Viime keväänä lanseerattu ja suursuosion saanut alumnien oma eettisen johtamisen ohjelma Think & Lead jatkuu jälleen lukuvuonna 2017-2018.

Tervetuloa Helsingin yliopiston alumnien lukuvuoden ensimmäisille asiantuntijoiden ja johtamisen Think & Lead -aamukahveille 27.9.2017 klo 8-10 Tiedekulmaan! Aamukahvien teemana on Eettinen johtajuus ja luottamus organisaatioissa. Keskusteluun meidät johdattavat Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sekä emeritusprofessori Arto Mustajoki ja tutkija Henriikka Mustajoki.

Kaius Niemi on työskennellyt suomalaisen uutisoinnin keskiössä jo usean vuosikymmenen ajan. Toimittajana Niemi on kerännyt kokemusta myös ulkomailla ja Suomeen palattuaan hän on toiminut lukuisissa johtotehtävissä. Niemen siirryttyä Helsingin Sanomien päätoimittajaksi lehdessä järjestettiin yt-neuvottelut ja sen toimitusorganisaatiota uudistettiin. Think & Leadissä Niemi nostaa keskusteluun teemoja, jotka vaikuttavat suuren muutoksen johtamiseen ympäristössä, jossa eettisyyden rooli on keskeinen. Millaisia vaiheita luottamuksen rakentamisessa on kohdattu ja mitä tästä voi oppia?

Arto Mustajoki ja Henriikka Mustajoki ovat kesällä julkaisseet kirjan "A New Approach to Research Ethics". Kirjassa on esitetty eettisen toiminnan malli, joka on siirrettävissä myös tutkimusmaailman ulkopuolelle. Malli soveltuu vaikeiden valintojen pohdintaan millä tahansa työpaikalla tai vaikkapa yksityiselämässä. Think & Lead -aamukahveilla alumnit pääsevät pohtimaan konkreettisia tilanteita Arto ja Henriikka Mustajoen esityksen pohjalta. 

Tätä varten alumnit voivat erittäin mielellään lähettää omia esimerkkejään työelämän tilanteista, joita ovat kokeneet eettisesti haastaviksi. Lähetetyistä esimerkeistä voidaan valita muutama tapaus, joita käytetään workshop-keskustelujen pohjana, joko sellaisenaan tai niitä yhdistelemällä. Esimerkit voi toimittaa nimettömänä alla olevan e-lomakkeen kautta, viimeistään ke 20.9. mennessä.

Ilmoittautuminen tapahtumaan on nyt auki! Ilmoittaudu mukaan täällä.

Aika: 27.9.2017, 8:00–10:00
Paikka: Tiedekulma, Helsinki Think Companyn -tilat

Muista seurata meitä Facebookissa ja Linkedin-ryhmässä, niin kuulet jatkossakin Think & Lead -tilaisuuksista ja muista kiinnostavista alumnitapahtumista!

Tapahtuman järjestää Helsingin yliopiston alumnipalvelut. Lisätietoja: alumni(at)helsinki.fi.