisuuksiksi. Logopedia on juuri tätä. Oma tieteenalansa, mutta yhteydessä lähitieteisiin eli psykologiaan, lääketieteeseen ja kielitieteeseen. Logopedian opinnot muodostavat todella ainutlaatuisen kokonaisuuden, jossa alusta asti rakennetaan omaa ammattiosaamista ja -identiteettiä, ja samalla ihmisten auttaminen kutsumuksena täydentää mielenkiintoa alaa kohtaan.
Opinnoissa tuntee jatkuvasti haastavansa itseään. Yksikään kurssi ei ole ollut läpihuutojuttu, vaan uutta opittavaa tulee jatkuvasti. Haastavuus tuo motivaatiota. Kiitollisinta on, että opinnot rakentuvat edetessään aina edellisten kurssien osaamisen päälle. Näin tajuaa jatkuvasti, miksi opiskelee opiskeltavia asioita. Yhteys kliiniseen työhön on tiivis, koska opettajina on puheterapeutteja. Logopediaa opiskelee niin suoraan lukiosta tulleita kuin alanvaihtajiakin, joten eri ryhmien tuomat erilaiset näkökulmat ovat todella antoisa puoli opinnoissa.
Monien suosikki on ollut foniatrian kurssi, joka on osa korva-nenä-kurkkutautien ja audiologian ja foniatrian kokonaisuutta. Opettajina oli HUSin foniatreja, ja opetus toteutettiin foniatrian polilla. Lääketieteellinen eli anatominen ja fysiologinen ymmärrys ääntöelimistöstä ja aivoista on todella vahvasti läsnä opinnoissa, ja tämä näkökulma jaksaa innostaa.
Normaalioloissa logopediassa on todella paljon lähiopintoja moneen muuhun yliopistoalaan nähden, eli joka päivä jotain lähiopetusta. Ensimmäisenä vuonna oli jopa täyspitkiä päiviä aamusta iltaan. Sen takia sopeutuminen keväällä etäopintoihin oli alkuun vierasta, mutta nyt etäluennot sujuvat jo rutiinilla. Osa opetuksesta järjestetään edelleen lähiopintoina, koska niissä tehdään kliinisiä tutkimusharjoituksia tai muita demonstraatioharjoituksia.
Puheterapeuttien työtilanne on erittäin hyvä, joten työllistyminen ei huoleta. Tutkimus voisi myös kiinnostaa, mutta todennäköisesti kliininen työ vetää puoleensa enemmän. Puheterapeuttien ammattikenttä on todella laaja ja erikoistumisalueita on lukuisia, esimerkiksi äänihäiriöt, nielemis- ja syömisvaikeudet, kielelliset häiriöt ja afasiapotilaat. Opintojen aikana ei varsinaisesti erikoistuta, vaan erikoistuminen tapahtuu käytännössä työelämässä sen mukaan, missä tekee töitä.
Muutin Helsinkiin jo lukioikäisenä, joten vuosia pääkaupunkiseudulla on jo kertynyt. Tärkeimmäksi olen kokenut sujuvan liikkumisen kampukselle, koska lähiopintoja on normaalisti paljon ja liikkumiseen menee hyvälläkin sijainnilla aikaa. Helsingissä on paljon opiskelijatapahtumia, ainejärjestöjen järjestämien tapahtumien lisäksi myös poikkitieteellisiä tapahtumia, ja tätä mahdollisuutta kannattaa ehdottomasti hyödyntää! Eri alojen opiskelijoihin tutustuminen on todella avartavaa ja hauskaa.
Logopedian kohdalla akateeminen vapaus on pieni myytti, koska opinnot ovat koulumaisia. Vapaasti valittavia kursseja on sisällytetty tutkintoon, mutta muita tutkintoja vähemmän. Lisäksi logopedian opinnot ovat niin kiinnostavia, että vapaasti valittavat täyttyvät monesti oman alan opinnoista.
Logopedia on suosittu ala ja hakijoita on paljon. Pääsin sisään ei-ensikertalaisena vastoin todennäköisyyksiä, ja tämän opetus on, että aina sinne joku pääsee. Jos ala kiinnostaa ja tuntuu siltä, että logopedia on oma juttu, niin kannattaa hakea ja pitää mieli positiivisena. Kannattaa suhtautua niin, että totta kai onnistun.