Väitös: Yhteinen talouslinja repi kokoomuksen ja SDP:n rivejä 80-luvulla

Ohjelmatasolla vastakkaisiin talousjärjestelmiin pyrkineet kokoomus ja SDP toteuttivat yhteistä talouspolitiikkaa ensimmäisen kerran Harri Holkerin hallituksessa 1980-luvulla. Puolueiden lähentyminen oli alkanut kymmenen vuotta aikaisemmin, kun pitkään oppositiossa ollut kokoomus siirtyi keskustaoikeistoon ja SDP luopui sosialisointivaatimuksistaan, ilmenee Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta.

Valtiotieteelliseen tiedekuntaan tehty väitöskirja on ensimmäinen tutkimus, joka osoittaa, miten toistensa yhteiskunnallisina vaihtoehtoina esiintyneet puolueet, kokoomus ja SDP, päätyivät yhteiselle hillityn markkinatalouden linjalle.  VTM Jouko Marttilan poliittisen historian väitöskirja Hillitty markkinatalous – Kokoomuksen ja SDP:n talouspoliittinen lähentyminen ja hallitusyhteistyö 1980-luvulla paljastaa kuinka talouspolitiikka kehittyi sotien jälkeen, ja millaisia sisäisiä paineita muutokset aiheuttivat puolueissa.

Holkerin hallituksen talouspolitiikka aiheutti hajaannusta puolueiden sisällä. Kokoomuksessa puheenjohtaja Ilkka Suomista haukuttiin kommunistiksi, ja SDP:n eduskuntaryhmässä vaadittiin valtiovarainministeri Erkki Liikasen erottamista. 

Koivisto painosti puolueita
hallitukseen

Presidentti Mauno Koivisto halusi lieventää oikeiston ja vasemmiston vastakkainasettelua painostamalla kokoomusta ja sosialidemokraatteja yhteiseen hallitukseen.

- SDP:n ja keskustan perinteinen punamultayhteistyö oli umpikujassa Kalevi Sorsan ja Paavo Väyrysen huonojen henkilösuhteiden seurauksena, mutta Koiviston sanelu ei sinipunahallituksen talouspoliittista linjaa synnyttänyt, Marttila sanoo.

Euroopassa oli siirrytty sääntelytaloudesta kohti kilpailutaloutta. Uusliberalismi ei saanut jalansijaa Suomessa, vaikka rahoitusmarkkinoiden vapauttamista on siihen suuntaan tulkittu.

- Kokoomus ja SDP valitsivat linjakseen hillityn markkinatalouden, jossa keskitetty sopimusjärjestelmä ja laajat vakautusratkaisut säilyivät keskeisinä talouden ohjailun välineinä, Marttila toteaa.  

 

VTM Jouko Marttila väittelee 3.11.2016 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Hillitty markkinatalous - Kokoomuksen ja SDP:n talouspoliittinen lähentyminen ja hallitusyhteistyö 1980-luvulla". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Helsingin yliopiston päärakennus, Fabianinkatu 33.

Vastaväittäjänä on professori Vesa Vares Turun yliopistosta ja kustoksena professori Pauli Kettunen.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot:
Jouko Marttila
Puh. 050 533 2565
jouko.marttila@kaikuhelsinki.fi