HUSin ja Helsingin yliopiston rokotetutkimuskeskus kehittää koronaviruksen pikatestiä VTT:n kanssa – mahdollistaisi nopean diagnoosin varhaisessa vaiheessa

Kehitteillä olevan pikatestin tavoitteena on tuoda terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön tarkka, nopea ja resurssitehokas keino koronavirustartuntojen varhaiseen toteamiseen. Pikatestin kehitystyöhön osallistuvat VTT:n lisäksi mm. Meilahden rokotetutkimuskeskus MeVac. Lisäksi hankkeeseen etsitään yhteistyökumppaneiksi alan kotimaisia yrityksiä.

Kehitteillä oleva pikatesti perustuu virusantigeenien määritykseen nenänielunäytteistä, ja sen avulla COVID-19-virus voitaisi diagnosoida jo taudin aikaisessa vaiheessa. Testi suunnitellaan ainakin ensi vaiheessa terveydenhuoltohenkilöstön toteutettavaksi, mutta sen tulokset valmistuisivat huomattavasti nykytestejä nopeammin, jopa alle 15 minuutissa. Uusi testi olisi myös kustannuksiltaan merkittävästi nykyisiä testejä edullisempi. Testin vaatima vasta-ainekehitysprojekti on jo käynnistynyt VTT:llä, ja aikaisintaan testin ensimmäiset versiot voisivat valmistua syksyn aikana.

– Aloimme etsiä ratkaisuja vaikeaan tilanteeseen, heti kun kansainvälinen epidemiatilanne alkoi huonontua. VTT:llä on vahvaa vasta-aineiden kehittämiseen ja tuotantoon liittyvää osaamista sekä aiempaa kokemusta diagnostisten testien suunnittelusta. Meille oli luonnollista aloittaa nopeasti työt COVID-19 vasta-ainekehityksen parissa, kertoo VTT:n Biosensors-tutkimustiimin päällikkö Leena Hakalahti.

HUSin tutkimus on ollut vasta-ainekehityksessä tärkeässä roolissa, ja näytteet on saatu koronaviruksen aiheuttaman taudin sairastaneilta potilailta. Hanketta toteutetaan läheisessä yhteistyössä Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahden sekä Meilahden rokotetutkimuskeskus MeVacin johtaja, Helsingin yliopiston infektiosairauksien professori Anu Kanteleen tutkimusryhmien kanssa. Molemmat professorit ovat myös HUSin sivuvirkaisia ylilääkäreitä.

– Tutkimuksen edetessä projektissa kehitettäviä vasta-aineita pyritään hyödyntämään testauksen lisäksi myös koronaviruksen aiheuttaman taudin hoidossa, toteaa Vapalahti.

Tutkimus uusien vasta-aineiden kehittämiseksi SARS-CoV-2-viruksen antigeeneille on aloitettu VTT:n omalla rahoituksella, mutta pikatestin kehittämiseen haetaan nyt aktiivisesti jatkorahoitusta ja yhteistyökumppaneita.  Testien ja niiden analysointiin tarvittavan laitteiston valmistus onnistuisi Suomessa VTT:n ja suomalaisyritysten voimin, ja kotimaisen tarpeen lisäksi niitä voitaisi myydä myös ulkomaille.

– Testauskapasiteetin kasvattaminen on epidemian etenemisen seurannan kannalta keskeisessä roolissa, mutta tämänhetkiset testausmenetelmät ovat työläitä ja testauskapasiteetti siksi rajallinen. Pikatestin tarkoituksena on mahdollistaa kapasiteetin kasvattaminen ja varmistaa testien riittävä saatavuus myös epidemian jatkuessa, toteaa tutkimusalueen johtaja Jussi Paakkari VTT:ltä.

Pikatestiä kehitetään nyt räätälöidysti COVID-19 virusta varten, mutta pikatestiteknologian valmistuttua saman kehitysprosessin soveltaminen myös muiden virusten diagnosoimiseen olisi mahdollista nopealla aikataululla.

 

Lue lisää Helsingin yliopistossa tehtävästä covid-19-tutkimuksesta.

Lisätiedot tästä tutkimuksesta:

Jussi Paakkari
Tutkimusalueen johtaja
puh. 040 548 5286, jussi.paakkari@vtt.fi

Lue lisää:
Tutustu koronakriisiin liittyviin ratkaisuihimme ja uutisiimme