Tiedekulma palkittiin

Porthaniaan kesällä muuttanut Tiedekulma on löytänyt hyvin kävijänsä. Tapahtumia on melkein joka päivä, ja tänään kulman toiminta palkitaan Yliopisto yhteiskunnassa -tunnustuksella.

Kirjakauppa, kahvila, käsitöitä, taukojumppaa ja etenkin paljon puhetta tieteestä. Siinä resepti, jolla Tiedekulma voitti vuoden 2013 Yliopisto yhteiskunnassa -palkinnon. Tunnustuksen antoi yliopiston oma Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen neuvosto, joka koostuu yliopistolaisista ja yliopiston tärkeistä yhteistyökumppaneista.

”Tiedekulma tuo Helsingin yliopiston tutkimusta sekä päivänpolttavia aiheita katutasolle keskusteltavaksi. Matalan kynnyksen kohtaamispaikka on helposti lähestyttävä”, neuvosto toteaa tiistaina 10.12. jaetun palkinnon perusteluissa.

Tiedekulma avattiin alkujaan helmikuussa 2012 Helsingin World Design Capital vuoden tiimoilta, jolloin sitä ei vielä oltu suunniteltu pysyväksi tilaksi. Suosio sai kuitenkin yliopiston jatkamaan kulman toimintaa, siitäkin huolimatta, että alkuperäiset tilat menivät remonttiin. Tiedekulma sai uuden kodin Porthaniasta, mutta näköpiirissä on myös paluu Aleksanterinkadulle.

– Vanhaa tilaa emme saa takaisin, mutta uusi tulee aivan vanhan naapuriin, kertoo yliopiston viestintäjohtaja Kirsti Lehmusto vuotta 2015 koskevista suunnitelmista.

Maailmanjärjestys kiinnosti

Kävijät ovat löytäneet ilahduttavan hyvin myös Porthaniaan, kertoo Tiedekulman ohjelmaa pyörittävä viestintäkoordinaattori Toni Rönni.

Syksyn teemana oli Tulevaisuuden maailmanjärjestys, jonka ohjelmaan ovat osallistuneet tiiviisti myös Ulkopoliittinen instituutti ja ulkoministeriö. Teema avattiin maailmanpolitiikan yleiskatsauksilla, minkä jälkeen lähemmässä tarkastelussa olivat KiinaIntia ja Brasilia.

– Tila oli useina iltoina täynnä, mikä tarkoittaa 60–70 kuulijaa. Välillä osa on kuunnellut ulkopuoleltakin, Rönni kertoo.

– Osa yleisöstä on vakiokävijöitä. Muutamat ovat olleet läsnä melkein joka kerta.

Jumppaa kirjakaupassa

Tiedekulman arki ei kuitenkaan ole pelkkiä keskusteluja tai tietoiskuja. Tila on myös kahvila ja kirjakauppa, jonka tuolien, pöytien ja hyllyjen väliin sopii fyysisempikin tekeminen.

Kulmassa on järjestetty säännöllisesti muun muassa niin kutsuttuja käsitelmiä, joissa käsityönopettaja- ja käsityötieteen opiskelijat sekä vierailevat asiantuntijat ovat jakaneet tietojaan, näyttäneet esimerkkiä ja jakaneet vinkkejä.

Päivisin Tiedekulmassa on ollut Unisportin järjestämiä vartin mittaisia heilutteluhetkiä, joissa on voinut verrytellä ja rentouttaa niskojaan. Maanantai-iltaisin kulmassa on puolestaan pyörinyt ylioppilaskunnan ohjelma.

– Tulevaisuudessa tiedekulmassa nähdään varmasti enemmän vuorovaikutteisuutta. Yleisö pääsee osallistumaan, Rönni lupaa.

Ensi keväänä, helmikuusta alkaen Tiedekulman vuoden 2014 avausteemana ovat "aivot".