"Ilkka Hanskin täpläverkkoperhostutkimus Ahvenanmaalla on ainutlaatuinen ja kansainvälisesti tunnettu mallisysteemi, jonka avulla on tutkittu monia ekologian ja evoluutiobiologian keskeisiä kysymyksiä."

TEOREETTISEN JA EMPIIRISEN TUTKIMUKSEN VUOROVAIKUTTAJA

Akateemikko Ilkka Hanski oli yksi Suomen tunnetuimmista tutkijoista. Hänen tutkimusalansa oli (populaatio)ekologia ja luonnonsuojelubiologia. Hän oli erityisen kiinnostunut luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyvistä kysymyksistä. Hanski yhdisti työssään matemaattista mallinnusta ja pitkäaikaisia ekologisia seuranta-aineistoja, ja hänestä maailmanlaajuisesti tunnettu erityisesti metapopulaatioteorian kehittäjänä.

Vuonna 1991 Ilkka aloitti tutkimukset Ahvenmaalla esiintyvällä täpläverkkoperhosella. Täpläverkkoperhosesta tuli vuosien myötä metapopulaatiobiologiatutkimuksen mallilaji, erityisesti liittyen tutkimuksiin siitä, miten lajit reagoivat elinympäristön pirstoutumiseen. Ahvenanmaan lisäksi Ilkka teki tutkimuksia muun muassa lantakuoriaisten parissa Borneolla ja Madagaskarilla. Viimeisimmissä tutkimuksissaan hän selvitti myös ihmisten asuinympäristön biologisen monimuotoisuuden vaikutusta allergioihin ja muihin tulehdusperäisiin sairauksiin.

Ilkka Hanski oli sekä brittiläisen Royal Societyn että yhdysvaltalaisen National Academy of Sciences -yhteisön jäsen. Hän sai uransa aikana useita arvostettuja palkintoja kuten Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian pikku-Nobeliksi kutsuttu Crafoord-palkinto, Balzanin palkinto sekä BBVA-säätiön myöntämä Frontiers of Knowledge palkinto. Tieteen akateemikon arvon hän sai vuonna 2015.

TUE TIEDETTÄ LAHJOITTAMALLA RAHASTOON

Helsingin yliopisto on perustanut Akateemikko Ilkka Hanskin rahaston. Rahasto kunnioittaa Hanskin elämäntyötä keräämällä varoja, tukemalla tutkimusta sekä edistämällä yhteiskunnallista vuorovaikutusta populaatio- ja luonnonsuojelubiologian alalla. 

Tee lahjoitus Akateemikko Ilkka Hanskin rahastoon >>

Lisätietoa lahjoittamisesta Helsingin yliopistolle >>

 

Rahaston ensimmäiset lahjoittajat kertovat