”Mitä korkeammat muurit Eurooppa rajoilleen pystyttää, sitä enemmän voimistuvat pelot ja äärioikeisto”

Kaiken itselle vieraan ulossulkeminen ei ole ratkaisu, sosiaalipsykologian professori sanoo. On hyvinvoinnillemme ja mielenterveydellemme tärkeää, että lähipiirissä on keskenään erimielisiä ihmisiä ja asioista selvitään puhumalla.

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 7/2026.

Kuuntele juttu tai .

”Olen koko tutkijanurani ollut kiinnostunut siitä, miten muutos tapahtuu. Kaikki tekemiseni tuntuu pyörivän sen ympärillä. Muutos on tärkeä kysymys, koska olen sosiaalipsykologi. Tutkin yksilön, ryhmien ja kulttuurin vuorovaikutusta”, kertoo professori .

”Alun perin halusin kylläkin opiskella fysiikkaa, mutta sattuma puuttui peliin. Istuin viiden vuoden vankeusrangaistuksen kieltäydyttyäni 1980-luvulla kotimaani Etelä-Afrikan varusmiespalvelusta. Fysiikkaa ei voinut opiskella etäopintoina, ja päädyin lukemaan paljon filosofiaa ja psykologiaa.

Aloin tehdä väitöskirjaani Kapkaupungin yliopistossa vuonna 1991. Sosiaalipsykologian kannalta se oli todella kiehtovaa aikaa. Valtava yhteiskunnallinen murros oli alkamassa: Nelson Mandela oli vapautunut vankilasta, rotuerottelua alettiin purkaa ja kadut täyttyivät mielenosoituksista.

Kotimaani muutos ei kuitenkaan ollut helppo. Kansa oli kasvanut ja sosiaalistunut rasismiin ja eriarvoisuuteen. Ilmassa oli toivoa, mutta apartheid varjosti yhä ihmisten suhdetta elinympäristöön ja toisiin ihmisiin.”

Muutos ei tapahdu itsestään

”Niin sanottu kontaktihypoteesi oli noihin aikoihin sosiaalipsykologiassa kuuma teoria. Sen mukaan keskinäiset ennakkoluulot vähenevät, kunhan vain eri ihmisryhmät ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Aloin tutkia väitettä.

Kontaktihypoteesi muotoiltiin Yhdysvalloissa 1950-luvulla, kun havaittiin, että taistelutoveruus oli häivyttänyt tehokkaasti sodasta palanneiden miesten ennakkoluuloja muista ihmisryhmistä. Valitettavasti päätelmä oli liian yleistävä. Se ei päde kaikissa tilanteissa. On ihan eri asia sotia yhteistä vihollista vastaan juoksuhaudassa kuin esimerkiksi asua eritaustaisen ihmisen kanssa samassa kerrostalossa.

Muutos ei tapahdu itsestään. Se tarvitsee kontaktin lisäksi tukea. Minua on aina kiinnostanut, miten infrastruktuurit vaikuttavat ihmisryhmiin ja yhteiskunnalliseen muutokseen. Se saa minut ajattelemaan Etelä-Afrikan hukattuja mahdollisuuksia.”

Suomi ihmeellinen kokemus

”2000-luvun alussa, vahvan talouskasvun aikaan päätettiin rakentaa moderneja asuinalueita, joiden ajateltiin luovan mahdollisuuksia kaikille. Niin ei käynyt, vaan Etelä-Afrikkaan syntyi uusia ”muureja”, kun taloudellinen eriarvoisuus vain vahvistui. 

Jälkikäteen voi sanoa, että olisi kannattanut investoida asuinalueisiin, joilla apartheidin aikaan syrjitty musta väestö asui, ja lopputulos olisi ollut toinen.

Tästä syystä Suomi on ollut minulle ihmeellinen kokemus. Kun Etelä-Afrikassa näkee vaikkapa roska-auton kuljettajan, voi jo tehdä päätelmiä hänen luokka-asemastaan, asuinalueestaan ja lapsistaan, mutta Suomessa ei. Hän näyttää samalta, asuu samoilla alueilla ja hänen lapsensa käyvät samoja kouluja kuin toistenkin.

Kun Etelä-Afrikassa rakenteet jakavat ihmisryhmiä sukupolvi sukupolvelta, Suomessa demokraattisen osallistumisen rakenteet korjaavat historiallisia eriarvoisuuksia. Tämä korjaaminen, jota esimerkiksi koulu tekee, on hyvin tärkeää.”

