Valkea viettelys

KANSI (10/2014) | Ennen sotia sokeri oli puhdasta energiaa, jota suositeltiin etenkin lapsille. Nyt se on kavala houkutin, joka käynnisti orjakaupan ja teki meistä lihavia. Sokeria on vaikea vastustaa.

"Sokerin kulutus on Suomessakin noussut niin suureksi, että sen varjopuolet on täydellä syyllä huomioitava. Sokerin ja erityisesti makeisten lisään­tyvää käyttöä on vastustettava ja pyrittävä vähentämään nykyistäkin kulutusta."

Painavia, joskin nykyisellään tuttuja ajatuksia — kukapa ei ymmärtäisi kavahtaa petollista sokeria, josta on viime vuosina tullut yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Voi ja kerma ovat taas muotiherkkuja, mutta sokeri on pahasta — kysy keneltä tahansa nettikeskustelijalta.

Kun varoitus vuonna 1951 annettiin, se oli uutta tietoa. Suomalaiset eivät silti säikähtäneet. Sokeri oli pantu kortille jo talvisodan syttyessä, ja säännöstelyä kesti vuoteen 1954 asti. Ihmiset olivat kurkkua myöten täynnä ruisjauhoista ja sakariinista kyhättyjä pula-alan kakkuja.

— 1940-luvulla lähes kaikki suomalaiset laihtuivat merkittävästi. Tästä seurasi sokerin ja rasvan himo. Sokeri, voi, leivonnaiset ja liha olivat elämän laatua. Mitä enemmän, sen parempi, ravitsemustieteen professori Leena Räsänen kertoo.

Edistyksellinen varoitus sai jäädä ravitsemustieteen historian alaviitteeksi, vaikka sen takana oli sangen arvovaltaisia herroja: kemian nobelisti
A. I. Virtanen ja Suomen sekä Helsingin yliopiston ensimmäinen ravitsemustieteen professori Paavo Roine.

Sokerin historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten makean himo on mennyt kaiken muun edelle. Se ei ole mikään ihme. Niin meidät on ohjelmoitu.

ELÄMÄN MERKKI | Vastasyntynyt ei ole vielä ehtinyt oppia, että maksalaatikko on ällöä ja pizza herkkua. Ilman ympäristön vaikutustakin hän jo tietää, että makea on hyvää. Äidinmaito on ma­keaa, ja mitä imelämpää nestettä tuttipullosta löytyy, sitä ahnaammin vauva sitä imee.

Makea maku on merkinnyt energiaa ja ravintoaineita. Siksi meille on kehittynyt siihen luontainen mieltymys. Sokerilisä on oikeastaan ihmisen oivallus saada makeutta sinnekin, missä sitä ei luonnostaan esiinny, vaikka puuroon tai teehen.

Sokerin historian voi katsoa alkaneen jo noin 10 000 vuotta sitten, kun Uudessa-Guineassa alettiin kasvattaa sokeriruokoa. Sen jälkeen kesti vielä tuhansia vuosia ennen kuin sokeriruoko muuntui meille tutuksi kidesokeriksi, mutta jo pelkkä kasvi on ollut tärkeä. Eteläisen Tyynenmeren alueelta on paljon ikivanhoja tarinoita siitä, miten ihminen — tai vähintään nainen — sai alkunsa sokeriruo’osta.

Sokeri muutti maailman vasta kun se löysi tiensä Eurooppaan, ihan tavallisten ihmisten ruokapöytään.

HERRAT JA ORJAT | Suomi oli maapallon viimeisiä kolkkia, jonne sokeri rantautui. Tämä lienee tapahtunut 1500-luvulla. Mistään maihinnoususta ei silti voi puhua. Vuoden 1590 tullitilastojen mukaan Turkuun tuotiin vuoden aikana 26 kiloa sokeria. Se ei riittäisi alkuunkaan edes yhdelle nykysuomalaiselle.

— Tavallinen kansa, varsinkaan maaseudulla, ei sokeria edes maistanut ennen 1700-lukua, Leena Räsänen kertoo.

Ei rahvas ennen 1700-lukua sokerilla mässäillyt muuallakaan, tuskin kovin moni porvarikaan. Ruokien, juomien ja leivonnaisten makeutukseen käytettiin marjoja, imellettyä viljaa tai hunajaa. Sokeri oli pitkään kallisarvoinen mauste tai lääke, johon harvalla oli varaa.

Maailma taitaisi olla aika toisenlainen paikka, jos sokeri olisi pysynyt herrain herkkuna. Sokeri oli tärkein syy siihen, että yli kymmenen miljoonaa afrikkalaista laivattiin orjiksi Atlantin toiselle puolelle.

Maailman luonnonsäätiö WWF puolestaan on arvioinut, että sokeriruo’on kasvatus on tehnyt historian saatossa enemmän vahinkoa luonnolle kuin mikään toinen ihmisen kasvattama laji.

