Arviointi ja tutkimus

Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus HEA on tutkinut suomalaista koulutusta ja oppimaan oppimisen taitoja jo vuodesta 1996. Kiinnostuksemme kohde on opetuksen ja koulutuksen laatu ja sen kehittäminen. Olemme osa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisestä tiedekuntaa.
Arviointi- ja tutkimushankkeet

Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus HEAssa on käynnissä useita tutkimus- ja arviointihankkeita eri tutkimusteemoihin liittyen. Teemme tutkimuspohjaista koulutuksen arviointia, joka tuottaa jatkuvasti myös uutta tutkimustietoa. Tutkimusryhmämme koostuu useiden eri teemojen asiantuntijoista ja osaava henkilöstömme saa arvioinnit toimimaan sujuvasti. Tutkimusryhmämme tukee myös muita kasvatustieteellisen tiedekunnan tutkimusryhmiä aineistonkeruussa ja analysoinneissa sekä tekee yhteistyötä tutkimuksessa niin kotimaisten kuin ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tutustu hankkeisiimme ja tule mukaan yhteistyöhön kanssamme.

Koulutuksen arviointia yhteistyössä

Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus HEA tekee monipuolista arviointi- ja tutkimusyhteistyötä valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Toteutamme kaikki tutkimus- ja arviointihankkeemme yhteistyössä eri tahojen kanssa ja räätälöimme arviointeja yhteistyötahojemme toiveiden mukaisesti. Meillä on vahvaa kokemusta ja osaamista laajojen arviointiaineistojen suunnittelusta, keräämisestä, käsittelystä ja analysoimisesta sekä tulosten tulkinnasta ja raportoinnista. Tule mukaan yhteistyöhön kanssamme!

Julkaisut

Julkaisemme tutkimuksestamme vertaisarvioituja artikkeleita, kirjoja ja konferenssiartikkeleita. Raportoimme tuloksistamme yhteistyötahoillemme ja julkaisemme kehittämissuosituksia ja tietoa kehittämisen tueksi. Mediassa esiinnymme tarvittaessa ja nostamme esiin ajankohtaisia koulutuksen teemoja ja arviointi- ja tutkimustuloksiamme. Lisäksi julkaisemme erityispedagogiikan ja koulutuksen arvioinnin e-Erika-verkkolehteä. Tutustu julkaisuihimme.