Suurin osa on maltillisia

”Viime vuosina olen tutkinut polarisaatiota digitaalisilla alustoilla. Sielläkin infrastruktuurilla on väliä. Polarisaatiosta ollaan laajalti huolissaan. Yleinen oletus on, että se johtuu äärimmäisten mielipiteiden yleistymisestä.

Tutkimusten perusteella kuva polarisoituneesta yhteiskunnasta — että olemme jyrkästi erimielisiä keskenämme — on valheellinen. Suurin osa ihmisistä on mielipiteiltään ja poliittisilta kannoiltaan edelleen maltillisia. Emotionaalinen, arvolatautunut nettikeskustelu luo erimielisen kuvan, vaikka kovaa ääntä pitää vain pieni joukko. Tämä tunne polarisaatiosta toteuttaa herkästi itseään, koska alamme käyttäytyä kuin se olisi totta.

Kasvokkain keskustelussa syntyy yleensä jonkinlainen jaettu käsitys todellisuudesta. Niin kieli ja kulttuuri toimivat. Mukaudumme koko ajan keskustelukumppaneihimme, korjaamme virheitä ja pyrimme ymmärtämään ja tulemaan ymmärretyiksi. Verkossa tätä samaa vuorottelua ei tapahdu.

Tuore tutkimus näytti, että verkossa vain noin puolet sovittelemaan pyrkivistä keskustelunavauksista onnistuu. Polarisaatio nousee siis pikemminkin keskustelun rikkoutumisesta, ei asenteista itsestään — ja se liittyy digitaaliseen infrastruktuuriin. Tarvitsemme korjaavia rakenteita myös internetissä.

Erilaisuuden sietäminen on tärkeää. On hyväksi mielenterveydelle ja hyvinvoinnille, että omassa lähipiirissä on keskenään erimielisiä ihmisiä. Tarvitsemme yhteisön, jossa asioista selvitään puhumalla.”

Muurien takana pelätään enemmän

”Uskon, että sosiaalipsykologian kautta voi päästä kiinni siihen, miten yhteiskunnallinen muutos syntyy. Ajattelen, että historiaa muuttavat ihmisryhmät, eivät erityisyksilöt.

Tutkimukseni Etelä-Afrikassa ja nettiyhteisöissä tarjoavat opetuksen tämän päivän Euroopalle, joka rakentaa rajoilleen digitaalisia ja konkreettisia muureja, ”linnake-Eurooppaa”. 

Vuosisadan lopulla iso osa maailman nuorista asuu Afrikassa, kun Eurooppa puolestaan ikääntyy. Se nähdään uhkana. Euroopassa herkästi ajatellaan — hieman kärjistäen — että sieltä ne tulevat ja vievät meiltä kaiken, mitä olemme saavuttaneet.

Mutta mitä korkeammat muurit Eurooppa pystyttää, sitä suuremmiksi kasvavat pelot ja sitä voimakkaammaksi äärioikeisto nousee. Tämä on nähty Etelä-Afrikassakin. Pitäisi keksiä keinoja, jotka perustuvat inkluusiolle, ei ulossulkemiselle.

Afrikankin tulee vahvistua, ja myös afrikkalaisen tieteen. Nykyisin Afrikka tuottaa vain hyvin pienen osan maailman tutkimuksesta, ja afrikkalainen tiede on aina ollut alistettu ”länsimaiselle” tieteelle.

Olen ollut perustamassa Method Treetä, avointa afrikkalaista tieteentekemisen verkkoalustaa. Sen tarkoitus on jakaa käytäntöjä, verkostoitua ja luoda yhteisöä. Afrikkalaisen tiedeinfran rakentaminen on valtava työ. 

Sosiaalipsykologina tiedän rakenteiden voiman: niiden avulla voi syntyä muutos.”

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.

KEVIN DURRHEIM

Sosiaalipsykologian professori Johannesburgin yliopistossa Etelä-Afrikassa. Avointa tiedettä edistävän Methods Lab UJ -yksikön johtaja. 

Toimi Jane ja Aatos Erkko -vierailijaprofessorina 2025–2026 .

Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan kunniatohtori vuonna 2025.

Tutkii rasismia, polarisaatiota, eriarvoisuutta, sosiaalista vuorovaikutusta, verkkokeskusteluja ja ryhmäsolidaarisuutta.

Merkittäviä teoksia muun muassa Racial Encounter (2005) ja Race Trouble (2011).

Ajattelen näin / Kevin Durrheim

Ajattelen näin -juttusarjassa Helsingin yliopiston tutkijat kertovat ajattelustaan ja siihen vaikuttaneista havainnoistaan.