PUHDAS JA LUONNOLLINEN | Sokeriin pätee sama kuin vaikkapa autoihin tai sisäfileeseen: kivoja asioita, mutta kun ne tulevat kaikkien ulottuville, maailma on vaarassa. Sokerin kohdalla erityisen keljulta tuntuu se, että kun tavallinen työmies oppi sokerin makuun, herra keksi itselleen uudet herkut ja kohta sokeri julistettiinkin epäterveelliseksi.

Suomessa muutos tapahtui vähitellen 1930- ja 1970-lukujen välillä.

— 1930-luvulla päästiin sokerin makuun, mutta kulutusmäärät olivat hyvin pieniä. Pikkuleivät ja täytekakut yleistyivät, mutta eivät koko väestölle, Räsänen sanoo.

Muillekin sokeri olisi maistunut, eikä terveysvalistajista ollut haittaa. Sokeri oli puhdasta, luonnollista ja terveellistä energiaa, jota etenkin kasvavat lapset tarvitsivat. Joissakin terveystutkimuksissa tosin paheksuttiin sitä, että köyhät maalaiset tai työläiset nauttivat turhan paljon kahvia, kenties vielä sokerin kera. Tuhlasivat vähät rahansa epätarkoituksenmukaisesti maallisiin nautintoihin!

VAARA KÄTKEYTYY | 1950-luvun alussa sokerin vaarat jo tunnettiin. A. I. Virtanen ja Paavo Roine varoittivat kirjassaan Ihminen ja ravinto sokerin liiallisesta puhtaudesta. Jos kalorit saadaan sokerista, vitamiinit ja kivennäisaineet jäävät saamatta. Parempi olisi syödä leipää tai perunaa.

Tutkijat pelkäsivät myös hammasmädän yleistyvän, eivätkä vallan väärässä olleetkaan

Vasta 1970-luvulla Virtasen ja Roineen ajatukset saivat kannatusta. Silloin sokerin yhteiskunnallinen asema oli jo kääntynyt päälaelleen 1930-lukuun verrattuna: pisimpään kouluja käyneet käyttivät vähiten sokeria ja lyhimmän koulutuksen saaneet eniten. Tämä asetelma pätee yhä.

Kaupasta ostetun sokerin määrä on laskenut 1970-luvulta lähtien, mutta samaan aikaan sokeri on piilotettu muihin elintarvikkeisiin, kuten jugurtteihin, juomiin ja muroihin. Muuttoliike toi kansalaiset maalta kaupunkeihin. Kun yhä useampi nainen kävi kodin ulkopuolella töissä, helppojen einesten, eväiden ja välipalojen voittokulku alkoi.

Elintarviketeollisuudelle sokeri oli ja on edelleen erinomainen raaka-aine. Se on halpaa, parantaa säilyvyyttä, tuo rakennetta ja väriä — ja totta kai makua. Makean suoma nautinto koukuttaa ainakin useimpia meistä.

KOHTUUDEN VAIKEUS | Monia ruoan terveysvaikutusten vatvonta alkaa jo tuskastuttaa, kun erilaista asiantuntijaa saarnaa milloin makeasta, milloin suolaisesta. Sitä ei voi kiistää, etteikö sokerilla olisi lukuisia haittavaikutuksia. Syiden ja seurausten yhteyksiä tunnetaan silti melko niukasti.

Räsäsen mielestä sokerin vaarojen paisuttelu ja jatkuva ruoasta murehtiminen on turhaa. Haitat liittyvät määriin, suuriin määriin. Jos limpparia menee kurkusta alas 170 litraa vuodessa, kuten keskivertoamerikkalaisella, ei tarvitse ihmetellä, jos ylipainoa pääsee kertymään.

Haitallisinta sokeri vaikuttaisikin olevan juotuna, koska neste ei täytä yhtä hyvin kuin kiinteä ravinto.

— Ei sokeri myrkkyä ole, ei sitä ehdottomasti tarvitse välttää.

Ravitsemustieteilijä on saanut perspektiiviä paitsi tutkimuksesta myös kiinnostuksesta ruoan historiaan.

— Dieeteillä ei välttämättä edes etsitä terveyttä, vaan ihminen saa niistä turvaa maailmassa, jossa on niin paljon vaihtoehtoja ja mielitekoja, Leena Räsänen tuumii.
Vielä 50 vuotta sitten kuvio oli ehkä päinvastainen: maailma kontrolloitu, vaihtoehtoja vähän. Mutta mieliteoista tuskin koskaan pääsemme, saati sokerista. Jää se vaikein, kohtuuden oppi.

Lue lisää sokerista painetusta Yliopisto-lehdestä.

Lue lisää aiheesta: Terveys