Helsingin yliopiston Tekoja maailman parhaaksi -varainhankintakampanja

Uutta luovat ja merkitykselliset ideat viihtyvät rajapinnoissa. Tieteellinen tutkimus ja vuorovaikutus ovat avaimia ihmiskunnan kestävään hyvinvointiin, radikaaleihin innovaatioihin ja yritystoimintaan. Ihmisten ja ajatusten - tutkimuksen, elinkeinoelämän, alumnien ja monien muiden - kohtaamisissa syntyy ideoita, joissa on luovaa voimaa ja kykyä vaikuttaa yhteiskuntaan. Suurten kysymysten ratkaisemiseksi tarvitsemme monitieteistä näkemystä, pidäkkeetöntä ajattelua ja rohkeita rajojen ylityksiä. Kampanja julkistettiin marraskuussa 2014 Helsingin yliopiston 375-juhlavuoden kynnyksellä ja päättyi kesäkuussa 2017. Uusilla avauksilla haluamme entisestään vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan menestystekijöitä ja investoida tulevaisuuden osaamiseen. 

Helsingin yliopiston vahvuus on monitieteinen perustutkimus. Monitieteisyys on meille luonteva tapa tarkastella tutkittavaa aihetta ennakkoluulottomasti ja useammasta tutkimustraditiosta käsin. Laadukas perustutkimus onkin sekä tieteen että soveltavan tutkimuksen, yritysten tuotekehityksen ja yhteiskunnallisen uudistumisen kivijalka. Helsingin yliopiston 375-juhlavuonna 2015 kutsuimme kumppanimme mukaan ratkaisemaan meille kaikille yhteisiä suuria kysymyksia. Vuoden teemat - terveys ja hyvinvointi, muuttuva ympäristö, globaali Helsinki, tulevaisuuden oppiminen ja uusi maailmankuva - avaavat yhteistyölle näkökulmia esimerkiksi tiedepohjaisen ideakilpailun Helsinki Challengen ja Tekoja maailman parhaaksi -varainhankintakampanjan kautta.

Maailman yli 15 000 yliopiston joukossa Helsingin yliopisto on akateemista menestystä mittaavassa vertailussa sijalla 73 ja pohjoismaisista yliopistoista sijalla 5. Olemme Euroopan parhaita monitieteisiä tutkimusyliopistoja ja eurooppalaisten tutkimusyliopistojen liiton (LERU) perustajajäsen. Olemme jo tieteen maailmanliigassa, mutta tavoitteemme on nousta liigassa entistä korkeammalle: maailman 50 parhaan yliopiston joukkoon vuoteen 2020 mennessä. Maailmanliiga edellyttää yhteistyötä niin suomalaisen yhteiskunnan kuin pohjoismaisten ja kansainvälisten kumppanienkin kanssa. Se edellyttää myös kansainvälisestä edelläkävijyyttä tutkimus- ja opiskeluympäristönä.

Huipputiede ei synny tyhjästä vaan edellyttää taloudellisia resursseja. Hyvä sijoitus yliopistojen ranking-listoilla korreloi tutkimukseen ja opetukseen käytettävissä olevien resurssien kanssa. Varainhankinta onkin maailman parhaiden yliopistojen kuten Oxfordin, Cambridgen ja Yalen menestystekijä. Huipputieteen tekeminen vaatii rahaa.

Kutsumme yliopiston lahjoittajat kanslerin ja rehtorin isännöimään lahjoittayhteisö Kirahviklubiin. Tarjoamme lahjoittajille myös näkyvyyttä yliopistoyhteisössä. Kirahviklubissa saat kutsuja tieteen ajankohtaistilaisuuksiin, kurkistat tieteen sisäpiiriin ja keskustelet sinua kiinnostavista kysymyksistä yliopiston johdon, tieteentekijöiden, opiskelijoiden ja muiden lahjoittajien kanssa. Tervetuloa Kirahviklubiin!