Työntekijöiden luottamus johtoon lisäsi kokemusta johtamisen oikeudenmukaisuudesta

Kyse on ensimmäisestä tutkimuksesta, jossa osoitettiin luottamuksen ja oikeudenmukaisuuskokemusten toisiaan vahvistavat yhteydet yli ajan. Työntekijöiden luottamus johtoon ei olekaan vain reilun kohtelun seuraus, kuten aiempi tutkimus on esittänyt, vaan luottamus myös lisäsi johtamisen kokemista oikeudenmukaisena, ilmenee Helsingin yliopiston tutkimuksesta.

Organisaatiomuutoksen aikana tehdyn tutkimuksen tulokset antavat tukea perinteiselle näkemykselle, jonka mukaan työntekijöiden kohteleminen reilulla tavalla lisäsi heidän luottamustaan johtoa kohtaan. Huomiota herättävää oli kuitenkin havainto myös toisen suuntaisesta vaikutuksesta: mitä enemmän työntekijät luottivat johtoon, sitä reilumpana he kokivat johdon toiminnan.

Tulosten perusteella voidaan tutkijoiden mukaan odottaa, että oikeudenmukaisen johtamisen vahvistaminen organisaatioissa vahvistaa työntekijöiden kokemusta oikeudenmukaisuudesta ja tätä kautta luottamusta johtoon. Samalla tutkijat toteavat, että aiempaa oikeudenmukaisemmat johtamiskäytännöt eivät välttämättä johda oikeudenmukaisuuskokemusten lisääntymiseen samoissa määrin niiden työntekijöiden parissa, jotka eivät luota johtoon.

- Parhaassa tapauksessa luottamus ja kokemus reilusta kohtelusta vahvistavat toisiaan läpi muutosprosessin ja edesauttavat ratkaisevasti työntekijöiden sopeutumista, johtaen kasvavaan työmotivaation ja organisaation menestymisen kierteeseen, sanoo väitöskirjatutkija Janne Kaltiainen.

Epäluottamus kumpuaa
epäreilusta kohtelusta

Pahimmassa tapauksessa epäluottamus johtoa kohtaan vahvistaa tutkijan mukaan kokemuksia epäreilusta kohtelusta.

- Tämä kokemus johtaa syöksykierteen tavoin yhä alenevaan luottamukseen ja lopulta muutoksen epäonnistumiseen työntekijöiden työmotivaation kadotessa ja heidän hakeutuessaan uuteen työpaikkaan, Kaltiainen sanoo.

Luottamuksen oikeudenmukaisuuskokemuksia vahvistava yhteys johtuu tutkijan mukaan vahvistusvinoumasta.

- Meillä kaikilla on taipumus kiinnittää enemmän huomiota uskomustemme mukaiseen tietoon. Johtoon luottava työntekijä huomioi myönteiseen kohtelun, kun taas henkilö joka ei luota johtoportaaseen, näkee johdon toiminnassa helpommin merkkejä epäreilusta kohtelusta.

Tutkimuksessa löytyi myös viitteitä siitä, että reilu johtaminen on luottamuksen rakentumisen kannalta erityisen tärkeää organisaatiomuutosten alkuvaiheessa.

- Kyseinen alustava havainto sopii hyvin yhteen aiemman tutkimuksen kanssa, joka on esittänyt että oikeudenmukaisuuskokemusten vaikutukset korostuvat erityisesti epävarmoissa tilanteissa, Kaltiainen toteaa.

Luottamus ja reilu johtaminen
onnistuneen muutoksen kulmakivinä

Tutkimus tarjoaa työntekijöiden kokemuksiin perustuvan näkökulman organisaatiomuutosten onnistumisen edesauttamiseksi. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kokemus reilusta johtamisesta ja luottamus organisaatioon johtoon vähentävät muutosten tuottamaa epävarmuutta, vahvistavat sitoutumista organisaatioon ja lisäävät valmiutta hyväksyä työntekijän kannalta kielteisiäkin päätöksiä.

- Koska luottamus ja oikeudenmukaisuuskokemukset kulkevat käsi kädessä, kun päätöksentekijöiden koetaan olevan luotettavia ja johtavan muutosprosessia oikeudenmukaisesti, keskeiset edellytykset muutoksen onnistumiselle ovat kasassa, Kaltiainen sanoo.

Tutkimus toteutettiin Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian oppiaineessa ja tutkimuksen kirjoittajia ovat Janne Kaltiainen ja Jukka Lipponen (Helsingin yliopisto) sekä Brian Holtz (Templen yliopisto, Yhdysvallat). Tutkimus on julkaistu tiedelehdessä Journal of Applied Psychology ja rahoittajana toimi Työsuojelurahasto.

 

 

Lisätietoja:

Janne Kaltiainen

Väitöskirjatutkija

Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos

GSM +358 50 416 0584

Sähköposti: janne.kaltiainen@helsinki.fi

Blogi: http://blogs.helsinki.fi/jkaltiai/

Alkuperäinen julkaistu tutkimusartikkeli: http://dx.doi.org/10.1037/apl0000180

Vapaasti saatavilla oleva versio tutkimusartikkelista: http://blogs.helsinki.fi/jkaltiai/files/2016/12/justicetrust.pdf