Dosentit

Dosentti on akateeminen arvo, joka myönnetään tunnustuksena tieteellisistä ja opetuksellisista ansioista. Dosentiksi voidaan hakemuksesta nimittää henkilö, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muilla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön sekä hyvä opetustaito. Kaikkiaan dosentteja on Helsingin yliopistossa vajaat 4400.
Dosentin tehtävä ja arvon hakeminen

Dosenttien tärkein tehtävä yliopistoyhteisössä on opetus. Dosentin arvo antaa oikeuden ohjata lisensiaatintöitä sekä väitöskirjoja. Ollessaan työsuhteessa yliopistoon dosentit toimivat usein myös tutkijoina. Ennen kaikkea dosentin arvo on kuitenkin osoitus siitä, että sen haltija on alallaan tieteellisesti ja opetuksellisesti taitavaksi tunnustettu yliopistoyhteisön arvostettu jäsen. Kaikki dosentit ovat yliopiston dosentteja.

Dosentin arvon myöntäminen edellyttää Helsingin yliopistossa vähintään kahden väitöskirjan laajuista tieteellistä tuotantoa sekä hyväksi todettua opetustaitoa. Dosentiksi hakevan tulee hakuvaiheessa esittää luettelo tieteellisistä julkaisuistaan ja muista ansioistaan, sekä antaa opetusnäyte omalta alaltaan. Hakijan kelpoisuuden arvioivat riippumattomat tieteelliset asiantuntijat. Helsingin yliopistossa dosentin arvon myöntää tiedekunnan esityksestä Helsingin yliopiston kansleri. Vuosittain dosentin arvonimiä myönnetään noin 180.

Tiedekuntien ohjeet dosentin arvon hakemiseen

Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta
Eläinlääketieteellinen tiedekunta
Farmasian tiedekunta
Humanistinen tiedekunta
Kasvatustieteellinen tiedekunta
Lääketieteellinen tiedekunta
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Oikeustieteellinen tiedekunta
Teologinen tiedekunta
Valtiotieteellinen tiedekunta

Lisätietoa

Helsingin yliopiston henkilöhaku

Kanslerin myöntämät dosentin arvot

Helsingin yliopiston dosenttiyhdistys